Eläkkeellä oleva kirkon perhetyön sihteeri, rovasti Liisa Tuovinen kritisoi kirjoituksessaan ja Kotimaa24:n haastattelussa jumalanpalveluksissa luettavia synnintunnustustekstejä ja ennen kaikkea tapaa, jolla ihmisen todellisuus niissä sanoitetaan tämän tullessa kirkkoon.
- Oleelliset taakat voivat olla muuta kuin syyllisyyttä. Tekstit ovat hyvin puutteellisia. Syyllisyyttäkään ei sanoiteta auttavalla tavalla, Tuovinen katsoo.
Tuovisen mielestä teksteissä on myös liikaa "loputonta kielteisen vahvistamista".
- Miksi aina sanotaan esimerkiksi, että "en ole kuunnellut ääntäsi (Jumalan)"? Miksei sanota, että toivon, että voisin huomata milloin sanot jotain? Tämä on kohtalokasta, koska aivomme reagoivat aina kielteisiin asioihin. On tietoisen ponnistuksen asia oppia havainnoimaan myönteisiä mahdollisuuksia, Tuovinen pohtii.
"Vakavin on kuitenkin se vastuu, mikä meillä on syyllisyysopetuksessa, siis myös kirkon synnintunnustusteksteissä, suhteessa lapsiin. Pahimmillaan siitä ei voi käyttää lievempää nimitystä kuin mielenterveysrikos", Tuovinen kirjoittaa Kotimaa24:n Yksi kerrallaan -blogissa.
- Tämä liittyy siihen, että lapsen taipumusta pitää kokemaansa paa omana vikanaan, ei korjata, hän selventää.
Sen sijaan, että korostettaisiin sitä, että olemme täysin kykenemättömiä mihinkään hyvään, rovastin mielestä pitäisi miettiä, miten hyvääkin voisi tehdä. Hän vertaa tilannetta siihen, että jos perheessä yhtenä päivänä ei riidellä, on hyvä kysyä, kuka teki jotain sinä päivänä oikein sen sijaan että vain kysyttäisiin, miksi kuutena päivänä rähistään.
- Synnintunnustuksen pitäisi avata tietä ulos pahasta hyvään ja kysyä onko tietä ulos, onko jotakin valonsädettä. Totta kai ihminen kykenee pahaan, mutta se ei tarkoita, ettei ihminen kykenisi myös hyvään. Vahvistammeko me väärää syyllisyyttä vai autammeko me siitä pois? Tuovinen sanoo.
Kotimaa24:n tapaama Tuovinen on viime aikoina pohtinut muun muassa sielunhoidon käsitettä. Hänestä se on monin tavoin problemaattinen. Hänen käsityksenä mukaan esimerkiksi pappien järjestämiä toimituskeskusteluja ei tilastoida sielunhoidollisiksi keskusteluiksi, vaikka hyvin suoritettuina niiden pitäisi nimenomaan olla sellaisia.
- Oleelliset taakat voivat olla muuta kuin syyllisyyttä. Tekstit ovat hyvin puutteellisia. Syyllisyyttäkään ei sanoiteta auttavalla tavalla, Tuovinen katsoo.
Tuovisen mielestä teksteissä on myös liikaa "loputonta kielteisen vahvistamista".
- Miksi aina sanotaan esimerkiksi, että "en ole kuunnellut ääntäsi (Jumalan)"? Miksei sanota, että toivon, että voisin huomata milloin sanot jotain? Tämä on kohtalokasta, koska aivomme reagoivat aina kielteisiin asioihin. On tietoisen ponnistuksen asia oppia havainnoimaan myönteisiä mahdollisuuksia, Tuovinen pohtii.
"Vakavin on kuitenkin se vastuu, mikä meillä on syyllisyysopetuksessa, siis myös kirkon synnintunnustusteksteissä, suhteessa lapsiin. Pahimmillaan siitä ei voi käyttää lievempää nimitystä kuin mielenterveysrikos", Tuovinen kirjoittaa Kotimaa24:n Yksi kerrallaan -blogissa.
- Tämä liittyy siihen, että lapsen taipumusta pitää kokemaansa paa omana vikanaan, ei korjata, hän selventää.
Sen sijaan, että korostettaisiin sitä, että olemme täysin kykenemättömiä mihinkään hyvään, rovastin mielestä pitäisi miettiä, miten hyvääkin voisi tehdä. Hän vertaa tilannetta siihen, että jos perheessä yhtenä päivänä ei riidellä, on hyvä kysyä, kuka teki jotain sinä päivänä oikein sen sijaan että vain kysyttäisiin, miksi kuutena päivänä rähistään.
- Synnintunnustuksen pitäisi avata tietä ulos pahasta hyvään ja kysyä onko tietä ulos, onko jotakin valonsädettä. Totta kai ihminen kykenee pahaan, mutta se ei tarkoita, ettei ihminen kykenisi myös hyvään. Vahvistammeko me väärää syyllisyyttä vai autammeko me siitä pois? Tuovinen sanoo.
Kotimaa24:n tapaama Tuovinen on viime aikoina pohtinut muun muassa sielunhoidon käsitettä. Hänestä se on monin tavoin problemaattinen. Hänen käsityksenä mukaan esimerkiksi pappien järjestämiä toimituskeskusteluja ei tilastoida sielunhoidollisiksi keskusteluiksi, vaikka hyvin suoritettuina niiden pitäisi nimenomaan olla sellaisia.
Vastaukset 15
Vanhimmat
1.) Mitähän apua kirkko keksii näille traumatisoituneille, kirkon penkissä istuneille ihmisille. Kyllä kärsiviä pitäisi auttaa? Pitää auttaa, mutta kuinka? Ihan ite ovat sinne menneet traumatisoitumaan. Mutta sitten, nyt yhteiskunta apuun ja vikkelään vielä?
2.) Eilen radiossa ohjelma, jossa hoitaja kertoi ihmettelevänsä, kuinka paljon pienituloisia vanhuksia elää kotonaan. Joutuvat miettimään, että ostaako ruokaa vai lääkkeitä. Rahat ei riitä molempiin. Itsekö ovat kärsimyksensä valinneet?
Ketä kiinnostaa? Ei ole ketjujen ja lehtien otsikoissa.
Ketkä ovat kärsiviä lähimmäisiä?
2.)
Monet heistä ovat peruseläkkeellä olevia 7 lapsen äitejä, jotka eivät ole "ansainneet" eläkettä. Näinkin ovat kuitenkin monet elämäntyönsä tehneet ja sitä ennen sodan pelot nuorena ja lapsena kärsineet.
Kun kerran kärsi silloin pula-aikana, kun kerran ei mennyt yliopistoon, kun kerran synnytti lapsia jne. oma syynsä, eikö niin. Oikeinko oikeudenmukaista vai ajat sitten keksittyä tasa-arvoa?
Olisiko tasa-arvon keksijöillä nyt 40 vuoden jälkeen velvollisuus lunastaa lupauksensa? He lupasivat meille silloin nuorina tasa-arvon, kun äidit puolipakoitettiin ansiotyöhön.
Se tasa-arvo onnistuisi edes nyt eläkkeellä maksamalla yhtenäinen sama eläke kaikille eläkeläisille? Suomen eteen kaikki teimme pitkän työrupeaman . Miksi siis toinen "nauttii" 1000/kk ja toinen nauttii 10000/kk? Jopa 40 vuotta maksetaan. Kalliita vuosia on jälkimmäisellä.
2.) Siinpä sitä olisi oikeaa "synnintunnustamista" päättäjille ja meille kaikille. Me olemme heidät äänestäneet ja olemme hyväksyneet heidän päätökset hiljaisuudella. Todellista "kärsimystä ei haluta edes nähdä.
Uskovilta kerran kysytään, mitä te teitte asioille. Minä olin ...
Kaikki 1990 - luvulla leikatut sos.tuet unohdettiin palauttaa hyvinä aikoina. Ne tarvittiin hyvätuloisille. Mikä siis muuttui? Moraali.
Piispa Askolan näkemys kirkosta. Pois vanhat hapatukset.
--"Tarvitaan rohkeutta ja uteliaisuutta muuttaa näkökulmaa"
– Aluehallinnon uudistuksessa yksi surullinen piirre oli se, että suomalaisen aluehallinnon yhteys Raamattuun katkesi, kun maaherra-nimikkeestä luovuttiin. Nyt on "aluehallintoviraston johtaja" sen tilalle - sitä ei mainita Raamatussa, Ilkka Kantola sanoi.
Pois Raamatusta.
Lisää tunnustettavaa.
Ja taas on traumaattisia ihmisiä tullut lisää Suomeen. Meilläkö on mennyt joskus hyvin!
Ei mitään pois synnintunnustuksesta. Päin vastoin. Lisää tunnustusta. Aiheita kyllä Suomen kansalle siihen riittää.
Kyllä kyllä. Pitäisi vihdoinkin tunnutstaa oikea epätasa-arvo. Huijaus se tosiaan aikoinaan kuulutettuna olikin. Ja salaisen pyrkimyksen päämäärä on onnistunut kenenkään huomaamatta. Vain avioliittolakia enää vailla.
Sitävastoin epätasa-arvo monilla normaalielämän edellyttämillä alueilla on hälyyttävästi lisääntynyt. Synnintunnustus pitää vaatia, mutta kuka ottaa tuonkin synnintekonsa omakseen?
"- Synnintunnustuksen pitäisi avata tietä ulos pahasta hyvään ja kysyä onko tietä ulos, onko jotakin valonsädettä. Totta kai ihminen kykenee pahaan, mutta se ei tarkoita, ettei ihminen kykenisi myös hyvään. Vahvistammeko me väärää syyllisyyttä vai autammeko me siitä pois? Tuovinen sanoo."
Kirkon valtaapitävillä on ollut aina mahdollisuus vaikuttaa suurena tiennäyttäjänä myös ns. poliittisissa muutoksissa. Hyväksyvät tai vastustavat Jumalan Sanaan vedoten. On ollut suuria muutosaikoja Suomessakin, jolloin kirkko on vaiennut, kun olisi pitänyt nähdä ja kaikin tavoin varoittaa, mikä vie vaarallisiin viettelyksiin. Näitä on ollut mm. oluen vapauttaminen aina yläasteikäisten käytön mahdollistamiseen saakka.
Muistan eräänkin menestysiskelmän mikä sensuroitiin vielä 70-luvun alussa, kun muurinaukossa olevat katsoivat sen sanasta kalskahtavan seksin vapauttamisen. Ei ollut montakaan vuotta, kun taas radiossa soitettiin.
Nykypäivänä se olisi lasten tuutulaulu sellaisenaan soitettaessa.
Kirkko on vuosikymmenet katsonut sormien läpi ja omassa henkilökunnassaankin hyväksynyt mitä hälyyttävimpiä asioita ja opetuksia, niin olisi outoa enää siellä kylvää syyllisyyttä asioista ja käskyjen rikkomisista, joihin on kansalta ymmärrys viety. Koulun opetuksista alkaen.
Käskyt jo alkaa olla käsittämätömiä, kun niitä ei kouluissa, eikä ripareillakaan varmaan opeteta.
Kyllönen kieltää Raamatun oikean opetuksen ja tietääkseni on edelleen virallinen pappi kirkossa. Siis piispat hyväksyvät moisen ajatusmallin.
Kirkko myös rankaisee Raamatusta kiinni pitäviä "herännäisiä", kuten Kansanlähetys, Suomen Ramattuopisto, Sansa ym. vähentämällä rahoitusta heidän kohdallaan.
Kuinka tämä näin pitkälle pääsi ja kansa oli hiljaa.
Niinhän se oli Ranskan vallankumous, että sirkushuvia eli viihdyttämistä kansalle tarjottiin , kunnen nälissään kansa vasta heräsi! Kyllä suomalaiset jo ovat alkaneet herätä, mutta ilman vallankumousta näin pienen kansan pitäisi selviytyä totuuteen.
Niin pitäisi, mutta selviytyykö? Tanssimessut konemusiikineen kirkossa, samoin lordin musiikkia, oikein messujen nimellä. Puhdistaisikohan Jeesus kirkon?
Älä peloittele paholaisesta.
Ei peloitella saisi enää edes heitä, joilla on tieto, mutta ei kelvannut.
Ei tietysti heitä voi edes nuhdella Jumaln pelolla , jotka jätettiin totuudellista tietoa vaille.
Esim. käsky: kunnioita isääsi ja äitiäsi, jotta menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.?
Nykyapsen tärkein oppi on oppia erilaisiin ihmisiin ja heidän hengelliseen tai ateistiseen elämänkatsomukseen. Ja sisäistää nämä opit myös itselleen.
Jos jokainen lapsen elämään vaikuttava kasvattaja olisi uskossa, niin voi sitä viisautta. Ja, kun edes yksikin useamman vuoden. Korvaisi kyllä paljon omien jopa uskovaistenkin vanhempien antamaa opetusta.
Kaikki tärkeä on opetettu Raamatussa . Kun se on estetty, niin sokea taluttaa toista sokeaa. Ja internet antaa lisä"viisautta".
Sellaista olen itse kirkossa joskus kokenut, että kun on synnintunnustus ja synninpäästö, ja mieli on kiitollinen ja keventynyt, alkaa vielä uusi Herra armahda. Siinä olen kokenut joskus että pyydetään ja annetaan anteeksi, mutta sitten ei uskota anteeksi saaneensa, ihan kuin olisi hyve jäädä vielä maahan makaamaan? Synnintunnustus pitää olla, mutta pelastuksen riemunkin olisi hyvä näkyä jossain kohden?
Synnintunnustus. onko aiheellista?
"Sen sijaan, että korostettaisiin sitä, että olemme täysin kykenemättömiä mihinkään hyvään"
Olen kyllä siinä mielessä samaa mieltä, ettei kaikki ole ihan hyvin, jos ihminen joka on tullut Jeesuksen opetuslapseksi, jatkuvasti haluaa pahaa ja tekee pahaa. Jeesuksen opetuksen perusteella ihmisessä pitäisi tapahtua muutos, minkä seurauksena ihminen ei tee syntiä ja vääryyttä. Raamatun mukaan yksikään Jumalan lapsi ei tee syntiä.
"Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta."
1 Joh. 3:9-10
Myös Vanhan Testamentin aikana ihmiset kävivät pyytelemässä anteeksi ja jopa uhrasivat kaikkea. Ei siitä ole kuitenkaan mitään hyötyä, jos mieli pysyy mätänä, eikä ihmisen sisällä tapahdu muutosta vanhurskaaksi. Mutta ei ihminen omalla voimalla tuosta tietenkään selviä, Jumalan voimalla ihminen voi muuttua paremmaksi välttää pahat asiat. Mutta parannus pitää tapahtua ja ihmisen on synnyttävä Jumalan sanasta uudesti ja tultava vanhurskaaksi, päästäkseen ikuiseen elämään.
Yleiset kirkot ja niiden opit ovat mielestäni pahasti harhautuneet Jeesuksesta ja hänen sanoistaan, kun ovat tehneet syntisyydestä ja pahuudesta pysyvän olotilan.