Jeesus on rakkaus Hän rakasti meitä niin, että antoi itsenä meidän edestämme.
Pyhitetty olkoon Hänen nimensä. Olkoon sinun sydämesi uskollinen Sanalle.
Kuka tahtoo Häntä seurata kieltäköön itsensä (lihansa) ja täytäköön Hänen tahtoaan.
Moni kulkee täyttämättä Hänen tahtoaan tekee syntiä. On täysin sokea omalle synnilleen, toki näkee toisten virheet ja heti sitä arvostelee.
Miksi Evankeljumi on teiltä monelta jäänyt toissijaiseksi, eikö Jeesuksen opetukset
ole tärkeimmät. Oletko sinä juurtunut Jeesukseen, vaan kuljetko omia teitäsi?
Miksi on tärkeää uskoa Raamatun Sanaan siksi, että totuus on tärkein totuus ei pala tulessakaan.
Rakkaudelle rakennettu totuus kestää kaikki tuulet, eikä takerru muuhun oppiin, kuin Raamattuun.
Muu oppi on ihmisoppi, joka ei kestä koettelua. Sensijaa Raamattu kestää koettelun.
Katsokaa itseänne onko teihin pesiytynyt Hengellinen kateus TEHKÄÄ PARANNUS.
Teitä, jotka oikein teette seuraa siunaus.
Avaatko sydämesi?
56
122
Vastaukset
- en tee parannusta
"Jeesus on rakkaus Hän rakasti meitä niin, että antoi itsenä meidän edestämme."
Se ei ole rakkautta vaan tyhmyyttä jos tapattaa itsensä keksittyjen syntien takia. - _greeeeen
7 Sillä Herra on vanhurskas ja rakastaa vanhurskautta; oikeamieliset saavat katsella hänen kasvojansa.
(Ps. 11:7)
_______
5 Nuhteettoman vanhurskaus tasoittaa hänen tiensä, mutta jumalaton sortuu jumalattomuuteensa.
6 Oikeamieliset vapahtaa heidän vanhurskautensa, mutta uskottomat vangitsee heidän oma himonsa.
(Sananl. 11:5-6) - Tapio522eikirj.
O.O.: "Rakkaudelle rakennettu totuus kestää kaikki tuulet, eikä takerru muuhun oppiin, kuin Raamattuun".
>>>>>>>>
Jumalan sana on uskon, opin ja elämän korkein ohje!
Berean juutalaiset ottivat hyvin vastaan evankeliumin (Apt.17).
He tutkivat joka päivä Vanhan Testamentin kirjoituksista, oliko heidän kuulemansa asiat tosia Raamatun Sanan valossa. Näin meidänkin tulisi tehdä.
Jokaisen kristityn tulee lukea ahkerasti Raamattua. Meidän ei tulisi olla vain toisten ihmisten opetusten varassa, vaan tutkia kirjoituksista, onko opetus sen mukaista kuin on kirjoitettu (Apt.17:11).- Otitko oppia
Vanhurskaan tie käy kohti kirkkaautta ja valo valisee sen tien.
Jokainen, joka täytää käskyt ja rakkauden lain on taivastiellä.
Kun tunnistaa ja tunnustaa synnit on Jeesukseen ksavava ja juuruva.
usko on Sanan kirkastuminen ja pysyminen kapealla tiellä.
Jeesus elää ja Hänen kauttaan pysymme Sanassa ja Sana pysyy meissä.
Armosta me olemme pelastetut, emme itsemme kautta armo on heille, jotka tekevät parannusta.
Älkää uupuko vaan virkistykää yhä uudelleen Raamatun Sanan voimasta. - Otitko oppia
Otitko oppia kirjoitti:
Vanhurskaan tie käy kohti kirkkaautta ja valo valisee sen tien.
Jokainen, joka täytää käskyt ja rakkauden lain on taivastiellä.
Kun tunnistaa ja tunnustaa synnit on Jeesukseen ksavava ja juuruva.
usko on Sanan kirkastuminen ja pysyminen kapealla tiellä.
Jeesus elää ja Hänen kauttaan pysymme Sanassa ja Sana pysyy meissä.
Armosta me olemme pelastetut, emme itsemme kautta armo on heille, jotka tekevät parannusta.
Älkää uupuko vaan virkistykää yhä uudelleen Raamatun Sanan voimasta.Otakaa vastaan Herramme Jeesuksen Kristuksen opetukset.
Liian moni on ohittanut Evankeljumit ja aloittanut Paavalin kirjeistä.
Jeesukseen juurtuminen tapahtuu vai Hänen tuntemuksestaan.
Vapaus Jeesuksessa on, vain kasvun tulos. Matkalla kasvusaa on syntien tunnustaminen tärkein.
Käykää Pyhällä ehtoollisella ja pyrkikää löytämään Raamatusta kokonais kuva
ei riitä, jos siltä täältä lukee, sillä koko Raamattu sellittää Jeesuksen lupauksen Jumalan käskyt ja rakkauden lain.
Älä luule koskaan, että Jumala sinua kiusaa, Hän ei ole pahan kisattavissa.
Jumala on kaiken hyvän alku, Hänen kauttaa kaikilla on omatunto ja kaikki se hyvä mitä ihmisessä on ollut. Mailma on lihan sokaisut ja siksi synti on vallitsevana jokaisessa siitä pyrkikää eroon.
Huomaa itsessäsi olevat vajavaisuudet ja tee parannus. - täydellinen mies
Otitko oppia kirjoitti:
Otakaa vastaan Herramme Jeesuksen Kristuksen opetukset.
Liian moni on ohittanut Evankeljumit ja aloittanut Paavalin kirjeistä.
Jeesukseen juurtuminen tapahtuu vai Hänen tuntemuksestaan.
Vapaus Jeesuksessa on, vain kasvun tulos. Matkalla kasvusaa on syntien tunnustaminen tärkein.
Käykää Pyhällä ehtoollisella ja pyrkikää löytämään Raamatusta kokonais kuva
ei riitä, jos siltä täältä lukee, sillä koko Raamattu sellittää Jeesuksen lupauksen Jumalan käskyt ja rakkauden lain.
Älä luule koskaan, että Jumala sinua kiusaa, Hän ei ole pahan kisattavissa.
Jumala on kaiken hyvän alku, Hänen kauttaa kaikilla on omatunto ja kaikki se hyvä mitä ihmisessä on ollut. Mailma on lihan sokaisut ja siksi synti on vallitsevana jokaisessa siitä pyrkikää eroon.
Huomaa itsessäsi olevat vajavaisuudet ja tee parannus.En ole vajaa.
- Otitko oppia
täydellinen mies kirjoitti:
En ole vajaa.
Jeesus on täydellinen ja siksi täydellinen esimerkki meille.
- en ota oppis
Otitko oppia kirjoitti:
Jeesus on täydellinen ja siksi täydellinen esimerkki meille.
Otitko oppia on syntinen ja täysin epätäydellinen ja siksi täysin epätäydellinen esimerkki meille.
Älkää ottako oppia syntisestä ja epätäydellisestä opista. - Otitko oppia
en ota oppis kirjoitti:
Otitko oppia on syntinen ja täysin epätäydellinen ja siksi täysin epätäydellinen esimerkki meille.
Älkää ottako oppia syntisestä ja epätäydellisestä opista.Lue Raamattua ja näet sietä vastauksen omaan kirjoitukseesi.
Vain Jeesus on täydellinen siksi sinunkin kannattaa lukea Raamattua, että kasvaisit.
Ei riitä, että luet vaan sinun täytyy uskoa lukemasi. - voi noita oppaita
Otitko oppia kirjoitti:
Otakaa vastaan Herramme Jeesuksen Kristuksen opetukset.
Liian moni on ohittanut Evankeljumit ja aloittanut Paavalin kirjeistä.
Jeesukseen juurtuminen tapahtuu vai Hänen tuntemuksestaan.
Vapaus Jeesuksessa on, vain kasvun tulos. Matkalla kasvusaa on syntien tunnustaminen tärkein.
