Hautala ei aio erota

Eikä anteeksipyyntöä

Heidi Hautala ei eroa: ”Joudun tuottamaan pettymyksen”


Kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) ei aio erota. Hän ilmoitti asiasta hetki sitten tiedotustilaisuudessa painottaen, että on jo eronnut harmaan talouden ministerityöryhmästä.

–Joudun ehkä tuottamaan pettymyksen niille, jotka tulivat tänne hakemaan eroilmoitusta, Hautala sanoi tilaisuuden aluksi.

Hautala on myöntänyt jättäneensä työeläkemaksuja maksamatta teetettyään pimeästi siivoustyötä vuonna 2009. Lisäksi hän on jättänyt tekemättä oviremontista verottajalle vuosi-ilmoituksen, joka työnantajan tulee tehdä. Veroja Hautala ei tiettävästi ole jättänyt maksamatta.

Tiedotustilaisuudessaan Hautala selitti, että hänellä ei ollut mitään syytä luulla, etteikö remontin tehnyt mies olisi ollut urakoitsija eli yrittäjä, jonka pitäisi suorittaa omat maksunsa. Tämän vuoksi Hautala katsoo, että hänen ainoa "rikkeensä" on kertasiivouksen teettäminen pimeästi.

–Tätä minun ei tietenkään olisi pitänyt tehdä, Hautala sanoi.

Hautalan mielestä teon ja seurauksen tulee olla suhteessa toisiinsa.

–Minäkin olen vain tavallinen ihminen, Hautala sanoi.

Hautala harmitteli tiedotustilaisuudessa sitä, että suostui viime keskiviikkona kommentoimaan asiaa pimeän työn paljastaneelle Iltalehdelle. Hautala selitti lausuntonsa muuttumista sillä, että hän kommentoi vanhaa asiaa liian hätäisesti.

10

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rikollisuus sallittu

      .

      Tämä on tärkeä esimerkkitapaus

      Rikollisuus on avoimesti sallittua tästä lähtien eikä ketään saa eriarvoisesti pidättää rikollisesta toiminnasta kansalaisten yhdenvertaisuuteen vedoten

      .

      • nakkivarkaalle armoa

        Ennen myymälävaras ilmoitettiin poliisille. Nyt sille pitää antaa media-aikaa ja anteeksi.
        Ei tätä oikein ymmärrä.


    • sakotkin?

      Pyydän poliisilta anteeksi ja jatkan ajoa, ja rikkeitää. Uusi maantapa!

      • Ei huolta Heidi

        Kansa unohtaa aikanaan politikkojen virheet sanoi Soini blogissaan.


    • totuus paljastui

      Persujen ja Johan Bäckmanin yhdessä masinoima ja Diktaattori Putinin piikkiin menevä ajojahti itsenäisen valtion ministeriä vastaan on osoittautunut täydelliseksi sepitteeksi ilman siteeksikään totta. Niin tyypillistä Soinille valehdella päin kansan naamaa.

      "Tapaus Hautala: Remonttimiehellä ja siivoojalla yhteistä yritystoimintaa jo vuodesta 2009

      Kehitysyhteistyöministeri Heidin Hautalan (vihr) pimeän oviremontin ja siivoustyön teettämisestä kertonut remonttimies on julkisuudessa korostanut olleensa tavallinen palkansaaja. Tällä remonttimies on halunnut painottaa sitä, että Hautalan velvollisuutena oli maksaa työnantajamaksut.

      Joko remonttimies muistaa väärin tai valehtelee.

      Tosiasiassa tällä 56-vuotiaalla remonttimiehellä ja 53-vuotiaalla siivoojanaisella on ollut ja on yhä yhteistä yritystoimintaa.

      Kaksikon Azke Ky -niminen yritys perustettiin 17.8.2009. Sen päätoimiala oli kiinteistöjen siivous, mutta yritys tarjosi netissä myös rakennuspalveluja.

      Remonttimies oli Azken toimitusjohtaja ja yhtiömies, siivooja äänetön yhtiömies. Nimi tulee remonttimiehen ja siivoojan etunimien ensimmäisistä kirjaimista. Yrityksen osoitteeksi ilmoitettiin siivoojan kotiosoite Helsingissä.
      Remonttimiehellä oli yritys jo oviremontin aikaan

      Vuoden 2009 syyskuussa Hautala teetti remonttimiehellä ovenkorjauksen. Hautala muistelee maksaneensa remonttimiehelle 100 euroa. Hän maksoi käteisellä eikä vaatinut kuittia.
      Hautala on kertonut ajatelleensa, että remonttimies on yrittäjä, joka huolehtii itse eläkemaksuistaan ja muista velvoitteistaan. Remonttimiehen mukaan Hautala on tajunnut, että mies on palkansaaja.

      ”Kerroin, ettei minulla ole firmaa vaan olen tavallinen palkkatyöläinen”, remonttimies kertoi Helsingin Sanomien 16.3. julkaistussa kirjoituksessa.

      Azke Ky oli kuitenkin olemassa Hautalan oviremontin aikaan. Remonttimies ei näin ollen ollut palkansaaja vaan yrittäjä.

      Siivooja on tullut Suomeen Venäjään kuuluvasta Tšetšeniasta. Hän on asunut Suomessa jo vuosia ja puhuu suomea. Naisella on kymmenkunta sukulaista, jotka asuvat myös Suomessa.
      Jo ennen Azkea, tammikuussa 2008, nainen oli perustanut siivousalan yrityksen nimeltä TA Sunex Ky. Nainen oli yrityksen yhtiömies ja toimitusjohtaja. Yhtiö lakkautettiin marraskuussa 2009. Se siis oli olemassa silloin, kun siivooja kävi Hautalan luona siivoamassa.

      Siivoojalle Hautala maksoi 80 euroa yhden kerran siivouksesta. Siivoojan työnantajavelvoitteet Hautala on maksanut jälkikäteen, sillä hän on pitänyt naista palkansaajana ei yrittäjänä.

      Azke Ky lakkautettiin toukokuussa 2011. Muutaman päivän kuluttua remonttimies ja siivooja perustivat Pesunex Ky:n, jonka päätoimialana on niin ikään kiinteistöjen siivous. Osoite pysyy samana kuin Azkella. Remonttimies on yhtiön toimitusjohtaja ja yhtiömies, ja siivooja äänetön yhtiömies.
      Miesystävä haastoi remonttimiehen oikeuteen

      Remonttimies kertoi Hautalan tekemisistä sen jälkeen, kun hän on riitautunut Hautalan miesystävän Andrei Nekrasovin kanssa. Remonttimies toimi urakoitsijana Nekrasovin omistaman Multialan kartanon remontissa Luumäellä. Osapuolille tuli kiistaa työn laadusta.

      Nekrasovin ja remonttimiehen tiet olivat kohdanneet siivoojan avulla. Siivooja tunsi Nekrasovin jo vuosien takaa Venäjältä. Tämän tuttavuuden kautta siivooja päätyi suosittelemaan tuntemaansa suomalaista remonttimiestä Multialan kartanon remonttiin.

      Remonttityöt alkoivat alkuvuodesta 2009. Nekrasov maksoi remonttimiehelle yli 43 000 euroa työstä ja rakennustarvikkeista.

      Nekrasov ei ollut tyytyväinen työn jälkeen ja lopulta asiaa päädyttiin selvittämään oikeusteitse. Nekrasov haastoi remonttimiehen oikeuteen rakennusvirheistä. Asia tuli vireille Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa 26.4.2012."

      Koko juttu luettavissa:

      http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/tapaus-hautala-remonttimiehella-ja-siivoojalla-yhteista-yritystoimintaa-jo-vuodesta-2009

      • Koroljov

        Toivottavasti Bäckman ei pilaa tätäkin provokaatioillaan. Voimaa ei koskaan pidä käyttää enemmän kuin tarvitsee. Se pätee kaikkeen, ennen kaikkea sanoihin. Mutta minkä minä vanha Koroljov Bäckmanille voin...


    • väärä vala

      Heidi Hautala on rikkonut ministerinvalansa. Ei siellä sanota mikäverran saa kiertää veronmaksuja, (kiertää lakia) hän on selvästi tehnyt tietoisesti väärin. Ei hän ole tavallinen ihminen hän on ministeri! Esikuva meille kaikille, lain laatija ja lain käyttäjä. Perustelu on hatara asian muka olessa niin pieni, ettei se haittaa, se voi olla pieni hänen tulotasoonsa verrattuna, mutta asia on periaattellinen. Hän olisi voinut maksaa tyntekijöilleen kunnon korvauksen ja tehdä kotitalousvähennyksen. Niin tässä joutuvat ns. tavalliset ihmiset tekemään. Tämä jos mikä todistaa, emme ole tasa-arvoisia lai edessä.

      • Puolet karsiutuu

        Aika moni persu jää ministerikilvan ulkopuolelle jos näin pienistä rikkeistä rangaistaan. Tarkoittaako tämä sitä ettei näitä kannata edes äänestää?


      • näin oltava
        Puolet karsiutuu kirjoitti:

        Aika moni persu jää ministerikilvan ulkopuolelle jos näin pienistä rikkeistä rangaistaan. Tarkoittaako tämä sitä ettei näitä kannata edes äänestää?

        Konnat lankulle. Rikkeet mitä tekee politiikkona muistettava. Ei entisiä.


      • lukekaa SK:n juttu
        näin oltava kirjoitti:

        Konnat lankulle. Rikkeet mitä tekee politiikkona muistettava. Ei entisiä.

        Enää tarvitaan se rike! Kuten yllä selvällä suomen kiellellä seisoo, sekä siivoojalla että remonttimiehellä on lukuisia hämäriä yhteisiä firmoja joiden puitteissa tehneet töitään. Hautala siis puhui totta, kyse ei ollut pimeistä töistä vaan Hautala oletti firman hoitavan velvoitteensa kuten laki sanoo. Ainoa kysymys kuuluu: Miksi Hautala sitten erosi?

        Vastaus on yksinkertainen, tietenkin näpäyttääkseen suomalaisia. Putin saa Bäckmanin, Molarin ja persujen tuella koska tahansa sellaisen kohkauksen tyhjästä aikaiseksi että jopa kansan valitsemat edustajat joutuvat suomettuneen Suomen häpeäksi eroamaan. Relevantimpi kysymys kuuluu:

        Miksi suomalaiset äänestävät vuodesta toiseen Putinin puolueen vaalivoittoon Suomessa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe