Adventtiliikkeen synty;

Adventtiliikkeen synty

Maailmassa on lukuisia Raamattua lukevia hengellisiä liikkeitä ja kirkkoja.

Protestanttiset liikkeet ovat uskonpuhdistuksen seurausta. Jumala on vilpittömän totuuden pyrkimyksen vuoksi siunannut näitä hengellisiä liikkeitä. Raamattu oli keskiajalla kansalta salattu kirja. Kirjapainotaito toi Raamatut kansalle. Tietoa rekentui päällekkäin, aikaisempi tieto käytettiin hyväksi.

Kun vilpitön totuuden etsijä ja Raamatun tutkija löysi Raamatusta uutta valoa, hänen ympärilleen syntyi ryhmä josta kasvoi kokonaisia suuria kirkkoja. Martti Luther oli yksi heistä. Vähitellen päästiin yhä lähemmäksi Raamatun totuutta.

Seitsemännen päivän Adventtikirkko on uskonpuhdistusliikkeistä viimeisimpiä. Kirkko rekisteröitiin 1863. Adventtikirkko löysi Raamatusta uutta valoa jota edeltäjillä ei ollut; -Taivaallinen pyhäkkö, (Hepr 8 luku) kolmen enkelin sanomat, (Ilm 14:6-13) ja Ilm 13 luvun tapahtumat selkiytyivät. Jeesus missio, II- adventti tuli adventtiliikkeen keskeiseksi perustehtäväksi jossa adventtiliike halusi jatkaa alkuseurakunnan perinteistä.

Adventtikirkossa hyödynnettiin edeltävien uskonpuhdistajien kaikki valo joka kaikki johti pois pimeästä keskiajasta lähemmäksi puhdasta Raamatun evankeliumia. Ymmärrettiin Raamatun opetus että Jumalan laki on voimassa kaikkina maailmanaikoina. (Luuk 16:17, Matt 5:17-18, Jaak 2:8-13, 1 Joh 5:3, 2:1-6) Adventtiliikkeessä haluttiin olla uskollisia alkuperäiselle Raamatullisen viikon seitsemännelle päivälle joka on Jumalan itsensä säätämä lepopäivä.

Adventtilaiset odottivat Jeesuksen paluuta vuosina 1843 ja 1844? Tuohon aikaan ei Adventtikirkkoa vielä ollut olemassa! Ennen Adventtikirkon syntyä babtisti William Miller tutki Raamattua vilpittömästi. Miller löysi profetian taivaallisesta pyhäköstä. Danielin kirjan jakeiden merkitys on selvä; Kyse on täsmällisesti pyhäkön kunniasta; Dan 8:13-14. Vanhan Testamentin pyhäkköpalvelus vertauskuvasi oikeaa Jeesuksen taivaallista pyhäkköpalvelua. (3 Moos 16:16,19,30, Hebr 8 luku)

Nämä Jeesuksen odottajat 1843 ja 1844 koostuivat useiden seurakuntien mm. ainakin babtistien, metodistien ja presbyteerien jäsenistä. Adventtilaiset ymmärsivät että viimeisien aikojen tärkein tehtävä on Jeesuksen pelastustyöstä huolehtiminen. (Matt 28:18-20, Mark 16:15-16)

Oppi on vuorenvarma Raamatun opetus, mutta "milleristit" erehtyivät ajattelemaan "pyhäkön puhdistamisen" tarkoittavan maan puhdistamista, ja tekivät johtopäätöksen että Jeesus tulisi tuolloin. Kun aika ja pettymys meni ohitse kaksi kolmannesta Jeesuksen odottajista oli luopunut uskostaan.
- Kolmannes liikkeen jäsenistä jatkoi varman Raamatun opetuksen lopullisen selityksen selviämisen odotusta. Ellen G White selitti profetian merkityksen hetkeä myöhemmin. Miller oli ensin laskenut ajankohdan oikein. Milleriläinen liike hajosi viiteen osaan ja yhdestä ryhmästä syntyi lähivuosina seitsemännen päivän adventtiliike.

Jatkuu heti alla............

..

..

8

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....

      Jatkoa edelliseen......

      Selvisi että kysymys olikin pyhäkön puhdistamisesta taivaassa. Kristus astuisi tuolloin pyhäkön kaikkein pyhimpään suorittamaan viimeistä ylimmäispapillista palvelustaan taivaan pyhäkössä.
      > Kysymys on maailman ihmisten uskoon tulon ja uskonelämän ylläpitämiseen liittyvä työ. -Jeesus Kristus itse Ylipappi ilman ihmisvälittäjiä. (Hebr 1:14) Jumala itse ihmisen kanssa! (Jer 31:31-33, Hes 36:25-27) Perusteet taivaan kirjojen avaamiselle jokaisen kohdalla on oltava. (Ilm 20:11-15)

      Adventtiliike toimii maailmalla suorittaen Ilmestyskirjan 14 luvun julistukseen kuuluvaa työtä koko muun Jeesusta tunnustavan kristikunnan kanssa. (Matt 24:12-14)

      Seitsemännen päivän adventtikirkko on edelleenkin uskonpuhdistusliike. Kirkon toiminta-ajatus perustuu ehdottomaan uskollisuuteen Raamatun sanalle. Yksilöitä on aina jokaisessa ryhmässä. Vehnä ja rikkavilja kasvavat yhdessä ajan loppuun saakka. Raamattua lukevissa piireissä on Jumalan omia yksilöinä.

      Kirkon oppi perustuu kokonaan Raamattuun. Väitetään että Raamatun ymmärtämiseen oli käytettävissä Jumalan profetian Hengen lahja. Kaikki mitä ihmiset kirjoittavat on arvosteltava;
      >1 Tess 5:20-23 mukaan, pitää se minkä itse henkilökohtaisesti näkee hyväksi sillä hetkellä ja antaa muun olla.

      Kirkko löysi heti perustamisestaan lähtien tukevan Kristus kallioperustan. Opetuksia ei ole tarvinnut vuosien saatossa perusteiltaan muuttaa tiedon kasvaessa. (Dan 12:9-10)

      Ensimmäisen päivän milleriläinen liike synnytti maailmanlaajuisen hengellisen liikkeen nimeltä "Seitsemännen päivän Adventtikirkko."

      Adventtikirkon teologia on kestänyt miljoonien vilpittömien uskoontulleiden- ja uskonratkaisun tehneiden ihmisten Raamatulla koettelun.

      Raamattu itse sanoo "viimeisien aikojen pyhän ihmisen" vaatimukset: "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä. Niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." (Ilm 14:12)
      (Ilm 12:17, Hebr 12:14)

      Isä Jumala, Pyhä Henki, Jeesus Kristus ja Raamatun auktorisoitu sana. Muuta ei ole. "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin ettei kukaan voisi ylpeillä." (Ef 8-9)

      Pysykää totuudessa ja tehkää sitä mikä on hyvää. (Room 12:1-2)
      Jeesus tulee. (Ilm 1:7-8) Aamen.

      Kirjoitukseni näkyy paremmin täällä; http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/7.4

      Jari Laurila
      19.3.2012

      • ## Jatkoa edelliseen......
        Selvisi että kysymys olikin pyhäkön puhdistamisesta taivaassa. Kristus astuisi tuolloin pyhäkön kaikkein pyhimpään suorittamaa ## (Jari)

        Se vaan on niin, että Jeesus astuu maan kamaralle Öljymäelle ja astelee temppeliin, puhdistaen sen, sillä Peto on vallannut sen tyyssijakseen, päämajakseen.

        Sak. 14:4
        Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.

        Miller ei erehtynyt temppelin sijainnista vaan ajasta. Viimeinen vuosiviikkohan on vasta lopussa. Silloin Israelin täytyy taas olla olemassa ja sehän on ollut vuodesta 1948, joka on ihmeiden ihme sinänsä.

        Raamattu ykköseksi ja sitten vasta EGW - niin löydät enemmän totuutta.

        Ystävällisesti, Antti

      • AnttiVKantola kirjoitti:

        ## Jatkoa edelliseen......

        Hei !

        Maallinen teltta oli tarkka jäljennös taivaallisesta. Hebr 8

        Maallisessa pyhäkössä/ teltassa oli tietysti siksi kaksi huonetta koska taivaallisessakin oli. (vaihetta)'

        Siihen pyhimpään ylipappi meni kerran vuodessa suurena sovituspäivänä.

        Sattuu niin hassusti että Ylipappi onkin nyt Jeesus Kristus itse, ei Aaronilaiset.
        Hebr 1:14, siellä on pelastuslystit päällä taivaassa, ei tuo sen kummempi asia ole.

        Sakarjan kirjassa on asiayhteys Herran päivä, ja Herra näkyy Laihiallakin.
        Vahvasti on jalka Laihian ja Härmänkin päällä. Ilm 1:7, Matt 24:30

        Jumalan siunausta
        Jari Laurila

    • ## - Kolmannes liikkeen jäsenistä jatkoi varman Raamatun opetuksen lopullisen selityksen selviämisen odotusta. Ellen G White selitti profetian merkityksen hetkeä myöhemmin. ##

      Mutta Jari - holtellisivullasi vakuutat perustautuvasi suoraan Raamattuun. Nyt kuitenkin juuresi ovat siellä, että Miller oli muutoin oikeassa, mutta erehtyi paikasta - luuli Maata Taivaaksi. Edelleen, uskot että EGW sitten löysi lopullisen totuuden.
      uskonjuuresi imevät Ellenistä, ei Raamatusta!

      Löisin vaikka vetoa, että vielä Whitekaan ei löytänyt oikeaa tulkintaa puhdistettavan pyhäkön paikasta ja miten se voisikaan taivaassa olla, sillä siellä kaikki on aina puhdasta.

    • Hei !

      Ai, sellainen asia Sinua häiritsee. Vai niin.

      Minusta minä selitän merkittävän Raamatun profetian löytymistä lyhyesti. Viittaan Raamattuun mistä kyse ja mistä lukea.
      Pyrin käyttämään vähiä sanoja, niitä tulee pakosta tarpeeksi.

      Kerron pyhäkköpalveluksen merkityksen lyhyesti siellä. On pakko niin tehdä ettei joku pitäisi minua aivan pössöönä.

      Pyhäkköpalveluksen merkitys on ihmisten pelastusasiat; Uskoon tulo ja jonkun lainen merkintä on oltava taivaan kirjoissa kun armonaika päättyy, eikö vain.
      Ei pelastus/ uuden maan kansalaisuus ole mitään enttententtenteelikamenttenhissukisunvaapulavissunyksipariuunistaulos/systeemi, vaan pitää olla joku peruste ja jollakin jotakin kirjanpitoa missä tilassa maajussi armonaikansa päättää.

      En minä tuon vaikeampia asioita siellä puhu.

      Jospa lukisit Raamatun kanssa mitä kirjoitan.
      http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/7.4

      yst. t. Jari Laurila

      • ## Maallinen teltta oli tarkka jäljennös taivaallisesta. Hebr 8 ##

        ## En minä tuon vaikeampia asioita siellä puhu.
        Jospa lukisit Raamatun kanssa mitä kirjoitan.
        http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/7.4 ##

        Niinkö sulle on opetettu, että Hepr. 8. luku kertoo maallisen katoavan pyhäkön olleen tarkka jäljennös taivaallisesta oikeasta pysyvästä temppelistä? Mutta jos lukisit Pyhän Hengen kanssa tuota heprealaisille kirjoitettua 8. lukua, niin sulle valkenisi, että siinä paljastetaan taivaallisen pyhäkön tarkoittavan Kristusta, joka täyttää kaikki pyhäkköjutut. Temppeli istuutui Isän oikealle puolelle ja me olemme hänen temppelinsä täällä Maan päällä. Kun vaivautuu lukemaan Heprealaiskirjeen loppuun saakka, löytää 10. luvusta, että Kristus on muun muassa se ainoa oikea temppelin esirippu.
        Hepr.10:20 : jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,

        HEPR.8.
        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Hepr. 8:1&rnd=1363729317124

        HEPR.9. http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Hepr. 9:1&rnd=1363731598180
        HEPR.10. http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Hepr. 10:1&rnd=1363731634681

        Jos tahdot tietää niin . . . pyhäkkösysteemin lisäksi LAKIKIN on vain varjo tulevasta todellisuudesta, sillä kirjoitettu on ... Hepr.10:1 : Laissa siis on vain varjo tulevasta, paremmasta todellisuudesta, ei sen varsinaista ilmentymää.

        Rakentavin terveisin, Antti

      • AnttiVKantola kirjoitti:

        ## Maallinen teltta oli tarkka jäljennös taivaallisesta. Hebr 8 ##

        Raamattu on opettanut maallisen pyhäkön olevan tarkka jäljennös.
        Uhripalveluskin oli jäljennös. Karitsoita uhrattiin syntiuhreina.
        Niin on Raamattu minulle opettanut, toden totta.
        Mainitsen siellä että Kristus on Ylipappi. Se että pyhäkköpalvelus on taivaassa ja maallisena kopiona korostaa koko ajan Kristusta.

        Hebr 8: 5, kehottaa tekemään pyhäkön mallin mukaan., Tuo pyhäkkö oli malli koko lystistä mitä Jeesuksen uhripalvelus pitää sisällään. Sellainen oli vertauskuvallisesti maan päällä, ja oikea taivaassa. Siellä on todentotta eläviä, eikä kuolleita taivaassa, Kristus Ylipappina.
        Hebr 9 luku itse asiassa kertoo paremmin. Lue itse.

        Hebr 8:2 kertoo että Kristus meni kaikkeinpyhimpään, että Jeesuksen veren kautta meillä pääsy kaikkeinpyhimpään 10:19 > lue itse.
        Hebr 9:12 kertoo selvästi että Kristus suorittaa pappispalvelusta kaikkeinpyhimmässä, >lue itse.

        Dan 8:14 kertoo että pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa ! Koska ?
        Koska pyhäkkö on jälleen kunniassa? Siitä puhuu juuri se profetia mikä löytyi
        1843-1844. Daniel suree maahan hävitettyä pyhäkköä ja kysyy koska pyhäkkö jälleen nousee kunniaan ja enkeli vastaa koska ! Koska ?
        Titta på mitä enkeli opetti Danielille; Dan 8:13-14. Enkeli vastasi! Mitä enkeli vastasi? Enkeli lisäsi vielä että profetia selviää lopun aikana. 8:17, 26, 12:4,10, mm. > Lue itse.

        Aika sitten koitti profetian selviämiselle 1843-44. Sille sitten naureskellaan tyrät rytkyen, kun ei oma piiri ole sitä tajunnut.

        Kysymys on selvästä Raamatun opetuksesta, jonka voi lukea Raamatusta selvästi päätellen, mutta on asioita jotka vaativat joskus aikaa valjetakseen.

        Minulle on opetettu kyllä Raamatun kanssa oikein viisaita.

