entä ilmailuministeri
eikö persupiirien puheenjohtajista voisi hyvin tehdä alueensa Gauleitereitä
eikö persupiirien puheenjohtajista voisi hyvin tehdä alueensa Gauleitereitä
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Persujen kuvitteellisessa maailmassa heidän muodostamansa hallituksen salkkujako tulee olemaan aika poikkeuksellinen. Nykyisen arvion mukaan ilmailu-, propaganda sekä liikenne- ja viestintäministerin tehtävät annetaan kaikki samalle henkilölle.
Tästä ministerin tehtävästä tulee kuitenkin osa-aikainen, koska ministerin tehtävään kaavailtu henkilö viettää merkittävän osan vuodesta Espanjassa.
Ilmatilan hallinta on tärkeää tulevalle ministerille. Siinä auttaa kokemus pitäjälehden toimittamisesta. Hänen on myös huolehdittava siitä, että muiden puolueiden perälaudat ovat auki ja että kaikki muiden puolueiden tekemiset satavat persujen laariin. Hänen agendansa ykkösasiana on vanhusten- ja vankeinhoidon resurssien vaihtaminen päittäin. Hän tulee myös huolehtimaan että mukasuvaitsevaisten vaikutusvalta vähenee ja että täydellinen totuus saatetaan pakkotoimin julki myös Helsingin Sanomissa. Nämä sinänsä järeät toimenpiteet eivät kuitenkaan estä hänen mielensä pahoittumista, sillä viherpiipertäjät ja muut vähemmistöt saavat hänen verenpaineensa nousemaan kohtuuttoman korkealle. Niinpä hänen on suorastaa pakko vetäytyä silloin tällöin Teneriffan lämpöön elämään aitosuomalaista kaksoiselämäänsä.
Ilmeisesti kysymys oli pitäjälehden kyseessä ollen lähinnä kustantamisesta, ei toimittamisesta. V:n Sanomat, kuten muutkin vastaavat läystäkkeet, on lähinnä K-kauppiaitten mainoslehdykkä, ei mikään varsinainen lehti - sanomalehdestä puhumattakaan.
Mukaministeri on kauppakoulun käyneenä miehenä itse itsensä korottanut media-asiantuntijaksi. Paha tahto ja ties mistä kumpuava katkeruus Helsingin Sanomia ja Yleisradiota kohtaan eivät myöskään tee ihmisestä media-asiantuntijaa. Ne tekevät ihmisestä ainoastaan mediavihamielisen.
Immonen aloitti jo natsimanikyyrin. Mitähän silmänkääntötemppuja seuraavaksi?
http://mesikammen.files.wordpress.com/2013/01/vappumarssiturussa.jpg
valtaannousun jälkeen maamme ainoa sallittu lehti on perussuomalainen. hesarin painokoneet eivät saa painaa muita lehtiä
Soini kehuu Suomen Sisusa suu vaahdossa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288547586646.html