Asuntopula ei pk-seudulla hellitä - kiitos SDP:n

Politiikka on kaikki kaikessa ja sen alttarilla uhrataan kaikki hyvät asiat. Tavoitteena pitäisi olla pääkaupunkiseutua jo pitkään vaivanneen asuntopulan helpottaminen. Mitään apua ei asiaan ole tulossa.

Asuntoministeri Krista Kiuru keskittyy poliittiseen piperrykseen eikä näe isoja suuntalinjoja, jotka aukaisisivat lukittuneen tilanteen.

Yleinen käsitys on, että asuntopula hellittäisi, jos nykyisiä rajoituksia laskettaisiin hieman. Nykyään edellytetään, että valtion lainoittama vuokra-asunto saadaan myyydä vasta 40 vuoden jälkeen. Tämä on liian pitkä aika eikä yksityiset rakentajat kuten SATO rakenna uusia asuntoja. Kokoomus olisi höllentämässä rajoituksia.

SDP:n ja Krista Kiurun mukaan asuntopulaan saataisiin helpotusta jos valtion omistama Kruunuasunnot ryhtyisi rakentamaan asuntoja. Molempi parempi, mutta kyllä pitäisi Krista Kiurun laskeutua norsunluutornista ja miettiä tarkemmin asioita.

Kruunuasunnot eivät ole rakentaneet uusia asuntoja, koska se on pahasti velkaantunut. Ensin pitäisi hoitaa pois 48 miljoonan euron velat. Toiseksi suurin ongelma on ollut, että kunnat eivät luovuta tontteja, koska kuntien omatkin vuokrataloyhtiöt kärkkyvät tontteja. Kolmantena asiana on mainittava se, että ei yksi yritys asuntopulaa pysty lopettamaan - yhtä vähän kuin yksi lintu tekee kesän.

Miten voi olla mahdollista, että SDP:n politiikan rajanvedossa törmätään kerta toisensa jälkeen järjen ja suomalaisten edun hylkäämiseen SDP:n mustan politiikan alttarilla.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11323608

http://www.hs.fi/kotimaa/Hallituksen sisäinen riita jumittaa pahasti asuntorakentamista/a1363243628616?ref=tf_iHSisboksi300-artikkeli&jako=a1b426a198eb277965122279236cffed

29

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • T.A.Vallinen

      Mikä kumma siinä oli, kun vasemman siiven rakennuskonserni Haka ajautui pois rakentamisen kentiltä? Jos harmaita dementoituneita soluja vähän virkistää, niin aika paljon muutakin vasemmistolaista on viime vuosikymmeninä "ajautunut pois" syystä tai toisesta?

      On lähes suupielet hymynväreeseen vetävää ajatella, että meillä ministereinä hallituksessa istuu päättäjiä, joiden ideologia on raunioiksi murentunut. Olen muistaakseni jo tuonut mielipiteeni esiin, mitä itse toivoisin ministerinsalkkua kantavalta.

      Se, että puolue ottaa "ääntenkeruuseen" niitä kauniita ja uhkarohkeita ja palkitsee sitten parhaimmat ministerinsalkulla on jotakin ...... ?

      Kun kehä kolmosen ulkopuolelta seuraa tätä politiikan vääntöä, niin väkisinkin tulee mieleeni ainakin aika-ajoin, että pääkaupunkiseudun ongelmat haukkaavat leijonan osan päättäjiemme voimavaroista.

      Ikävää siinä on se, että kaikki on pois veronmaksajien nettovaroista, kun marginaalialueen ongelmia työryhmien ja poliittisen Juttanuottasten kanssa "ratkotaan" :-)

      Aika-ajoin vähän jopa sapettaa, mutta onneksi huomenna ovat kauden ensimmäiset aika-ajot. Taitaa olla aikainen herätys. Demarit eivät tajua "herätä", mutta onhan sitä sitten Juttankin keinutuolissa kiva muistella, mitä tuli silloin joskus tehtyä, kun oli puolue, jota johdin .... ja kansaa johdin aikani harhaan ...

      • Kiuru ei taikuri

        Mahtaako huono asuntotilanne olla kepulien jäljiltä, he olivat 8 vuotta pääministeripuolue ja sinä aikana on tehty pohjatyö nykyiselle toiminnalle. Ei yksi ministeri ja hallitus voi korjata kahdessa vuodessa melkein kymmenen vuoden tuhoja, edes Kiuru ei ole sellainen yksinvaltias. Pitää mennä kepulien hallituskaudelle ja hakea alkusyyt sieltä.

      • Kiuru ei taikuri kirjoitti:

        Ei tässä Kiurulta taikuruutta vaadita, vaan faktapohjan selvittämistä. Silakat ovat pieniä joulukaloiksi eli asuntopula ei ratkea Kruununasunnoilla. Jotain muuta olisi tehtävä ja helppo ratkaisu siihen olisi nykyisen 40 vuoden vaatimuksen rajoitteen alentaminen. Mikä tämän asian ymmärtämisessä voi olla niin vaikeaa. Joko asuntopulaa halutaan helpottaa tai sitten vain politikoida. Krista Kiuru näyttää valinneensa asuntopulan helpottamisen sijasta politikoinnin, joten ei siitä hänelle eikä SDP:lle voi korkeita pisteitä antaa.

      • Tai Kuri(stan)
        Kiuru ei taikuri kirjoitti:

        Kysy ulkoministeri Tuomiojalta. Hän antaa oikean vastauksen.

        Ulkoministeri Tuomioja on mm. todennut hyvinvointiyhteiskuntamme alasajon alkaneen Esko Ahon hallituksen aikana -90 luvun alussa.

        Samaan hengenvetoon ulkoministeri Tuomioja toteaa, että Neuvostoliiton hajoaminen ja Berliinin muurin sortuminen tuotti maahamme ennenkokemattoman suurtyöttömyyden, jonka jälkiä vielä tänäkin päivänä "jälkipolvet" joutuvat korjaamaan.

        Kuten huomasit, ei vanha Erkkikään ole taikuri

      • rosvo??
        pundit kirjoitti:

        Ei tässä Kiurulta taikuruutta vaadita, vaan faktapohjan selvittämistä. Silakat ovat pieniä joulukaloiksi eli asuntopula ei ratkea Kruununasunnoilla. Jotain muuta olisi tehtävä ja helppo ratkaisu siihen olisi nykyisen 40 vuoden vaatimuksen rajoitteen alentaminen. Mikä tämän asian ymmärtämisessä voi olla niin vaikeaa. Joko asuntopulaa halutaan helpottaa tai sitten vain politikoida. Krista Kiuru näyttää valinneensa asuntopulan helpottamisen sijasta politikoinnin, joten ei siitä hänelle eikä SDP:lle voi korkeita pisteitä antaa.

        Haluat moninkertaistaa asunoilla rosvoavien voitot, miksi?

      • Kunnallispolitiikka
        Kiuru ei taikuri kirjoitti:

        Mahtaako huono asuntotilanne olla kepulien jäljiltä, he olivat 8 vuotta pääministeripuolue ja sinä aikana on tehty pohjatyö nykyiselle toiminnalle. Ei yksi ministeri ja hallitus voi korjata kahdessa vuodessa melkein kymmenen vuoden tuhoja, edes Kiuru ei ole sellainen yksinvaltias. Pitää mennä kepulien hallituskaudelle ja hakea alkusyyt sieltä.

        Eihän pääkaupunkiseudun valtuustoissa ole keskustalaisia.

        Kyllä se on paikallisen päätöksenteon syytä. Mieti, mitkä puolueet siellä päättää.

      • rosvo?? kirjoitti:

        Haluat moninkertaistaa asunoilla rosvoavien voitot, miksi?

        Tällä hetkellä asuntojen rakentaminen ei kiinnosta ketään eli se tarkoittaa, että asuntojen rakentamisesta saatava voitto on liian pieni tai koko toiminta menee hyväntekeväisyyden puolelle. Yritystoiminta ei voi perustua hyväntekeväisyyteen eikä kannattamatonta toimintaa tehdä.

        Ihan selvää on, että on mietittävä tarkkaan kuinka paljon valtion lainaa voidaan käytää yksityisessä bisneksessä. Jos tilanne kuitenkin on se, että ainoa tie asuntopulan helpottomiseen käy yksityisen bisneksen tekemisellä houkuttelevammaksi, helpotetaan joko asuntopulaa ja mahdollistetaan jopa hyödyn saaminen tai sitten ei helpoteta asuntopulaa, koska pelätään rosvoja. Sinä valitset mieluummin sen, että asuntoja ei rakenneta eikä asuntopulaa helpoteta. Sinulla ja muilla demareilla kateus ylittää asuntopulan helpottamisen tarpeen.

        Laskisitte edes joskus asioita ettekä aina antaisi tunteiden viedä. Tunteella ei työllistetä eikä tunteella tehdä kannattavaa yritystoimintaa. Tämä on niin järkyttävä sokea piste demareilla, että sitä ei järjellä voi ymmärtää.

        Jos homma ei toimi nykyään, se ei ole kannattavaa. Pitäisi sen verran olla järkeä päässä, että homman pitää tehdä edes minimissään kannattavaksi. Ei niitä asuntoja muuten tule.

      • kuule pelle?

        Miksi asunnoilla pitäisi joidenkin rikastua? Se on perustarve, nuija. Kyllä halpoja asuntoja voi rakentaa, mutta liian moni kusettaja jää ilman sikavoittoja.
        Alkaa ryöstö jo maapohjasta.

        Mitäs, jos terveyskeskukset pantas kanssa tuottaa vaan joillekkekin sikavoittoja? Maantiet?

      • U.L.Kopuolinen
        kuule pelle? kirjoitti:

        Perustarpeilla on eroa.

        http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/7618141

        http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/7721805

        Onneksi elämää on kehä kolmosen ulkopuolellakin.

      • kuule pelle? kirjoitti:

        Miksi asunnoilla pitäisi joidenkin rikastua? Se on perustarve, nuija. Kyllä halpoja asuntoja voi rakentaa, mutta liian moni kusettaja jää ilman sikavoittoja.
        Alkaa ryöstö jo maapohjasta.

        Mitäs, jos terveyskeskukset pantas kanssa tuottaa vaan joillekkekin sikavoittoja? Maantiet?

        Asuminen on perustarve, joka jää täyttämättä juuri sen vuoksi, että asuntoja ei rakenneta. Eli asunnottomat eivät saa asuntoja eikä asuntoja ole myöskään ihmisille, jotka tulisivat muualta töihin pk-seudulle. Eli homma tökkii pahasti. Onko syy rosvojen, vai niiden jotka lapsellisessa rosvopelossaan eivät osaa edes elon laskuoppia.

        Ota nyt järki käteen ja mieti vähän tarkemmin mitä kirjoitat. Nykyinen 40 vuoden rajoitus on liian pitkä eli siitä ei tule voittoa. Kun ei tule voittoa, ei kukaan rakenna vuokra-asuntoja. Pitäisi lyhentää aikaa sellaiseksi, että rakennuttajat tuntisivat saavansa jotain hyötyä eli että vuokra-asuntojen rakentaminen kiinnostaisi. Ei tarvitse ottaa koko rajoitusta pois. Voitaisiin kokeilla vaikka, onko rajoituksen laskemisella 30 vuoteen toivottuja vaikutuksia.

        Tässä ei ole kysymys terveyskeskuksista. Jos yrittäjät ovat mielestäsi rosvoja, ovatko myöskin työntekijät rosvoja jotka tekevät työajalla muuta kuin työtä? Ovatko sellaisetkin työntekijät rosvoja, jotka vaativat enemmän palkkaa työstä, kuin mitä työ tuottaa? Ilman muuta myös Ay-järjestöt ovat rosvoja jos vaativat palkkaa nostettavaksi enemmän kuin tuottavuus on noussut.

        Ymmärrätkö että rosvonimittelyt ja kaikenmaailman höpöhöpö pelot estävät asuntopulan helpottamisen. Mistä sinä niitä asuntoja pk-seudulle taikoisit, jos niitä ei ole yksityisten mielestä kannattavaa rakentaa eikä valtion omistama laitos niitä pysty riittävästi rakentamaan eikä se saa edes tontteja rakentamiseen.

      • T.A.Vallinen
        pundit kirjoitti:

        Tällä hetkellä asuntojen rakentaminen ei kiinnosta ketään eli se tarkoittaa, että asuntojen rakentamisesta saatava voitto on liian pieni tai koko toiminta menee hyväntekeväisyyden puolelle. Yritystoiminta ei voi perustua hyväntekeväisyyteen eikä kannattamatonta toimintaa tehdä.

        Ihan selvää on, että on mietittävä tarkkaan kuinka paljon valtion lainaa voidaan käytää yksityisessä bisneksessä. Jos tilanne kuitenkin on se, että ainoa tie asuntopulan helpottomiseen käy yksityisen bisneksen tekemisellä houkuttelevammaksi, helpotetaan joko asuntopulaa ja mahdollistetaan jopa hyödyn saaminen tai sitten ei helpoteta asuntopulaa, koska pelätään rosvoja. Sinä valitset mieluummin sen, että asuntoja ei rakenneta eikä asuntopulaa helpoteta. Sinulla ja muilla demareilla kateus ylittää asuntopulan helpottamisen tarpeen.

        Laskisitte edes joskus asioita ettekä aina antaisi tunteiden viedä. Tunteella ei työllistetä eikä tunteella tehdä kannattavaa yritystoimintaa. Tämä on niin järkyttävä sokea piste demareilla, että sitä ei järjellä voi ymmärtää.

        Jos homma ei toimi nykyään, se ei ole kannattavaa. Pitäisi sen verran olla järkeä päässä, että homman pitää tehdä edes minimissään kannattavaksi. Ei niitä asuntoja muuten tule.

        "Juhani Aho kirjoitti myöhemmin Canthista:

        »... kaikki se innostus länsimaisiin aatteisiin, joka silloista nuorisoa elähytti, kokoontui hänessä ja hänen teoksissaan polttopisteeseensä ja heijasi sitä hänen temperamenttinsa värittämänä kauas Kuopion Kirkkokadun kulmatalosta – pimeään maailmaan.»

      • olet nuuija..
        pundit kirjoitti:

        Asuminen on perustarve, joka jää täyttämättä juuri sen vuoksi, että asuntoja ei rakenneta. Eli asunnottomat eivät saa asuntoja eikä asuntoja ole myöskään ihmisille, jotka tulisivat muualta töihin pk-seudulle. Eli homma tökkii pahasti. Onko syy rosvojen, vai niiden jotka lapsellisessa rosvopelossaan eivät osaa edes elon laskuoppia.

        Ota nyt järki käteen ja mieti vähän tarkemmin mitä kirjoitat. Nykyinen 40 vuoden rajoitus on liian pitkä eli siitä ei tule voittoa. Kun ei tule voittoa, ei kukaan rakenna vuokra-asuntoja. Pitäisi lyhentää aikaa sellaiseksi, että rakennuttajat tuntisivat saavansa jotain hyötyä eli että vuokra-asuntojen rakentaminen kiinnostaisi. Ei tarvitse ottaa koko rajoitusta pois. Voitaisiin kokeilla vaikka, onko rajoituksen laskemisella 30 vuoteen toivottuja vaikutuksia.

        Tässä ei ole kysymys terveyskeskuksista. Jos yrittäjät ovat mielestäsi rosvoja, ovatko myöskin työntekijät rosvoja jotka tekevät työajalla muuta kuin työtä? Ovatko sellaisetkin työntekijät rosvoja, jotka vaativat enemmän palkkaa työstä, kuin mitä työ tuottaa? Ilman muuta myös Ay-järjestöt ovat rosvoja jos vaativat palkkaa nostettavaksi enemmän kuin tuottavuus on noussut.

        Ymmärrätkö että rosvonimittelyt ja kaikenmaailman höpöhöpö pelot estävät asuntopulan helpottamisen. Mistä sinä niitä asuntoja pk-seudulle taikoisit, jos niitä ei ole yksityisten mielestä kannattavaa rakentaa eikä valtion omistama laitos niitä pysty riittävästi rakentamaan eikä se saa edes tontteja rakentamiseen.

        Miksi asumisella pitää täyttää monen taskut? Kerro, nuija? Miksi. Eikö asuminen ole perustarve, ei toisten rikastuttamisväline, kuten nyt. Pakkolunastetan maita. Kaavoitetaan ja ulkolainen firma murjasee halvalla ne läjään. Vaikka kiinalaiset. Jää vain , siloin monen taskut tyhjäksi, rosvojen.

        Pikemmeinkin pitää lisästä vuokarasuntojen suoja-aikaa ja estää rosvojen vaurastuminen.
        Löyty rahaa satoja millejä tunkea korelaisten taskuihin telakoillekkin,, humpuukiin!

      • virkamiesrikolliset
        kuule pelle? kirjoitti:

        Miksi asunnoilla pitäisi joidenkin rikastua? Se on perustarve, nuija. Kyllä halpoja asuntoja voi rakentaa, mutta liian moni kusettaja jää ilman sikavoittoja.
        Alkaa ryöstö jo maapohjasta.

        Mitäs, jos terveyskeskukset pantas kanssa tuottaa vaan joillekkekin sikavoittoja? Maantiet?

        Siksi tuotanto pitää saada yrityksien haltuun. Nyt poliitikot rajoittavat tuotantoa kaavoituksella. Pääkaupunkiseutukin on täynnä tyhjiä tontteja, joita ei anneta käyttöön. Näin toimitaan siksi koska poliitikoilla on rakenteellinen korruptiokytkentä muutamiin isoihin rakennuttajiin.

        Nyt liian moni kusettajapoliitikko käärii sikavoittoja asunnoista, terveyskeskuksista, maanteistä ja lisäksi heitä elätetään verovaroilla.

      • olet nuuija.. kirjoitti:

        Miksi asumisella pitää täyttää monen taskut? Kerro, nuija? Miksi. Eikö asuminen ole perustarve, ei toisten rikastuttamisväline, kuten nyt. Pakkolunastetan maita. Kaavoitetaan ja ulkolainen firma murjasee halvalla ne läjään. Vaikka kiinalaiset. Jää vain , siloin monen taskut tyhjäksi, rosvojen.

        Pikemmeinkin pitää lisästä vuokarasuntojen suoja-aikaa ja estää rosvojen vaurastuminen.
        Löyty rahaa satoja millejä tunkea korelaisten taskuihin telakoillekkin,, humpuukiin!

        Kukahan se nuija on. Sinun mielestäsi on parempi kärsiä asuntopulasta, kuin antaa yritysten rakentaa asuntoja ettei vain kukaan pysty tekemään liiketoimintaa. Sinun mielestäsi kommunismin kaltainen pakkolunastus ja sosialisointi hoitaa asiat ja voittaa markkinatalouden. Sinä olet hyvilläsi, kun työpaikat viedään ulkomaille ettei vaan suomalainen kanssaveljesi tai sisaresi saisi enemmän kuin sinä.

        Sinä varmaan uskot siihenkin, että paras lääke työttömyyteen on säätää laki, mikä tekisi työntekijöistä erottamattomia. Et ilmeisesesti edes tajua kuinka lapsellinen olet.

        Ihan sama juttu kuin vuokra-asuntojen rakentamisessa. Ihmiset kärsii asuntopulasta ja vuokranantajat vetää hurjia vuokria, koska asuntoja ei ole. Maksajia ovat tavalliset ihmiset.

        Jos käänntetään asia toisin päin. Miksi työssäkäynnistä pitää saada palkkaa ja täyttää sillä sinun taskut. Eikö olisi parempi, että tekisit työtä ilman palkkaa. Jos työn tekisestä ei saa palkkaa - ei kukaan tee työtä. Jos vuokra-asuntojen rakentamisesta ei saa mitään hyötyä - ei rakenneta vuokra-asuntoja.

        Sinä varmaan elät kateuden pyhällä hengellä ja se on käyttövarasi ja elämäsi korkein ohje. Sinä varmaan kuulut niihin ihmisiin, jotka käyvät metsässä noukkimassa kypsymättömät marjat, että niitä ei vain kukaan muu poimisi ja kalastat järvestä kalat ettei vain naapuri ehdi ennen sinua. Ymmärrätkö edes hävetä.

      • sinähän vasta

        Olet nuuijempi, kuin uskoinkaan. Mitä kateutta? Realismia. Miksi joku peltotilkku pitäisi poikia omaisuuksia? Peritty? Lihoiksi ja kaava, asunnot, näin rynnättin lähiöt ja isoilla voitolla 70-luvulla.

        Olen rakennusalan pitkäaikainen ammatilainen ja tiedän nämä ryöstökuviot. Kansaa kusetetaan maksaman neukuistaan koko ikänsä.
        Tämä on täysin harkittua lypsämistä, kusetusta.
        Törpöt lulee, thomehtuvat neukut on joitain omaisuutta!

      • sinähän vasta kirjoitti:

        Ainoa realismi, on että vuokra-asuntoja ei rakenneta. Ei kysymys ole omaisuuksista, vaan siitä että elinkeinotoimintaa ei ole, jos sitä pitää tehdä tappiolla.

        Järjenkäyttö olisi suotavaa. Sinun mielestäsi vuokra-asuntojen rakennuttajat saavat hirveitä voittoja. Jos näin olisi, syntyisi maahan uusia vuokrataloja, eikä tarvitsisi miettiä mistä niitä asuntoja saadaan. Ei tule asuntoja, mikä on todiste siitä, että vuokra-asuntojen rakentaminen ei kannata.

        Lahjoita palkkasi työnantajalle ja ryhdy tekemään ilmaista työtä. Muuten olet nuija, koska miksi vaadit muita tekemään ilmaista työtä jos et itse sitä tee.

        Ei löydy työntekijöitä, jotka tekisivät ilmaista työtä eikä yrittäjiä, jotka rakentavat vuokra-asuntoja tappiolla. Osoitit todella olevasi oman nimittelysi arvoinen NUIJA.

        Kateuden vuoksi vuokra-asuntoja ei rakenneta ja asuntopulasta kärsivät ihmiset joutuvat maksamaan älyttömiä vuokria. Se on sinunkaltaistesi yksinkertaisten ihmisten kateuden ja pelkojen summa. Kaikki kärsivät - jopa sinä itse kateudestasi.

        En muuten jatka tätä hedelmätöntä keskustelua kanssasi, koska sinulla yksinkertaisesti ei mene jakeluun...vaan jankkaat koko ajan samaa. Pidä pääsi ja elä kateellista ja pelkojen täyttämää elämääsi.

      • olet pöljä..

        Paljonko nettosi VVO? Jakoi osinkoa? Sato? Jakoi? Kyse on ryöstämisestä, missä liian moni hyötyy. Asia voidaan korjata, jos rosvot pannan aisoihin. Älysi ei riitä näihin asioihin. Jatka pullojen keruuta, mutta vain pantillisten!

        Mikä on esim. vvo:n kiinteitömassan arvo, jonka vuokaralaiset on sille maksanut?

        Jokainen velkainen homeneukussa kyhjöttävä uskoo jotain omistavansa, vai eikö?

    • järkevämpää

      Alkaa hajasijoittaa firmoja muualle Suomeen. Asuntokupla puhkeaa itsestään ja roistot saa takkiin..

    • vastausta vailla

      Kyllä se KIURU ja SALONEN on kuin huitsisut ilmaan. Elikkä" kiljavan doilereita".

    • lookit

      KOK/Vapari oli vielä viime kaudella asuntoministeri. Ai nyt on kokoomus
      höllentämässä, kun demari on virassa.

      Harvinaisen totta Hipipediaa:

      Koska köyhillä golfareilla ei ole rahoittaa taaperrusharrastukseensa nummea omasta pussistaan, maksaa Helsingin liikuntavirasto 563 000 euron vuosittaisista vuokrista Helsingin kiinteistövirastolle sisäistä vuokraa 500 000. Helsingin Golfklubi pitää heille jäänyttä osuutta käsittämättömän suurena, varsinkin kun vuoteen 2009 asti puttaajien tarvitsi maksaa vain 7000, kohtuutonta noiden iilimatojen mielestä kai tämäkin.
      2010 Golfklubi olisi hyvää hyvyyttään ottanut Talin kentän yhteydessä olevat "homeiset röttelöt" (mukaan lukien yhden Helsingin vanhimmista pytingeistä, Talin kartanon) vaivoikseen ja maksanutkin Helsingin kaupungille ylihintaiset 800 000 ekua. Klubin paras ystävä, Kaupungin liikuntavirasto oli jo myymässä näitä, kun urheilua ja isänmaata vihaavat, ulkomaanpelleomisteiset antigolfarihipinretaleet repivät jostain laskelmia, joissa "homeisten röttelöiden" arvo todettiin paitsi puolet tarjousta suuremmaksi, myös kaupungin (tai no, kaupunkilaisten) rahoilla uuteen uskoon kunnostetuiksi. Jäi kerhotilojen laajennus niikseen.
      Helsingin asuntojonoon jumittuneiden perhekuntien mieliä varmaan lämmittää tieto, että ihan kaupungin keskustan vieressä tulee olemaan käyttämätöntä elintilaa rapiat 150 000 hehtaaria ainakin vuoteen 2034 asti. Tieto miellyttää ainakin asuntoministeri Jan Vapaavuorea, onhan hän Helsingin Golfklubin jäsen.

    • koijot

      Vapaavuori on täystuho ministerinä. Sillä vaan sattuu olevan Hesan ei kovin
      köyhälistön kannatus takanaan, muutenhan tuo olisi kulta lusikka perse
      elinkeinoelämässä suhmuroimassa.

      Kysykää Vapaavuorelta niitä kämppiä. Sillä on kovin äänipotti kunnallis-
      vaaleissa, joten pitäis Hesan valtuustossa tapahtua, kun sielläkin huipulla
      jostain syystä on.
      En oikein usko siihen, kaatoihan äijä telakat Suomesta.

      Hikipedia tietää:
      Jan Pellervo Vapaavuori (o.s. von Freiberg, s. 3. huhtikuuta 1965) oli vuosina 2007–2011 Suomen asunto- ja majaministeri (kok.), pilkkanimeltään pohjoismainen yhteistyöministeri. Vapaavuori ehti harjoittaa kyynärpäitään kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana runsaan vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen, kunnes elinkeinotteluministeri Jyri Häkämies sai rahakkaamman työtarjouksen yksityiseltä, ja hallitukseen piti saada joku vähintään yhtä römäkkä öykkäri. Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa Helsingissä ehdolla olleesta Vapaavuoresta tuli valtakunnan suurin ääniharava. Helsinkiläiset ilmeisesti äänestivät häntä pelätessään saavansa muutoin lättyynsä.
      Vapaavuori on aina ollut äärimmäisen, jopa rasittavan, tietoinen poliittisesta helsinkiläisyydestään. Helsingin kunnallispolitiikassa hän on profiloitunut niin kovana oikeistolaisena, että hänen rinnallaan Margaret Thatcher sijoittuu laitavasemmistoon ja Augusto Pinochet kommunisteihin. Ronald Reagania ei kannata edes mainita. Vapaavuori on saanut ehdollista vankeutta pahoinpitelystä, sakkoja osallisuudesta varkauteen sekä ajokiellon ja sakot rattijuopumuksesta. Hän on pitänyt graffiteja merkittävänä turvallisuusongelmana pääkaupungissa. Oikeistolaisesta linjastaan tunnetun Vapaavuoren mielestä rikoksiin syyllistyviä tuleekin rangaista paljon nykyistä kovemmin, sillä nykykäytännön vallitessa mitättömät rangaistukset johtavat siihen, että öykkärit voivat toilailuistaan huolimatta alkaa luoda uraa esimerkiksi politiikassa.
      Vapaavuori kuitenkin ministerintoimessa etääntyi kokoomuslaisesta linjasta yhä enemmän järkevän politiikan suuntaan. Tämä on tehnyt hänestä automarkettien augustuksen Toivo Sukarin nemesiksen. Suojelupoliisi pitää Vapaavuorta erityistarkkailussa voidakseen suojella tätä Sukarin mahtavalta vihalta.
      Jan Vapaavuori kaatoi Suomen laivateollisuuden vuonna 2012.
      Vapaavuori on eduskunnan golfmestari, mutta häviää silti golfsaavutusten saralla puoluetoverilleen Suvi Lindénille.
      Yhdysvalloissa Jan Vapaavuoren vastike on Vapaavarsi-Franklin.

    • Sosiaalipornoo

      Noin yleensä, kun jostain tärkeästä hyödykkeestä on pulaa, on syyllistä hyvä etsiä valtion ja sen rajoitusten suunnalta.

      Muuten tuosta unohtui pääsyy asuntopulaan so älytön maahanmuuttopolitiikka, jota SDP muun vihervasemmiston kanssa suosii:

      http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2013/02/maahanmuuttajat-syyllisia-pk-seudun.html

      Pääkaupunkiseudun asuntopula on tehnyt suomalaisesta kantaväestöstä pakolaisia omassa maassaan.

    • O.I.Vallinen

      Asuntopula saattaisi hellittää hyvinkin pk-seudulla, jos maassamme tehtäisiin isolla luudalla oikein kunnollinen kevätsiivous.

      Kunta- ja soteuudistusten lisäksi näkisin yhdeksi uudistuskohteeksi myös ns. Arkadiamäen uudistuksen.

      Kun tiloja nyt remontoidaan ja tunnetusti kustannukset nousevat pilviin alkuperäisestä arviosta, niin ehdotankin seuraavaa.

      Hajautetaan "tietyt" ministeriöt maakuntiin ja samalla pidetään kuntauudistuva Suomi asuttuna, sekä päättäjämme lähempänä kansaa.

      Nykyinen monenkirjava hallituksemme olisi oiva mahdollisuus tuohon hajautuskokeiluun.

      Ihalainen, Arhinmäki, Hautala, Maria G-R, Opetusministerimme Jukka ja monen monta edustajaoleilijaa voisi hajasijoittaa uudistuvalle kuntakartalle.

      Nykytekniikalla yhteydet Arkadiaan on helppo järjestää. Mm. vanhushoidossa "videotekniikalla" voidaan seurata etätyönä miten mammat ja papat jaksavat.

      Heitän arvioksi, että n. 50 "hyvää veljeä" riittäisi "pääkonttoriin" ja loput voisi hajauttaa omiin vaalipiireihinsä. Myös ns. marginaaliministerit, jotka on palkittu puolueensa äänikuninkaina, tai kuningattarina ministerin salkulla.

      Tällä tavoin kansalaiset olisivat paremmin kosketuksissa myös valtakunnan päättäjiin. Kuntapäättäjiä tapaan itsekin kerran viikossa.

      Kun tämä loistava idea toteutuu, niin se pitää osaltaan huolen, että maakunnissakin vetovoima kasvaa, kun päätöksentekijät ovat läsnä ja omalla arvovallallaan luovat uutta elinvoimaa hiljenevien syrjäkylien keskuksiin.

      Työministeri Ihalainenkin odottaa jo vesi kielellä siirtoa kotikuntansa tuttuihin maisemiin.

      • jos kielletään..

        Aluksi firmoilta korruptiorahan jako politiikoille!

      • O.I.Vallinen
        jos kielletään.. kirjoitti:

        Aluksi firmoilta korruptiorahan jako politiikoille!

        Jos äänestäisimmekin sellaisia moraaliltaan oikeamielisiä politiikkoja, jotka eivät korruptioeuroihin sorru. Ymmärtääkseni olemme antaneet äänillämme valtakirjan ajaa omaa asiaamme. Tuskin "korruptioeuro" on siinä apunamme? Vai onko?

    • jotain täytyis tehdä
    • molskis ja loiskis

      puntiitti hei tai politiikan asiantuntija noin hienolla kiälellä.

      joko olet pannu löytäen kuseniinan lakin? ole kuule vappuna silma kovana,
      muuta kovaa sä et ole koskaan tainnu nähdäkkään, olit sit mies, nainen tai
      jotain niiltä haaroiltas.

      ps. koeta päteä täällä enemmän.

    • SDP ja Krista Kiuru jäivät tässä politikoinnissaan yksin. Jopa SAK vaati Helsingin Sanomien mukaan sopua asuntopolitiikkaan. SAK oli asuntopolitiittisissa linjauksissa samaa mieltä kuin Kokoomus.

      Sauli Hievanen SAK:n asiantuntija toteaa näin: "Enää ei ole varaa ideologiseen ylellisyyteen asuntopolitiikassa. Asuntojen tarve on niin suuri, että kaikkien pitää antaa periksi."

      Krista Kiurun vastaus asiaan oli jotain munkkilatinan ja poliitikon kiermurtelun välillä.

      Jotain muutoksia asuntopolitiikkaan kuitenkin tehtiin. En tiedä, muutettiinko rajoitus Kokoomuksen ja SAK:n vaatimalla tavalla 20 vuoteen, mutta jotain korkotukisysteemejä rakennettiin.

      Nykyjärjestelmässä siis edellytetään vuokra-asuntotakentajalta 10 %:n omarahoitusosuutta ja vähintään 40 vuoden omistusaikaa. Pienillä rakentajilla merkityksellistä voisi olla myös vaadittavan omarahoitusosuuden laskeminen.

    • Kansa tästä kärsii

      Kaavoitus politiikka on demarien ja Kakon rahantuloautomaatti.
      Siksi asuntopula tulee jatkumaan vielä pitkään......

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      152
      21413
    2. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      246
      2932
    3. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      91
      2451
    4. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      29
      2451
    5. Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?

      Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks
      Pyhäjärvi
      15
      2333
    6. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      100
      1587
    7. Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta

      Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav
      Ikävä
      182
      1552
    8. Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_
      Maailman menoa
      240
      1313
    9. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1307
    10. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      18
      1281
    Aihe