        Siellä Jeesus Kristus Ylipappi on kuin onkin kaikkeinpyhimmässä niin kuin Raamattu selvästi opettaa. Kaikkeinpyhin on nimenomaan pyhäkön toinen huone, ei mikää muu Raamatussa. Siellä siis itse Kristus.
        Kyse on maailman ihmisten uskonelämän ylläpitämisestä, ei sen kummemmasta siellä. Jonkunlainen tolkku täytyy olla kun uuden maan kansalaisuuksien oikeuksia jaetaan, ei siellä kuolleita olla, siellä on hirveä vipinä, Hebr 1:14 /24h/ vrk service.

        http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/3.10

        Jumalan siunausta'
        Jari Laurila

      • AnttiVKantola kirjoitti:

        ## Maallinen teltta oli tarkka jäljennös taivaallisesta. Hebr 8 ##

        ## En minä tuon vaikeampia asioita siellä puhu.
        Jospa lukisit Raamatun kanssa mitä kirjoitan.
        http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/7.4 ##

        Niinkö sulle on opetettu, että Hepr. 8. luku kertoo maallisen katoavan pyhäkön olleen tarkka jäljennös taivaallisesta oikeasta pysyvästä temppelistä? Mutta jos lukisit Pyhän Hengen kanssa tuota heprealaisille kirjoitettua 8. lukua, niin sulle valkenisi, että siinä paljastetaan taivaallisen pyhäkön tarkoittavan Kristusta, joka täyttää kaikki pyhäkköjutut. Temppeli istuutui Isän oikealle puolelle ja me olemme hänen temppelinsä täällä Maan päällä. Kun vaivautuu lukemaan Heprealaiskirjeen loppuun saakka, löytää 10. luvusta, että Kristus on muun muassa se ainoa oikea temppelin esirippu.
        Hepr.10:20 : jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,

        HEPR.8.
        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Hepr. 8:1&rnd=1363729317124

        HEPR.9. http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Hepr. 9:1&rnd=1363731598180
        HEPR.10. http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Hepr. 10:1&rnd=1363731634681

        Jos tahdot tietää niin . . . pyhäkkösysteemin lisäksi LAKIKIN on vain varjo tulevasta todellisuudesta, sillä kirjoitettu on ... Hepr.10:1 : Laissa siis on vain varjo tulevasta, paremmasta todellisuudesta, ei sen varsinaista ilmentymää.

        Rakentavin terveisin, Antti

        Joo, hop;

        Vielä;

        Täsmensin muutamia asioita koskien kirjoitustani Jeesuksesta Ylipappina kaikkein pyhimmässä;

        http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/3.10

        Kyllä tässä rakentavasti ollaan, ei huolta siitä, tässä vanhat miehet riitele toki ei, Kyllä kaikki sieltä selviää. Se on mielenkiintoinen asia, mutta pitää mennä rauhassa Raamatun kanssa läpi.

        Tulen näillä näkymin Varsinais-Suomeen pyöräilymatkallani todennäköisesti kesällä 2014. Olen siellä Turuussa joskus asunut 1984 tasan yhden vuoden Yliopistonkadulla. Oli vuoden työpesti.

        Minulle sanottiin ettei mikään vertoja Turun saaristolle ?
        Kerran olin mukana purjeveneellä Airistolle.
        Merenkurkun saaristo on kuitenkin Suomen ainoa Unescon maailmanperitö alue.

        Polkupyörällä matkatessani olen osannut antaa arvoa kotikaupunkinikin matkailulliselle arvolle kun näkee.
        http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/kuvia2
        http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/pyoraily
        http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/kuvia3

        Kyllä Turuus hianua on, kattellahan joku vuosi Turuunkin kuvia.

        Kantaisäni Jaakko Ilkka oli joskus Turuun linnas vankina. Oli ökyrikas vallesmanni jolta ei mitään puuttunut, mutta Jaakon sydän heltyi talonpoikien puolelle kun huovit ryöväsivät torpparien perheiden viimeisiä viljasäkkejä veroina Klaus Flemingin linnaleirin sotilaiden tarpeisiin Turuun linnahan.
        http://jarinhotelli.blogspot.com/2011/05/sukuvalokuvia-vanhoista-albumeista.html

        Jumalan siunausta
        Jari Laurila

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe