Viime päivinä on mieleeni katkeralla tavalla noussut kysymys; mikä on seurakunnan tarkoitus?
Olemme asuneet yhdessä mieheni kanssa evankelisluterilaisen seurakunnan omistamassa omakotitalossa vuokralla. Vuokrasopimuksen kirjoittamishetkellä meille luvattiin että saatte asua vaikka lopun elämäänne, tai jos joskus tulee tilanne että talo myydään, niin teille sitä ensimmäisenä kaupataan.
Nyt se tilanne sitten tuli. Talo menee myyntiin. Ymmärrän tilanteen hyvinkin, sillä seurakunnalla on paljon rahanmenoa remonttien ja muiden vuoksi. Puolueeton arvioitsija kävi arvioimassa talon ja me sanoimme olevamme halukkaita ostamaan talon kyseiseen hintaan. Tämä ei kuulemma käy päinsä, meillä ei kuulemma ole mitään etuosto-oikeutta taloon ja se meneekin julkiseen myyntiin, jotta saadaan paras tarjous ja hinta.
Jotenkin on petetty olo. Olemme ehtineet asua talossa yli 10 vuotta ja sinä aikana ei yksikään vuokra ole ollut myöhässä. Olemme laittaneet taloa pikkuhiljaa kuntoon (seurakunnan aineilla, mutta omalla työllä) luottaen siihen että saamme asua siinä... tai ainakin ostaa sen itsellemme. Erityisen pahalta tuntuu se, että tämän tekijänä on seurakunta, jonka olen uskonut olevan viimeisiä inhimillisiä saarekkeita yhteiskunnassamme. Jopa suuret yritykset (joiden ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa) kauppaavat osakkeiksi myytäviä asuntoja ensin vuokralaiselle ja sitten vasta muille.
Mitä mieltä te olette seurakunnan toiminnasta? Mielestäni kyseessä on vähintäänkin hyvän tavan vastainen toiminta. Pistää väkisinkin miettimään mitä järkeä on maksaa verorahoja tuollaiselle instituutiolle.
Olemme asuneet yhdessä mieheni kanssa evankelisluterilaisen seurakunnan omistamassa omakotitalossa vuokralla. Vuokrasopimuksen kirjoittamishetkellä meille luvattiin että saatte asua vaikka lopun elämäänne, tai jos joskus tulee tilanne että talo myydään, niin teille sitä ensimmäisenä kaupataan.
Nyt se tilanne sitten tuli. Talo menee myyntiin. Ymmärrän tilanteen hyvinkin, sillä seurakunnalla on paljon rahanmenoa remonttien ja muiden vuoksi. Puolueeton arvioitsija kävi arvioimassa talon ja me sanoimme olevamme halukkaita ostamaan talon kyseiseen hintaan. Tämä ei kuulemma käy päinsä, meillä ei kuulemma ole mitään etuosto-oikeutta taloon ja se meneekin julkiseen myyntiin, jotta saadaan paras tarjous ja hinta.
Jotenkin on petetty olo. Olemme ehtineet asua talossa yli 10 vuotta ja sinä aikana ei yksikään vuokra ole ollut myöhässä. Olemme laittaneet taloa pikkuhiljaa kuntoon (seurakunnan aineilla, mutta omalla työllä) luottaen siihen että saamme asua siinä... tai ainakin ostaa sen itsellemme. Erityisen pahalta tuntuu se, että tämän tekijänä on seurakunta, jonka olen uskonut olevan viimeisiä inhimillisiä saarekkeita yhteiskunnassamme. Jopa suuret yritykset (joiden ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa) kauppaavat osakkeiksi myytäviä asuntoja ensin vuokralaiselle ja sitten vasta muille.
Mitä mieltä te olette seurakunnan toiminnasta? Mielestäni kyseessä on vähintäänkin hyvän tavan vastainen toiminta. Pistää väkisinkin miettimään mitä järkeä on maksaa verorahoja tuollaiselle instituutiolle.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tervehdys.
Omasta mielestäni noin ei pitäisi menetellä. Taas tuli yksi syy olla luottamatta seurakuntiin.
Pitää itsekin muistaa ottaa kaikki paperille, sillä näyttää, etteivät seurakunnatkaan osaa arvostaa lupauksiaan.
Kannattaa ottaa kaikki paperille, mistä sovitaan.
Lucis.
"Ilmeisesti seurakunnissa huijataan !."
Aika inhottavasti kävi. Ota selvää voiko niitä haastaa oikeuteen suullisen sopimuksen rikkomisesta.
Maallisella puolella seurakunnan vastuulla ovat seurakuntalaisten rahat ja omaisuus. Niitä ei sovi hukata, vaan niitä tulee hoitaa kaikkien parhaitten taloudellisten periaatteiden mukaan. Ei seurakunta voi noudattaa joitakin omia taloudellisia lainalaisuuksiaan, jotka poikkeavat yleisistä vastaavista. Jos on luvattu jotain erityisoikeuksia vuokralaiselle, silloin herää kysymys onko luvattu liikoja. Sellainen ei ole oikein. Onko lupaajalla ollut oikeudet ko. lupauksiin. Julkisena yhteisönä yksittäinen viranhaltija voi vain harvoin ottaa kantaa vuokrasopimuksiin. Yleensä nämä käsitellään hallintoelimissä. Onko käynyt niin, että viranhaltija on puhunut vähän suulla suuremmalla ja hallintoelin (jossa seurakuntalaisten, eli omistajien edustajat istuvat) sitten palauttanut asianomaisen ruotuun?