Tällaista usein kuulee ja vielä usempi kokee! Ainakin itse yritän tehdä parhaani ja voitavani tavatessani ihmisä. Juttelen ja sanon muutaman sanan jos sellainen luonteva tilanne etee tulee. Ja pieni ele tai hymy marketeissa, liikennevaloissa, odotusailoissa ei varmaan masenna ketään ja on paikallaan monissa tilnteissa.Jos tulee vastaan tai vaikka taidenäyttelyyn ryhmä mielenterveyskuntoutujia niin yritän ottaa heitä huomioon: ei liian tuttavallisesti mutta ei mitenkään vieroksuvasti kun he yleensä ohjaajan opastamana liikkuvat yhdessä kaupungilla.
Joskus tuntuu van että miksi heitä kuljetetaan kuin lammaslaumaa paikasta toiseen. Kun sitten tapaa kahden kesken vaikka kodissa niin monet kokevat tuollaisen ryhmävaelluksen nöyryyttävänä, kun sakissa on monenlaista ja näkyy jo kaukaa ketä siinä on liikkeellä. Tietenkin se on resussipula ja saavat he olla yhdessä ja toisistaan tukea, mutta kivempi olisi jos jokainen saisi kulkea vaikka yhden tukihenkilön kanssa herättämättä huomiota.
Joskus tuntuu van että miksi heitä kuljetetaan kuin lammaslaumaa paikasta toiseen. Kun sitten tapaa kahden kesken vaikka kodissa niin monet kokevat tuollaisen ryhmävaelluksen nöyryyttävänä, kun sakissa on monenlaista ja näkyy jo kaukaa ketä siinä on liikkeellä. Tietenkin se on resussipula ja saavat he olla yhdessä ja toisistaan tukea, mutta kivempi olisi jos jokainen saisi kulkea vaikka yhden tukihenkilön kanssa herättämättä huomiota.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minäkin juttelen paljon ihmisille sopivissa tilaisuuksissa, mutta jos ihmiseen ei saa edes katsekontaktia niin aika mahdotonta silloin on edes hymyillä hänelle. Etenkin yksin liikkuvat miehet tuntuvat väistelevän silmiin katsomista.
Naisia aina silmiin, jotkut pitävät siitä, jotkut eivät. Silmät ovat sielyn peili, niistä näkee paljon, joa vain osaa katsoa ja tulkita. Kasvoista näkee myöskin, minkälaista elämää on tullut vietettyä.
Olen ollut yksin jo 10v alkaen koska jotain mulle tapahtu
No mitä sulle tapahtui?