Pakkoruotsin poisto kansalaisaloite jumissa

Ei tule mitään. Tänäänkin vasta 157 allekirjoitusta. 240 Pitäisi tulla joka päivä vielä 171 päivää peräkkäin. Tais jäädä haaveeksi 50000 nimeä..
18130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Odottakaas kun me Ruotsinsuomalaiset panemme oman adressimme pystyyn.

70 000 ääntä tulee 2 päivässä.

Siinnä vaadimme ruotsista Suomen ainoaa virallista kieltä.

Äänestä
  • Laittakaa ihmeessä, ehkä onnistutte. Ahvenanmaalla ruotsi on jo ainut ja yksi virallinen kieli, suomea ei ole mitenkään huomioitu. Ehkä pian myös Suomessa.

    Äänestä

Entisiä koulupinnareita ja nelosen oppilaita ei lopulta ole niin paljon. Ja heistäkin suurin osa myöhemmin, että vika ei ole aiina koulussa ja toisissa ihmisissä. Erään suomaneruotsalaisen kulttuuripersoonan sanoin: "lukeminen kannattaa aina".

Äänestä
  • Kannattaisikohan suomenruotsalaistenkin jo avata silmät tässä pakkoruotsi asiassa muiden pilkkaamisen sijaan.

    Laatikon ulkopuolelta näkee paremmin. Mm. Tukholman yliopiston professori Lars Melin pitää Suomen pakkoruotsia täysin järjettömänä. Tutkimusten mukaan mitä korkeasti koulutetumpi sitä enemmän pakkoruotsia vastutetaan. Ymmärtäähän tuon. Mitään järjellisiä perusteitahan ei pakkoruotsille ole.

    Äänestä

  • hohhotihoi kirjoitti:

    Kannattaisikohan suomenruotsalaistenkin jo avata silmät tässä pakkoruotsi asiassa muiden pilkkaamisen sijaan.

    Laatikon ulkopuolelta näkee paremmin. Mm. Tukholman yliopiston professori Lars Melin pitää Suomen pakkoruotsia täysin järjettömänä. Tutkimusten mukaan mitä korkeasti koulutetumpi sitä enemmän pakkoruotsia vastutetaan. Ymmärtäähän tuon. Mitään järjellisiä perusteitahan ei pakkoruotsille ole.

    Myös Elinkeinoelämän keskusliitto EK kannattaa pakkoruotsin poistoa!
    Ehkä nyt joku Björn nalle ei ole tästä kovin innoissaan, mutta minkä mahtaa.

    Taitaa olla ainoa asia mikä yhdistää vasemmistoa, perussuomalaisia, kokoomusnuoria ja elinkeinoelämää.

    Äänestä

  • liberaalix kirjoitti:

    Myös Elinkeinoelämän keskusliitto EK kannattaa pakkoruotsin poistoa!
    Ehkä nyt joku Björn nalle ei ole tästä kovin innoissaan, mutta minkä mahtaa.

    Taitaa olla ainoa asia mikä yhdistää vasemmistoa, perussuomalaisia, kokoomusnuoria ja elinkeinoelämää.

    Miksi mm. tämä keskusteluketju poistettiin? http://kuvaton.com/k/YqtP.jpg Eikö täällä saa keskustella pakkoruotsista? Myös satoja muita aihetta asiallisesti käsitteleviä ketjuja on poistettu!

    Yhtään järjellisesti perusteltua pakkoruotsia kannattavaa kirjoitusta en ole nähnyt. Missä ne on?

    Äänestä

Pakkoruotsia ei tarvita 95% halveksii ruotsin kieltä. ihmiset ei vain löydä sivustolle missä voisi äänestää. Lukuisat akateemiset ystäväni ovat allekirjoittaneet tämän.

Äänestä
  • oLETKO 95%?

    Äänestä

  • "halveksii ruotsinkieltä"

    Miten joku voi halveksia jotain puhuttua kieltä? Sitä en voi näin umpisuomalaisenakaan ymmärtää. Kielellä on aina jolekin ryhmälle suuri merkitys. Aika alhainen tapa yrittää viedä eteenpäin koulutusuudistusta.

    Äänestä

Laita linkki, niin allekirjoitan sen..

Äänestä
  • Ei voi laittaa linkkiä viralliseen palveluun tai koko keskusteluketju lähtee.
    Googleta oikeusministeriö kansalaisaloite ja sitäkautta sitten...

    Äänestä

Olen yrittänyt jo kaksi kertaa, en onnistaudu tunnistautumaan

Äänestä

Nikoteli kanssa tuo tunnistus,toisella meni läpi,ruotsia en ole ikinä tarvinut,edes taksi kuskin töissä,englantia molkkas venäläisten lapsetkin,ja tämä oli on hämeenlinassa,kaupassakaan ei kuule muuta kun venäjää aika ajoin.

Äänestä

Kiitos ketjun aloittajalle. Kävimme hetki sitten ystävieni kanssa allekirjoittamassa.

Äänestä

Ei näillä keskustelusaiteilla kovinkaan paljon nimiä keräillä , se on itsestään selvä!

Kun lista tuodaan kansalaisten nähtäväksi, Turuille ja Toreille, niin puuttuvat nimet saadaan kasaan että HEILAHTAA !

Äänestä

Arvoisa nimim. "adressi tulossa".
Miksi teille ruotsinkielisille on niin tärkeätä, että KAIKKI suomenkieliset lapset opiskelevat ruotsia?

En ole koskaan kuullut kenenkään kyseenalaistavan ruotsinkielisten oikeutta päiväkotiin, opiskeluun, terveydenhuoltoon. On varmaa, että vapaaehtoisella ruotsinopiskelulla saataisiin nuo palvelut kuntoon, jopa paremmin kuin nykyisin.
Voisimmeko yhdessä, tasaveroisina suomalaisina, rakentaa tätä yhteiskuntaa.?
Voisimmeko ihan asiallisesti keskustella, sen sijaan että "huutelemme ja heitämme herjaa" näillä keskustelupalstoilla. Miettisimme yhdessä, suomenkieliset ja ruotsinkieliset, miten parhaiten tätä yhteiskuntaa rakennetaan.

Itselläni on kolme kouluikäistä lastenlasta, ja toivoisin että heidän vanhempansa saisivat päättää, mitä kieliä lapset opiskelisivat.

Sydämeni särkyy, kun katson heidän pakertamistaan ruotsin kielen parissa, tietoisena siitä että heidän tulevaisuutensa isojen maailmankielten parissa olisi hyvin paljon helpompaa ja parempaa.

Arvoisa nimimerkki! Tiedän että siellä nimimerkin takana on ihan oikea ihminen, ajatteleva ja ehkä lämmin ihminen. Olisin hyvin kiitollinen, jos vastaisit.

Tuohon kysymykseen olen vuosien ajan koettanut saada vastausta, kansanedustajia ja jopa ministereitä myöten. Yleensä vastausta ei ole tullut, ja jos on tullutkin niin vastaus on aina ollut: Suomi on 2-kielinen maa ja ruotsi on toinen kotimainen.

Äänestä

Kiitokset aloittajalle muistuttamisesta, oma ja vaimon ääni annettu nyt.

Äänestä

Miksi poistaa,Nykyhallitusta seuraten haluan muuttaa Ruotsiin ja
kieli mielestäni olisi myös nuorten hyvä hallita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tukalalta näyttää kirjoitti:

Ei tule mitään. Tänäänkin vasta 157 allekirjoitusta. 240 Pitäisi tulla joka päivä vielä 171 päivää peräkkäin. Tais jäädä haaveeksi 50000 nimeä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu