Osoitan viestini vain yhdelle kirjoittajalle, hän ei ole raateleva susi. Luettuani kirjoituksia huomasin tomista vastaan on alettu ongittelemaan syykin on selvillä avoliitto.
Tomis lienee uskova joka on rehellinen tai sieltä joidenkin muiden kanssa, ei ulkokultainen, sanoo aina kuka hän on myöskin ihmisenä. Toivoisin hänelle että jättää nyt palstan tässä vaiheessa, täällä olo voi vahingoittaa uskoa ja jopa sitä ihmistäkin helposti jos on herkka sellainen tosiuskoa, sellainen hakeva ei mikään näyttelijä kuten monet tahtoovat olla. On muistettava tämä on keskustelu foorumi, tänne lyöttääntynyt myöskin sitä joka on seurakuntiin soveltumattomia, koittavat hakea lohtua. Keskustelu foorumi onkin usein katkeroituneitteen kohtaamispaikka, koostuen entisista seurakuntalaisista, epäonnistuneista uskovista, kirjoituksetkin siitä usein kertovat vaikka harva kirjoittaja sanoo itsestään totuuden kuka on on tedellisuudessa, Tomis sanoi mielestäni totuuden kuka on, uskalsi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
No nyt on tämäkin asia sitten selvä !
Oikein hyvillä mielin jätän palstan, todellinen elämä on kuitenkin tälläisten foorumeitten ulkopuolella. Jotkut elävät tässä keskustelipalstassa, siksi kai vaikuttaa heihin monella tapaa.
Kaikkea hyvää kaikille palstalaisille jatkossa, kaikesta huolimatta.