Kipuraja 2100 euroa/kk

T.A.Vallinen

"Ammattiliitto Pron mukaan tilanteeseen on saatava välitön muutos: palkankorotukset ovat välttämättömiä toimihenkilöille, Pro vakuuttaa.
Prolaisten toimihenkilöiden kuukausipalkkojen keskiarvo on tällä hetkellä 2970 euroa kuukaudessa. Näin kertoo ammattiliiton tuore työmarkkinatutkimus.

Palkkahaitari heiluu liiton mielestä melko suurena: alin kymmenes toimihenkilöistä ansaitsi 2100 euroa ja ylin kymmenys 4000 euroa kuukaudessa. Nämä alimmat palkat ovat liiton mukaan jo kipurajalla.

- Monien koulutettujen toimihenkilöiden palkoilla on jo nyt vaikeaa tulla toimeen kasvukeskuksissa, saati sitten elättää perhettä. Pienimpiä palkkoja suhteessa enemmän nostavalle palkkaratkaisulle on painavat perusteet, sanoo Pron puheenjohtaja Antti Rinne.

Tutkimustiedot tukevat Rinteen mielestä hyvin tavoitetta euromääräisestä tai sekalinjaisesta palkkaratkaisusta. Työmarkkinajärjestöt yrittävät löytää taas tänään tiistaina palkkaratkaisua.

- Hyvinvoinnille tärkeä turvallisuuden tunne ja kokemus oikeudenmukaisesta kohtelusta on järkkynyt, Rinne toteaa.

Tutkimus osoittaa, että parhaat ansiot suomalaisessa työelämässä takaavat taloudelliset, hallinnolliset ja tekniset työtehtävät. Alinta palkkaa prolaiset saavat puolestaan asiakaspalvelutehtävissä ja luovilla työaloilla.

Tulospalkkoja prolaiset pääsivät nauttimaan keskimäärin 414 euroa, joka on alle puolet vuosien 2008-2009 tasosta. Tulospalkkioiden piirissä ovat muita useammin miehet ja esimiesasemassa työskentelevät."

Onneksi Kyproksen kuprun paikkaamiseen riittää se 200 miljoonaa euroa. Se ei vielä edellytä verojen kiristämistä, eli ostovoiman leikkaamista.

Vai onko arvoisa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen toista mieltä asiasta. Aika moni demuäänestäjäkin miettii parhaillaan, että mitä sitä tänään söisi, kun vuokratkin pitää eräpäivänä maksaa.

4

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • laihdutuskuurille

      Miksi monet pienituloiset ovat ylipainoisia ja sitten valittavat ettei heillä ole varaa ostaa ruokaa? Vihannekset ja hedelmät ovat halpoja ja niistä saa edullista ruokaa.
      Ei viitsitä tehdä mitään kaikki pitäisi tulla valmiina eteen.

      • J.O.Kutoinen

        Saat vastauksen kysymykseesi, kun menet Hurstin leipäjonosta kysymään muutamalta mielestäsi ylipainoiselta, mistä heidän painoindeksinsä nyrjähtäminen johtuu. Tuskin ainakaan Hurstin Valinnan kalliit vihannesten hinnat ovat siihen syynä?


      • joopajoo mää
        J.O.Kutoinen kirjoitti:

        Saat vastauksen kysymykseesi, kun menet Hurstin leipäjonosta kysymään muutamalta mielestäsi ylipainoiselta, mistä heidän painoindeksinsä nyrjähtäminen johtuu. Tuskin ainakaan Hurstin Valinnan kalliit vihannesten hinnat ovat siihen syynä?

        Kalja, viina, rasvat, sokeri, vähäinen liikunta, siinä lihavuuden salat.


    • Ammattiliitto PRO:n työntekijöiden keskimääräinen kuukausipalkka vastaa kaikkien suomalaisten keskimääräistä kuukausipalkkaa. Sama ongelma kuin kaikessa muussakin: pienellä palkalla on hankala tulla toimeen.

      Helsingissä asuva yksinäinen ja kirkkoon kuuluva henkilö saisi 2.100 euron bruttotuloista käteensä 1781 euroa nettona. Asuminen ja välttämättömyysmenot nielevät leijonan osan tuloista.

      "Tutkimus osoittaa, että parhaat ansiot suomalaisessa työelämässä takaavat taloudelliset, hallinnolliset ja tekniset työtehtävät. Alinta palkkaa prolaiset saavat puolestaan asiakaspalvelutehtävissä ja luovilla työaloilla."

      Tämä on varmaan totta. Yksinkertaisissa asiakaspalvelutehtävissä ja puhelinmyyntityössä ei vaadita erityistaitoja eikä koulutusta. Ei asiakaspalvelutyö ja puhelinmyyntihommat mitään helppoja hommia kuitenkaan ole, koska niissä paikoissa ensimmäisenä otetaan vastaan tyytymättömät asiakkaat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      183
      1279
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      824
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      49
      690
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      248
      594
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      52
      552
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    Aihe