Miksi koulutetut hoitajat ei kelpaa töihin?

Hoitajapulasta hössötetään tuon tuostakin mutta miksi työllistymisrintamalla ei tapahdu mitään? Ei ainakaan omalla kohdallani vaikka kuinka hakemuksiani lähettelen ja soittelen paikkoihin. Olen koulutukseltani hoitaja, MIES ja sijaisuuksissa parissa paikassa duunaillut mutta puolitoista vuotta sitten jokin selittämätön pakkosulku työllistymiselle otti vallan.

Erityisesti Vaalijala tuputtelee ilmoituksiaan avoimista työpaikoista työkkärin sivuille ja laskettelee valhetta kun vastaan niihin. Olisikohan tähän jokin johdonmukainen selitys?
26545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat
Aloittaja

Vaalijalasta tarkoitin sitä että ne väittävät täysin päinvastaista kuin mitä ilmoituksissa sanotaan. Ettei ole tarjolla töitä. Parasta olisi olla hyvä selitys.

Äänestä
  • Ole onnellinen, ettei Vaalijalassa "ole töitä tarjolla" ja asiaan on turha hakea johdonmukaisuutta, sitä ei siinä talossa ole.

    Äänestä

Oisitko mokannut työnsaantisi P-mäellä? Sana leviää, hyviä hoitajia on tulossa kohtuullisesti, mutta paljon on niitäkin, jotka saavat hakemalla hakea työtä. Näin se vain on.

Nykysuuntaus näyttää olevan se, että haetaan sijaisia, arvioidaan heitä ja parhaat otetaan vakinaisiksi, mikäli vakansseja vain on. Hyvistä hoitajista pidetään nyt kiinni. Hyvä tässä tarkoittaa sitä, että osaa ammattinsa, tulee hyvin juttuun asiakkaiden kanssa ja hallitsee erinomaisesti tiimityön ja ja joustavuuden. Ylipitkät kahvi- ja erityisesti tupakkatauot ovat miinusta. Yleinen olemus pitää olla huoliteltu ja kielenkäyttö sivistynyttä.

Sinun kohdallasi ei todellakaan voi tietää, mistä kenkä puristaa.

Äänestä
  • Joo kyllä se oma asenne ja maine ratkaisee. Ahkera saa aina töitä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo kyllä se oma asenne ja maine ratkaisee. Ahkera saa aina töitä!

    Hoitoala kakkaa. En menis.

    Äänestä

Ilmeisesti olet pakollisilla työharjoittelujaksoilla antanut sellaiset näytöt ettei kaikkia kiinnosta sinun työhönottaminen. Suomeksi, et sovi joukkoon.

Äänestä
Aloittaja

Jos asiat on noinkin pahasti niin enää en ihmettele miksi Pieksämäki on huonossa maineessa. Aiemmin ihmettelin.

En kyllä ole mokannut omasta mielestäni mitenkään. Mitenkähän "mokailu" yleensäkin määritellään? Olen kyllä hakenut, hakenut ja taas hakenut. Ja senkin jälkeen hakenut. Ja lopputulos sama. Vaihtoehtoja kyllä tsekkailen että jos se on esimerkiksi tarvittavan osaamisen puutetta, niin hakeudun lisäkoulutukseen tai jatko-opintoihin.

Joka tapauksessa rekrytointipuolella olisi muutenkin alettava heräilemään.

Äänestä
  • Kuulostaa tutulle touhulle. Sijaiseksi kyllä pääsee, jos jaksaa kymmenien määräaikaisten sopimusten jälkeen vielä töitä tehdä, mutta minkäänlaista arvostusta ei saa ja paikkoja ei vakinaisteta helpolla vaan pompotellaan sijaisia paikasta toiseen. Sinussa ei varmaan ole mitään vikaa vaan systeemi on aivan naurettava. Typerää puhua mokaamista ja sananleviämisestä-tämä kylläkin kuvastaa hyvin Pieksämäen arkea ja hoitajien asenteita (mm.juoruilua). Voisin vaikka arvella kirjoittajan olevan reilu viiskymppinen hoitaja, joka on koulunsa käynyt kolmekymmentä vuotta sitten. Suosittelen lämpimästi alan vaihtoa :) T:ex-hoitaja

    Äänestä

  • Työllistymistä helpottaa kaupungilla töissä oleva puoliso tai "yhteisen edun" ymmärtävä yhteisten asioiden hoitaja kaupungin hallinnossa.

    Äänestä

  • valitettavaa, mutta kirjoitti:

    Työllistymistä helpottaa kaupungilla töissä oleva puoliso tai "yhteisen edun" ymmärtävä yhteisten asioiden hoitaja kaupungin hallinnossa.

    Kateellisten panettelua

    Äänestä

  • Aloittaja

    soleil kirjoitti:

    Kuulostaa tutulle touhulle. Sijaiseksi kyllä pääsee, jos jaksaa kymmenien määräaikaisten sopimusten jälkeen vielä töitä tehdä, mutta minkäänlaista arvostusta ei saa ja paikkoja ei vakinaisteta helpolla vaan pompotellaan sijaisia paikasta toiseen. Sinussa ei varmaan ole mitään vikaa vaan systeemi on aivan naurettava. Typerää puhua mokaamista ja sananleviämisestä-tämä kylläkin kuvastaa hyvin Pieksämäen arkea ja hoitajien asenteita (mm.juoruilua). Voisin vaikka arvella kirjoittajan olevan reilu viiskymppinen hoitaja, joka on koulunsa käynyt kolmekymmentä vuotta sitten. Suosittelen lämpimästi alan vaihtoa :) T:ex-hoitaja

    Alaa on kyllä vaihdettu kertaalleen ja olen kyllä nytkin muissa hommissa. En minäkään usko pätkääkään siitä että haluttomuus työhönottoon johtuu jostakin sananleviämisestä ja juoruista. Jos johtuisi, niin rekrytoijat sietäisi siitä hyvästä pakkolomauttaa, suomeksi sanottuna erottaa, ainakin meikäläisen mielestä.

    En kyllä aivan vielä ala vaihtaa alaa vaan kokeilen muita hommia ja teen sitä mitä on tarjolla. Moniosaamisestakaan ei haittaa ole ja arvostan kaikkea työtä ja tekemistä.

    Mutta katsotaan mitä tuolle pätkäilylle voisi tehdä...

    Äänestä

Saispa edes pääsiäisenä ihanaa torttua!

Äänestä

Jätä se sika

Äänestä
  • Yli 45v hoitajat pois ja nuoret tilalle. Ihanne on 23-27v lähihoitsu. Jaksavat ja ovat ahkeria.

    Äänestä

  • Sotepe2011 kirjoitti:

    Yli 45v hoitajat pois ja nuoret tilalle. Ihanne on 23-27v lähihoitsu. Jaksavat ja ovat ahkeria.

    Tyhjäpäiden paskapuheet ja juorut eivät sentään vaikuta ketä töihin otetaan. CV ja työhistoria ratkaisee.

    Äänestä

  • Juoruajatalintakastia kirjoitti:

    Tyhjäpäiden paskapuheet ja juorut eivät sentään vaikuta ketä töihin otetaan. CV ja työhistoria ratkaisee.

    Näin on. Mustamaalaus ei toimi. Olen kuullut vaikka mitä ja oman maineensa ne mustamaalauksen yrittäjät vaan tuhonneet.

    Äänestä

parempi vaan etteivät ole liian nuoria ja hyvännäkösii niin pysyy paremmin ajatukset kasassa

Äänestä

Nykyisin työkkäri ohjaa keitä tahansa lähihoitajakoulutukseen. Lähihoitajia yksinkertaisesti on aivan liikaa ja pula hoitajista on vain Uudellamaalla. Pikkukaupungeissa työpaikat menevät suhteilla tutuille, sukulaisille, harjoittelussa samassa paikassa olleille. Jos tulet jostain muualta tai olet kauan pois ollut paluumuuttaja, niin töitä ei heru, vaikka olisi pitkä työkokemus lähihoitajana etelä-Suomessa ja vielä siihen lisäksi kouluttauduttu edelleen niin, että on jopa melkoisen huomattava ylikoulutus. Nähty on toisessa pikkukaupungissa. Ei siis Pieksämäellä joka on samaa suuruusluokkaa. Myös ns."johdettavuus" ratkaisee: tuttuja, sukulaisia tai muita nöyriä hölmöläisiä on helpompi johtaa. Aina pysyvät niin mukavina.

Äänestä

Heh heh, hain Vaalijalasta männä vuosina töitä. Koulutus on lähihoitaja ja sen lisäksi on yliopistotutkinto sosiaalialalta. Mitään ei kuulunut pitkiin aikoihin, kunnes sähköpostiin tupsahti vastaus:" Valitamme, mutta ette tulleet valituksi HAMMASHOITAJAN tehtävään..." Soitin sinne ja sanoin, etten ole hakenut hammashoitajan paikkaa, kun eihän minulla ole edes hammashoitajan koulutusta. Enpä tosin haastatteluunkaan päässyt, jotta olisin voinut selventää asiaa...

Äänestä

Savolaiset on kieroja.

Äänestä

30+%+hoitajista+vaihtaa+alaa+työilmapiirin+vuoksi.

Äänestä
  • Seurakuntaopisto koulutti 200 uutta lähihoitajaa. Esedu ja Diak samanverran lisää.

    Äänestä

  • Juu, hoitakoon jokainen itsensä.

    Äänestä

Etelä-Suomessa on se tilanne, että ne hyvät työntekijät lähtee ja töihin jäävät usein ne, jotka eivät mihinkään muualle pääse. Siis vammaisalalla.

Äänestä

Lähihoitajat popsii lääkkeet.

Äänestä

Etelä-Suomessa suorastaan painostetaan tekemään pysyvä tai pitkä määräaikainen sopimus, vaikka olisit esim. elämäntilanteesi vuoksi ajatellut tehdä vain keikkaa ja/tai lyhyempiä pätkiä. Sanotaan, että tulijoita kyllä riittää. Kyllähän niitä vaihtuvia tulijoita riittää- kun vain kestäisivät. Joka tuutista koulutetaan alalle entisiä sossun asiakkaita, lähes kielitaidottomia ihmisiä, ihmisiä, jotka itse olisivat hoidon tarpeessa, motivoitumattomia työkkärin painostamia loikoilijoita tai alanvaihtajia joita homma ei kiinnosta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


old_profile_67687 kirjoitti:

Hoitajapulasta hössötetään tuon tuostakin mutta miksi työllistymisrintamalla ei tapahdu mitään? Ei ainakaan omalla kohdallani vaikka kuinka hakemuksiani lähettelen ja soittelen paikkoihin. Olen koulutukseltani hoitaja, MIES ja sijaisuuksissa parissa paikassa duunaillut mutta puolitoista vuotta sitten jokin selittämätön pakkosulku työllistymiselle otti vallan.

Erityisesti Vaalijala tuputtelee ilmoituksiaan avoimista työpaikoista työkkärin sivuille ja laskettelee valhetta kun vastaan niihin. Olisikohan tähän jokin johdonmukainen selitys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu