Urpilainen tukee tasa-arvoista avioliittolakia

Takapajula

Hyvä homma, että Jutta Urpilainen on allekirkoittanut kansalaisaloitteen. Mukava muistutus siitä, että kaikki eivät ole äärikonservatiivisia hihhuleita.

Suomi on hyvä maa, koska tasa-arvo on kehittynyt täällä nopeammin kuin muualla. Tässä asiassa kuitenkin olemme jäljessä. Esimerkiksi kaikissa muissa pohjoismaissa samaa sukupuolta olevat saavat mennä naimisiin.

On sääli, että Kokoomuksen, Keskustan, Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien joukoissa seisoo niitä, joiden mielestä raamattu menee kaikessa typeryydessäänkin oman kansan oikeuksien edelle.

23

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aikoihin eletty

      Homoseksuaalisuus on edelleen rikos 77 maassa ja kuolemantuomion siitä voi saada Iranissa, Mauritaniassa, Nigeriassa, Saudi-Arabiassa, Sudanissa, Arabiemiraateissa ja Jemenissä.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Homoseksuaalisuus_ja_laki


      Maailman n. 200 maasta homojen avioliitot ovat lainvastaisia n. 190:ssä maassa, eli 95%:ssa kaikista maailman maista.

      Onkin kummallista, että täällä Suomessa jostakin syystä homot ovat saaneet päähänsä, että homoavioliitot tulisi täällä laillistaa?

      • Ajattelu sallittu

        Iran on vanhoollisten muslimien johtama diktatuuri. Samoin Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit. Kaikissa näistä kolmesta on kyseenalaiset ihmisoikeudet eikä esim edes naisella ei ole oikeuksia elää kuten ihmisen kuuluisi. Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit tulevat demokratiakehityksessä 107 vuotta Suomen perässä, koska naiset eivät vieläkään saa äänestää. Jemen kuuluu ihmisoikeuksissa samaan kategoriaan, mutta erotuksena Jemen on täysi kehitysmaa Nigerian ja Sudanin kanssa. Mistä lähtien pohjoismaisen demokratian ja hyvinvointivaltion on kannattanut ottaa mallia tuollaisista maista?

        Haloo??? Mieti nyt vähän!


      • huhuu6
        Ajattelu sallittu kirjoitti:

        Iran on vanhoollisten muslimien johtama diktatuuri. Samoin Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit. Kaikissa näistä kolmesta on kyseenalaiset ihmisoikeudet eikä esim edes naisella ei ole oikeuksia elää kuten ihmisen kuuluisi. Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit tulevat demokratiakehityksessä 107 vuotta Suomen perässä, koska naiset eivät vieläkään saa äänestää. Jemen kuuluu ihmisoikeuksissa samaan kategoriaan, mutta erotuksena Jemen on täysi kehitysmaa Nigerian ja Sudanin kanssa. Mistä lähtien pohjoismaisen demokratian ja hyvinvointivaltion on kannattanut ottaa mallia tuollaisista maista?

        Haloo??? Mieti nyt vähän!

        ettekös te itse ole kehuneet mitä kultapaloja, noi tuolta tulevat ovat?


      • hourailua?
        huhuu6 kirjoitti:

        ettekös te itse ole kehuneet mitä kultapaloja, noi tuolta tulevat ovat?

        Häh? Ketkä "te"...?


    • ei mitään turhempaa.

      Kertyyhän niitä ääniä kun kiihko-pimpparuusu-punikit kirjottaa jokainen useampia satoja kynät sauhuten,
      se on niin tyypillistä punikeille tuo haamuäänten teko, muistellaan vaan haloskan vaalit, kiire oli punikeilla, pitkin hankiakin äänikirjeitä löytyi.


      Nykyään aika moni vaatii kirkon erottamista valtiosta ja vielä vähemmän valtion asia on homojen ja kirkon suhde.
      Jos ei rekiteröity parisuhde kelpaa, niin mitä heIvettiä se kuuluu eduskunnalle?

      • ei hitto

        Mitä helvettiä sinua heterona (todennäköisesti) kiinostaa, jos joku on suuntautumiseltaan erilainen? Eipähän ole viemässä pontetiaalista kumppania nenäs edestä.


      • Vihertävä nuttu
        ei hitto kirjoitti:

        Mitä helvettiä sinua heterona (todennäköisesti) kiinostaa, jos joku on suuntautumiseltaan erilainen? Eipähän ole viemässä pontetiaalista kumppania nenäs edestä.

        Kyllä helevata asia on nyt niin, että kansakunnallamme on juuri nyt ihan toisen luokan ongelmat ratkottavana, kuin se, että isot aikamieskarjut kalisuttelevat kalujaan vastakkain ja heidän pitäisi saada adoptoida heteroiden siittämät lapset ja siihen vielä kristilliset kirkkohäät.

        Koittakaa honkkelit nyt edes senverran malttaa, että saamme nämä Kyprokset ja kreikat pois päiväjärjestyksestä. Suorastaan saadanallista isänmaattomuutta vaahdota juuri nyt muutaman marginaalisuuntautuneen asioista, kun selkopäinen kansa vääntää otsasuonet pullollaan pitkää päivää, että Jutta saisi yltiöveroilla ylläpitää rantapoikien kohellukset.

        Vihernaperot tulevat seuraavissa eduskuntavaaleissa saamaan sellaisen muistutuksen kuolevaisuudesta, että kadutte vielä syvästi tuon Hautalan pöljäilyjä. Hautala, Sinnemäki, Arhinmäki ja Kyllönen olisi kiireesti saatava "eläkevirkoihin" sotkemasta maamme asiat entistä syvemmälle suon silmään.


      • kuules nuttu
        Vihertävä nuttu kirjoitti:

        Kyllä helevata asia on nyt niin, että kansakunnallamme on juuri nyt ihan toisen luokan ongelmat ratkottavana, kuin se, että isot aikamieskarjut kalisuttelevat kalujaan vastakkain ja heidän pitäisi saada adoptoida heteroiden siittämät lapset ja siihen vielä kristilliset kirkkohäät.

        Koittakaa honkkelit nyt edes senverran malttaa, että saamme nämä Kyprokset ja kreikat pois päiväjärjestyksestä. Suorastaan saadanallista isänmaattomuutta vaahdota juuri nyt muutaman marginaalisuuntautuneen asioista, kun selkopäinen kansa vääntää otsasuonet pullollaan pitkää päivää, että Jutta saisi yltiöveroilla ylläpitää rantapoikien kohellukset.

        Vihernaperot tulevat seuraavissa eduskuntavaaleissa saamaan sellaisen muistutuksen kuolevaisuudesta, että kadutte vielä syvästi tuon Hautalan pöljäilyjä. Hautala, Sinnemäki, Arhinmäki ja Kyllönen olisi kiireesti saatava "eläkevirkoihin" sotkemasta maamme asiat entistä syvemmälle suon silmään.

        Miksi suomen pitäisi jäädyttää sisäpoliittiset uudistukset eteläeuroopan velkakriisin takia? Tasa-arvo ei kiinosta? Se se on kuule nimenomaan sitä isänmaattomuutta.


      • Kiskase kintaaseen
        kuules nuttu kirjoitti:

        Miksi suomen pitäisi jäädyttää sisäpoliittiset uudistukset eteläeuroopan velkakriisin takia? Tasa-arvo ei kiinosta? Se se on kuule nimenomaan sitä isänmaattomuutta.

        Tasa-arvo on meillä sitä, että nokikepit elelevät porvarillista elämää ja 900 000 köyhäämme kyyristelevät lähes häpeissään, kun nettopalkka ei riitä edes arjen välttämättömyyksiin.

        Onneksi 300 000 omaishoitajastamme ainoastaan 40 000 on lakisääteisen tuen piirissä. Loput 260 000 säästävät "arvokkaalla työllään" kamelikuskien ylläpidon.


      • justjustjust

        En varmasti.


    • ????

      Ilmankos Jutalla ei ole lapsia?

      • Tiesitkös tyyppi...

        Jutta on naimisissa miehen kanssa...


      • ????
        Tiesitkös tyyppi... kirjoitti:

        Jutta on naimisissa miehen kanssa...

        Mutta onko Jutan mies naimissa naisen kanssa?


      • kuule...
        ???? kirjoitti:

        Mutta onko Jutan mies naimissa naisen kanssa?

