Kehitystä parempaan suuntaan täällä:
"RKP menetti ensimmäistä kertaa enemmistöasemansa Pohjanmaan liiton maakuntavaltuustossa. Uudessa maakuntavaltuustossa on nyt tasan 19 valtuutettua RKP:stä ja 19 muista puolueista.
Pohjanmaan maakuntajohtaja Olav Jern Pohjanmaan maakuntajohtaja Olav Jern sanoo, että puoluepolitiikalla on maakuntavaltuustossa vain pieni merkitys.
Pohjanmaan liiton edustajainkokous valitsi uuden maakuntavaltuuston perjantaina. RKP:llä on puolueista edelleen eniten valtuustopaikkoja eli 19, mutta nyt myös muiden puolueiden edustajilla on valtuustossa yhteensä yhtä monta eli 19 paikkaa. Edellisellä kaudella suhde oli RKP 20 - muut 18.
Maakuntajohtaja Olav Jern ei pidä muutosta hätkähdyttävänä, sillä puoluepolitiikalla on hänen mielestään vain vähän sijaa maakuntavaltuuston työskentelyssä.
- Ei sillä ole käytännössä juuri merkitystä, sillä harvoin äänestetään tai esitetään jyrkästi toisista poikkeavia esityksiä. Se perustuu siihen, että tärkeät asiat ovat yleensä jo etukäteen laajasti ja mittavasti valmisteltuja ja erilaiset näkemykset huomioituja. Meillä vallitsee konsensus, sanoo Olav Jern.
Eikä Jern usko, että tulevallakaan kaudella maakuntavaltuustossa riidellään, vaikka isojakin päätöksiä on edessä. Syksyllä maakuntavaltuusto päättää tuulivoiman vaihekaavasta ja ensi keväänä muun muassa maakuntastrategiasta.
Muitakin puoluemuutoksia maakuntavaltuustoon tuli, sillä esimerkiksi perussuomalaiset saivat kolme edustajaa, kun aikaisemmin heillä ei ole ollut yhtään paikkaa."
http://yle.fi/uutiset/rkpn_ylivalta_paattyi_maakuntavaltuustossa/6539860?origin=rss
Ehkä vielä joskus päästään täälläkin aitoon monipuoluedemokratiaan kun saadaan RKP:n valta alle 30 prosentin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin on kaatunut VIIMEINENKIN RKP:n ja surujen aluelinnake.
Ei ihme, että svekohallitulksella on kiire keinotekoisesti kaksikielistää ssuomenkielisiä alueita.
Mutta aito todellisuus ratkaisee lopulta, ei keinotekoinen sellainen.
"Kun olet heikko, näyttele vahvaa...."
Jern: "Ei mitään merkitystä..."
RKP on hyvä hallituskumppani.