Turussa on taas solmittu puolueiden kesken laaja-alaisia sopimuksia koko valtuustokaudeksi, tyyliin mulle - sulle. Niistä tullaan pitämään kiinni kynsin hampain.
Samalla ollaan vaatimassa, että kaikkilla valtuutetuilla on oltava oikeus äänestää kaikissa asioissa halunsa ja mielialansa mukaan!
Entä mitä on sanottava kansalaislaloitteista osoitettuna niin valtuustolle kuin eduskunnallekin? Nykyään on helppo saada vaikkapa netissä suuri joukko kansalaisia allekirjoittamaan mitä kummallisimpia mielipiteitä ja yksityisajatelmia kansalaisaloitteiksi. Allekirjoitus käy kätevästi klikkaamalla, sen enempiä asiaan tutustumatta, sitä perustelematta tai seurauksia miettimättä.
Oikeasti hallintomme perustuu perustuslain mukaiseen edustukselliseen demokratiian. Sen toimintaperiaatteisiin kuuluu asioiden kuin myös kansalaisaloitteiden käsittely ruohonjuuritasolla puolueiden paikallisjärjestöissä. jolloin arvokkaaksi todettu asia perusteellisen kansalaisvaikuttamisen ja -valmistelun jälkeen etenee valtuustoon tai eduskuntaan asti.
Tänään puolueiden perustoiminnassa mukana oleminen ei ole muodikasta. Niinpä onkin otettu käyttöön suoran vaikuttamisen keinot: näimä usein niinsanotusti yhdenasianliikkeen kansalaisaloitteet, joiden nähdään olevan kansan suuren enemmistön(?) ajamia kunhan suuri joukko alleikrjoituksia on saatu kokoon, viedään kiireellä suoraan päätöksentekoelimien käsiteltäviksi.
Onkin odotettavissa, että yhä useammin tätä madollisuutta surutta käytetään omien - todellisten tai kuviteltujen - etujen ajamiseen, ohi demokratian pelisääntöjen. Helppoa, nopeaa ja vaivatonta - mutta oikeudenmukaisuutta ja demikraaattisia perusoikeuksia nakertavaa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Aloitteet ovat hyvä asia demokratian kannalta. Kansalaiset oppivat niitä vähitellen käyttämään, eikä tämän ensimmäisen pelleilyn kaltaisia typeryyksiä varmasti tule solkenaan.
Ihan sama asia kuin presidentin valtaoikeuksissa. Niitä ei olisi pitänyt kaventaa vain sen takia, että edellinen presidentti oli surkea.