Roskaväki potkittava ulos hallituksesta

Talous kärsii jatkuvasti siitä kun johdossa istuu erilaisia täysin virkoihinsa nähden epäpäteviä henkilöitä. Tälläiset henkilöt saavat aikaa vain vahinkoa ja menetystä.
Mitä Kyllönen on saanut aikaan? Eikö hänen paikkansa olisi siellä missä aiemmin: Siwan kassana. Arhinmäkion kanssa aivan heittovalmista kamaa. Heikoin aines kun kitketään niin asiat saadaan taas rullaamaan. Mumiseva papparainen Tuomioja on todella säälittävä tapaus. Eikö pappa jo tajua, että hänen paikkansa on vanhainkodissa? Selittäkää joku sille.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ja heti kirjoitti:

Talous kärsii jatkuvasti siitä kun johdossa istuu erilaisia täysin virkoihinsa nähden epäpäteviä henkilöitä. Tälläiset henkilöt saavat aikaa vain vahinkoa ja menetystä.
Mitä Kyllönen on saanut aikaan? Eikö hänen paikkansa olisi siellä missä aiemmin: Siwan kassana. Arhinmäkion kanssa aivan heittovalmista kamaa. Heikoin aines kun kitketään niin asiat saadaan taas rullaamaan. Mumiseva papparainen Tuomioja on todella säälittävä tapaus. Eikö pappa jo tajua, että hänen paikkansa on vanhainkodissa? Selittäkää joku sille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu