Loistavalla vaalitaistelullaan hento nainen kaatoi hänet pääministerivaaliin haastaneen, koklien poliittisen "vapahtajan" Paavo Lipposen. Koklipien unelma Lipposen kolmannesta pääministeri kaudesta romahti.
Nyt koklip populaation uppoavassa vallitsee sekasorto, sillä Lipposeen verrattavaa oikeistopolitiikkoa ei näy mailla eikä halmeilla. (pitää mennä ulkomaille)
Demareiden puh joh.kisaa johtaa Erkki Tuomioja. Kaikki muutkin ehdokkaat ovat aivan perusdemareita.
Toivotan aivan vilpittömästi onnea ja menestystä demareille valinnan suhteen. Se on tärkeä valinta maan kannalta.
Kokoomuksen nykyjohto on vielä arvoitus, mutta mitään koklip veturia ei sielläkään näy.
On aika koomillista ja surkuhupaisaa, että näillä saiteilla koklip- populaation uppoavan laivan suurin parku purkautuu siivottomana suunsoittona, jota johtaa itseään kehuva ja perhesuhteitaan esittelevä kapiukon höppänä.(johtaa omaa rottapopulaatiotaan sylkemällä Kekkosen kuvaa ja pikkuwiljamit ulvovat ihastuksesta)
Jää nähtäväksi missä puolueessa on koklipien tuleva koti. Tähän asti he ovat esiintyneet demareina, idolinsa Lipposen takia. Kyllä kunnon demari on tiedostanut mitä juudaksia olette.
Mutta voi vielä kerran teitä haaksirikkoisia.
Mistä uusi Koklip population "johtaja"?
29
450
Vastaukset
- kömmähdys
"On aika koomillista ja surkuhupaisaa, että näillä saiteilla koklip- populaation uppoavan laivan suurin parku purkautuu siivottomana suunsoittona, jota johtaa itseään kehuva ja perhesuhteitaan esittelevä kapiukon höppänä.(johtaa omaa rottapopulaatiotaan sylkemällä Kekkosen kuvaa ja pikkuwiljamit ulvovat ihastuksesta)"
Siinä esimerkki siivottomasta suunsoitosta!
Se löytyi omasta kirjoituksestasi!
Surkuhupaisaa tosiaan.
"Hento nainen kaatoi Lipposen lostavalla vaalitaistelullaan", mutta sitten hennon naisen hylkäsivät omatkin puoluetoverit!
Minkä takia he jättivät niin mainion naisen vaille tukea?
Minkä takia niin mainio nainen pyysi Lipposta hallituksensa ulkoministeriksi?
Minkä takia niin mainio nainen istui oikeuden edessä selittämässä "loistavan vaalitaistelun " aikaisia tekemisiään?
Tutkittiinko oikeudessa sitä, täyttyykö rikoksen tunnusmerkit Jäätteenmäen Manniselle osoittamassa pyynnössä toimittaa hänelle tietoja salaisista asiakirjoista?
Oikeus totesi , että ei täyty, mutta se tuli tämän oikeudenkäynnin yhteydessä samalla kuitenkin vahvistettua, että Jäätteenmäki oli pyytänyt papereita Manniselta!
Sitä ei enää edes käsitelty, oliko Jäätteenmäki niitä pyytänyt, vaan, kuten sanottua, sitä käsiteltiin, täyttyvätkö rikoksen tunnusmerkit tuon pyynnön osalta.
Ja kaikkihan toki muistavat, kuinka Jäätteenmäki eduskunnan edessä kertoi saaneensa paperit "pyytämättä ja yllätyksenä"!
Sanoi sen vielä kahteen kertaan!
Olikohan Jäätteenmäki yhtä yllättynyt kun tuhanneskolmassadas faxi työntyi hänen koneestaan ulos kuin oli silloin, kun ensimmäinen faxi saapui?- Mutta
Keskusta on turvallinen ja paras.
- Realisti
"Hennon naisen hylkäsivät omat puoluetoverit"
"Minkä takia he jättivät mainion naisen vaille tukea."
"Kömmähtänyttä" lukuunottamatta kaikki sen kai tietävät, että pääministeriys päättyi tasavallan presidentin knslian silloin vielä arvostetun perustuslakia asiantuntijan julkiseen väitteisen, että pääministeri on yllyttäyt häntä rikolliseen toimintaan.
Pääministeri teki ainoan oikean päätöksen ja pyysi eroa.
Oikeuden päätöksen tietänet.
"Minkä takia niin mainio nainen istui oikeudessa selittelemässä loistavan vaalitaistelun aikaisia tekemisiä."
Vastaus kuten edellä.Mitään oikeuden käyntiin johtaneita tutkimuksia ei olisi tullut, jos vaalin tulos olisi ollut toinen ja Lipposen valtakausi olisi jatkunut.
Mutta mistä löytyy oikeisto politikko joka voisi olla koklipien tuleva ihailun kohde.
Lipponen on aivan oikein itsekin huomannut mitä kello on lyönyt ja vetäytyy viisaasti syrjään.
Uudet puheenjohtaja ehdokkaat eivät ttaida koklipeille kelvata.
Tätä avauksessani kysyin, mutta "kärryiltä" kömmähtäneelle se lienee liian vaikea asia pohdittavaksi. - Kömmähdys
Realisti kirjoitti:
"Hennon naisen hylkäsivät omat puoluetoverit"
"Minkä takia he jättivät mainion naisen vaille tukea."
"Kömmähtänyttä" lukuunottamatta kaikki sen kai tietävät, että pääministeriys päättyi tasavallan presidentin knslian silloin vielä arvostetun perustuslakia asiantuntijan julkiseen väitteisen, että pääministeri on yllyttäyt häntä rikolliseen toimintaan.
Pääministeri teki ainoan oikean päätöksen ja pyysi eroa.
Oikeuden päätöksen tietänet.
"Minkä takia niin mainio nainen istui oikeudessa selittelemässä loistavan vaalitaistelun aikaisia tekemisiä."
Vastaus kuten edellä.Mitään oikeuden käyntiin johtaneita tutkimuksia ei olisi tullut, jos vaalin tulos olisi ollut toinen ja Lipposen valtakausi olisi jatkunut.
Mutta mistä löytyy oikeisto politikko joka voisi olla koklipien tuleva ihailun kohde.
Lipponen on aivan oikein itsekin huomannut mitä kello on lyönyt ja vetäytyy viisaasti syrjään.
Uudet puheenjohtaja ehdokkaat eivät ttaida koklipeille kelvata.
Tätä avauksessani kysyin, mutta "kärryiltä" kömmähtäneelle se lienee liian vaikea asia pohdittavaksi.jota Sinäkin käsittelit avauksessasi!
Nimittäin siivotonta kielenkäyttöä!
Lainasin esimerkinkin oikein siivottomasta kielenkäytöstä omasta kirjoituksestasi, etkö huomannut?
Siihen en osaa tosiaankaan vastata, mistä "Koklipit" löytävät uuden puheenjohtajan, mutta mietinkin sitä vasta sitten, kun kyseisen puolueen perustaminen alkaa vaikuttaa ajankohtaiselta!
Demarien uskon löytävän puheenjohtajan kyllä aikanaan, on SDPssä tähänkin saakka ollut puheenjohtaja.
Ja mitä tulee mainintaasi Jäätteenmäen asiassa;
"oikeuden päätöksen tietänet", sanoisin, että lueppa viestini tarkemmin!
Etenkin siltä osin, mistä häntä syytettiin ja mistä ei, mutta mikä tuli vääjäämättä selväksi tuon oikeudenkäynnin kautta oli se, että Jäätteenmäki valehteli!!!
Ja tuo, että "mitään oikeudenkäyntiin johtavia tutkimuksia ei olisi tullut, jos vaalin tulos olisi ollut toinen".
Mitä tarkoitat?
Silloinhan siitä vasta jupakka olisi noussutkin, jos Jäätteenmäki ei olisi päässyt edes pääministeriksi, vaikka IRAK-asialla vallanhimossaan vehkeilikin!
Jos hän vaalit hävittyään olisi vielä vehkeilyjään jatkanut, niin sitten hän olisi typeryydessään luultavasti mennyt niin pitkälle, että oikeudessa olisi tullutkin jo jonkin asteinen tuomio.
Ja saittikepulaiset olisivat syyttäneet Lipposta! - Realisti
Kömmähdys kirjoitti:
jota Sinäkin käsittelit avauksessasi!

Ja saittikepulaiset olisivat syyttäneet Lipposta!Kovimpa sinä tartut lillukan varsiin, kun et otsikon aiheesta pysty mitään sanomaan.
Jos pieni esimerkki valaisisi asiaa.
Jos sanoo, että koira oksentaa, silloin kun se oksentaa, sanomisessa ei ole mitään siivotonta.
Jäätteenmäkeä vastaan nostettu syyte perustui Mannisen valheelliseen väittämään.
Todella hyvä, että syyte nostettiin ja sekin on hyvä, että oikeus vapautti hänet.
Koklippien päähän se tosiasia ei vaan uppoa, vaan kömmähtänytkin kaikessa yksinkertaisuudessaan jatkaa koklippien toverituomio istuntoa. - Kömmähdys
Realisti kirjoitti:
Kovimpa sinä tartut lillukan varsiin, kun et otsikon aiheesta pysty mitään sanomaan.
Jos pieni esimerkki valaisisi asiaa.
Jos sanoo, että koira oksentaa, silloin kun se oksentaa, sanomisessa ei ole mitään siivotonta.
Jäätteenmäkeä vastaan nostettu syyte perustui Mannisen valheelliseen väittämään.
Todella hyvä, että syyte nostettiin ja sekin on hyvä, että oikeus vapautti hänet.
Koklippien päähän se tosiasia ei vaan uppoa, vaan kömmähtänytkin kaikessa yksinkertaisuudessaan jatkaa koklippien toverituomio istuntoa.mutta eihän se tosiasia muutu miksikään, että Anneli valehteli!
Olkoon lillukanvarsia tai ei, minusta se ei suinkaan ole noin vain poishuitaistava asia, että Anneli meni peräti pääministeriksi saakka valheellisen vaalikampanjansa avulla.
Muistathan nuo "tragikoomiset" 63vrk?
Sanoinhan minä otsikon aiheesta edellisessä viestisssäni sen, mitä siitä nyt tällä haavaa on sanottavanani!
Eli mietin moista asiaa sitten, kun kyseistä "Koklip"-puoluetta ollaan perustamassa!
Ei kai se puheenjohtajaa tarvinne ennen kuin puoluettakaan on?
Annelia vastaan nostettu syytekö siis muuten perustui Mannisen (Kesk.) valheelliseen väittämään?
No mainiota, että syy ei ollutkaan Lipposen ja Erkon ajojahdin! - realisti
Kömmähdys kirjoitti:
mutta eihän se tosiasia muutu miksikään, että Anneli valehteli!
Olkoon lillukanvarsia tai ei, minusta se ei suinkaan ole noin vain poishuitaistava asia, että Anneli meni peräti pääministeriksi saakka valheellisen vaalikampanjansa avulla.
Muistathan nuo "tragikoomiset" 63vrk?
Sanoinhan minä otsikon aiheesta edellisessä viestisssäni sen, mitä siitä nyt tällä haavaa on sanottavanani!
Eli mietin moista asiaa sitten, kun kyseistä "Koklip"-puoluetta ollaan perustamassa!
Ei kai se puheenjohtajaa tarvinne ennen kuin puoluettakaan on?
Annelia vastaan nostettu syytekö siis muuten perustui Mannisen (Kesk.) valheelliseen väittämään?
No mainiota, että syy ei ollutkaan Lipposen ja Erkon ajojahdin!Jos todella kiinnostaa totuus niin hanki kyseisen oikeuden pöytäkirjat haltuusi nehän saa asiaa käsitelleen käräoik. kansliasta.
Moneen kertaan vatvotussa asiassa ei varmaan löydy mitään uutta näillä foorumeilla.Jankutuksiisi on turha vastata.Olet kuin harakka tervatulla katolla, et pääse siitä irti.
Mutta mistä uusi oikeistopolitikko koklippien ihailtavaksi, kun Lipponen vetäytyy sivuun.
Eihän sellainen sekava populaatio kykene itse alkeellisellekaan järjestäytymisen asteelle. - Kömmähdys
realisti kirjoitti:
Jos todella kiinnostaa totuus niin hanki kyseisen oikeuden pöytäkirjat haltuusi nehän saa asiaa käsitelleen käräoik. kansliasta.
Moneen kertaan vatvotussa asiassa ei varmaan löydy mitään uutta näillä foorumeilla.Jankutuksiisi on turha vastata.Olet kuin harakka tervatulla katolla, et pääse siitä irti.
Mutta mistä uusi oikeistopolitikko koklippien ihailtavaksi, kun Lipponen vetäytyy sivuun.
Eihän sellainen sekava populaatio kykene itse alkeellisellekaan järjestäytymisen asteelle.Enhän minä kiistä oikeuden vapauttavaa päätöstä, mutta se fakta ei muutu, että Anneli valehteli!
Ei oikeudessa Annelia valehtelusta syytetty, joten ei sieltä oikeuden pöytäkirjoista sitä asiaa koskien löydy muuta mainintaa kuin, että oikeus piti kaikesta huolimatta jopa Mannnisen (Kesk.) tarinointia uskottavampana kuin Annelin!
Ja miksi sinä, ystävä hyvä, itse jankutat samaa asiaa, johon jo vastasin kahdessakin vastineessa?
Nyt olit tosin muuttanut hieman kysymyksesi asettelua, huomaan!
Eli tarkennatko nyt sitten minulle, typerälle, mitä oikein tahdot tietää?
Olemattoman puolueen puheenjohtajaako, kuten avauksessasi muistaakseni tivasit, vai mitä?
Henkilökohtaisesti voin sanoa, että, jos ei demareista löydy Lipposta korvaavaa johtajaa, niin äänestäjät voivat hakea eri puolueen puheenjohtajineen, joka vastaa paremmin heidän arvomaailmaansa! - realisti
Kömmähdys kirjoitti:
Enhän minä kiistä oikeuden vapauttavaa päätöstä, mutta se fakta ei muutu, että Anneli valehteli!
Ei oikeudessa Annelia valehtelusta syytetty, joten ei sieltä oikeuden pöytäkirjoista sitä asiaa koskien löydy muuta mainintaa kuin, että oikeus piti kaikesta huolimatta jopa Mannnisen (Kesk.) tarinointia uskottavampana kuin Annelin!
Ja miksi sinä, ystävä hyvä, itse jankutat samaa asiaa, johon jo vastasin kahdessakin vastineessa?
Nyt olit tosin muuttanut hieman kysymyksesi asettelua, huomaan!
Eli tarkennatko nyt sitten minulle, typerälle, mitä oikein tahdot tietää?
Olemattoman puolueen puheenjohtajaako, kuten avauksessasi muistaakseni tivasit, vai mitä?
Henkilökohtaisesti voin sanoa, että, jos ei demareista löydy Lipposta korvaavaa johtajaa, niin äänestäjät voivat hakea eri puolueen puheenjohtajineen, joka vastaa paremmin heidän arvomaailmaansa!Mistä uusi koklip-populaation "johtaja"
Ymmärtänetköhän mitä sitaatit tässä tapauksessa sanovat.
Löytyykö Suomesta lähitulevaisuudessa yhtä näkyvää oikeistopolitiikkoa kuin Lipponen oli.
Uudesta puolueesta, tai oikeistopolitiikon puoluekannasta ei ole kysymys. - Kömmähdys
realisti kirjoitti:
Mistä uusi koklip-populaation "johtaja"
Ymmärtänetköhän mitä sitaatit tässä tapauksessa sanovat.
Löytyykö Suomesta lähitulevaisuudessa yhtä näkyvää oikeistopolitiikkoa kuin Lipponen oli.
Uudesta puolueesta, tai oikeistopolitiikon puoluekannasta ei ole kysymys.Kiitos selvennyksestä.
En siltikään osaa vastata kysymykseesi, olen pahoillani, että sekaannuin avaukseesi, mutta olihan vastineessani tosin jotain siihen liittyvääkin, eikö vain?
Jotain sellaista, josta sinä itse halusit päästä sitten keskustelemasta?
No, sen verran voitaneen sanoa, että, jos joku haluaa vasemmalta sitä johtajaa hakea, voi katsella kepun suuntaan.
Ja Oivaa mukaillen;
Anneli ei muuten puhunut kertaakaan totta IRAK-jupakan aikana!
Kärjistettyä, kärjistettyä, tiedän, kyllä Anneli silloin jo puhui vaalitenteissäkin totta, kun sanoi toimittajille, ettei halua enää puhua koko asiasta! - Kömmähdys
realisti kirjoitti:
Mistä uusi koklip-populaation "johtaja"
Ymmärtänetköhän mitä sitaatit tässä tapauksessa sanovat.
Löytyykö Suomesta lähitulevaisuudessa yhtä näkyvää oikeistopolitiikkoa kuin Lipponen oli.
Uudesta puolueesta, tai oikeistopolitiikon puoluekannasta ei ole kysymys."Kömmähtänyttä" lukuunottamatta kaikki sen kai tietävät, että pääministeriys päättyi tasavallan presidentin knslian silloin vielä arvostetun perustuslakia asiantuntijan julkiseen väitteisen, että pääministeri on yllyttäyt häntä rikolliseen toimintaan."
Siis mitä se tämä aiemmasta viestistäsi poimittu lainaus sitten tarkoittaa?
Ei Anneli minun tietääkseni ollut pääministeri silloin, kun hän pyysi Manniselta (Kesk.) salaisiksi luokiteltujen asiakirjojen sisältämiä tietoja!!!
Lipposenko syyksi sinäkin nyt alat taas tätä vääntämään ja vieläpä aivan ennennäkemättömällä tavalla??! - voi...
realisti kirjoitti:
Mistä uusi koklip-populaation "johtaja"
Ymmärtänetköhän mitä sitaatit tässä tapauksessa sanovat.
Löytyykö Suomesta lähitulevaisuudessa yhtä näkyvää oikeistopolitiikkoa kuin Lipponen oli.
Uudesta puolueesta, tai oikeistopolitiikon puoluekannasta ei ole kysymys.aina peistä vääntää.
Jokaisessa puolueessa on eri näkökantoja, joiden mukaan sitten voidaan, jos halutaan,kiistellä siitä, kuka nyt sitten mitäkin puolueen sisäistä kantaa enemmän tai vähemmän edustaa.
Vanhanen vastustaa kansanäänestystä Lipposen tavoin, mutta Pekkarinen vaatii kansanäänestystä toisin kuin Lipponen.
Keneen Vanhanen sen jälkeen turvautuu, kun Lipponen väistyy?
"Alentaako" kepu taas polttoaineveroa, jos joutuu oppositioon?
Ymmärtänetköhän, mitä sitaatit tässä tapauksessa tarkoittavat?
Polttoaineveron alentamisen kohdalla ne tarkoittavat sitä, että kepu ei todellisuudessa halunnut viime oppositiokaudellaankaan polttoaineveron alenemista, vaan käytti sitä vain populistisesti asiana, jolla haali kannatusta itselleen!
Hallitukseen päästyään kepu pääpuolueena ilmoitti, ettei polttoaineveroa alennetakkaan!!!
Enpä juuri viitsi onnitella kepua äänestäneitä. - Realisti
Kömmähdys kirjoitti:
"Kömmähtänyttä" lukuunottamatta kaikki sen kai tietävät, että pääministeriys päättyi tasavallan presidentin knslian silloin vielä arvostetun perustuslakia asiantuntijan julkiseen väitteisen, että pääministeri on yllyttäyt häntä rikolliseen toimintaan."
Siis mitä se tämä aiemmasta viestistäsi poimittu lainaus sitten tarkoittaa?
Ei Anneli minun tietääkseni ollut pääministeri silloin, kun hän pyysi Manniselta (Kesk.) salaisiksi luokiteltujen asiakirjojen sisältämiä tietoja!!!
Lipposenko syyksi sinäkin nyt alat taas tätä vääntämään ja vieläpä aivan ennennäkemättömällä tavalla??!"Hento nainen kaatoi jne..."
Tämä johdatteleva sivujuonne varsinaisen otsikon aiheeseen oli sinulle herkkä asia.Niin vain kuitenkin tapahtui, että Lipponen jäi toiseksi.
Nalkutat kokopäivän kuin ikäneito ( jo ajat sitten menetetyn) piikuutensa puolesta.Totuutta ei saisi sanoa, kun on halu esiintyä puhtaa neitsyenä.
Itse olen tässä välillä käynyt aina poimimassa ämpärillisen herukoita talven varalle. - Ei ole
voi... kirjoitti:
aina peistä vääntää.
Jokaisessa puolueessa on eri näkökantoja, joiden mukaan sitten voidaan, jos halutaan,kiistellä siitä, kuka nyt sitten mitäkin puolueen sisäistä kantaa enemmän tai vähemmän edustaa.
Vanhanen vastustaa kansanäänestystä Lipposen tavoin, mutta Pekkarinen vaatii kansanäänestystä toisin kuin Lipponen.
Keneen Vanhanen sen jälkeen turvautuu, kun Lipponen väistyy?
"Alentaako" kepu taas polttoaineveroa, jos joutuu oppositioon?
Ymmärtänetköhän, mitä sitaatit tässä tapauksessa tarkoittavat?
Polttoaineveron alentamisen kohdalla ne tarkoittavat sitä, että kepu ei todellisuudessa halunnut viime oppositiokaudellaankaan polttoaineveron alenemista, vaan käytti sitä vain populistisesti asiana, jolla haali kannatusta itselleen!
Hallitukseen päästyään kepu pääpuolueena ilmoitti, ettei polttoaineveroa alennetakkaan!!!
Enpä juuri viitsi onnitella kepua äänestäneitä.Mutta muista sinäkin tämä tärkeä seikka.
Keskusta on turvallinen ja paras. - Kömmähdys
Realisti kirjoitti:
"Hento nainen kaatoi jne..."
Tämä johdatteleva sivujuonne varsinaisen otsikon aiheeseen oli sinulle herkkä asia.Niin vain kuitenkin tapahtui, että Lipponen jäi toiseksi.
Nalkutat kokopäivän kuin ikäneito ( jo ajat sitten menetetyn) piikuutensa puolesta.Totuutta ei saisi sanoa, kun on halu esiintyä puhtaa neitsyenä.
Itse olen tässä välillä käynyt aina poimimassa ämpärillisen herukoita talven varalle."nalkuttaminen tosiaan on, kun ei kiihkokepuleille mene jakeluun faktat, vaikka kuinka "nalkuttaisi"!
Ja itsehän tuon mainitsit että "totuutta ei saisi sanoa"!
Ei Annelikaan pysynyt totuudessa vaalien alla, en tiedä sitten, halusiko esittää Orleansin neitsyttä vai pyrkikö vain kieroilemalla valtaan?
Veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa. - Kömmähdys
Realisti kirjoitti:
"Hento nainen kaatoi jne..."
Tämä johdatteleva sivujuonne varsinaisen otsikon aiheeseen oli sinulle herkkä asia.Niin vain kuitenkin tapahtui, että Lipponen jäi toiseksi.
Nalkutat kokopäivän kuin ikäneito ( jo ajat sitten menetetyn) piikuutensa puolesta.Totuutta ei saisi sanoa, kun on halu esiintyä puhtaa neitsyenä.
Itse olen tässä välillä käynyt aina poimimassa ämpärillisen herukoita talven varalle.että sinä puolestasi lopettaisit "nalkuttamisesi".
Tosin muistelen jo sinulle vastanneenikin jotain tämänsuuntaista, mutta ilmeisesti et ymmärrä lukemaasi?
Paavo Lipponen on demarien puhenjohtaja, joka on monien mielestä, kuten sinäkin annat ymmärtää, puolueensa oikeistosiipeä.
Sitten kyselet, mistä löytyisi yhtä oikeistolainen "johtaja" Lipposen kannattajille, kun Lipponen aikanaan väistyy.
Sehän lienee selvää sinullekin, että, kun Lipponen väistyy, niin silloin SDP valitsee uuden puheenjohtajan, eikö vain?
Jos tämä uusi puheenjohtaja ei miellytä nykyisiä Lipposen kannattajia, he varmaan osaavat vetää asiasta omat johtopäätöksensä ja vaihtaa esim. kannattamaansa puoluetta paremmin arvomaailmaansa vastaaviksi!
Itsekukin voi silloin omassa mielessään miettiä, mistä löytyy Lipposta vastaava johtohenkilö!
Voi olla, ettei kovin helpolla löydykkään!
Jotain tällaista vastasin jo aiemmin tässä ketjussa, mutta, kuten sanottua, et taida tajuta lukemaasi?
Mutta eihän tämä suinkaan ollut edes se ainoa asia, jota käsittelit avauksessasi!
Etkö sinä puhunut siellä siivottomasta kielenkäytöstäkin?
Siihenkin otin hieman kantaa lainaamalla omasta viestistäsi omaa kielenkäyttöäsi!
Perusteesi olivat hieman haetun tuntuisia, kun puhelit koiran oksennuksista ja ties mistä ilmeisesti sydäntäsi lähellä olevista asioista!
No, se suotakoon, jos olet kepun kannattaja, että takerrut kyllä muiden tekstien sisältöön sanoen niitä kielenkäytöltään ala-arvoisiksi, samalla, kun vertaat muiden tekstejä "koiran oksennukseen".
Ja, jotta et nyt pääsisi minua mollaamaan rumasta kielenkäytöstä, niin jätän sanomatta, että minun puolestani voit vetää sen vatukkaämpärisi päähäsi!
Oho, nyt sanoin sen kuitenkin, mutta mitäpä se haittaa, kun sinä et lukemaasi ymmärrä kuitenkaan.
- Oiva Härkönen
Olen myös ylpeä siitä, että taidan olla tuon koklip-termin keksijä. Sitä on ruvettu käyttämään näillä palstoilla luontevasti.
- rpu
rpu:lle mitä koklippi tarkoittaa?
- onko....
siinä paljonkaan ylpeilyn aihetta?
Mutta siltä pohjalta kyllä voisin olla samaakin mieltä kanssasi, että et sinä viime aikoina juuri tuota kummoisempaa ole toisaalta keksinytkään!
Tuleepa mieleeni Veikko Ennala, joka myös halusi keksiä sanan, joka ei tarkoittanut mitään, hän keksi silloin sanan "mennenennen".
Tosin on suuri loukkaus Ennalaa kohtaan puhua hänestä samassa yhteydessä, jossa mainitsee sinun nimesi!
Mutta uskoisinpa, että Ennala huumorintajuisena henkilönä (toisin kuin sinä) antaisi sen anteeksi minulle. - Oiva Härkönen
rpu kirjoitti:
rpu:lle mitä koklippi tarkoittaa?
...kertonut koklipin merkityksen. Sehän tarkoittaa kookoomukselaisia ja lipposlaisia demareita. Näitä viimeksi mainittuja on nykyään tosin vähän, mutta näillä palstoilla heitä vielä on, esim, KKK, Wiljami, lautapoika ja Matti. Tämä porukka elää vielä Lipposen hallitusten aikaa.
- Oiva Härkönen
rpu kirjoitti:
rpu:lle mitä koklippi tarkoittaa?
... vastannut, mutta se ei koskaan ilmestyhyt tähän. Olen myös monesti aikaisemmin selittänyt koklipin merkityksen. Sehän tarkoittaa kokoomukselaisia ja lipposlaisia demareita. näitä viimeksi mainittuja on tosin nykyään enää vähän, mutta tällä saitilla heitä vielä on, esim. KKK, Wiljami, lautapoika ja Matti. He elävät vielä Lipposen hallitusten aikaa.
- Inga
Oiva Härkönen kirjoitti:

taas täällä vääristelemässä tapasi mukaan totuutta!
Sinä se olet se, joka lähes jokaiseen viestiisi onnistut tunkemaan Lipposen nimen ja Lipposen hallitukset samalla, kun kehut, kuinka hyvä pääministeri Jäätteenmäki oli ja kuinka Vanhasesta saimme vielä häntäkin paremman!
Jos tämän hallituskauden aikana vielä kerran pääministeri vaihtuisi kepulaisesta kepulaiseen, niin arvatenkin sinä sanoisit;
Jäätteenmäki oli hyvä, Vanhanen vielä parempi, mutta tämä uusin on Vanhastakin parempi?
Oliko se muuten niin, että sinä keroit jossain viestissäsi keksineesi "Koklip" termin?
Ja olevasi siitä kovasti ylpeä?
Onko elämässäsi muita ylpeydenaiheita, sellaisia, joita muutkin kanssaihmiset voisivat vilpittömästi arvostaa, etkä pelkästään sinä itse?
Kepulaista yksisilmäisyyttäsi en pidä kovinkaan arvostettavana asiana, painotus tuolla "yksisilmäisyydellä"!
Jos Keskustan ministerit ja edustajat olisivat yhtä jääräpäisen yksitotisia ja periksiantamattomia kuin sinä, jopa tosiasioidenkin edessä, mitä arvelisit hallitusyhteistyöstä tulevan minkään puolueen kanssa?
Silloin ei kepulla varmaan olisi muita mahdollisuuksia kuin Neuvostoliiton mallin mukainen yksipuoluejärjestelmä, jossa kepu nujertaisi toisinajattelijat laittamalla heidät vankiloihin ja mielisairaaloihin?
- sentään
Näyttää olevan mahdollista, että joku ei näe, mitä tapahtuu, ei ymmärrä sitäkään, minkä näkee ja sitten vielä uskoo omiin kuvitelmiinsa, joilla ei ole ensimmäistäkään yhtymäkohtaa todellisuuteen.
Jos keskustan kannattajista edes prosentti olisi yhtä harhaisia kuin edellinen kirjoittaja, niin silloin olisi syytä suureen huoleen.- Onhan
Ja sen jalon taidon hän osaa.
- hengitä vapaasti
Taisi avaaja tyrmäävällä ja tarkalla iskullaan salpauttaa hengityksesi.
Koklipit tarvitsisivat näkyvän kuuluvan oikeistopolitiikon "sielunhoitajakseen".
Puoluekannalla ei varmaankaan ole niin väliä.
Kaiken muun ohella Lipponen on hoitanut tätäkin vakanssia.
Mutta seuraajasta ei ole mitään tietoa.
- rpu
kertonut, mitä tuo Koklip tarkoitttaa, niin
ehkä joku muu..- Inga
onko mahdollista, että se tarkoittaa samaa kuin tuo aiemmin mainittu "mennenennen"?
Eli ei mitään!
On siitä kyllä sinulle jo aiemmin annettu vastaus, miksi siis kyselet?
Jotkut näemmä kylläkin luulevat sen olevan joku poliittinen puolue tai järjestö tai joku, jossa tarvitaan puheenjohtajaa, koskapa tuntuvat olevan kovasti huolissaan tulevan puheenjohtajan henkilöllisyydestä!
Ehkäpä tämä "Koklip"-järjestö on kovinkin salainen seura, kun Oivakaan ei vastaa, mikä se on, kertoo vain keksineensä sen!
No, ehkäpä Oivan keksinnöille ei kannata antaa enempää arvoa kuin sen verran vain, mitä Oivan keksinnöt ansaitsevat!
Sovitaan, että, kun Oiva on tuon järjestönsä keksinytkin, niin hän olkoon myös sen arvovaltainen puheenjohtaja! - rpu
Inga kirjoitti:
onko mahdollista, että se tarkoittaa samaa kuin tuo aiemmin mainittu "mennenennen"?
Eli ei mitään!
On siitä kyllä sinulle jo aiemmin annettu vastaus, miksi siis kyselet?
Jotkut näemmä kylläkin luulevat sen olevan joku poliittinen puolue tai järjestö tai joku, jossa tarvitaan puheenjohtajaa, koskapa tuntuvat olevan kovasti huolissaan tulevan puheenjohtajan henkilöllisyydestä!
Ehkäpä tämä "Koklip"-järjestö on kovinkin salainen seura, kun Oivakaan ei vastaa, mikä se on, kertoo vain keksineensä sen!
No, ehkäpä Oivan keksinnöille ei kannata antaa enempää arvoa kuin sen verran vain, mitä Oivan keksinnöt ansaitsevat!
Sovitaan, että, kun Oiva on tuon järjestönsä keksinytkin, niin hän olkoon myös sen arvovaltainen puheenjohtaja!oletko nainen? en ole huomannut vastausta.
mutta jos on vain Oivan termi, miksi muutkin käyttävät sitä? silli parsaa en myös ymmärrä.
selitäpä sekin tälle maajuntille. - Mama Rosan menyy
rpu kirjoitti:
oletko nainen? en ole huomannut vastausta.
mutta jos on vain Oivan termi, miksi muutkin käyttävät sitä? silli parsaa en myös ymmärrä.
selitäpä sekin tälle maajuntille."Se tarkoittaa....
Kirjoittanut: henkilöä,, 20.8.2004 klo 11.51
joka haluaa keskustella Oiva Härkösen kanssa Keskustasta ja sen harjoittamasta politiikasta, palstan aihepiirin mukaisesti.
Mutta "Koklipiksi" tällainen asiallista keskustelua hakeva henkilö muuttuu vasta siinä vaiheessa, kun Oiva Härkönen ei enää kykene argumentoimaan omia näkemyksiään!
Tässä samassa vaiheessa Oiva Härkönen myöskin siirtyy asialinjalta sivuraiteille ja alkaa keksimään poliittisen väittelyn tai keskustelun sijasta selityksiään, miksei hän "alennu" vastaamaan enää hänelle esitettyihin kommentteihin!
Sanottakoon nyt varmuuden vuoksi vielä kysymykseesi liittyen, että tuo "Koklip" on Oiva Härkösen palstalle lanseeraama nimitys.
Tämä siitä syystä selityksenä, ettei kukaan kysyisi, miksi sotken Oiva Härkösen nimen tähän viestiin."
Selvensikö asiaa?
Silliparsa (härski) on sitä, mitä Anneli tilasi Mama Rosassa samalla, kun tilasi Manniselta faxeja!
Selvensikö asiaa?
PS.
Totta kai muillakin on oikeus käyttää Oivan keksimiä termejä?!
Tulihan Annelinkin lanseeraamasta "niin totta kuin osaan" rehellisen kansan suusssa varsin usein käytetty ilmaisu!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389