Käykää Pyhällä ehtoollisella ja pyrkikää löytämään Raamatusta kokonais kuva
ei riitä, jos siltä täältä lukee, sillä koko Raamattu sellittää Jeesuksen lupauksen Jumalan käskyt ja rakkauden lain.
Älä luule koskaan, että Jumala sinua kiusaa, Hän ei ole pahan kisattavissa.
Jumala on kaiken hyvän alku, Hänen kauttaa kaikilla on omatunto ja kaikki se hyvä mitä ihmisessä on ollut. Mailma on lihan sokaisut ja siksi synti on vallitsevana jokaisessa siitä pyrkikää eroon.
Huomaa itsessäsi olevat vajavaisuudet ja tee parannus.Voi sokeaa lutterin kainalossa !
Pyhällä ehtoollisellako pitäis uudestisyntymättömien käydä niinkö !`?
eikäparannusta tehdä vajavuuksista vaan synnistä ja lihallisuudesta.
vajavuudet ovat eri asia. se on vajavuuutta kun teen kirjotusvirehteitä. - Tie, totuus ja elämä
en ota oppis kirjoitti:
Otitko oppia on syntinen ja täysin epätäydellinen ja siksi täysin epätäydellinen esimerkki meille.
Älkää ottako oppia syntisestä ja epätäydellisestä opista.Eihän Otitko oppia pyydäkkään ottamaan hänestä esimerkkiä,eikä pyydä seuraamaan itseään, vaan Jeesuksesta.
Jeesusta eli Sanaa on tärkeä seurata, silloin ei eksy! - yksi ainoa
Otitko oppia kirjoitti:
Jeesus on täydellinen ja siksi täydellinen esimerkki meille.
Jeesus on ainut täydellinen.
voi noita oppaita kirjoitti:
Voi sokeaa lutterin kainalossa !
Pyhällä ehtoollisellako pitäis uudestisyntymättömien käydä niinkö !`?
eikäparannusta tehdä vajavuuksista vaan synnistä ja lihallisuudesta.
vajavuudet ovat eri asia. se on vajavuuutta kun teen kirjotusvirehteitä.AMEN !!!!!
- samat säännöt?
Tapio 522..Miksi sitten sinä Tapio sanot, että meidän kristittyjen osana on noudattaa 9 käskyä, ja juutalaisen kaikki 10.
Mistä Raamatun opetuksesta tällainen kumpuaa?
Pitäköön juutalainen sapattinsa, mutta minä, muukalainen, joka olen liittynyt Herraan, en sitä pidä..Niinkö?
benedi
- siinä kaikki laki !
" Moni kulkee täyttämättä Hänen tahtoaan tekee syntiä" On yksi ainoa, joka TÄYTTI HÄNEN TAHTONSA, HÄN on J E E S U S, meidän AINUT TOIVOMME. Hän antoi meille käskynsä : Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi, miten sinä RAKASTAT LÄHIMMÄISIÄSI ?
- Otatko oppia
Laissakaan emme ole täydelliset, vaan Jeesus täytti lain. Me olemme armosta pelastetut emme itsemme kautta, ettei kukaan kerskaisi.
Rakkauden laki ja Käskyt ovat voimassa näissä, kun pysymme olemme oikealla tiellä.
Me itse voimme tarkailla tekojamme sanojamme, emme ole täydellisiä.
Jeesus yksin on täydellinen, Hän on esimerkkimme ja meihin itsemme Jeesuksessa tulee synnin tunto, jolloin voimme konrolloida itseämme.
Jeesus näkee tahtomme ja tietää, että tahtdomme taivuttaa tahtoamme Hänen tahtoonsa.
Hän on rakkaus ja armo ja Hänen ristin työnsä on täyttänyt lain. - tavallinen
Eiköhän uudestisyntynyt rakasta lähimmäistään siten, että antaa hänelle tehdyt pahat asiat anteeksi pahantekijälle!
- tavallinen
tavallinen kirjoitti:
Eiköhän uudestisyntynyt rakasta lähimmäistään siten, että antaa hänelle tehdyt pahat asiat anteeksi pahantekijälle!
Vastaus oli tarkoitettu siinä kaikki laki nimimerkille!
- Otitko oppia
tavallinen kirjoitti:
Eiköhän uudestisyntynyt rakasta lähimmäistään siten, että antaa hänelle tehdyt pahat asiat anteeksi pahantekijälle!
Oikein tavallinen meidänhän täytyy antaa anteeksi 70 kertaa 70 Jeesus opettaa.
Meillä on aina täällä sellaisia, jotka käyvät meitä vastaan.
Uudesti syntyneen tulee olla kasvaneempi ja antaa anteeksi heille.
Jeesusta kadehtittn niin paljon, että hänet naulattiin ristiin syyttömänä.
Siksi medänkin tulee naulita jo silloin syntimme ristiin, kun tulemme uskoon.
Ymärys avatuu ja alamme tietää heti, kun ajattelemme pahaa torjumme pahat ajatukset Jeesuksen nimessä.
Näin ei tule pahoja tekoja, vaan Jeesuksessa tulisi olla hereillä. - Tapio522eikirj
Otitko oppia kirjoitti:
Oikein tavallinen meidänhän täytyy antaa anteeksi 70 kertaa 70 Jeesus opettaa.
Meillä on aina täällä sellaisia, jotka käyvät meitä vastaan.
Uudesti syntyneen tulee olla kasvaneempi ja antaa anteeksi heille.
Jeesusta kadehtittn niin paljon, että hänet naulattiin ristiin syyttömänä.
Siksi medänkin tulee naulita jo silloin syntimme ristiin, kun tulemme uskoon.
Ymärys avatuu ja alamme tietää heti, kun ajattelemme pahaa torjumme pahat ajatukset Jeesuksen nimessä.
Näin ei tule pahoja tekoja, vaan Jeesuksessa tulisi olla hereillä.Otitko oppia: "Jokainen, joka täyttää käskyt ja rakkauden lain on taivastiellä".
>>>>>>>>>>>>>>
Miten vajavainen ihminen voi täyttää käskyt?
Eihän kukaan ihminen ole täydellinen! Tapio522eikirj kirjoitti:
Otitko oppia: "Jokainen, joka täyttää käskyt ja rakkauden lain on taivastiellä".
>>>>>>>>>>>>>>
Miten vajavainen ihminen voi täyttää käskyt?
Eihän kukaan ihminen ole täydellinen!* Täydellisyydessä Kristuksessa ei ole tarkeintä käskyt, vaikka nehän on oikeastaan sama , kuin Rakkaus. Jeesus haluaisi, että olisimme täydelliset rakkaudesa, ja siinä ilomme olisi täydellinen.
* Joh. 3:29 , 15:11. , 16:24. , 17: 13.
* 1Tess. 3:13. Eikö ole ihmeellistä, että ilo on yhdistetty Kristuksen iloon, myös kun odotamme Hänen paluutaan. Liittyen suoraan 4:13-18.Tapio522eikirj kirjoitti:
Otitko oppia: "Jokainen, joka täyttää käskyt ja rakkauden lain on taivastiellä".
>>>>>>>>>>>>>>
Miten vajavainen ihminen voi täyttää käskyt?
Eihän kukaan ihminen ole täydellinen!HUOM TAPIO ETTÄ ITSE JEESUS KÄSKEE SUA OLEMAAN TÄYDELLINEN . OLKAA TÄYDELLISIÄ NIINKUIN ISÄ ON TÄYDELLINEN ON HÄN SANONUT.
2. Tess. 1:11
Sitä varten me aina rukoilemmekin teidän puolestanne, että meidän Jumalamme katsoisi teidät kutsumisensa arvoisiksi ja voimallisesti saattaisi täydelliseksi kaiken teidän halunne hyvään ja teidän uskonne teot,
ON MUUTEN KIRJOITETTU ÅALJON TÄYDELLISYYDESTÄ JOKA SYNTINEN USKOVA EI HALUA KOSKETTAA EIKÄ LUKEA TÄSSÄ PALSTALLA KUN SE ANTAA HEILLE EPÄMUKAVAN OLON OLEN HUOMANNUT. ----->
Joh. 3:29
Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi.
Joh. 15:11
Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
2. Kor. 7:1
Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa.
2. Kor. 12:9
Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
Fil. 2:2
niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset
Fil. 3:12
Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.

Hepr. 2:10
Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi.
Hepr. 5:9
ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset,
Hepr. 7:28
Sillä laki asettaa ylimmäisiksi papeiksi ihmisiä, jotka ovat heikkoja, mutta valan sana, joka on myöhäisempi kuin laki, asettaa Pojan, iankaikkisesti täydelliseksi tulleen.
Hepr. 9:9
Tämä on nykyistä aikaa tarkoittava vertauskuva, ja sen mukaisesti uhrataan lahjoja ja uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydelliseksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa,
Jaak. 2:22
Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi;
1. Joh. 2:5
Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
1. Joh. 4:12
Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.
1. Joh. 4:17
Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.
1. Joh. 4:18
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.- Tapio522eikirj.
savonarola kirjoitti:
HUOM TAPIO ETTÄ ITSE JEESUS KÄSKEE SUA OLEMAAN TÄYDELLINEN . OLKAA TÄYDELLISIÄ NIINKUIN ISÄ ON TÄYDELLINEN ON HÄN SANONUT.
2. Tess. 1:11
Sitä varten me aina rukoilemmekin teidän puolestanne, että meidän Jumalamme katsoisi teidät kutsumisensa arvoisiksi ja voimallisesti saattaisi täydelliseksi kaiken teidän halunne hyvään ja teidän uskonne teot,
ON MUUTEN KIRJOITETTU ÅALJON TÄYDELLISYYDESTÄ JOKA SYNTINEN USKOVA EI HALUA KOSKETTAA EIKÄ LUKEA TÄSSÄ PALSTALLA KUN SE ANTAA HEILLE EPÄMUKAVAN OLON OLEN HUOMANNUT. ----->
Joh. 3:29
Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi.
Joh. 15:11
Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
2. Kor. 7:1
Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa.
2. Kor. 12:9
Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
Fil. 2:2
niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset
Fil. 3:12
Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
2. Tess. 1:11
Sitä varten me aina rukoilemmekin teidän puolestanne, että meidän Jumalamme katsoisi teidät kutsumisensa arvoisiksi ja voimallisesti saattaisi täydelliseksi kaiken teidän halunne hyvään ja teidän uskonne teot,
Hepr. 2:10
Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi.
Hepr. 5:9
ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset,
Hepr. 7:28
Sillä laki asettaa ylimmäisiksi papeiksi ihmisiä, jotka ovat heikkoja, mutta valan sana, joka on myöhäisempi kuin laki, asettaa Pojan, iankaikkisesti täydelliseksi tulleen.
Hepr. 9:9
Tämä on nykyistä aikaa tarkoittava vertauskuva, ja sen mukaisesti uhrataan lahjoja ja uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydelliseksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa,
Jaak. 2:22
Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi;
1. Joh. 2:5
Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
1. Joh. 4:12
Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.
1. Joh. 4:17
Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.
1. Joh. 4:18
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.1. Joh. 4:18
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
>>>>>>>>>>>
Paavali kehoittaakin:
2. Tim. 2:22 "....harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.
Tämän ketjun otsikkona on: AVAATKO SYDÄMESI?
Kristittyjen tuntomerkki on, että he ”huutavat avuksensa Herran Jeesuksen Kristuksen nimeä”.
1. Kor. 1:2
Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin. - parannusko auttaa?
No, rakkaus lähimmäiseen on, että en himoitse toisen aviopuolisoa, kuten muutamien kristittyjen on tapana
t. B - näin käskyt
Tapio522eikirj kirjoitti:
Otitko oppia: "Jokainen, joka täyttää käskyt ja rakkauden lain on taivastiellä".
>>>>>>>>>>>>>>
Miten vajavainen ihminen voi täyttää käskyt?
Eihän kukaan ihminen ole täydellinen!Tapio 522.. Miten voi täyttää käskyt?
Vastaus: " Ilman minua te ette voi mitään tehdä" Jeesus
terv. benedi
- Tapio522eikirj.
>>>>>>>>>>> Otitko oppia: "Moni kulkee täyttämättä Hänen tahtoaan tekee syntiä. On täysin sokea omalle synnilleen, toki näkee toisten virheet ja heti sitä arvostelee">>>>>>>>>>>>
Olisi hyvä, jos voisimme ripittäytyä jollekkin.
"Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." (Joh.20:22,23).
--
RIPPI
-
Ripissä on kaksi kohtaa:
Ensimmäinen, että tunnustamme syntimme; toinen, että otamme vastaan rippi-isältä synninpäästön eli anteeksiantamuksen. niin kuin Jumalalta emmekä epäile, vaan uskomme vakaasti, että syntimme on tällä päästöllä anteeksiannettu Jumalan edessä taivaassa ((Matt. 16:19).
Luterilaiseen Jumalanpalvelukseen kuuluu heti alussa synnintunnustus ja synninpäästö.
Synnintunnustuksen jälkeen pappi lausuu:
”Herramme Jeesus Kristus on sanonut: Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut (Joh. 20:23).
Jeesuksen Kristuksen palvelijana sanon sinulle, että Jumala armosta, Jeesuksen Kristuksen tähden antaa sinulle syntisi anteeksi, ja tämän syntien anteeksiantamuksen minä julistan sinulle Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä.
Aamen”.
Jumalanpalveluksen jälkeen voi vielä jäädä henkilökohtaisesti keskustelemaan papin kanssa mieltäpainavista asioista ja ripittäytyä.
Kerra mennessäni kirkkoon rukoilin, että voisin keskustella eräästä mieltä painavasta asiasta kirkkoherran kanssa.
Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkoherra kätteli kirkkokansaa ovella. Hämmästyin kovin, kun hän itse ehdotti kohdallani, että jäisin juttelemaan.
Saimme yhdessä rukoilla asiani puolesta.
Keventynein mielin sain lähteä kotiin.
Herra kuulee rukouksemme!
>>>>>
Rukous
"Oi sinä kaikkein armollisin, ristiinnaulittu
Herra Jeesus Kristus.
Armahda minua, vaivaista syntistä, ja katsahda puoleeni laupeutesi silmillä,
niin kuin sinä katsoit Pietariin, kun hän oli sinut kieltänyt,
ja niinkuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen huoneessa,
ja ryöväriin ristinpuussa.
Ja anna minulle pyhä armosi,
että minä niin kuin Pietari itkisin syntejäni,
niin kuin syntinen nainen sinua sydämestäni rakastaisin
ja ryövärin kanssa saisin katsella pyhiä kasvojasi taivaissa iankaikkisesti.
Aamen"
.- asiastakyse
Risti on kerskauksemme. Risti, jolle Jumalan ainoa Poika lihansa päivinä naulattiin, toi pelastuksen kaikille, jotka avuksi huusivat Herraa. Se on Jumalan Sanan lupaus. Kaikki avuksi huutavat saavat avun, jos uskovat.
"Herra, Herra hokeminen ei ole ristinkautta Jumalan valtakuntaan kulkemista. Todellinen avun huutaminen on sitä, että kuulevin korvin kuulemme mitä Herra meidän käskee tehdä. Hän käskee meidän uskoa KAIKKEEN, mitä evankeliumeissa puhuu ja opettaa. Vain Jumalan Sana Pyhän Hengen kirkastuksella voi muuttaa kärsivän, syntisen ihmisen ja tehdä hänestä vapaan. Jeesus tuli pelastamaan orjat.
Synti on orjuutta, mutta Jeesus lupaa kaikille uskovaisille vapauden sen Sanan tähden, jonka Hän on puhunut. Hän kertoo, että ihminen tulee tuntemaan totuuden ja totuus tekee vapaaksi. Sen jälkeen ihmisen ei tarvitse tehdä syntiä. Jo ajatuksiin tulleen synnin, Jeesuksen valitsema saa laittaa pois. Näin ei synnyt syntiä, eikä orjuutta. Jumalassa on totisesti vapaus.
Uudestisyntymiseen kuljetaan Jeesuksen ristin kautta, joka on ahtaan portin ulkopuolella. Jumalan valtakunnassa ei ole enää Uhria, joten parannus synneistä on tehtävä portin ulkopuolella. - Risti on vihollisesi
asiastakyse kirjoitti:
Risti on kerskauksemme. Risti, jolle Jumalan ainoa Poika lihansa päivinä naulattiin, toi pelastuksen kaikille, jotka avuksi huusivat Herraa. Se on Jumalan Sanan lupaus. Kaikki avuksi huutavat saavat avun, jos uskovat.
"Herra, Herra hokeminen ei ole ristinkautta Jumalan valtakuntaan kulkemista. Todellinen avun huutaminen on sitä, että kuulevin korvin kuulemme mitä Herra meidän käskee tehdä. Hän käskee meidän uskoa KAIKKEEN, mitä evankeliumeissa puhuu ja opettaa. Vain Jumalan Sana Pyhän Hengen kirkastuksella voi muuttaa kärsivän, syntisen ihmisen ja tehdä hänestä vapaan. Jeesus tuli pelastamaan orjat.
Synti on orjuutta, mutta Jeesus lupaa kaikille uskovaisille vapauden sen Sanan tähden, jonka Hän on puhunut. Hän kertoo, että ihminen tulee tuntemaan totuuden ja totuus tekee vapaaksi. Sen jälkeen ihmisen ei tarvitse tehdä syntiä. Jo ajatuksiin tulleen synnin, Jeesuksen valitsema saa laittaa pois. Näin ei synnyt syntiä, eikä orjuutta. Jumalassa on totisesti vapaus.
Uudestisyntymiseen kuljetaan Jeesuksen ristin kautta, joka on ahtaan portin ulkopuolella. Jumalan valtakunnassa ei ole enää Uhria, joten parannus synneistä on tehtävä portin ulkopuolella.Jeesus kehottaa seuraajiaan ottamaan ristinsä JOKA PÄIVÄ.
Sinä olet kulkenut ohi ristin, hylännyt totuuden ja eksynyt. - asiastakyse
Risti on vihollisesi kirjoitti:
Jeesus kehottaa seuraajiaan ottamaan ristinsä JOKA PÄIVÄ.
Sinä olet kulkenut ohi ristin, hylännyt totuuden ja eksynyt.Otan joka päivä OMAN ristini. Kuljen Jeesuksen kanssa silloinkin, kun te minua syytätte ja pilkkaatte. Olen kulkenut Jeesuksen ristinkautta ja laittanut siinä paikassa syyni ja syntini Jeesuksen lihaan. Olen kelvollinen Hänelle, koska kannan Hänen antamaansa ristiä. Se ei ole Jeesuksen risti. Se ei ole se risti, jolle Jeesus puolestani naulattiin. Se on se risti, jolla kiellän kaiken, joka yrittää kieltää minulta uskoni Jeesukseen.
Sitä ristiä, jolle Jeesus puolestani naulattiin, en kykene kantamaan, en ede likauttamaan. - Tapio522eikirj
asiastakyse kirjoitti:
Risti on kerskauksemme. Risti, jolle Jumalan ainoa Poika lihansa päivinä naulattiin, toi pelastuksen kaikille, jotka avuksi huusivat Herraa. Se on Jumalan Sanan lupaus. Kaikki avuksi huutavat saavat avun, jos uskovat.
"Herra, Herra hokeminen ei ole ristinkautta Jumalan valtakuntaan kulkemista. Todellinen avun huutaminen on sitä, että kuulevin korvin kuulemme mitä Herra meidän käskee tehdä. Hän käskee meidän uskoa KAIKKEEN, mitä evankeliumeissa puhuu ja opettaa. Vain Jumalan Sana Pyhän Hengen kirkastuksella voi muuttaa kärsivän, syntisen ihmisen ja tehdä hänestä vapaan. Jeesus tuli pelastamaan orjat.
Synti on orjuutta, mutta Jeesus lupaa kaikille uskovaisille vapauden sen Sanan tähden, jonka Hän on puhunut. Hän kertoo, että ihminen tulee tuntemaan totuuden ja totuus tekee vapaaksi. Sen jälkeen ihmisen ei tarvitse tehdä syntiä. Jo ajatuksiin tulleen synnin, Jeesuksen valitsema saa laittaa pois. Näin ei synnyt syntiä, eikä orjuutta. Jumalassa on totisesti vapaus.
Uudestisyntymiseen kuljetaan Jeesuksen ristin kautta, joka on ahtaan portin ulkopuolella. Jumalan valtakunnassa ei ole enää Uhria, joten parannus synneistä on tehtävä portin ulkopuolella.>>>>>>>>>>>>asiastakyse: "Jumalan valtakunnassa ei ole enää Uhria, joten parannus synneistä on tehtävä portin ulkopuolella".>>>>>>>>>>>>>>>
Mitähän tarkoitatkaan?
Keitä Hebr. kirjeen kirjoittaja tarkoittaa, kun hän sanoo:
" Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan".(Hepr. 12:4).
Ovatko nämä henkilöt "portin ulkopuolella"?
Oletko sinä "tehnyt verille asti vastarintaa taistellessasi syntiä vastaan"? - asiastakyse
Tapio522eikirj kirjoitti:
>>>>>>>>>>>>asiastakyse: "Jumalan valtakunnassa ei ole enää Uhria, joten parannus synneistä on tehtävä portin ulkopuolella".>>>>>>>>>>>>>>>
Mitähän tarkoitatkaan?
Keitä Hebr. kirjeen kirjoittaja tarkoittaa, kun hän sanoo:
" Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan".(Hepr. 12:4).
Ovatko nämä henkilöt "portin ulkopuolella"?
Oletko sinä "tehnyt verille asti vastarintaa taistellessasi syntiä vastaan"?Nyt törmäsimme siihen erittäin vaikeaan kysymykseen ja tietoon, josta tällä palstalla kiistellään ja vain muutamat näyttävät kykenevän sen uskomaan.
Eli, ihminen ei synny täällä annettavassa kasteessa uudeksi, vaan kaste on alku uskontielle. Kasteessa saamme Pyhän Hengen lahjan, joka kirkastaa meille Jumalan Sanan, Jumalan ainoan Pojan, Jeesuksen Kristuksen. Joka uskoo Pyhän Hengen kirkastamaan Jumalan Sanaan, saa kasvaa ristin kautta Jumalan valtakuntaan ja vasta silloin hän on uusi luomus.
Ihminen on uskovainen heti otettuaan kutsun vastaan, mutta pelastus ei tule kaikille, sillä kaikki eivät ota Pyhän Hengen kirkastamaa Jumalan Sanaa vastaan. Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.
Jouduin taistelemaan syntiä vastaan ja voipa sanoa, että verille asti. En kyennyt pitämään Kristuksen lakia. En tehnyt syntiä näkyvästi, vaan vain ajatuksissa ajattelemalla toisinaan lähimmäisestä pahaa, eli tapoin Kristuksen lain mukaan lähimmäisiäni. Sain avun huutamalla Herraa avukseni. Hän tuli oikealla ajalla ja pääsin vapauteen orjuuttajan ikeen alta.
Nyt, jos paha ajatus tulee luovun siitä heti ja Jeesus on vapattajani. Näin en jää syntiin, eikä siitä tule pahaa ajatustekoakaan, eikä mitään syntitekoa. Jumalan lapsi ei saata tehdä syntiä. - Mohikaani_27 ei kirj
asiastakyse kirjoitti:
Nyt törmäsimme siihen erittäin vaikeaan kysymykseen ja tietoon, josta tällä palstalla kiistellään ja vain muutamat näyttävät kykenevän sen uskomaan.
Eli, ihminen ei synny täällä annettavassa kasteessa uudeksi, vaan kaste on alku uskontielle. Kasteessa saamme Pyhän Hengen lahjan, joka kirkastaa meille Jumalan Sanan, Jumalan ainoan Pojan, Jeesuksen Kristuksen. Joka uskoo Pyhän Hengen kirkastamaan Jumalan Sanaan, saa kasvaa ristin kautta Jumalan valtakuntaan ja vasta silloin hän on uusi luomus.
Ihminen on uskovainen heti otettuaan kutsun vastaan, mutta pelastus ei tule kaikille, sillä kaikki eivät ota Pyhän Hengen kirkastamaa Jumalan Sanaa vastaan. Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.
Jouduin taistelemaan syntiä vastaan ja voipa sanoa, että verille asti. En kyennyt pitämään Kristuksen lakia. En tehnyt syntiä näkyvästi, vaan vain ajatuksissa ajattelemalla toisinaan lähimmäisestä pahaa, eli tapoin Kristuksen lain mukaan lähimmäisiäni. Sain avun huutamalla Herraa avukseni. Hän tuli oikealla ajalla ja pääsin vapauteen orjuuttajan ikeen alta.
Nyt, jos paha ajatus tulee luovun siitä heti ja Jeesus on vapattajani. Näin en jää syntiin, eikä siitä tule pahaa ajatustekoakaan, eikä mitään syntitekoa. Jumalan lapsi ei saata tehdä syntiä.* "asiastakyse", kirjoittaa, "Eli, ihminen ei synny täällä annettavassa kasteessa uudeksi, vaan kaste on alku uskontielle. "?
* Ei todellakaan, koska kaste ei pelasta ketään, ei vauva, eikä uskovien upotuskaste. Vain kaste Jumalan Hengessä pelastaa ja uudestisynnyttää elävään uskoon, periaatteessa " tässä ja ny". Ei uskoon uudestisynnytä hissukseen, niin kuin sinä harjaisesti opetat ja johdat ihmisiä harhaan.
* Uudestisyntyminen tapahtuu sinä hetkenä, kun uskot sydämessäsi ja suullasi tunnustat Jeesusken Jumalan Pojaksi = Jumalaksi. Uskot Golgatan työhön sovitukseen ristillä, jossa Jeesus maksoi syntivelakasi, sait kaikki synnit anteeksi kerralla, 1Kor. 12:13. ja sait voiman tulla Jumalan lapseksi, ja siitä vakuudeksi Jumala antaa Pyhän Hengen sinetin sisimpääsi. Ef.1:13. - asiastakyse
Mohikaani_27 ei kirj kirjoitti:
* "asiastakyse", kirjoittaa, "Eli, ihminen ei synny täällä annettavassa kasteessa uudeksi, vaan kaste on alku uskontielle. "?
* Ei todellakaan, koska kaste ei pelasta ketään, ei vauva, eikä uskovien upotuskaste. Vain kaste Jumalan Hengessä pelastaa ja uudestisynnyttää elävään uskoon, periaatteessa " tässä ja ny". Ei uskoon uudestisynnytä hissukseen, niin kuin sinä harjaisesti opetat ja johdat ihmisiä harhaan.
* Uudestisyntyminen tapahtuu sinä hetkenä, kun uskot sydämessäsi ja suullasi tunnustat Jeesusken Jumalan Pojaksi = Jumalaksi. Uskot Golgatan työhön sovitukseen ristillä, jossa Jeesus maksoi syntivelakasi, sait kaikki synnit anteeksi kerralla, 1Kor. 12:13. ja sait voiman tulla Jumalan lapseksi, ja siitä vakuudeksi Jumala antaa Pyhän Hengen sinetin sisimpääsi. Ef.1:13.Mohikaani27, sinun kanssasi ei kannata kiistellä. Vuosia kävit Kristuksen lakia vastaan ja uhkuit vihaa, kun käskyistä kirjoitettiin. Käskyt sisältytävät tähän: RAKASTA JUMALAA YLI KAIKEN JA LÄHIMMÄISTÄ KUIN ITSEÄSI.
Jumalan Sana kasvattaa ihmisestä uuden. Vanha kuolee pois vain Jumalan Sanan voimalla ja uusi alkaa. Jumalan siemenEstä syntynyt uusi luomus ei saata tehdä syntiä. HERRA ON LÄHDE SYNTIÄ VASTAAN. Joka hylkää tuon lähteen, hänen nimensä kirjoitetaan tomuun.
Sinä teet alati syntiä erottelemalla ihmisiä hyviksi ja pahoiksi. Minä kirjoitan kaikille erottelematta ketään. Kerron uskon olevan USKOMISTA Jumalan Sanaan. Pyhän Hengen kaste tulee vain lihansa tahdon Jeesukseen lihaan naulanneille. Jumalan Sana kasvattaa pelastukseen. - Irokeesi_2013
Mohikaani_27 ei kirj kirjoitti:
* "asiastakyse", kirjoittaa, "Eli, ihminen ei synny täällä annettavassa kasteessa uudeksi, vaan kaste on alku uskontielle. "?
* Ei todellakaan, koska kaste ei pelasta ketään, ei vauva, eikä uskovien upotuskaste. Vain kaste Jumalan Hengessä pelastaa ja uudestisynnyttää elävään uskoon, periaatteessa " tässä ja ny". Ei uskoon uudestisynnytä hissukseen, niin kuin sinä harjaisesti opetat ja johdat ihmisiä harhaan.
* Uudestisyntyminen tapahtuu sinä hetkenä, kun uskot sydämessäsi ja suullasi tunnustat Jeesusken Jumalan Pojaksi = Jumalaksi. Uskot Golgatan työhön sovitukseen ristillä, jossa Jeesus maksoi syntivelakasi, sait kaikki synnit anteeksi kerralla, 1Kor. 12:13. ja sait voiman tulla Jumalan lapseksi, ja siitä vakuudeksi Jumala antaa Pyhän Hengen sinetin sisimpääsi. Ef.1:13.asiastakyse kirjoittaa aivan oikein, mutta sinä mohikaani_27 seisot ahtaan portin edessä. Jos sinussa olisi Jumalan antamaa nöyryyttä, väistyisit portin edestä pois.
Niiden veri, joiden elämä on ollut vaikeaa, huutaa vainioilla vapauttajaa. Eikö sinulle riitä, että olet itse matkalla väärään suuntaan. Jää sinne, mutta päästä muut vapauteen! Tee mohikaani jo parannus, vai onko se kohdallasi jo myöhäistä.
Kuinka paatunut sinun sydämesi jo on?
Kun antaa anteexi tai pyytä anteexi joka päivä niin se on vain uskonnollinen harrastus lihassa joka saa ihminen rauhoittumaan ja pahimmissa tapauxissa ihminen hel-vettiin koska Jeesus tuli ottamaan pois synnin joka aloituxen Raamatunjaen tarkoittaa..
- Tapio522eikirj
savonarola, voit siis fariseusten tavoin nähdä syntiä vain muissa, mutta et itsessäsi.
Vai tulkitsinko viestisi väärin?,
>>>>Sanot: "Kun antaa anteexi tai pyytä anteexi joka päivä niin se on vain uskonnollinen harrastus lihassa,...">>>>>>>>>>>>>
Etkö tarvitse anteeksiantamusta joka päivä?
Rukoiletko Isä meidän-rukousta vain silloin, kun voit yhtyä siihen sydämestäsi....tarkoitan lähinnä kohtaa "anna meille meidän syntimme anteeksi...."? - asiastakyse
Tapio522eikirj kirjoitti:
savonarola, voit siis fariseusten tavoin nähdä syntiä vain muissa, mutta et itsessäsi.
Vai tulkitsinko viestisi väärin?,
>>>>Sanot: "Kun antaa anteexi tai pyytä anteexi joka päivä niin se on vain uskonnollinen harrastus lihassa,...">>>>>>>>>>>>>
Etkö tarvitse anteeksiantamusta joka päivä?
Rukoiletko Isä meidän-rukousta vain silloin, kun voit yhtyä siihen sydämestäsi....tarkoitan lähinnä kohtaa "anna meille meidän syntimme anteeksi...."?Isä meidän rukous on yhteisörukous. Minä rukoilen kaksi kertaa päivässä tuon Jeesuksen opettaman rukouksen. Perhekuntani puolesta aamuisin ja iltaisin esirukouslasteni puolesta. Jumala ei vaadi meiltä turhia sanoja, vaan käskee meidän luottaa Häneen ja mikä onkaan enemmän luottamista kuin jättää kaikki Jumalan haltuun määräilemättä Häntä omilla sanoilla ja kehoituksilla.
Väärä oppi murtaa ihmiset. On opetusta, että ihminen jää koko elämänsä ajaksi vajaaksi, ei siis saavuta täydellisyyttä, eikä näin ollen yritäkään sitä saavuttaa väärän opetuksen takia.
On opetusta, että tässä ajassa eletään alkeisvoimien alla, eikä tuon opetuksen vastaanottaneet voi enää uskoa, että uskovainen EI elä alkeisvoimien alla.
Jumalan Sana käskee meidän tulla täydelliseksi. Sen minkä Sana käskee tai lupaa, on kaikille uskovaisille mahdollsita, sillä Jumala Itse antaa voiman käskyjen ja lupausten toteutumiseen.
Raamattu sanoo, että Jumalasta syntynyt ei saata tehdä syntiä. Totisesti niin on. Sen minkä elämme vielä lihassa, elämme Jumalan Pojan uskossa ja käännymme heti Hänen puoleensa, jos vaikka vihastusta väärin kohtelusta tulee ajatuksiimme. Kohta jo huomaamme, että vihastus suli pois. Salainen lahja povessa sulattaa vihan.
Raamatun tulisi tulla matkanvarrella kokonaan uskotuksi. Monille käy niin, että puolet Raamatusta uskotaan ja toista puolta ei. Uskotaan, että jokainen on syntiä tehnyt. Ei uskota, että siitä on vapautus ja Jumalan lapsen ei tarvitse tehdä syntiä. Ihminen ei ole synnitön. Jeesus on synnitön ja Jeesuksessa elävä saa elää vapaana orjuuttajasta.
- tavallinen
Juuri noin.
Meidän ei tarvitse jäädä synteihimme, vaan me käännämme niille selkämme, niin etteivät ne enää meihin takerru, eivätkä tee pesää sydämeemme.
Oman omantunnon valvominen on mitä parhainta Jeesuksen Sanan mukaan elämistä, juuri kuten Jeesus meitä opetti tekemään.
Tuossa on kasvu ja ymmärrys vapauteen astunut ja sisikuntaan istunut. Tuolla tavalla, kun ihminen valvoo itseään, niin ei synti pääse enää saastuttamaan.
Mikä armoitettu vapaus Kristuksessa onkaan!- oikeaakin oppia saa
Miksi jankkaatte päivänselvyyksiä ?
Pyöräkin on pyöreä, eikä siitä kukaan ole eri mieltä.
Kukaan uskova ei suosi syntiä, se on sitä päivänselvyyttä, siitä huolimatta lihamme on aina mukana vaatimassa osaansa, eli se ei ole kuollut, siitä vain on kyse ja sitä te koitatte vastustaa aamust iltaan uskottelemalla että olette kertakaikkiaan jo ilman lihaa matkaa tekeviä.
sellaiseen ei voi sanoa muut akuin että se potaskaa ja samaa sanoo Raamattu.
Mikä vaikeus on siinä Paavalin opissa kun höän sanoo, että PITÄKÄÄ ITSENNE SYNNILLE KUOLLEINA ,...:!!
eikö se ole juuri sitä mistä tuo ak yllä kirjoittaa että kun kuulemma hänellekkin saattaa tulla vihan ajatuksia, niin että semmoinen kuitenkin laitetaan pois eli liha viedään sinne ristille taas kerran.
miksi tulee vihan ajatus, jos liha on kertapommilla kuollut sinne portin pieleen, sanokaa !?
eli älkää viitsikö tuhlata kenenkään aikaa kirjoittelemalla sellaista joka ei kestä tyulen koetusta. - asiastakyse
oikeaakin oppia saa kirjoitti:
Miksi jankkaatte päivänselvyyksiä ?
Pyöräkin on pyöreä, eikä siitä kukaan ole eri mieltä.
Kukaan uskova ei suosi syntiä, se on sitä päivänselvyyttä, siitä huolimatta lihamme on aina mukana vaatimassa osaansa, eli se ei ole kuollut, siitä vain on kyse ja sitä te koitatte vastustaa aamust iltaan uskottelemalla että olette kertakaikkiaan jo ilman lihaa matkaa tekeviä.
sellaiseen ei voi sanoa muut akuin että se potaskaa ja samaa sanoo Raamattu.
Mikä vaikeus on siinä Paavalin opissa kun höän sanoo, että PITÄKÄÄ ITSENNE SYNNILLE KUOLLEINA ,...:!!
eikö se ole juuri sitä mistä tuo ak yllä kirjoittaa että kun kuulemma hänellekkin saattaa tulla vihan ajatuksia, niin että semmoinen kuitenkin laitetaan pois eli liha viedään sinne ristille taas kerran.
miksi tulee vihan ajatus, jos liha on kertapommilla kuollut sinne portin pieleen, sanokaa !?
eli älkää viitsikö tuhlata kenenkään aikaa kirjoittelemalla sellaista joka ei kestä tyulen koetusta.Tekemättömiä syntejä ei viedä ristille. Vain tekosynnit sinne viedään. Joka valvoo Kristuksen valossa laittaa pois synnin ennin kuin se teoksi muuttuu. Jumalan lapsi ei saata tehdä syntiä.
Jumalan lapsi ei ravaa portista ulos syntinsä takia, Jeesuksen ristinjuurlle, vaan pysyy portin sisäpuolella Jumalan valtakunnassa. Ennen portista sisään pääsemistä Jumalan lapsi viipyi ristillä ja teki parannuksen. - uusittu synti
asiastakyse kirjoitti:
Tekemättömiä syntejä ei viedä ristille. Vain tekosynnit sinne viedään. Joka valvoo Kristuksen valossa laittaa pois synnin ennin kuin se teoksi muuttuu. Jumalan lapsi ei saata tehdä syntiä.
Jumalan lapsi ei ravaa portista ulos syntinsä takia, Jeesuksen ristinjuurlle, vaan pysyy portin sisäpuolella Jumalan valtakunnassa. Ennen portista sisään pääsemistä Jumalan lapsi viipyi ristillä ja teki parannuksen.Hyvä! Näin on!
Tuli tuosta mieleen, kun kerran eräs lestadiolaisuudesta eronnut sanoi. En voinut hyväksyä sitä, että kaiken pahan tekemisen jälkeen mentiin toisen, (ihmisen) luo aina ja aina vain uudestaan pyytämään niitä samoja syntitekoja anteeksi. Ja kun anteeksi oli saatu, niin käännettiin heti Jumalalle selkä ja mentiin tekemään samoja syntejä.
Onneksi täällä jotkut muutkin ovat käsittäneet, ettei niin voi tehdä. Jumalan valtakunnassa ei asu väärintekijöitä. Tietäkää se! - peruna on peruna
oikeaakin oppia saa kirjoitti:
Miksi jankkaatte päivänselvyyksiä ?
Pyöräkin on pyöreä, eikä siitä kukaan ole eri mieltä.
Kukaan uskova ei suosi syntiä, se on sitä päivänselvyyttä, siitä huolimatta lihamme on aina mukana vaatimassa osaansa, eli se ei ole kuollut, siitä vain on kyse ja sitä te koitatte vastustaa aamust iltaan uskottelemalla että olette kertakaikkiaan jo ilman lihaa matkaa tekeviä.
sellaiseen ei voi sanoa muut akuin että se potaskaa ja samaa sanoo Raamattu.
Mikä vaikeus on siinä Paavalin opissa kun höän sanoo, että PITÄKÄÄ ITSENNE SYNNILLE KUOLLEINA ,...:!!
eikö se ole juuri sitä mistä tuo ak yllä kirjoittaa että kun kuulemma hänellekkin saattaa tulla vihan ajatuksia, niin että semmoinen kuitenkin laitetaan pois eli liha viedään sinne ristille taas kerran.
miksi tulee vihan ajatus, jos liha on kertapommilla kuollut sinne portin pieleen, sanokaa !?
eli älkää viitsikö tuhlata kenenkään aikaa kirjoittelemalla sellaista joka ei kestä tyulen koetusta.Sinä et ole käsittänyt asiaa oikein. Ymmärryksesi on siinä vaiheessa raamatullisesta näkökulmasta, että elät vielä aikaa, jolloin maailmaa luultiin litteäksi.
Sinun on käsitettävä ensin itse asian käsitettävyys. Väännät oikean vääräksi. Miksi? - pyöreä=litteä
peruna on peruna kirjoitti:
Sinä et ole käsittänyt asiaa oikein. Ymmärryksesi on siinä vaiheessa raamatullisesta näkökulmasta, että elät vielä aikaa, jolloin maailmaa luultiin litteäksi.
Sinun on käsitettävä ensin itse asian käsitettävyys. Väännät oikean vääräksi. Miksi?oikeaa oppiakin nimimerkille on tarkoitettu tämä peruna on peruna nimimerkiltä vastaus
uusittu synti kirjoitti:
Hyvä! Näin on!
Tuli tuosta mieleen, kun kerran eräs lestadiolaisuudesta eronnut sanoi. En voinut hyväksyä sitä, että kaiken pahan tekemisen jälkeen mentiin toisen, (ihmisen) luo aina ja aina vain uudestaan pyytämään niitä samoja syntitekoja anteeksi. Ja kun anteeksi oli saatu, niin käännettiin heti Jumalalle selkä ja mentiin tekemään samoja syntejä.
Onneksi täällä jotkut muutkin ovat käsittäneet, ettei niin voi tehdä. Jumalan valtakunnassa ei asu väärintekijöitä. Tietäkää se!AIVAN NIIN JA SENTAKIA SANOIN TAPIOLLE HÖPÖ HÖPÖ HÄNEN JOKAPÄIVÄNEN SYNTIEN ANTEEXI PYYTÄMISELLE JOKA ON NIIIIN ULKOKULTAINEN KUN OLLA VOI..
- hohhoija
Kaiken huippu on se, että tälläkin foorumilla kaikista lihallisimpia ovat nämä jotka toitottavat, miten heidän lihansa on jo ajat sitten jätetty sinne portin ulkopuolelle.
Heillähän se liha näyttää elävän ja voivan hyvin päivästä toiseen, oikein kukoisten. Mutta ei se keisarikaan ylpeydessään nähnyt, ettei hänellä ole vaatteita ollenkaan vaan alasti kulki pää pystyssä kaiken kansan keskellä. Samoin on näiden veijarien, ei ole vanhurskauden vaatteesta tietoakaan.- Otitko oppia
Hohoijaa vaan huokaiset et pysty näkemään teko syntejä itsessäsi.
Mene Jeesuksen eteen sinäkin huokailemaan ja sitten, joskus voít syntyä uudesti ei likainen sydän peri taivasten valtakuntaa.
Voi teitä, jotka, ette ymmärrä sitä ei voi ilman Hedelmiä tulla mitään.
Vain rakkaudesta syntyy hedelmät, tälllaiset puut, jotka ovat ilman lehtiä heitetään tuleen, niinkuin Jeesus Vuorisaarnassa sanoo. Rakkaus ja käskyt ovat ne jotka jokaisen tulee täytää.
Rakkauteen kuuluu monenlaiset asiat, kuten Jumalan rakastaminen yli kaiken.
Jos ei rakasta elää synnissä tekee kokoajan synnin tekoja, eikä edes näe niitä on sokea.
Mitä sokea sokeaa taluttaa molemmat syvään kuoppaan lankeaa.
Voi kuinka vaikeaa onkaan heidän käsittää Jumalan Sanaa, kun järjellä päättelee.
Ei ole Hengellä sijaa Sanan selittäjänä.
HERÄTKÄÄ TÄSTÄ IKI UNESTA ENNENKUIN ON MYÖHÄISTÄ. - Tapio522eikirj.
>>>>>>hohhoija:"Mutta ei se keisarikaan ylpeydessään nähnyt, ettei hänellä ole vaatteita ollenkaan vaan alasti kulki...."
>>>>>>>>>>>
Ilm. 3:17
Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. - asiastakyse
Otitko oppia kirjoitti:
Hohoijaa vaan huokaiset et pysty näkemään teko syntejä itsessäsi.
Mene Jeesuksen eteen sinäkin huokailemaan ja sitten, joskus voít syntyä uudesti ei likainen sydän peri taivasten valtakuntaa.
Voi teitä, jotka, ette ymmärrä sitä ei voi ilman Hedelmiä tulla mitään.
Vain rakkaudesta syntyy hedelmät, tälllaiset puut, jotka ovat ilman lehtiä heitetään tuleen, niinkuin Jeesus Vuorisaarnassa sanoo. Rakkaus ja käskyt ovat ne jotka jokaisen tulee täytää.
Rakkauteen kuuluu monenlaiset asiat, kuten Jumalan rakastaminen yli kaiken.
Jos ei rakasta elää synnissä tekee kokoajan synnin tekoja, eikä edes näe niitä on sokea.
Mitä sokea sokeaa taluttaa molemmat syvään kuoppaan lankeaa.
Voi kuinka vaikeaa onkaan heidän käsittää Jumalan Sanaa, kun järjellä päättelee.
Ei ole Hengellä sijaa Sanan selittäjänä.
HERÄTKÄÄ TÄSTÄ IKI UNESTA ENNENKUIN ON MYÖHÄISTÄ.Onneksi saamme sanattomin huokauksinkin itsemme kuulluksi. Jumala tutkii syvimmätkin aivoituksemme. Ensin meidän tulee olla ihmisille ihmisiä. Vasta sen jälkeen pääsemme työkentille. Ei kukaan, joka ei rakasta lähimmäistään, voi toimia Jumalan työssä.
Oikein lihallinen ylpeys tulee esiin,, kun sanovat tekevänsä joka päivä syntiä ja kuittavat sen suuressa ylpeydeyssä että mutt minähän pyydään siitä anteexi ja sitten on mukava olo jatkaa synnintekeminen kaikkessa rauhassa..
- Tapio522eikirj
savonarola:
"Oikein lihallinen ylpeys tulee esiin,, kun sanovat tekevänsä joka päivä syntiä ja kuittavat sen suuressa ylpeydeyssä että mutt minähän pyydään siitä anteexi ja sitten on mukava olo jatkaa synnintekeminen kaikkessa rauhassa".
>>>>>>>>>><
Tarkoitatko, että voit viettää yhdenkin päivän tekemättä syntiä/synnittömänä?
Eikä sinun näin ollen tarvitse rukoilla silloin Jeesuksen opettamin sanoin:
"Isä meidän....anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme .niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet".
Meidän on hyvä muistaa, miten Jeesus toimi syntisen naisen suhteen.
AVIORIKOKSESTA TAVATTU NAINEN
Joh.8:1-11
--
8:11 Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".
>>>>>>
Jeesuksen luo tuotiin aviorikoksesta kiinniotettu nainen (3). Kirjanoppineet ja fariseukset yrittävät virittää Jeesuksen eteen paulan päästäkseen häntä syyttämään lain rikkomisesta (6).
He tiedustelevat , mille kannalle Jeesus asettuu Mooseksen lakiin nähden, jonka mukaan nainen oli kivitettävä (4,5).
Heidän mielestäänhän Jeesuksen osoittama armo syntisiä kohtaan edellytti Jumalan pyhän tahdon kumoamista ja hänen lakinsa rikkomista.
Tässä on samanlainen ansa kuin Luuk.20:22 kerrottu.
Kuultuaan kavalan kysymyksen Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan:
"Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä" (7). Jeesus myönsi naisen syyllisyyden ja kehoitti sitä, joka läsnäolijoista koki olevansa viaton (synnitön), panisi Mooseksen lain vaatiman rangaistustoimenpiteen alulle. Samalla Jeesus kumartui uudelleen kirjoittamaan maahan (8).
Syyttäjät katsovat hämillään toisiaan. Syntyi kiusallinen hiljaisuus ja jännittävä odotus. Kukaan ei uskaltanut ottaa kiveä maasta.
Omatunto sanoi heille, että heilläkin oli syntejä ja kukin pikkuhiljaa, vanhimmasta alkaen, poistui huomiota herättämättä pois (9).
Jeesus ja nainen jäävät kahden (10).
Syyttäjät eivät voineet tuomita naista, sillä samalla he olisivat tuominneet itsensä.
Jeesuskaan ei tuomitse naista, sillä hän ei tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan että maailma hänen kauttaan pelastuisi.
Jeesus osoitti käytöksellään, että hän pitää lakia pyhänä, mutta samalla armahtaa syntistä ja armahtaa hänet tuomiosta.
Jeesus sanoo naiselle: ”...mene, äläkä tästedes enää syntiä tee” (11).
- Tapio522eikirj.
"Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä" (7).
>>>>>>>
Olen ymmärtänyt, että tältäkin palstalta löytyy niitä, jotka ´´kokevat olevansa synnittömiä, kuten savonarola.
He tuomitsevat meitä, joiden turvana on yksin Jeesus Kristus ja jotka tarvimme Jumalan anteeksiantoa ja ARMOA joka päivä.
Virsi 547
1.
Joka aamu on armo uus,
miksi huolta siis kantaa!
Varjot väistyy ja vajavuus,
Jeesus voimansa antaa.
Kiitos Herran, hän auttaa tiellä,
meidän kanssamme nyt ja aina on,
täällä suo Isän suosion,
rauhan luonansa siellä.
2.
Joka aamu on armo uus,
huolet voimme siis heittää.
Rangaistuksenkaan ankaruus
ei voi armoa peittää.
Herran hoidosta kiittäkäämme,
kun hän taivasta varten kasvattaa,
murheen allakin armahtaa,
hänen turviinsa jäämme.
3.
Kaikki entinen katoaa,
itkun, riemunkin aiheet,
moni arvoitus ratkeaa,
uudet alkavat vaiheet.
Kohta koittaa jo päivä Herran,
se on hänellä yksin tiedossaan.
Siksi kiitosta veisaamaan,
hänen voitto on kerran!- Otitko oppia
En usko sihen että kukaan sanoo olevansa synnitön ei Savonarolakaan moni tahtoo vaan tuoda esille omat syntinsä.
Rakkaus on se, joka on näkyvissä niissä henkilöissä joissa se on.
Paha tulee heti esille kirjoituksissa, eikä sellainen henkilö pysty peittämään sisäistä oltilaansa. Jeesukseen juurtunut ei pysty tekemään lähimmäiselleen pahaa.
Hän tekee parannusta heti ajatus tasolla. On tärkeää kuitenkin tietää, että nude on suurinta rakkautta. Sellainen ihminen, joka saa nuhteen on vielä toiveessa parantua.
Sellainen, jolle Herra kääntää selkänsä ei ole toivoa enään.
KUMPA SELLAISET IHMISET MENISIVÄT ITSEENSÄ, JOTKA TUNTEVAT OLEVANSA VÄÄRÄLLÄ TIELLÄ.
Olkoon kaikki siunun rakkaat Jeesus sydämesi turvassa.
- Tapio522eikirj.
Kiitos savonarola hyvästä sanan paikasta:
Fil. 3:12
"Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut".
>>>>>>>>><
PAAVALI ESIKUVANA
Filipp.3:12-14
>>>>>
3:12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
3:13 Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
3:14 minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.
--
Paavali luottaa ja pitäytyy yksin Kristukseen. Siinä on hänen turvansa.
Jotkut taas vaativat, että kristityn tuli olla täydellinen ja se olisi mahdollista lakia noudattamalla. Paavali tyrmää tällaisen ajattelun. Täydellisiksi emme tule koskaan tässä ajassa, vaan riennämme sitä kohti.
Sitä päämäärää kohti olemme matkalla.
Tätä asiaa Paavali vertaa kilpajuoksuun.
Ratkaisu tapahtuu vasta maaliviivalla.
”Yhden”, jonka kilpajuoksijan tulee tehdä; ”...unohtaa se, mikä on takana”; synnit ja epäonnistumiset. Ei tule antaa periksi.
”...jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte” (1.Kor .9:24). - Otitko oppia
Kohti kotia ja tavoiteena, vain se. Jeesus on antanut itsekullekin oman matkan tällä maanpäällä toiset käy kovan koulun kautta toiset pääsee helpomalla.
Kuitenkin on niin, että mitä kovempi koulutus sitä syvempi ymmärrys.
Ainakin pitäisi näin olla moni katkeroituu kovassa koulutuksessa, eikä kasva.
Jeesus antaa itsekullekin oman määrän kovaa koulutusta ja lopulta on kasvanut siihen mittaan, joka on taivas mitta.
Herra Jeesus on sydänten tuntija hän on punnitsija ja tietää kenen sydän on nöyrtynyt Hänen tahtoonsa.
Jeesus tietää kuka on todellinen uskova ja kuka on, vain sanallisesti uskova.
Kaikki, jotka ahkeroitsevat oman itsensä teko syntiensä kanssa jo ennen portista siään pääsyä he ovat pääseet rakentamaan sisäistä tempeliä ja näkevät omat ajatukset ja tekevät parannusta.
Katsokaa ystäväksi Herra heitä sanoo.- saa selittää oikeink
Mitä tarkoitat että " lopulta on kasvanut siihen mittaan joka on taivas mitta ..:" ?
mikä on taivas mitta selitä !
miten tämä sopii vaikkapa ristin ryöväriin ? Kerro ! - Otitko oppia
saa selittää oikeink kirjoitti:
Mitä tarkoitat että " lopulta on kasvanut siihen mittaan joka on taivas mitta ..:" ?
mikä on taivas mitta selitä !
miten tämä sopii vaikkapa ristin ryöväriin ? Kerro !Koskaan ei lakkaa kasvamasta täällä maanpäällä kasvetaan ja kasvu jatkuu taivaassa.
Jumala itse tietää miten hän kasvattaa itse kutakin tahto taipuu Hänen tahtoonsa ja niin jokainen, joka tahtoo kasvaa.
Uudesti syntyneenäkin kasvetaan ja Raamattu avartaa kasvua.
Syntien tunnustaminen ja tunnistaminen on se mitta kasvussa.
Ristin ryöväri sanoi: Jeesukselle tehden parannuksen Jeesuksen edessä.
Jeesus näki hänen sydämensä ja sanoi: Olet tänä päivänä kanssani paratiisisissa.
Jotkut tekevät parannuksen viime hetkellä ja he pelastuvat. Edellinen kirjoitukseni olikin uskoville, jotka haluavat tehdä Jeesuksen tahdon ja tekevät hänen työtään täällä Jumalan valtakunnan hyväksi.
Toiset puhdistetaan Jumalan työhön voimakaiksi työmiehiksi toise halvempaa käytöä varten. Toiset poltetaan tulella ja toiset pestään sippualla.
Taivaassa on sitten jokaiselle oma paikkansa he, jotka tekevät paljon työtä heillä on iso palkka ja, jonka puussa on yksi hedelmä hän saa maksun sen mukaan.
Jonka puussa ei ole lehtiä, eikä hedelmää se poltetaan.
Ne, jotka tekevät koko sydämistä työtä Jumalan valtakunnan hyväksi
ovat niitä, jotka joutuvat myös kärsimään Jeesuksen nimen tähden.
Sitä suurempi on heidän ilonsa ja voimansa Jeesuksessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1026448
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h834933Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1053191Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p303032Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262235Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191616Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961211Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3391192Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311106- 48884