Tässä vielä lääkkeiden käytöstä

oheinen kirjoitus löytyy myös "Mieliala ja Mielenterveyslääkkeet" otsikon alta,
vaan sisältänee yleisluontoistakin asiaa.
Toivottavsti tämä ei ole massapostitusta:)


--------------

Tämä ei ole edelliselle kirjoittajalle henkilökohtainen vastaus, jolle mummo oli antamassa ihan mukavia ohjeita:) Vaan myös yleinen ajatus henkilölle, joka pohtii sitä tulisiko lähteä oitis lääkekauppaan ja tohtorisedälle ja jäädä sille tielleen vai valita esimerkiksi kuitenkin ärtymyksestä huolimatta ne mummon ohjeet.
Eipä mummonkaan aikana vielä keksitty myydä kaikkeen tarpeeseen lääkkeitä, mutta jotenkin asiat silti kirkastui:) Usein vaikka itkettiin ja kohdattiin asioita.


Maallikkona tulee mieleen seuraavaa:
Jotta ihminen voi kokea mm. joissakin kommenteissa kuvailtua henkistä tuskaa
, joka näin ulkopuolisena tuntuu suureltakin, niin sitä täytyy edeltää looginen tapahtumaketju. Tämä ketju puolestaan voidaan purkaa osiin mikä tarkoittaa sitä, että asiat voidaan myös korjata. Mielestäni parhaiten siinä onnistuu omaehtoisella koordinoinnilla, pitäen langat itsellään. Muuten mielestäni on vaikea myös tehdä päätöksiä ehdotuksista ja ideoista, joita elämässä itselle tarjotaan. Voit olla varma, että nyky-yhteiskunta on tulvillaan tietoa. Suurin osa on keskeneräistä ja kokeiluasteella. Ei suinkaan kokonaista sukupolvien suodatinta läpikäynyttä tieto-taitoa.

Kaikenlaisten mielikuvien kasautuminen ja nippuuntuminen on varsinkin ulkopuoliselle, esim. lääkärille ja hoitajalle vaikeaselkoinen
akuutti asia, jota on vaikea kestää.

Ehkei ensisijaisesti tulisikaan vaivata ulkopuolisia henkilöitä sälyttäen näille vastuuta kriisitilanteessa. Tällöin voi käydä juurin niin, että he joutuvat päättämään “kriisiyksikön” elämästä. Ei kukaan muu jaksa huomioida toisen ihmisen elämän kannalta, jotka olisivat upeita toiselle ihmiselle, joka on täysin ulkopuolinen henkilö omassa elämässä. On hyvä muistaa että lääkäri ja hoitaja on samanlaisia ihmisiä, joilla on omat perheongelmansa ja menonsa eivätkä ole sen valmiimpia ratkomaan oman kokemuspiirinsä ulkopuolisia tunneongelmia kuin kukaan muukaan. He pyrkivät ratkaisemaan ne kuten myös sinäkin ratkaisit ongelman jos naapurisi tulisi aina kysymään apua heinänteossa. Saitpa siitä maksun tai et ehkä lopulta kuitenkin antaisit tai myisit traktorin kokonaan, kunhan vaan pääset asiasta eroon.

Mielestäni kriisin ratkaisussa on hyvä ensimmäisenä eristää kriisialue, jotta se voidaan
rajata paremmin. Näin ei enempää sotkua syntymään.
Otathan huomioon että kun itse olet “kriisialue” niin olet samalla vastuussa
asian lopputuloksesta, koska nautit ratkaisun hedelmiä koko elämäsi ajan.

Eristäminen tapauksessa tarkoittaa että estät aluksi
muiden lusikoiden tulon soppaasi. Jos et heti hokaa mitä tarkoitan ja kuinka tärkeä asia on kyseessä, niin käydään tätä vielä hieman läpi.
On loogista että kaaostilaan lisätessä uusia kaaostekijöitä tilanne vain pahenee.
(jos kestää pisempään ajatella niin käy läpi mielessä seuraava ajatuskuvio: esim. A1 B2=A1B2..vähintäänkin eli vieläkin vaikeampaa. Ensin siis täytyy varmistua siitä että A1 (Sinä) kohtaat sellaisen yhteistyökumppanin joka puhuu ensinnäkin samaa kieltä (An) ja joka pystyy lisäämään tietoa ja apua ja korjaamaan nimenomaan oikeaa ongelmaa eikä vain tekemään lisää tuhoa. Hieman ikävää ja uuvuttavaa, mutta samalla olet pystynyt jo katsomaan itseäsi hieman objektiivisemmin sekä myös tekemään TYÖTÄ!:) Elämän totuushan lienee se, että aina ei ole kivaa ja kaikkea ei saa heti apteekin hyllyltä.

Jos apteekin ja hätähuutojen sijaan lähteekin liikkeelle pääsääntöisesti omin voimin pureutuu ongelmiin kohtuullisin pienin askelin; pala kerrallaan niin on mahdollisuus päästä lopulta ongelmien alku-juurille.



Kuulun varmaan siihen porukkaan joka yleisluontoisen alustuksen jälkeen tarjoaa omaa “mielenterveyslääkettä” joka on “alan paras” ja jossa on eri makuvaihtoehdot banaani, mansikka ja kirsikka. Katsokoon siis kukin ajatuksiani viisaammin omia tarpeitaan vasten.

Itse ajattelen seuraavaa:
En ollenkaan halua katsoa, että on olemassa yksi selvä ratkaisu asioihin, mutta uskon, että tällaisella lähtöasenteella on helpompi edetä. Ns. “pesäke pesäkkeeltä” . Näin pysyy itsekuri yllä kuin ruiskimalla vähän minne sattuu.

Mielestäni moni kauhukuva, kummitus tai muu ikävä mielikuva ja ajatus on lopulta purettavissa auktoriteetti-, pelonlähtökohtiin. Tilanteeseen jossa jokin on SUUREMPI kuin oma tahto. Käytännössä usein ainoa mahdollinen on oma äiti ja isä.
Sen suurempia ne möröt eivät maailmassa ole.

Mielestäni kannattaa koettaa löytää isän ja äidin varjo. Käyttää siihen ihan oikeasti ja vilpittömästi aikaa. Osoittaa itselleenkin, että on tosissaan ja miettiä koko asia rauhassa ja hyvällä itsetunnolla läpi. Selviytyä siitä.
Lopuksi, sekin voi sattua, että asiat ovat yksinkertaisempia ja oma tarina ei ole tämän tärkeämpi ja huomionkipeämpi muiden näkökulmasta. Mutta sitäkin kautta pääsee tärkeimpään - eteenpäin.

Elämässä kannattaa päästää eteenpäin :)