Onko helluntaioppia?

Hellarit sanovat saaneensa voiman korkeudesta eli ovat kastettu hengellä.
Minä kysyn että onko henki annettu voimaksi ja lohdutukseksikin, joka vaikuttaa uskoon tulleen tahdossa siten, että hän voi itse hengen ollen osallisena hänen tahtoonsa, vastustaa voitollisesti syntiä ja saastaisuutta esim. lopettaa tupakointi, ryyppääminen, masturboiminen jne..?

Helluntailaisuudessa tuskin käsitetään luterilaisittan jossa Pyhä Henki vaikuttaa sanassa ja sakramenteissa, muuttaen uskoon tullutta uudeksi luomukseksi, jolloin uskovan oma tahto suuntautuu sitä päämäärää kohti jota hän rukoilee Jeesuksen opetuksen mukaisesti: tapahtukoon sinun tahtosi.
2064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jos uskovassa asuu Jumalan Henki, ja elämisen ja Jumalan todistajan olemisen ehdot on luovutettu tälle Hengelle, niin miten muuten voi olla mahdollista kuin siten, että uskova lakkaa noita mainitsemiasi syntejä tekemästä.

vai meinaatko että Pyhä Henki niitä teettäisi edelleen !

Jos luemme Sanasta mm " älä varasta", niin emmekö teekin niin, jos keta olemme Hengen alaisuudessa eläviä.

Mutta, Miksi Luterilainen sanoo sellaista omavanhurskauden esiintymäksi kerroppa se !

Äänestä
  • Lutherilainen tietää jo avausta tehdessään miten joku hellari vastaa eikä se ole salaisuus.
    Omissa nimissä ja teoissanne olette aloittaneet ja Jeesuksen nimessä te toimitte kuten tekivät valheapostolit ja sille hengellenne olette luovuttaneet hallintavallan.

    Äänestä

* Pyhä Henki on annettu , ensisijaisesti VOIMKSI, olla Krisuksen todistaja.

* Apt. 1: 7. "< Hän sanoi heille, Ei teidän asianne ole tietää aikoja ja hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut.
8. Mutta te saatte VOIMAN, kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa, aina maan äärriin saakka. >"!

* Ja ennen tätä lupausta voiman saamisesta, Jeesus kieltää lähtemästä julistaan evankeliumia, ei, ennen kuin Hän menee takaisin taivaaseen ja lähettää opetuslapsilleen Pyhän Hengen. Apt.1:4. " älkää lähtekö, ..vaan odottakaa..!

* On ollut monia lähtijöitä, jotka eivät ole tottelleet tätä Jeesusken antmaa ohjetta. Ensimmäisenä tulee mieleen, oliko hän Martti vai Matti Rautanen, ja hän kävi kyllä , elämäkerran mukaan ankaran elämän vaiheen lähetyskentällä, ilman Pyhän Hengen täyteyttä. Oli muistaakseni evank.lutrilainen ?

Äänestä
  • Kyllä Pyhän Hengen voima tarvitaan ja vaikka olisi kuinka henkeä täynnä tarvitaan kutsu Jumalalta ennen kuin voidaan lähteä lähetyskentälle sanaa saarnaamaan.

    Kyllä on ollut monia lähteneitä ja monet ovat tulleet takaisin häntä koipien välissä.
    Ambomaan luterilainen lähetti on tänä päivänäkin tunnettu henkilö ambomaalla.
    Sieltä löytyy suomalaisia nimiä.
    Afrikassa on uskoon tulleita pappeja ja tahtovat tulla suomeenkin sanaa saarnaamaan pakanoille.

    Äänestä

  • Onkohan tuo "eenokille" anntettu henki rienauksen henki???

    Pyhä Henki ei kirjoituta tuollaista herjaa!

    Äänestä

  • Eenokki 12 kirjoitti:

    Kyllä Pyhän Hengen voima tarvitaan ja vaikka olisi kuinka henkeä täynnä tarvitaan kutsu Jumalalta ennen kuin voidaan lähteä lähetyskentälle sanaa saarnaamaan.

    Kyllä on ollut monia lähteneitä ja monet ovat tulleet takaisin häntä koipien välissä.
    Ambomaan luterilainen lähetti on tänä päivänäkin tunnettu henkilö ambomaalla.
    Sieltä löytyy suomalaisia nimiä.
    Afrikassa on uskoon tulleita pappeja ja tahtovat tulla suomeenkin sanaa saarnaamaan pakanoille.

    * Eenokki kirjoittaa, " Kyllä Pyhän Hengen voima tarvitaan ja vaikka olisi kuinka henkeä täynnä tarvitaan kutsu Jumalalta ennen kuin voidaan lähteä lähetyskentälle sanaa saarnaamaan."?

    * Ymmärsiköhän eenokki nyt ihan oikein, mitä Jeesus tahoi sanoa voiman saamisesta " Kyllä PH:n voimaa tarvitaan, vaikka kuinka olis henkeä täynnä."!
    * Ja mitähän tuo muu henki sitten olisikaan, kun kirjoitat sen pienelläkin, että olisiko sulla muitakin henkiä käytössäsi, kuin PH: ? Vähän halveksivaan sävyyn puhut Jeesuksen opetuksesta.

    * Nykyään voi mennä ambomaille kuka vaan saarnaamaan kun kirkko maksaa hyvät boonukset ja ylläpidon, mutta turhaa siellä vettä valellaan aikuisten päähän, ja sillä muka uudestisynnytetään tummia tyttäriä ja poikia muka uskoviksi !
    Rautanen oli sentään asialla sydämestään ja rakkaudesta Kristukseen, ja kärsi ja koki kovat Hänen tähtensä.

    * Tästä taas tuli selväksi se, että eenokki 12 ei tunnusta Pyhän Hengen täyteyttä ja voimaa ihan omana eirllisenä kokemuksena saada kaste Pyhältä Hengeltä, ja varsinkin, jos aikoo Herran työhön, kotona tai maailmalla.

    * Onko eenokki niin, että tunnustat kyllä Jumalan, mutta kiellät sen VOIMAN, eli Pyhän Hengen !

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    Kirjoitan sanan henki pienellä onko se kieliopillisesti oikein en tiedä, mutta sopii siihen helluntailaisten henkeen hyvin.

    Kyllä Eenokki tietää hyvin kuinka Pyhä Henki saadaan ja myös Pyhän Hengen lahjojakin.
    Eikä se ole laadultaan erillistä vaan sanaan sidottua todellista vaikutusta tai todellinen tapahtuma.

    Minä olen nähnyt niitä "helluntaihenkiä" milloin pitkällään täristen ja milloin alastonna kokouksessa ja ääniäkin olen kuullut. On sikahenkiä, on kanan kotkotusta ja leijonahenkiä ja kun niitä esiintyy uudestikastettujen parissa täytyy minun kirjoittaa sana henki mahdollisimman pienillä kirjaimilla.

    Eenokki olisi varmaan ensimmäisenä helluntainakin luullut, että opetuslapset
    olivat juovuksissa.
    Rienaajat kun eivät tunnista Pyhää henkeä.

    Äänestä

Lienee tuotakin asiaa käsitelty jo sadat kerrat, mutta totean ettei kenelläkään ole Pyhää Henkeä, joka uskoo esimerkiksi kolminaisuusoppiin ja Lutheriin - puhumattakaan 7 vuoden vaivanajasta ja salaisesta tempauksesta.

Äänestä
  • Uskovat jotka Herra valitsee temmataan ja temmataan sitten lappixkin ja ne mustat olennot ovat valmiina tempaisemaan jokaiset jumalattoman, viedäkseen ne riettaat hornaan.
    Ajattele sinä lappix omaa "tempaisuasi" kyllä se tulee.

    Äänestä

  • * Lappix, kaikki nuo kieltämäsi asiat, tapahtuu kyllä, ei PH: ota sinun sanojasi kuulevaan korvaan, oma on tappiosi, kun et usko Raamattuun, uskot vaan sen, mikä sinulle passaa, omaan korvasyyhyysi.

    * Kaippa sinä lukea ossat? Lue siis , 1Tess. 4: 13-18. ja 1Kor. 15: 49-52. Jos et ymmärrä lukemaasi, kysy vaikka minulta mitä siinä lukee, ei tartte lukea rivein välistä, vaan se, mitä on Kirjoitettu.

    * Samoin totuus on, että kyllä Pyhä Henki on saatavissa, ihan nekohtaisesti, kielillä puhumisineen, samoin Jumala on Isä Poika ja Pyhä henki, miten sinä voit tuon totuuden Kieltää? Jeesus itsekkin sen tunnustaa, " Isän Pojan ja Pyhän Hengen NIMEEN, yhteen Jumalaan kolmessa persoonassa. ja kolmessa pesoonassa Yhteen Jumalaan. on YKSEYS, jonka kaltaista toista ei ole, ja joka on ikuisudesta ikuisuuteen, ilman alkua ja ilman loppua. A ja O. !
    * Sinä epäuskollasi rienaat Jumalaa, ja silti väität olevasi ns. kristitty !

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Lappix, kaikki nuo kieltämäsi asiat, tapahtuu kyllä, ei PH: ota sinun sanojasi kuulevaan korvaan, oma on tappiosi, kun et usko Raamattuun, uskot vaan sen, mikä sinulle passaa, omaan korvasyyhyysi.

    * Kaippa sinä lukea ossat? Lue siis , 1Tess. 4: 13-18. ja 1Kor. 15: 49-52. Jos et ymmärrä lukemaasi, kysy vaikka minulta mitä siinä lukee, ei tartte lukea rivein välistä, vaan se, mitä on Kirjoitettu.

    * Samoin totuus on, että kyllä Pyhä Henki on saatavissa, ihan nekohtaisesti, kielillä puhumisineen, samoin Jumala on Isä Poika ja Pyhä henki, miten sinä voit tuon totuuden Kieltää? Jeesus itsekkin sen tunnustaa, " Isän Pojan ja Pyhän Hengen NIMEEN, yhteen Jumalaan kolmessa persoonassa. ja kolmessa pesoonassa Yhteen Jumalaan. on YKSEYS, jonka kaltaista toista ei ole, ja joka on ikuisudesta ikuisuuteen, ilman alkua ja ilman loppua. A ja O. !
    * Sinä epäuskollasi rienaat Jumalaa, ja silti väität olevasi ns. kristitty !

    Älä selitä Mohikaani. Sinä uskot ennemmin ihmistä kuin Jeesusta ja sellaisella ihmisellä joka ei usko totuutta, ei ole totuuden Henkeäkään.

    Et sinä Mohikaani saa selittämällä Pyhää Henkeä, koska et usko Jeesusta. Tämä koskee myös kaikki helluntailaisia, joiden oppi perustuu kolminaisuusoppiin, salaiseen tempaamiseen ja 7 vuoden vaivanajan uskoon. Olette KAIKKI vailla Pyhää Henkeä, mutta luulette sellaisen teillä olevan.

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    Ei minun olekkaan tarvinnut mitään selittää Jumalalle tai Heralleni, olen saanut Pyhän Hengen ihan vai pyytämällä nöyrästi, uksoen mitä asiasta on Raamattuun Kirjoitettu.

    Äänestä

  • Mohikaani_27 ei kirj kirjoitti:

    Ei minun olekkaan tarvinnut mitään selittää Jumalalle tai Heralleni, olen saanut Pyhän Hengen ihan vai pyytämällä nöyrästi, uksoen mitä asiasta on Raamattuun Kirjoitettu.

    Mohikaani, tuskin omakehulla pääset yhtään mihinkään.

    Äänestä

Jokaisella foorumilla näyttää olevan omat ikiomat pilkkaajat ja riettauspuhujat, ihan kuin täälläkin on eenokit ja lappikset ja muutama muu uskonasioilla leikkivä vihollisen kätyri.

Äänestä

Jonkun on kerrottava totuus ja meiltähän tämä käy.

Äänestä
  • * Totuus, vaan ei Raamatun , on lähinnä eenokin omaa oletettua totuutta, jolla ei ole Raamatun touuden kanssa mitään yhteistä.

    Äänestä

  • Sinussa ei ole totuuden siementäkään. olet niin pihalla hengen asioista että parein kun et suutasi aiheesta aukaise.

    Äänestä

  • Mohikaani_27 ei kirj kirjoitti:

    * Totuus, vaan ei Raamatun , on lähinnä eenokin omaa oletettua totuutta, jolla ei ole Raamatun touuden kanssa mitään yhteistä.

    Mohikaanin harhoista taas tuo kun hän mainitsee että on saanut hENGEN pyytämällä nöyrästi?????
    Missähän kohden Raamatussa niin sanotaan kuinka Pyhä Henki saadaan?????
    Mohikaani nyt todisti meille että kyseessä hänen tapauksessa on joku toinen hENKI.
    Mohikaani on saanut uskomuksiensa mukaan lahkohengen ja piste.
    Me lutherilaiset olemme saaneet Pyhän Hengen Sanan saarnan kautta samalla tavalla kuin alkuseurakuntalaiset.
    Samoin Pyhän Hengen lahjoja olemme saaneet sen mukaan miten Pyhä Henki on niitä meille antanut tahtonsa mukaan.

    Äänestä

  • Mohikaani_27 ei kirj kirjoitti:

    * Totuus, vaan ei Raamatun , on lähinnä eenokin omaa oletettua totuutta, jolla ei ole Raamatun touuden kanssa mitään yhteistä.

    Onko salainen tempaaminenkin Jeesuksen idea?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Eenokki 12 kirjoitti:

Hellarit sanovat saaneensa voiman korkeudesta eli ovat kastettu hengellä.
Minä kysyn että onko henki annettu voimaksi ja lohdutukseksikin, joka vaikuttaa uskoon tulleen tahdossa siten, että hän voi itse hengen ollen osallisena hänen tahtoonsa, vastustaa voitollisesti syntiä ja saastaisuutta esim. lopettaa tupakointi, ryyppääminen, masturboiminen jne..?

Helluntailaisuudessa tuskin käsitetään luterilaisittan jossa Pyhä Henki vaikuttaa sanassa ja sakramenteissa, muuttaen uskoon tullutta uudeksi luomukseksi, jolloin uskovan oma tahto suuntautuu sitä päämäärää kohti jota hän rukoilee Jeesuksen opetuksen mukaisesti: tapahtukoon sinun tahtosi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu