Aikaisemmassa kirjoituksessa joku viittasi uskonnollisuuden olevan lähestulkoon biologis- peräistä, ja henkilö jolta puuttuu tällainen perusolemus on jokseenkin poikkeus. Vaikka uskonnollisuus on varmasti ollut ihmisen kehityksessä mukana hyvinkin pitkään, se ei vielä todista sen biologisuutta. Mielestäni tällainen perusoletus on hyvinkin ahdasmielinen, olemmeko me uskottomat jotenkin vammaisia?
Toinen seikka mihin tällä palstalla on kiinnitetty huomiota on oletus uskontojen häviämisestä ihmisen elämästä, kunhan meistä vain tulee JÄRKEVÄMPIÄ, kun lakkaamme uskomasta "satuihin". On totta, että monet uskonnot joutuvat taistelemaan sekularisaatiota vastaan, mutta onko tässäkin loppujen lopuksi kysymys uskontojen privatisoitumisesta tai kanavoitumisesta muihin muotoihin. Esim. Suomessa herätysliikkeet saavat jatkuvasti lisää kannattajia, islam on nopeimmin kasvava uskonto (huom. väestönkasvu) ja Pohjois-Amerikassa oikeistolainen krisillisyys nostaa päätään. En USKO uskontojen ikinä häviävän ihmisen elämästä, ainakaan kokonaan.
uskonnoista
6
156
Vastaukset
- Lucis.
Tervehdys.
En minäkään usko, että uskonnot häviäisivät,mutta uskonnot tulevat luultavasti maallistumaan vielä enemmän.
Myöhemmin ehkä uskonnot erotetaan valtion yhteydestä. Uskonnot eivät tule koskaan katoamaan, vaan aina löytyy ihmisiä, jotka saavat henkisiä kokemuksia.
Jos nämä ihmiset katoaisivat, niin sitten luultavasti uskonnotkin, mutta rohkenen epäillä, että tuollainen uhkakuva toteutuisi.
Lucis.
"Oma mielipiteeni.!"- pa-kana
-Kirkot joilla on ns. monopoli valtiossa vähenevät kyllä koko ajan.
Ei paljon motivoi yrittäjänä maksaa verkoja toiselle uskonnolle, joten veronkierto on lähestulkoon hyve.
- Tahvo
Maallistuneet kirkot ja uskonnot, jotka ovat päästäneet "materialismin käärmeen" luikertelemaan ja saastuttamaan oppinsa, lopulta voi johtaa siihen, että puhdas ja todellinen uskonnollisuus saa valtaa vastareraktiona nykyiselle menolle.
- Yksi
Itse en pidä mitenkään ahdasmielisenä ajatusta siitä, että uskonto olisi biologista. Se on eräs mahdollisuus.
- pa kana
" Aikaisemmassa kirjoituksessa joku viittasi uskonnollisuuden olevan lähestulkoon biologis- peräistä, ja henkilö jolta puuttuu tällainen perusolemus on jokseenkin poikkeus. Vaikka uskonnollisuus on varmasti ollut ihmisen kehityksessä mukana hyvinkin pitkään, se ei vielä todista sen biologisuutta. Mielestäni tällainen perusoletus on hyvinkin ahdasmielinen, olemmeko me uskottomat jotenkin vammaisia? "
Tuskin, totuus voi olla niin tylsä kuin aivo-tyypin tapa toimia.
- Minä olen kyllä huomannut ja kuullut että uskonnolliset kokemukset liityvät jollain lailla johonkin mikä on perimässä.
- Toisille se on asia mikä liittyy ympäristöön.
Esimerkiksi meidän omat vanhat uskonnot, esi-isien ja -äitien vanhat jumalat.
- hyvin uskonnollinen tai muuten herkkä ihminen voi hyvin kokea muiden jumalten ja henkien läsnäolon vaikka matkoilla, mutta silti kokea oman jumalansa (jumalten) olevan mukana ilman ristiriitaa.
-Ihminen joka on elänyt koko ikänsä poissa juurilta voi löytää henkiset juurensa, esi-isänsä ja jumalat kun sattumalta astuu esivanhempien maahan.- Yksi
Sanon itse edelleen, että uskonnon mahdollinen biologisuus ajatuksena ei vaikuta ahdasmieliseltä. Jos kyseessä on biologinen asia, niin silloinhan uskonto on enemmän tai vähemmän kaikissa.
Ateismikin voi olla oma uskontonsa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380