olisivat ottaneet oppia Kepun kohtalosta miten käy kun lähtee Kokoomuksen kelkkaan mutta näyttää että työväenpuolueet kuvittelevat että kunhan tarpeeksi selittää se riittää tulevaisuudessa jatkoon.
Voisi kuvitella että muut hallituspuolueet
poislukien Rkp
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitä me muuten tietäisimme mistään ellei nettiä olisi, valtamediat
kertoo vain sen minkä hallitys haluaa.
Eräästä kyselystä selvisi että noin 70% ihmisistä ei tiedä
noista politiikkojen päätöksistä juuri mitään, he vain uskovat
että kaikki on hyvin niinkauan kun velkaa otetaan hyvinvoinnin
ylläpitoon.
Vielä pari vuotta ja velan saanti loppuu, sitten tulee samanlaista
kun nyt on kreikassa, millä nuo ihmiset saadaan heräämään?