        En usko, että olisit niin täysi tanopää ettet osaisi vastata nuin typerään kysymykseen


    • tärkeä asia

      Jutta urpilainen ja Tarja Halonen allekirjoittavat homoavioliitto puollon adressiin mutta kummankaan nimeä ei näy siinä adresissa jossa pyydetään pakkoruotsin muuttamista vapaaehtoiseksi kielivalinaksi? Eikö maamme tulevaisuudenkin kannalta olisi parempi että koululaisemme opiskelisivat myös vaihtoehtoista venäjää, kiinaa, espaniaa, saksaa tai jotakin muuta maailman kieltä jonka osaajista Suomi voisi hyötyä myöhemmin. Nyt koululaisiamme kiusataan hyödyttömällä ja epämieluisalla pakkoruotsilla joka vie turhaa aikaa ja resurseja muilta, hyödyllisiltä, mieluisilta ja vapaaehtoisilta kielivalinoilta.

      • Takapajula

        Englantia aletaan nykyään opiskelemaan aikaisemmin kuin ruotsia. Jonkun vaihtoehtoisen kielen esim Saksan (koulusta riippuen voi olla joki muukin) opiskelukin on mahdollista aloittaa ennen ruotsin opiskelua. Itsellä ei ainakaan ole mitään ruotsia vastaan, vaikka sitä puhunkin kehnosti, mutta ei varmaan olisi pahitteeksi jos edes olisi valinnan mahdollisuus. Käsittääkseni on tehty gallup, jonka mukaan suurin osa koululaisista valitsisi ruotsin ja venäjän välillä yhä ruotsin, mutta olisi se varmaan motivoivampaa, jos se olisi kuitenkin oma valinta.

        Aina on olemassa paljon kouluaineita, jotka eivät miellytä oppilaita. Mutta niitä opiskellaankin yleissivistyksellisessä mielessä eikä siksi, että jotakin yritettäisiin miellyttää. "kiusattiin" minuakin aikoinaan matematiikalla...

        Sitäpaitsi ei tämä pakkoruotsi estä muiden kielien opetusta oikeastaan mitenkään. Lukioon mentäessä voi valita vaikka ranskaa, espanjaa tai venäjää. Lukiosta riippuen myös japania tai kiinaa voi nykyään opiskella. Huvittavaa kun jotkut tekevät ruotsin opiskelusta näin katastrofaalisen kysymyksen. En silti kiellä, etteikö nykymenoa voisi jossakin välissä muuttaa.

        On kuitenkin aika selvää, että ihmiset pitävät tätä tasa-arvoista avioliittolakia nyt huomattavasti tärkeämpänä. Eli ihmisten tasa-arvo versus kieltenopetus. On aika selvää siis, jos Halonen ja Urpilainen ovat valinneet ihmisten tasa-arvon.


    • kirkonrotta52
    • Mukava muistutus siitä, että liian moni muodostaa mielipiteensä asiasta tietämättä siitä yhtään mitään. Hihhulit ovat liikkeellä.. eikä niillä ole raamattu kädessä.

      Puurot ja vellit menevät pahasti sekaisin. Pitäisi edes ymmärtää selvittää mitä asiassa haetaan ja mitä ei haeta ja mikä on tilanne tällä hetkellä.

      Onko muissa Pohjoismaissa ns. rekisteröityä parisuhdetta, mikä takaa homopareille samat oikeudet kuin heteropareillekin?

      Onko kysymys ainoastaan siitä, että homoparit haluavat tulla nimitetyiksi aviopareina ja saada oikeuden kirkolliseen vihkimykseen? Onko tämä niin suuri asia, että koko kansakunta pitää saada jalkeille asian muuttamiseksi.

      Tässä tulee pahasti vastaan se, että kirkollisilla yhteisöillä on itsellään oikeus päättää kirkollisen toimituksen säännöistä. Jos siis ei voida pakottaa kirkkoa vihkimään homopareja, ainoa muutos olisi että homoparien ei tarvitsisi olla rekisteröidyssä parisuhteessa, vaan avioliitossa. Muutetaan samalla lakeja siten, että mies voi olla nainen käymättä leikkauksissa ja myös toisin päin.

      Jos kysymys on adoptio-oikeudesta, ei kai sitä ole estetty tälläkään hetkellä, jos siis tarkoitetaan lasta, jolle löytyy homoparista joko äiti tai isä. Se vaan, että adoptio vie pois biologisen vanhemman oikeudet. Pitäisikö siis samalla muuttaa lakeja sillä tavoin, että homoilla olisi heteroa isompi oikeus toisen lapsen ottamiseen.

      Ja sitten viimeisenä nämä raha-asiat. Vaikka ne yleensä ovat niitä tärkeimpiä asioita, tässä ne halutaan piilottaa koska siihen on syynsä. Onko oikein, että homopareja, joilla on lapsi tuetaan yhteiskunnan rahoilla enemmän kuin heteropareja. Vastaisiko joku homoparihihhulista tähän?

      Homopari voi hankkia lapsen keinohedelmöityksellä yhteiskunnan varoilla, OK eli samaan tapaan kuin heteroperheet. Homoparit saavat tukea lapsen kasvattamiseen normaalin 104,19 euron lapsilisän lisäksi 151,85 euroa elatustukea ja vain sen vuoksi, että lapsella ei ole isää. Mihin se vaatimus tasa-arvosta yhtäkkiä katosi.

      Tasapuolista eikö totta. Heteropari saa tukea yhteiskunnalta 104,19 euroa ja homopari saa tukea yhteiskunnalta 256,04 euroa kuukaudessa nettona käteen. Joka osaa elon laskuopin voi laskea heteroparin saamat tuet (17x12x104,19 euroa) ja homoparin saamat tuet (17x12x104,19 euroa 18x12x151,85 euroa).

      Eli tämän rahanjakopolitiikan muuttaminen on pikkuasia, mutta se on iso asia, että homopareja pitäisi voida nimittää aviopariksi!

    • Lehmät ojassa...

      Nämä "rakkaudelliset" ja muka "suvaitsevaiset" homojen "oikeuksien ?" puolustajaporukat, eivät ole oikeasti ole tippaakaan kiinnostuneita  homojen oikeuksista tai asioista! Heillä on pelkästään oma lehmä ojassa! He odottavat kieli pitkällä lain muuttumista, että ITSE pääsisivät toteuttamaan OMIA fantasioitaan! Toteuttamaan niin, ettei mikään ikävä laki sitä häiritsisi, eikä kukaan estäisi kokeilemasta aina jotain uutta. Monissa keskusteluissa on jo avoimesti haaveiltu jostain paljon karmeammasta. Ihminenhän on tunnetusti kyltymätön, ellei jossain lain raja kulje, ihminen villiintyy. Ja jos lakia ei olisi, olisimme rikkoneet kaikkia lakeja jo urakalla ja tuhonneet koko pallon!

    • shoklaa tåg

      Myös moniavioiset homo-mormoonit tulisi huomioida kun puhutaan tasa-arvosta. Meidän kuuluu suvaita ihmisten itsemäärämisoikeus jos he haluavat virallistaa suhteensa moniavioisessa homosuhteessa. Urpilainen ja Halonen, haloo ja adressia liikenteseen!

    • Muuttuiko mieli?

      10 000:t ihmiset ovat tänään 24.3.13 kerääntyneet Pariisin (Eiks Pariisin pitänyt olla joku Rakkauden Kaupunki?...) keskustaan ilmaisemaan mieltään lakialoitetta kohtaan, joka sallisi sukupuolineutraalin avioliiton, sekä adoption myös homopareille.

      Kuva lertonee paljon siitä, että homorakkaus ei välttämättä enää innostakkaa ihmisiä sielä enää niinkuin täs vähän aikasemmin..

      http://janne684.puheenvuoro.uusisuomi.fi/136236-pariisissa-suuri-homoavioliittojen-vastainen-mielenosoitus

    • Ou jee

      USA:ssa voi mennä naimisiin vaikka oman koiransa tai autonsa kanssa. Myös suomessa pitäisi sallia tällaiset vapaat rakkausliitot. Sukurutsaisessa perheessä isoäiti voisi naida pojanpoikansa, ainakin siinä tapauksessa jos pojan poika olisi ottolapsi. Eikös Woody Allen nainut otto tyttärensä? Ihan samalla tavalla homopari voisi naida kiinasta adoptoidun ottopikansa jne, jne. Adressia liikkelle niin Halonen ja Urpilainen tukee hyvää asiaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      377
      40189
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      115
      8582
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      6000
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      22
      4598
    5. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      62
      3855
    6. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      52
      3612
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      74
      3161
    8. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      33
      2848
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2438
    10. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      19
      2262
    Aihe