Olipa kysymys

Televisiossa joku toimittaja kysyi työmarkkinapomolta, että menisikö nollalinja niin pitkälle, ettei johtajien palkkojakaan korotettaisi.
Tuo lause mielestäni ilmaisi sen kieroutuman mikä Suomessa vallitsee johtajien ja työntekijän välillä. Johtajien palkkoja siis pitäisi korottaa hamaan tappiin saakka, menipä taloudessa miten huonosti tahansa.
553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jep. Johtajien palkoissa on se huono puoli että ne ovat pelkkä kustannustekijä.

Sen jälkeen kun palkka on vaikkapa 500 000 euroa vuodessa ei elintaso käytännössä nouse ollenkaan jos korotus on yhden työntekijän vuosipalkka, eli 35 000 euroa vuodessa.

Työntekijän osalta 5000 euron palkankorotus on todella merkittävä, sillä saa jo paremman auton tai asunnon. Käytännössä tuonsuuruinen korotus vaatii että työtehtävästä tulee vaativampi, eli korotuksella saa rahalle vastinetta.

Tyypillinen vuosikorotus on 700 euroa jos korotus on 2%. Se tekee kuukautta kohden 58 euroa, verojen jälkeen 46 euroa. Inflaatio on vienyt rahat.

Johtaja saa kuukaudessa yhden työntekijän vuosipalkan, joskus kahdenkin. Se tieto rauhoittaa jos epäilee tekeekö itse tarpeeksi hyvää työtä.

Äänestä

Kustannustehokkuus on pyllyllään johtajien palkoissa.

Äänestä

Eipä se teknologiateollisuuden pamppu vastannut tuohon kysymykseen.

Äänestä

"Hankalat" toimittajat löytävät itsensä kortistosta.

Äänestä

>Televisiossa joku toimittaja kysyi työmarkkinapomolta, että menisikö nollalinja niin pitkälle, ettei johtajien palkkojakaan korotettaisi.>

Vointeja vaan tuon kysymyksen esittäneelle TV-toimittajalle. Toivottavasti ei saanut jo lopputilipaperia tänä aamuna kouraansa.

Palacen neuvotteluissa pitää kyllä ottaa myös johtajien palkkka keskustelussa yhdeksi osaseksi.

Jos palkansaajilla on 0-linja seuraavat 2..3 vuotta, niin silloin on myös johtajilla 0-linja seuraavat 2-3 vuotta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


korvaan särahti kirjoitti:

Televisiossa joku toimittaja kysyi työmarkkinapomolta, että menisikö nollalinja niin pitkälle, ettei johtajien palkkojakaan korotettaisi.
Tuo lause mielestäni ilmaisi sen kieroutuman mikä Suomessa vallitsee johtajien ja työntekijän välillä. Johtajien palkkoja siis pitäisi korottaa hamaan tappiin saakka, menipä taloudessa miten huonosti tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu