Tarinan mukaan ensin oli jumala, ei mitään muuta. Kristityt väittävät, että jumala on ollut aina. Sitten tämä jumala päätti 6000 vuotta sitten (uskovaisten raamatuntulkinnan mukaan) luoda maailmankaikkeuden. Eli se lillui jossain, eli ei missään, ikuisuuden ennen kuin päätti luoda kaiken? Siitä sitten meni semmoiset 4000 vuotta, kun jumala keksi, että tekee jeesuksen ja lähetti pyhän hengen raiskaamaan Maria-nimisen tytön. Siitä raiskauksesta sitten syntyi jeesus, joka oli ihminen, mutta osasi taikoa, joka kuoli, eikä kuitenkaan kuollut, vaan elää monien ihmisten uskomusten mukaan juuri nyt ja auttaa kaikenlaisissa pulmissa, jos vaan uskoo että se on olemassa ja rukoilee tarpeeksi ponnekkaasti.
Kysymykseni kuuluu: Mistä tämä pyhä henki tupsahti?
Raamatun älyttömyyksistä
37
201
Vastaukset
- idhlddöjd
kristillisten satujen mukaan niin kuin ne nykyisin kirkossa opetetaan jumala on ollut olemassa aina kolmiyhteisenä (isä, poika, pyhä henki) ja jeesus oli olemassa jo ennen kuin pyhä henki siitti marian ja ennen kuin jeesus syntyi ihmiseksi. oikeasti vanhassa testamentissa ei oltu vielä keksitty kolminaisuusoppia vaan se on vasta uudessa testamentissa. se on tietääkseni todistettu että ne muutamat kohdat vanhassa testamentissa jeesuksesta on lisätty sinne jälkeenpäin. sitten vanhassa testamentissa kun jumala luo niin se puhuu itsestään monikkona ja sitä nykyisin kirkkojen opetuksissa pidetään todisteena siitä että jumala oli jo alusta lähtien kolmiyhteinen. oikeasti monikko johtuu siitä että tarussa jumalat, useampi jumala, loivat maailman, koska raamattu perustuu pitkälti vanhempiin monijumalaisiin uskontoihin.
- iffhfflhal
lisään vielä että se 6000 vuotta vanha maailma tulee sukupuista laskemalla ja olettamalla että jeesus eli 2000 vuotta sitten. raamatussa kerrotuista sukupuista ja ihmisten iästä voidaan laskea että jeesus eli 4000 vuotta aatamin jälkeen. ja koska maailma luotiin kuudessa päivässä ihminen mukaanlukien, niin maailma olisi tällä hetkellä 6000 vuotta vanha.
- zyrt
"sitten vanhassa testamentissa kun jumala luo niin se puhuu itsestään monikkona ja sitä nykyisin kirkkojen opetuksissa pidetään todisteena siitä että jumala oli jo alusta lähtien kolmiyhteinen."
Ei jumala raamatun luomiskertomuksenkaan mukaan mitään puhu. Siitä vaan kirjoitetaan, että alussa jumala loi taivaan ja maan. Mutta keskitypä tähän älyttömyyteen tässä tarinassa:
Eli se lillui jossain, eli ei missään, ikuisuuden ennen kuin päätti luoda kaiken?
Siitä ei ole mitään selitystä, että miksi jumala päätti ykskaks luoda kaken alussa, vaikka oli itse ollut ikuisuuden olemassa. Missä se alku siis oli? - fjfllfjjlkf
zyrt kirjoitti:
"sitten vanhassa testamentissa kun jumala luo niin se puhuu itsestään monikkona ja sitä nykyisin kirkkojen opetuksissa pidetään todisteena siitä että jumala oli jo alusta lähtien kolmiyhteinen."
Ei jumala raamatun luomiskertomuksenkaan mukaan mitään puhu. Siitä vaan kirjoitetaan, että alussa jumala loi taivaan ja maan. Mutta keskitypä tähän älyttömyyteen tässä tarinassa:
Eli se lillui jossain, eli ei missään, ikuisuuden ennen kuin päätti luoda kaiken?
Siitä ei ole mitään selitystä, että miksi jumala päätti ykskaks luoda kaken alussa, vaikka oli itse ollut ikuisuuden olemassa. Missä se alku siis oli?kyllä se puhuu itsestään monikossa
"Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat"."
alkuperäisissä luomiskertomuksen teksteissä jumala on "elohim" joka on monikko jumala-sanalle, eli jumalat. johtuu juuri siitä että koko satu perustui vanhempiin monijumalaisiin satuihin. ja sitten kristinuskon piirissä on nykyisin väitetty että monikko johtuu muka siitä että jumala oli jo alkuperäistenkin tekstien mukaan kolmiyhteinen, mistä ei siis ollut kyse. kyse oli monista jumalista ja polyteismistä. - zyrt
fjfllfjjlkf kirjoitti:
kyllä se puhuu itsestään monikossa
"Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat"."
alkuperäisissä luomiskertomuksen teksteissä jumala on "elohim" joka on monikko jumala-sanalle, eli jumalat. johtuu juuri siitä että koko satu perustui vanhempiin monijumalaisiin satuihin. ja sitten kristinuskon piirissä on nykyisin väitetty että monikko johtuu muka siitä että jumala oli jo alkuperäistenkin tekstien mukaan kolmiyhteinen, mistä ei siis ollut kyse. kyse oli monista jumalista ja polyteismistä.Tämä nyt lässähti koko juttu. Eikö kukaan tosiuskis tule kommentoimaan mitään?
Ei aloitukseni tarkoitus ollut pohtia sitä mitä raamatussa on kirjoitettu ja kuka on sanonut mitä, vaan koko tarinan älyttömyyttä. - zyrt
iffhfflhal kirjoitti:
lisään vielä että se 6000 vuotta vanha maailma tulee sukupuista laskemalla ja olettamalla että jeesus eli 2000 vuotta sitten. raamatussa kerrotuista sukupuista ja ihmisten iästä voidaan laskea että jeesus eli 4000 vuotta aatamin jälkeen. ja koska maailma luotiin kuudessa päivässä ihminen mukaanlukien, niin maailma olisi tällä hetkellä 6000 vuotta vanha.
No niin. Mitä oli ennen kuin oli mitään? Ai niin, mitään muuta kuin jumala? Missä se oli sitä ennen?
- agnostikko.
zyrt kirjoitti:
Tämä nyt lässähti koko juttu. Eikö kukaan tosiuskis tule kommentoimaan mitään?
Ei aloitukseni tarkoitus ollut pohtia sitä mitä raamatussa on kirjoitettu ja kuka on sanonut mitä, vaan koko tarinan älyttömyyttä.Sanon sen verran, että täällä ateistipalstalla on oikeasti paljon eläväisempiä ja parempia tulkintoja raamatusta, kuin uskovaisten vastaavilla. Näistä saa ajattelemisen aihetta ja vertauskuvien ymmärrystä paremmin. Uskovaisethan käsittävät kaiken omalla tavallaan, kukin oman lahkonsa mukaan.
zyrt kirjoitti:
Tämä nyt lässähti koko juttu. Eikö kukaan tosiuskis tule kommentoimaan mitään?
Ei aloitukseni tarkoitus ollut pohtia sitä mitä raamatussa on kirjoitettu ja kuka on sanonut mitä, vaan koko tarinan älyttömyyttä.xxxxxxTämä nyt lässähti koko juttu. Eikö kukaan tosiuskis tule kommentoimaan mitäänxxxxxxxx
Vastaaminen on vaikeaa, koska lähtökohdat ovat jo virheelliset.
Väärään ennakkoasenteeseen ei voi antaa oikeaa vastausta, ennenkuin ennakkoasenne on muuttunut ja sitä ateisti ei suostu tekemään..
Asian havainnollistamiseksi, voisin esittää vastaavan logiikan mukaan kysymyksen;
Miksi aurinko on neliskulmainen ? Yritä siihen sitten antaa vastaus, niin että ennakkoasetelmaa ei muuteta!- zyrt
Jaakob kirjoitti:
xxxxxxTämä nyt lässähti koko juttu. Eikö kukaan tosiuskis tule kommentoimaan mitäänxxxxxxxx
Vastaaminen on vaikeaa, koska lähtökohdat ovat jo virheelliset.
Väärään ennakkoasenteeseen ei voi antaa oikeaa vastausta, ennenkuin ennakkoasenne on muuttunut ja sitä ateisti ei suostu tekemään..
Asian havainnollistamiseksi, voisin esittää vastaavan logiikan mukaan kysymyksen;
Miksi aurinko on neliskulmainen ? Yritä siihen sitten antaa vastaus, niin että ennakkoasetelmaa ei muuteta!Suunnilleen noin tämä jumaltarina menee kuten sen aloituksessa kirjoitin. Nuo samat väitteet on monta kertaa tullut luettua näiltä sivuilta. Eri sanoin tosin, mutta sisältö on sama.
- jeessus
Raamatun tärkein sanoma on Jeessuksen veri, muu on toisarvoista.
Jeessuksen veri hyökyy ylitsemme kuin tsunami puhdistaen ja
synneistä vapahtaen.
Halleluja !
Me kylvemme Jeessuksen veressä, Halleluja!, ja Jeessuksen
veri on pesevä veren voimalla syntimme hohtavan valkeiksi
ihmeen helposti. Halleluja !
Jeessuksen veren pyhän voiman ansiosta Isä, Poika ja Pyhä Henki
yhdistyvät kolmiyhteiseksi Jumalaksi, joka Jeessuksen veren
ansiosta saattaa meidät ikuiseen kirkkauteen Jeessuksen
verelle ylistystä veisaamaan !
Amen.- Skils
Lääkkeet!
- jeessus
Skils kirjoitti:
Lääkkeet!
Jeessuksen veri on minun lääkkeeni. Halleluja!
Jeessus ristinkuolemassaan pani verensä virtaamaan kaikkeen maailmaan , ja puhdistamaan syntimme hohtavan valkoisiksi ihmeen helposti ! Halleluja!
Totisesti, totisesti Jeessuksen armon veri hukuttaa syntimme syvyyksiensä syövereihin ja meidät hänen verensä ylöstempaisee. Halleluja!
Jeessuksen armon veri vie meidät Taivaan iloihin Jeessuksen vierelle seisoskelemaan ja Hänen verelleen ylistystä veisailemaan. Halleluja!
Jeessuksen veri antaa minulle tämän saarnani kautta paikan
TV7:n saarnamiesten joukkoon Jeessuksen veren armoa julistelemaan !
Halleluja !
Amen - _TV7
jeessus kirjoitti:
Jeessuksen veri on minun lääkkeeni. Halleluja!
Jeessus ristinkuolemassaan pani verensä virtaamaan kaikkeen maailmaan , ja puhdistamaan syntimme hohtavan valkoisiksi ihmeen helposti ! Halleluja!
Totisesti, totisesti Jeessuksen armon veri hukuttaa syntimme syvyyksiensä syövereihin ja meidät hänen verensä ylöstempaisee. Halleluja!
Jeessuksen armon veri vie meidät Taivaan iloihin Jeessuksen vierelle seisoskelemaan ja Hänen verelleen ylistystä veisailemaan. Halleluja!
Jeessuksen veri antaa minulle tämän saarnani kautta paikan
TV7:n saarnamiesten joukkoon Jeessuksen veren armoa julistelemaan !
Halleluja !
AmenKoekuvaukseen heti !
- 1213
"Mistä tämä pyhä henki tupsahti? "
Jumalasta :)- Apo-Calypso
Anuksesta.
- päättelijä
Apo-Calypso kirjoitti:
Anuksesta.
Se oli alkuperäinen - eli alku-perästä, josta kaikki virtaa.
- dippadai123
totuus on se että ainut mikä meidät voi tältä kaikelta pelastaa on Jeesuksen veli! Kuka hän on ja miten hänet löytää, onkin sitten vain meidän harvojen valittujen tiedossa. Jumala rakastaa meitä kaikkia ja itkee jokaisen menetetyn sielun puolesta. Jeesus liippaa läheltä, mut ei kelepaa....
- ...
Jeesuksen veli on Saatana.
- Jalo Vaara
"Mistä tämä pyhä henki tupsahti"
Jumala loi ihmisen kuvakseen.
Siksi sinuakin pierettää! - 4 jKr
"Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä."
Pyhä Henki oli mukana pelissä jo ihan Raamatun alkulehdiltä asti.
Jos ei ole materiaa, onko myöskään aikaa? Onko ikuisuuden pituudella silloin mitään merkitystä?
Jumalan ajanvietto-olosuhteet ennen maailman tekaisemista ovat meille tuntemattomat. Raamatun tapahtumien väliin mahtuu pari 400 vuoden jaksoa, joissa ei ole mainintaa Jumalan puuttumisesta tapahtumiin. Jumalalla on ilmeisen viihtyisä oleskelupaikka, jossa voi harrastaa omia harrastuksiaan pitempiäkin aikoja.
Tällaista viihtyisää harrastelupaikkaa Jumala meillekin valmistelee, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan käydä myöhemmin Luojaansa tapaamassa. Voiha Zyrttis, tämä tiivistelmäsi Raamatusta on vääristävä ja valheellinen irvikuva. Jos minä ajattelisin noin en minäkään uskoisi, kuitenkin minä uskon. Välillä tulee mieleen, että jos näkisit ja kokisit Raamatun tekstit kuten pitääkin sinäkin uskoisit.
Pyhä Henki taas on persoona. Kristityt uskovat kolmiyhteiseen Jumalaan. Kristinuskon Jumalalla on yksi olemus, joka ilmenee kolmena persoonana, jotka ovat kaikki yhtä vaikkakin itsenäisiä. Eihän kolminaisuuden käsite ole tyhjiin selitettävissä, mutta ei se siitä sen perustella epätodellisuutta tee.- zyrt
Tietenkin sinä uskot tuohon älyttömään tarinaan, mutta voisitko koskaan miettiä sitä kuinka älytön tarina se on ja miettiä sitä, miksi sinä uskot siihen?
Luulenpa, että jos raamatun tarinoissa ja kristinuskossa ei olisi oppia kuolemanjälkeisestä elämästä, niin sinäkin pitäisit tuota tarinaa älyttömänä. Haluat elää ikuisesti, koska et halua lakata olemasta. Ihan ymmärrettävää sinänsä. Mutta ei se tee unelmasta totta, että sitä haluaa. zyrt kirjoitti:
Tietenkin sinä uskot tuohon älyttömään tarinaan, mutta voisitko koskaan miettiä sitä kuinka älytön tarina se on ja miettiä sitä, miksi sinä uskot siihen?
Luulenpa, että jos raamatun tarinoissa ja kristinuskossa ei olisi oppia kuolemanjälkeisestä elämästä, niin sinäkin pitäisit tuota tarinaa älyttömänä. Haluat elää ikuisesti, koska et halua lakata olemasta. Ihan ymmärrettävää sinänsä. Mutta ei se tee unelmasta totta, että sitä haluaa.Aikoinaan, kun aloin tutkimaan uskontoja ja maailmankatsomuksia mietin ja pohdin paljonkin niiden olemusta ja "tarinaa". Pikkuhiljaa vuosien saatossa tapahtui karsintaa ja lopuksi, ollakseni rehellinen itselleni, en voinut muuta kuin uskoa kristinuskon "tarinan".
Itseasiassa kun tutkin uskontoja,niin kuolemanjälkeinen elämä näytteli pienintä osaa niiden asioiden joukossa, jotka ajoivat tutkimaan uskontoja. Ei voi sanua, että uskon kristinuskoon sen tarjoaman kuolemanjälkeisen opin vuoksi.- zyrt
juhani1965 kirjoitti:
Aikoinaan, kun aloin tutkimaan uskontoja ja maailmankatsomuksia mietin ja pohdin paljonkin niiden olemusta ja "tarinaa". Pikkuhiljaa vuosien saatossa tapahtui karsintaa ja lopuksi, ollakseni rehellinen itselleni, en voinut muuta kuin uskoa kristinuskon "tarinan".
Itseasiassa kun tutkin uskontoja,niin kuolemanjälkeinen elämä näytteli pienintä osaa niiden asioiden joukossa, jotka ajoivat tutkimaan uskontoja. Ei voi sanua, että uskon kristinuskoon sen tarjoaman kuolemanjälkeisen opin vuoksi." Ei voi sanua, että uskon kristinuskoon sen tarjoaman kuolemanjälkeisen opin vuoksi."
Miksi sitten? Kristinuskossahan väitetään että ihminen elää kuolemansa jälkeen (?) joten eikö se ole sinua innoittanut uskomaan tuohon tarinaan? - zyrt
juhani1965 kirjoitti:
Aikoinaan, kun aloin tutkimaan uskontoja ja maailmankatsomuksia mietin ja pohdin paljonkin niiden olemusta ja "tarinaa". Pikkuhiljaa vuosien saatossa tapahtui karsintaa ja lopuksi, ollakseni rehellinen itselleni, en voinut muuta kuin uskoa kristinuskon "tarinan".
Itseasiassa kun tutkin uskontoja,niin kuolemanjälkeinen elämä näytteli pienintä osaa niiden asioiden joukossa, jotka ajoivat tutkimaan uskontoja. Ei voi sanua, että uskon kristinuskoon sen tarjoaman kuolemanjälkeisen opin vuoksi."Ei voi sanua, että uskon kristinuskoon sen tarjoaman kuolemanjälkeisen opin vuoksi."
Miksi sitten haluat uskoa kristinuskon jumalaan? Mitä uskoltasi haluat? zyrt kirjoitti:
" Ei voi sanua, että uskon kristinuskoon sen tarjoaman kuolemanjälkeisen opin vuoksi."
Miksi sitten? Kristinuskossahan väitetään että ihminen elää kuolemansa jälkeen (?) joten eikö se ole sinua innoittanut uskomaan tuohon tarinaan?Kuoleman jälkeinen elämä on ikäänkuin lisämauste hyvään asiaan. Uskon koska pidän asiaa totena ja koska kristinusko toimii elämässäni joka päivä. Lisäksi usko on tuonut ja tuo elämääni hyvinvointia monin tavoin. Kristinuskoni on elämäni kantavimpia asioita.
- zyrt
juhani1965 kirjoitti:
Kuoleman jälkeinen elämä on ikäänkuin lisämauste hyvään asiaan. Uskon koska pidän asiaa totena ja koska kristinusko toimii elämässäni joka päivä. Lisäksi usko on tuonut ja tuo elämääni hyvinvointia monin tavoin. Kristinuskoni on elämäni kantavimpia asioita.
Luulenpa että jos et uskoisi kuolemanjälkeiseen elämään, niin et uskoisi jumalaankaan, koska siihen uskomisella ei olisi sinulle mitään merkitystä. Ei olisi palkintoa jota odotat.
zyrt kirjoitti:
Luulenpa että jos et uskoisi kuolemanjälkeiseen elämään, niin et uskoisi jumalaankaan, koska siihen uskomisella ei olisi sinulle mitään merkitystä. Ei olisi palkintoa jota odotat.
Onneksemme luulo ei ole tiion väärtti :) Saan sitä "palkintoa" uskomisestani joka päivä. Koskapa uskoni lisää elämääni monenlaista hyvinvointia ja tuo hyviä asioita. Elän uskoani todeksi joka päivä, ei se uskon "palkitseminen" vasta siellä taivaassa ala, vaikka sen voikin nähdä lopullisena palkintona.
- zyrt
juhani1965 kirjoitti:
Onneksemme luulo ei ole tiion väärtti :) Saan sitä "palkintoa" uskomisestani joka päivä. Koskapa uskoni lisää elämääni monenlaista hyvinvointia ja tuo hyviä asioita. Elän uskoani todeksi joka päivä, ei se uskon "palkitseminen" vasta siellä taivaassa ala, vaikka sen voikin nähdä lopullisena palkintona.
Mitä hyvää se sinulle tuo? Voisiko selittää sitä konkreettista hyvää, mitä sinä siitä saat joka päivä.
Olen aivan vakuuttunut siitä, että koska haluat, että pääset taivaaseen kuolemasi jälkeen (mikä sekään ei kristinuskon opin mukaan tapahdu heti kuoltuasi) niin jumaluskosi perustuu juuri siihen toiveeseen.
Entä jos miljardin vuoden kuolleena olon jälkeen sinut tempaistaakin tuomiolle ja joudut helvettiin ikuisiksi ajoiksi? Oletko sitä ajatellut? zyrt kirjoitti:
Mitä hyvää se sinulle tuo? Voisiko selittää sitä konkreettista hyvää, mitä sinä siitä saat joka päivä.
Olen aivan vakuuttunut siitä, että koska haluat, että pääset taivaaseen kuolemasi jälkeen (mikä sekään ei kristinuskon opin mukaan tapahdu heti kuoltuasi) niin jumaluskosi perustuu juuri siihen toiveeseen.
Entä jos miljardin vuoden kuolleena olon jälkeen sinut tempaistaakin tuomiolle ja joudut helvettiin ikuisiksi ajoiksi? Oletko sitä ajatellut?Jeesukseen uskominen esim. eheyttää, kasvattaa, tuo merkitystä, turvaa, hyvää mieltä ja oloa. Pyhä Henki hoitaa ja johdattaa. Aloitan joka aamun hiljentymällä ja rukoilemalla Raamattua lukien, tämä virvoittaa ja virkistää ja päiväni lähtee hyvin käyntiin. Pitkin päivää voin rukoilla ja olla yhteydessä Jumalaan. Uskoni on hyvin kokonaisvaltainen asia elämässäni.
Kuten huomaat saan jo päivittäin hyvin paljon hyötyä, ei tarvitse odottaa tai "toivoa" kuolemanjälkeistä elämää, kun hyvää luovaa uskoa voi elää todeksi jo joka päivä :)
Kristinuskon mukaan noin ei voi käydä, koska uskon ja turvaan Jeesukseen, se riittää etten "joudu" helvettiin.
- @böljäke
eivät kaikki Raamattua lähdekirjanaan käyttvät teistit usko mihinkään kolminaisuusoppiin.
- uskovainen--
Kristittyjen mukaan Jumala on kolmiyhteinen Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kaikki kolme ovat olleet olemassa, Jeesuskin ennen syntymistään Marian ja Josefin lapseksi.
Raamatusta, -huomaa monikko:
Vanha Testamentti:
Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu."
Uusi Testamentti( -Sana tässä tarkoittaa siis Jeesusta):
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Jeesus ei taikonut, vaan Jeesus on Jumala. Kuvittele kolmio mielessäsi, yksi Jumala, kolme persoonaa. Jeesus tosiaan syntyi ihmiseksi, Immanuel=Jumala meidän kanssamme. Jeesuksen ihmeteot olivat Pyhän Hengen vaikutusta, ei mitään hokkuspokkus taikoja aikä missään nimessä taikuutta.
Ja todellakin, rukous on maailman suurin voima! Kannattaa rukoilla Jeesukselta totuutta, ja saat sen! - jep.
Mitä älyttömämpi tarina, sen helpommin monet loogisrajoitteiset uskovat.
http://www.youtube.com/watch?v=fTzXJMU1sLc - Alidaba
Pyhä Henki on Jumalan uusi käyttöliittymä.
Jeesus kykeni olemaan maan päällä ollessaan vain yhdessä paikassa yhdellä kertaa.
Pyhä Henki sen sijaan asuu uskovissa ja on kaiken aikaa heidän kanssaan.
Aivan kuten vielä kymmenen vuotta sitten ihmiset olivat riippuvaisia pöytäkoneistaan, nyt tietokone/älypuhelin kulkee aina mukana.
Kyse on vähän samasta asiasta. Usein kuulee ateistien väittävän, että Raamattu on vain kirja muiden kirjojen joukossa.
Asia ei kuitenkaan ole niin. Se on Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyt, ja se näkyy mm. siinä, että sillä on yliluonnollinen voima muuttaa ihmisten elämä positiivisella tavalla. Se on muuttanut satojen miljoonien ihmisten elämän.
Raamatun kautta ihmiset ovat löytäneet elämälleen mielekkyyden ja tarkoituksen. Se on vapauttanut monet ihmiset alkoholismista, huumeista, tupakasta tai muista riippuvuuksista.
Sen kautta rikollisista on tullut kunnon kansalaisia. Sen kautta avioliitot ja ihmissuhteet ovat eheytyneet, sairaita on parantunut, taloudelliset ongelmat ratkenneet, viha ja katkeruus muuttuneet rakkaudeksi, masennukset väistyneet ja elämään tullut ilo, rauha ja yltäkylläisyys.
Yksikään muu kirja maailmassa ei ole saanut samaa aikaan. Yksikään ateismia julistava kirja ei ole kyennyt auttamaan ihmistä hänen ongelmissaan. Ei ihme, että Raamattu on maailman myydyin kirja.- huijatkaa vaan
"Usein kuulee ateistien väittävän, että Raamattu on vain kirja muiden kirjojen joukossa.
Asia ei kuitenkaan ole niin. Se on Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyt,"
Sinä vain satuilet niin. Raamattu on kirja, jonka ihmiset ovat kirjoittaneet. Katsos kun se olematon Jumala on niin heikko olemattomuuksissaan, ettei kykene itse edes kirjoittamaan, vaikka jos olisi kaikkivoipa, sadattaisi raamattuja maapallon joka kolkan täyteen. Ketään sairasta ei ole niin ikään parantanut, ei yhtäkään. Ja miksi hän heidät olisi hyväksi kehuttuna edes halunnut sairastuttaa :O
Ihmisiä on poltettu noitina, monet ovat menettäneet mielenterveytensä niin uskonnon itsensä kuin sen aiheuttaman henkisen väkivallan vuoksi, monet ovat menettäneet toivonsa koska eivät olekaan tervehtyneet suuresta uskostaan huolimatta jne. Raamattu aiheuttaa enimmäkseen kärsimystä.
Sinänsä hyvä, että se on myynyt hyvin. Huijatuksi haluavia pitääkin niistää. - justjuuu
Mistä tiedät että raamattu on jumalan inspiroiva? Siksikö, että raamatussa sanotaan niin?
Olet liian hyväuskoinen. Oletko kunnolla lukenut raamattua? Kirjahan ylistää raiskausta, homofobiaa, murhaa, kansanmurhaa ja muuta kauheaa. Sen mukaan raiskattu tyttö joutuu avioitumaan raiskaajansa kanssa! Raamatun kirjaimellinen tulkinta johti ristiretkiin ja noitien polttoon.
Ei raamattu mitään hyvää ole saanut aikaan, vaan ne ihmiset, jotka ovat poimineet raamatusta hyvät asiat saivat kaiken sen hyvän aikaan.
Lisäksi tuo "myydyin kirja" argumentti on täyttä paskaa. Jos koraani olisi myydyin kirja, ylistäisitkö sitä? Entä mormonien mikälie kirja?
Väitteissäsi on niin paljon väärää että en edes jaksa vastata kaikkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,814358Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt262805Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242798Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1122494Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172479Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1112214Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1012180Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6352044MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141975Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka341948