"Naispappeuden vastustajille oma kirkko"
Julkaistu 20.08.2004 10:40
Naispappeuden jyrkimpien vastustajien pitäisi irtautua evankelisluterilaisesta kirkosta ja perustaa oma kirkko, pohtii piispa Eero Huovinen.
Helsingin piispa Eero Huovinen pohtii, pitäisikö jyrkimpien naispappeuden vastustajien erota evankelisluterilaisesta kirkosta ja perustaa oma kirkko. Taustalla on muun muassa maaliskuinen tilanne, jossa Huovista pyydettiin jättäytymään pois ehtoolliselta Luther-säätiön järjestämässä tilaisuudessa.
- Vaikka pappisvirasta voidaan kirkossamme olla eri mieltä, ehtoollisyhteyden epääminen on tosiasiassa tietoinen ja oma-aloitteinen askel kohti oman kirkon perustamista. Ei voida pysyä kirkon sisällä ja hyötyä sen eduista, mutta samaan aikaan toimia sen periaatteita vastaan, kirjoittaa Huovinen Kotimaassa julkaistussa laajassa puheenvuorossaan.
Kirkolliskokous hyväksyi naispappeuden vuonna 1986. Kiistely asiasta ei kuitenkaan ole vieläkään päättynyt.
(MTV3-STT)
Piispa kehottaa eroamaan
13
802
Vastaukset
- M48
Samaa mieltä Huovisen kanssa. Sitä saa mitä tilaa. Kritiikilläkin on rajansa. Jossain vaiheessa on itse älyttävä väistyä. Luther säätiölle (tai ainakin joillekin sen edustajille) tuo raja on tullut vastaan. Miespappeus (=fundamentalistinen raamattukäsitys) on heille kaikki kaikessa.
- Lucis.
Tervehdys.
En ole vielä lukenut tarpeeksi raamattua, mutta voisiko joku kertoa mihin kohtaan tämä naispappeuden vastustaminen perustuu.
Ainakin gnostisen perimätiedon mukaan Jeesus antoi Marialle lähetyskäskyn, joista versoivat kaikki Maria-kultit maailmalla.
Uskoakseni Jeesus ei koskaan kieltänyt naisia toimimasta pappeina.
Olenko väärässä vai oikeassa ?. Nyt joku minua parempi raamatuntutkija voisi selvittää minulle missä kohtaa raamattua lukee, etteivät naiset voi toimia pappina.
Lucis.
"I must research the bible more.!"- Jori Mäntysalo
1. Kor. 14:34-35 "naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa."
1. Tim. 2:12 "Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti."
Evankeliumeista ei löydy mitään missä Jeesus kieltäisi naispappeuden. Ei sieltä kyllä löydy oikeastaan mitään mistään pappeudesta tai organisaatioista muutenkaan. Jeesuksen opetuslapsia - kaikki 12 1 miehiä - voi käyttää jonkinlaisena vahvistuksena naispappeuden vastustamiseen. - rules
Jori Mäntysalo kirjoitti:
1. Kor. 14:34-35 "naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa."
1. Tim. 2:12 "Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti."
Evankeliumeista ei löydy mitään missä Jeesus kieltäisi naispappeuden. Ei sieltä kyllä löydy oikeastaan mitään mistään pappeudesta tai organisaatioista muutenkaan. Jeesuksen opetuslapsia - kaikki 12 1 miehiä - voi käyttää jonkinlaisena vahvistuksena naispappeuden vastustamiseen.ehtoollinen kieltää naisilta, eikös ne kaikki olleet miehiä, joille sitä annettiin?
entäs sitten huivipakko, pää peitettynä ja jotainhan oli parrasta ja pitkistä hiuksista, pitäisikö heidän perustaa oma kirkko?
ei ihme jos Paavali pysyi poikamiehenä noilla opeillaan? - ----
Mm.
http://www.teolinst.fi/luennot/jm030206.html
http://www.luthersaatio.com
-> mm. Pyhäkön lamppu -lehdet. - Kerberos
Jori Mäntysalo kirjoitti:
1. Kor. 14:34-35 "naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa."
1. Tim. 2:12 "Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti."
Evankeliumeista ei löydy mitään missä Jeesus kieltäisi naispappeuden. Ei sieltä kyllä löydy oikeastaan mitään mistään pappeudesta tai organisaatioista muutenkaan. Jeesuksen opetuslapsia - kaikki 12 1 miehiä - voi käyttää jonkinlaisena vahvistuksena naispappeuden vastustamiseen.Raamatun tekstit on verrattavissa Koraaniin. Koraanikin määrittelee jossain kohtaa naisen tyhmäksi tai vähä-älyiseksi, siksi nainen ei voi olla todistajana esim. oikeudessa. Kristityt naiset vois saman tien pukeutua myös burkhaan, ei se paljon enää islamin uskosta eroa. Naisen pitäisi molempien oppien mukaan olla: näkymätön, kuulumaton, hajuton, mauton ja älytön.
Millainen on mahtanut olla Jeesuksen seksuaalinen suuntautuminen, kun kaikki opetuslapset piti olla miehiä? Jokainen voi vaan arvailla....
Naurettavaa touhua koko naispappeusvouhkaaminen. Naiset on hyvinkin useassa tapauksessa monta kertaa parempia pappeja kuin miehet koskaan. - Jori Mäntysalo
Kerberos kirjoitti:
Raamatun tekstit on verrattavissa Koraaniin. Koraanikin määrittelee jossain kohtaa naisen tyhmäksi tai vähä-älyiseksi, siksi nainen ei voi olla todistajana esim. oikeudessa. Kristityt naiset vois saman tien pukeutua myös burkhaan, ei se paljon enää islamin uskosta eroa. Naisen pitäisi molempien oppien mukaan olla: näkymätön, kuulumaton, hajuton, mauton ja älytön.
Millainen on mahtanut olla Jeesuksen seksuaalinen suuntautuminen, kun kaikki opetuslapset piti olla miehiä? Jokainen voi vaan arvailla....
Naurettavaa touhua koko naispappeusvouhkaaminen. Naiset on hyvinkin useassa tapauksessa monta kertaa parempia pappeja kuin miehet koskaan.Nainen voi Koraanin mukaan olla todistaja, mutta kaksi naista vastaa vain yhtä miestä. Esim. Lehmän suuran jae 282 kertoo velkakirjan todistamisesta: "Ottakaa kaksi miestä todistajaksi, mutta jos kahta miestä ei ole saatavilla, ottakaa mies ja kaksi naista - -" (Käännös Jaakko Hämeen-Anttilan)
- Lucis.
Jori Mäntysalo kirjoitti:
1. Kor. 14:34-35 "naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa."
1. Tim. 2:12 "Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti."
Evankeliumeista ei löydy mitään missä Jeesus kieltäisi naispappeuden. Ei sieltä kyllä löydy oikeastaan mitään mistään pappeudesta tai organisaatioista muutenkaan. Jeesuksen opetuslapsia - kaikki 12 1 miehiä - voi käyttää jonkinlaisena vahvistuksena naispappeuden vastustamiseen.Tervehdys.
Eli tuosta sain sen kuvan, että opetuslapset kielsivät naispappeuden ei siis Jeesus itse.
Tämä tosin oli epäilykseni jo alusta alkaen.
Lucis. - Jori Mäntysalo
Lucis. kirjoitti:
Tervehdys.
Eli tuosta sain sen kuvan, että opetuslapset kielsivät naispappeuden ei siis Jeesus itse.
Tämä tosin oli epäilykseni jo alusta alkaen.
Lucis.Voi sen tietysti niinkin sanoa, että Jeesus ei kieltänyt naispappeutta vaan opetuslapsensa. Tai siis paremmin: evankeliumeissa ei kielletä naispappeutta vaan UT:n kirjeissä.
Mutta jos Uuden testamentin kirjeet jättää huomiotta, niin siinä kyllä lähtee kristinuskon opeista niin paljon ettei tulos enää vastaa ollenkaan mitään kristinuskoa. Jos tuon lyhyesti tiivistää, niin sanoisin että "Paavali loi kristinuskon". (Paavalin nimissä olevat kirjeet eivät kaikki ole Paavalin kirjoittamia jne, joten tuo on epätarkka ilmaus.)
- Kristitty Israelin ystävä
Huovinen itse toimii kirkkoa vastaan.
Huovinen itse kieltää pappisvihkimyksen miehiltä ,jotka vetoavat JUMALAN SANAAN, Raamattuun, vastustaessaan naisten pappisvihkimystä.
Eli, näin toimimalla Huovinen toimillaan osoittaa ,ettei hän itse halua ehtoollista esim. Luther-säätiön papeilta kieltämällä näiltä pappisvirat Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa.
Luther-säätiö ja mm.Concordia-yhdistys toimivat täysin LAHJOITUSVAROILLA.
Luther-säätiön papit kieltäytyvät ev.lut.kirkon viroista ilman riitelyä jos heitä pyydetään,niinkuin jo onkin tapahtunut.Tätä kehoitusta kieltäytyä ev.lut.kirkon viroista, perustellaan ettei kirkollisverovaroja vain käytettäisi esim.Luther-säätiön pappien palkan maksuun, ovathan he "harhaoppisia" .
Mitähän "etuja" mahdoit tarkoittaa kirkon sisällä olemisesta koituvan Luther-säätiölle ?
He MAKSAVAT käyttämistään tiloista !
He eivät saa euroakaan Suomen ev.lut. kirkolta.
Naispappeuden vastustajia ei vihitä Suomen ev.lut.kirkon papeiksi.
Useiden vuosien korkeakouluopintojen jälkeen naispappeuden vastustajat menettävät mahdollisuuden työllistyä Suomen ev.lut. kirkon pappistehtävissä.
Olisitko SINÄ, valmis luopumaan vastaavassa tilanteessa toimeentulostasi ?
Itse olen ev.lut.seurakunnan jäsen, ja en tunne omassa seurakunnassa YHTÄKÄÄN naispappeuden kannattajaa, tai edes puolustajaa.En miestä enkä naista, en nuorta tai vanhusta.
Me yritämme olla näitä seurakuntaruumiin jäseniä, sellaisia kuin Raamattu meitä opettaa olemaan.
Se , että ei nosta riitaa omassa seurakunnassaan naispappeudesta, ei tarkoita naispappeuden hyväksymistä.Se on päinvastoin luottamista siihen lupaukseen jonka Jeesus Kristus antoi sanoessaan huolehtivansa laumastaan.
Jeesus Kristus myös varoitti lampaan vaatteisiin pukeutuneista "paimenista", jotka ovat sisältä raatelevia susia.
Kieltämällä Jumalan Sanan, Raamatun, tekee Jumalasta valehtelijan.- Kerberos
Kun vastustatte naispappeutta niin kiihkeästi, vaikkakin hiljaa omassa mielessänne siitä vouhkaamatta, niin onko nyt tällä ev.lut.kirkon naispappeuden vastustajahaaralla jonkinlainen kirous kuoleman jälkeen valmiiksi mietittynä naispappien päälle?
Jehovillahan on tää "huorat ja koirat ei pääse taivaaseen" (mitähän varten ne vihaa koiria niin paljon?) - Nainen
Jos kerran nainen on kirkolle ilmaa, niin naisten pitää sitten unohtaa kirkko.
Mietin vaan, miten tyhjäksi kirkkosalit käyvätkään, kun viimeisetkin vanhat naiset ovat sieltä poistuneet.
Ehkä siellä sitten on muutama Luther-säätiön mies.
Ainakin minulle juttu alkaa olla niin, että eroan kirkosta, jos tätä naispappeusjuttua ei saada järjestykseen. Se kun kertoo naisvihasta, naisten torjumisesta seurakunnasta yms. asenteesta joka näkee sukupuolen suurempana kaikkea muuta.
Jeesus ei todellakaan aloittanut yhtään opetustaan keskustelemalla sukupuolen merkityksestä. Paavalillekin se oli sentään toissijainen seikka, ja luulen että olisi peruuttanut sananssa jos olisi nähnyt miten niihin myöhemmin takerrutaan. - Kerberos
Nainen kirjoitti:
Jos kerran nainen on kirkolle ilmaa, niin naisten pitää sitten unohtaa kirkko.
Mietin vaan, miten tyhjäksi kirkkosalit käyvätkään, kun viimeisetkin vanhat naiset ovat sieltä poistuneet.
Ehkä siellä sitten on muutama Luther-säätiön mies.
Ainakin minulle juttu alkaa olla niin, että eroan kirkosta, jos tätä naispappeusjuttua ei saada järjestykseen. Se kun kertoo naisvihasta, naisten torjumisesta seurakunnasta yms. asenteesta joka näkee sukupuolen suurempana kaikkea muuta.
Jeesus ei todellakaan aloittanut yhtään opetustaan keskustelemalla sukupuolen merkityksestä. Paavalillekin se oli sentään toissijainen seikka, ja luulen että olisi peruuttanut sananssa jos olisi nähnyt miten niihin myöhemmin takerrutaan.Tämä naispappivaino on kateellisten panettelua muutenkin aivan huipussaan olevaa naurettavuutta. Oikea uskova ihminen ei tämmösiä asioita funtsaile mielessään. Ei ainakaan kukaan terveellä ja normaalilla järjellä varustettu.
Kirkosta tosiaan kannattaa naisten erota, jos touhu menee näin naurettavaksi. Mitään järjellistä merkitystä kun koko asialla ei ihmisen normaaliin elämänrytmiin ole. Tekopyhien outoa vouhkaamista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389