Uusi paavi on jesuiitta

vanhauskoinen

Tässä toisisa ketjuissa on voimakkaasti hyökätty jesuiittoja ja uutta paaviamme vastaan vastaan. Näyttää siltä, että jesuiitoista on vuosisatojen kuluessa levitetty mitä kummallisimpia valheita ilman, että olisis tarkistettu alkuperäisiä lähteitä.

Kummallista oli, että tämä yleisesti Eurooppalaisille tuntematton henkilö haluttiin täysin tuomita ennen kuin hän oli edes ehtinyt aloittaa toimintaansa pelkkien hatarien arvioiden, iltapäivälehtien reposteluiden ja jonkun uskonnollisen kiihkoilijan kirjoitusten perusteella.

Ennenkuin kristitty muodostaa kantaansa tai tuomitsee toista, olisi toivottavaa että hän edes pyrkisi puolueettomasti selvittämään asiaan liittyvät tosiseikat.

Järkeviä artikkeleita ei ole edes ollut vaikea löyttää esim. näitä:

http://www.hs.fi/ulkomaat/Uusi paavi on mustakaapu jesuiitat ovat kirkon sivistäjien keihäänkärki/a1363228515497

http://www.kotimaa24.fi/uutiset/ulkomaat/10806-uusi-paavi-on-jesuiitta-keitae-he-ovat

http://www.hs.fi/paivanlehti/#ulkomaat/Kirkon ja sotilasjuntan suhde nousi esille/a1363243976647

Kristiitynä itseään pitävän henkilön kannattaisi aina miettiä mitä puhuu ja kirjoittaa. Panettelu on nimittäin synti.

20

338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kristinuskoinen

      Kun hakee verkosta "Jesuiittavala" tai Jesuit oath, tuloksena on hirvittävää tekstiä. Onko kenelläkään tietoa, miten nykyinen jesuiittavala kuuluu? Onko tuo kammottava sotilaallinen vala jäänyt historiaan?

      • Praxeis apostoloon

        Rauhoituhan. Tuskin sinua vaaditaan tekemään yhtään mitään valaa.

        Itse kyllä, jos elämäni kulku olisi ollut toinen, olisin voinut olla valmis sellaiseen opiskeluun, taisteluun ja kilvoitteluun, mikä kuuluu jesuiittajärjestössä asiaan.

        Franciscus I on tavallaan yllätysnimi paaviksi, mutta odotan kiinnostuneena hänen työtään kirkon johdossa.

      • huijausta koko vala

        Kyseinen "jesuiittavala" on huijausta eli ei mitään mitä jesuiitat olisivat käyttäneet. Ko. vala on liikkunut muillakin nimillä.

      • Anonyymi

    • Michael*

      Vanhauskoinen kirjoitti:
      "Ennenkuin kristitty muodostaa kantaansa tai tuomitsee toista, olisi toivottavaa että hän edes pyrkisi puolueettomasti selvittämään asiaan liittyvät tosiseikat."

      Niinpä niin, mutta kun tällä palstalla kirjoittelee niin paljon muitakin kuin kristittyjä. Aika paljon sellaisia, joilla ei ole mitään muuta motivaatiota kuin se, että saavat myrkkyhampaansa tyhjennettyä. Käyvät palstalla jos toisellakin ja sylkevät suustaan kaikkea inhottavaa.

      Vielä inhottavampaa tässä on se, että he tavallisesti esiintyvät nimenomaan kristittyinä tai katolilaisina, millä he pilaavat muiden maineen.

      • Näin on..

        Nyt täytyy kyllä todeta että katoliset ovat ihan itse oman maineensa hoitaneet, siihen ei muita ole tarvittu. Kun tuodaan esiin tosiasioita katolisesta kirkossa eikä tyydytä hyssyttelemään, ollaan myrkkyä sylkeviä käärmeitä. Oikeasti, tuollainen on sairasta ajattelua nykypäivän maailmassa!!

    • Tsekkaa vain

      Petri Paavola ei ole turhan tarkka lähteistään. Tsekkasin hänen linkkinsä, ja mitä siitä löytyi?

      Hänen siteeraamansa Charles Didier ei ole lainkaan katolilainen vaan mormooni.

      http://en.wikipedia.org/wiki/Charles_A._Didier

      Valehtelijalla on valehtelijan linkit.

    • Totuus esiin

      Vatikaani itsenäistyi omaksi valtioksi vasta 1929. Ilmestyskirjan 17.-luvussa mainitaan antikristuksen profeetta eli peto, joka on kahdeksas kuningas seitsemän kukkulan alueella eli Rooma eli Vatikaani. Seitsemäs kuningas oli vallassa vain vähän aikaan. Vatikaanin valtion perustamisesta lukien paavi Benediktus oli seitsemän kuningas, joka erosi ennen aikaisesti ja ylättäen. Näin kausi jäi verraten lyhyeksi. Nyt valtaan on noussut kahdeksas kuningas, joka on susi lampaiden vaatteissa eli antikristuksen profeetta.

      Katolinen paavi on kuin aikanaan kuningatar Isebel, joka toi baal epäjumalan patsaita temppeliin. Kuningataräidiksi keksittiin Astarte, kuten on keksitty neitsyt Maria. Katolisissa kirkossa on krituksen patsaan vieressä neitsyt Marian patsas, jota rukoillaan ja palvotaan epäjumalana. Maria ei kuule yhtään rukousta eikä Marian taivaan kuningattaruudesta on Raamatussa missään mainittu. Katolinen kirkko on pakotettu perustelemään perinäissäännöillä eli traditiolla tätä valhetta, kun ei löydä mistään kohtaa Raamatusta tukea tälle valheelle. Ilm. 12:1 liittäminen tähän asiaan on selvä valhe.

      Katoliset ajattelevat, että kirkko on moraalikysymyksissä erehtymätön ja silloin siunaavat kaiken sen pahuuden ja väärän opin, mitä rappiopaavit tekivät vuosina 300-1600.

    • Think about it

      Keskiajalla paavit olivat pahasti rappiolla. Tieteen Kuvalehti on laittanut nettiin ilmaiseen jakeluun artikkelin, jossa kerrotaan tästä paavien rappiosta.

      https://docs.google.com/file/d/0B2xhi00Xk6WRMjVkU2hON1daalk/edit?usp=sharing

      On aika ihmeellistä, että katolisen kirkon seurakuntalaiset edelleen uskovat kuin sokeat kanat paaviinsa erehtymättömänä Pietarin kallion omistajana.

    • Ota ensin selvää faktoista ennen kun kirjoitat, muuten sinua leimataan tyhmäksi. On hyvin harvoin kun paavi on erehtymätön, se on tapahtunut ainoastaan kaksi kertaa, 1854 ja 1950
      Nyt saatat sanoa että itse olen tyhmä kun mainitsen 1854, eihän Vatikaani I kirkolliskokous ollut edes silloin ollut. Mutta kun dogma ei ala silloin kun siitä saadan virallinen dokumentti - se on aina ollut olemassa.
      Keskiajalla meillä ole 58 paavia. Voitko kertoa mitä paha jokainen näistä paaveista teki. Et voi, koska suurin osa ei tehnyt mitään pahaa, päinvastoin.

      • Think about it

        Tuossa on Tieteen Kuvalehden asiallinen tutkimukseen perustuva artikkeli, joka kertoo kesiajalla paavin istuimen olleen mätä kuin mikä ja luettelee monta paavien syntiä. Kun yrität puhua faktoista, niin olet yhtä uskottava kuin Pohjois-Korean tiedotustoimisto.

      • moltevolte
        Think about it kirjoitti:

        Paavi on syntinen ihminen niin kuin muutkin ihmiset. Paavi ei ole erehtymätön mielipiteissään saati sitten henkilökohtaisessa elämässään. Paavi on erehtymätön julistaessaan ex cathedra, mitä ei tapahdu usein. Näin tiivistettynä. Yksityiskohtaiset määritelmät ja argumentit löytää nykyaikana helposti, jos on kiinnostunut.

        Paavina on ollut myös roistoja, mistä tuleekin mieleen Boccaccion eräs hauska tarina.

        Italialainen nuhteeton kauppias haluaa käännyttää juutalaisen ystävänsä katoliseen uskoon. Kauppias uskoo jo olevansa onnistumaisillaan käännyttämisessä, mutta sitten juutalainen ilmoittaa lähtevänsä Roomaan katsomaan, millaista elämää Jumalan käskynhaltija ja tämän hurskaat kardinaalit siellä viettävät. Tässä vaiheessa kauppias yrittää taivutella juutalaista jäämään ja kääntymään samalla paikkakunnalla. Juutalainen ei anna periksi, ja mielessään kauppias on jo luovuttanut, koska tietää Rooman turmeltuneisuuden. Juutalainen siis lähtee matkalle. Roomassa hän vakuuttuu hengellisen säädyn elämää tarkkaillessaan, että "kaikki ylimmästä alimpaan elivät himojen vallassa ... harjoittivat myös sodomiaa, antamatta minkäänlaisen häpeäntunteen tai omantunnonsoimausten pidättää itseään, niin että portoilla ja ilopojilla oli suuri vaikutusvalta tärkeiden asiain ratkaisussa". Kauppiaan tiedustellessa matkan jälkeen juutalaisen mielipidettä pyhästä isästä, kardinaaleista ja papeista, juutalainen sanoo: "En minä ajattele heistä ollenkaan hyvää, eikä heillä ole odotettavana mitään hyvää Jumalaltakaan ... Siellä ei ole yhdessäkään hengellisen säädyn jäsenessä jälkeäkään hurskaudesta, jumalanpelosta, pyhästä elämästä tai muusta sellaisesta. Nautinnonhimo, ahneus, mässäily, petollisuus, kateus, ylpeys ja muut yhtä suuret tai vielä suuremmat paheet ... ovat Roomassa niin yleisiä, että minä pidän sitä paikkaa pikemminkin perkeleen työpajana kuin pyhänä kaupunkina ... Teidän ylipaimenenne ja hänen kanssaan kaikki muut käyttävät kaiken taitonsa ja älynsä ja oveluutensa kilpaillakseen kristillisen uskon tuhoamisessa ja hävittämisessä maan päältä, vaikka heidän pitäisi olla sen tukipylväitä. Mutta koska minä näen, ettei heidän työllään ole menestystä, vaan että teidän uskonne sen sijaan lakkaamatta leviää ja loistaa yhä kirkkaammalla valolla, niin minusta tuntuu ilmeiseltä, että pyhä henki pitää yllä ja tukee sitä, koska se on todempi ja puhtaampi kuin mikään muu usko ... Vaikka olin aikaisemmin kova ja taipumaton käännytysyrityksiäsi kohtaan, ei nyt mikään voi estää minua tulemasta kristityksi."

        Katolisen kirkon mustamaalaaminen historian häpeällisimmillä paaveilla on aika anakronistista vuonna 2013. Katolinen usko ei ole paavien palvomista. Paavi on osa hierarkiaa, mutta hierarkia ei ole itsetarkoitus. Hierarkian tarkoituksena on ollut mm. Jeesuksen Kristuksen seurakunnan, sakramenttien, uskovien yhteyden ja perinteen turvaaminen. Tässä on onnistuttu yksilöiden paheellisuudesta huolimatta. Katolisen kirkon merkitys Kristuksen jälkeiselle historialle ja kristinuskon säilymiselle on valtava.

      • Think about it
        moltevolte kirjoitti:

        Sanoit: "Paavi on erehtymätön julistaessaan ex cathedra, mitä ei tapahdu usein."

        Paavi ei ole erehtymätön edes ex cathedra-julistuksissaan. On kuulijan vastuulla se, että uskooko moiseen. Jos uskot, niin olet eksyksissä. Tuomio aloitetaan Jumalan huoneesta, lukee Raamatussa.

        Raamattu kertoo useita esimerkkejä siitä, että kirkon johtajat eivät ole nauttineet erehtymättömyyden suojaa. Paavi ei nauti sellaista suojaa.

        Meidän maanpäällinen elämämme on koettelua sen suhteen, mihin uskomme ja mitä valheita uskomme. Kysymys on siitä, että olemmeko Krituksessa kiinni vai rukoilemmeko esim. neitsyt Mariaa. Olemme itse vastuussa uskostamme ja viimeisellä tuomiolla meitä ei tule auttamaan paavi eikä neitsyt Maria. Kaikki terve Maria rukoukset ovat vain kerryttäneet syntilistaa.

        Paavi rukoilee neitsyt Mariaa ja jakaa ehtoollisen ilman viiniä. Paavin mukaan, meidän tulee rukoilla neitsyt Marian kautta. Vai sillä lailla.

        Minulle on päivän selvä asia, että paavin istuin on ollut hallinnollisen istuin, johon on kohdistunut suuriä määriä poliittisia intohimoja, joka on vaikuttanut siihen, että pallilla on ollut todella huonoja paaveja. Tämä on saanut monet paavit lankeamaan syntiin myös, kun ovat antaneet ex cathedra julistuksia.

        Olen ymmärtänty, että protestanttinen uskonpuhdistus 1500-luvulla oli Jumalan määräämä asia. Mutta nyt on niin, että luterilaisen kirkon nykyinen arkkipiispa jatkaa taas syntisellä linjalla ja on luopunut uskosta. Tätä tapahtuu joka paikassa - valitettavasti.

        Ei sinne taivaaseen ole pakko mennä, jos haluaa elää neitsyt Maria tai paavin kanssa.

      • Opi kirjasi

        Kummalla tavalla vain katsotte, että jokainen hurmoksissa oleva maallikkokin osaa tulkita Raamattua oikein ilman mitään taustatietoja, mutta jostain syystä ei vuosituhantinen kirkko, joka tuntee perinteensä, mukaan lukien siitä kiteyttämänsä Raamatun sekä sen, miten sitä on alusta alkaen tulkittu.

        Melkoista itsensä nostamista juuri sinulta.

      • Think about it
        Opi kirjasi kirjoitti:

        Kummalla tavalla vain katsotte, että jokainen hurmoksissa oleva maallikkokin osaa tulkita Raamattua oikein ilman mitään taustatietoja, mutta jostain syystä ei vuosituhantinen kirkko, joka tuntee perinteensä, mukaan lukien siitä kiteyttämänsä Raamatun sekä sen, miten sitä on alusta alkaen tulkittu.

        Melkoista itsensä nostamista juuri sinulta.

        Jokainen on itse vastuussa uskostaan. On totta, että joku hurmoksissa oleva mallikko voi erehtyä, mutta samalla tavalla erehtyy paavitkin - siis ihan samalla tavalla. Paavin istui ja Vatikaanin virkakoneisto ei ole pitkään aikaan ollut mikään tae siitä, että sieltä saisi oikeita vastauksia.

        Kyse on loppujen lopuksi siitä, kuka on voittanut taivaspaikan ja kuka mieltyi paholaisen valheisiin. Jos rakastui neitsyt Mariaan ja oman kotimaansa paavisankariin, niin ei sinne taivaaseen tarvitse mennä.

    • miälenkiintoista

      Uusi paavi on siis antikristuksen profeetta, kun on kahdekas Vatikaanin valtion kuningas - mielenkiintoista.

    • Anonyymi

      Ja kuten kirjoituksista huomaa, niin jesuiittoja on myös meillä suomen kamaralla vaikuttamassa, kuten kaikkialla muuallakin valtioissa. Ja nämä kyllä tietävät olevansa itse pahuudelle työskentelemässä.

    • Anonyymi

      Edesmennyt Peter Sutherland toimi paavin neuvonantajana. Itse Sutherland kuului trilateraaliseen komissioon yms. Peter halusi miljoonittain tuoda muslimeita meidän maihimme ja tuoda tuhoavan "monikulttuurisuuden" ..Kataiset yms saavat näiltä ideansa. Vaarallista porukkaa bilderbergiläiset, ERT, trilateraalisen komission jäsenet. Ei tuo Paavi toimi, kuten kuuluisi. Paavi kumartaa eurooppalaisille vaarallisille ihmisille ja tukee invaasiota maihimme.

      • Anonyymi

        Eikö se ollutkaan Soros joka toi näitä mamuja Eurooppaan?

    • Anonyymi

      Nykyisen paavin on syytetty tienneen lasten ja nuorten seksuaalisesta hyväksikäytöstä kardinaaliensa ja pappiensa toimesta, mutta hyssytelleen ja antaneen sen jatkua.

      Kun toimittajat ovat kysyneet häneltä väitteistä, paavi on käytännössä pidättäytynyt vastaamasta.

      Päteekö hänen toimintaansa ns. jesuittamoraali eli tarkoitus pyhittää keinot? Pedofilian julkitulo tekisi hallaa roomalaiskatolisen kirkon maineelle ihmisten silmissä, sekä jäsenten että mahdollisten tulevien jäsenten, joten pitkän tähtäimen tarkoituksen kannalta on parempi, että rikosten ja iljetysten osalta valitaan pimeys?

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2569
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      203
      2318
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2262
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      176
      1762
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1288
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1233
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe