Missä antikristus viipyy?

Taas valittiin uusi paavi, eikä edellinen näköjään muuttunutkaan maailmaa rautasaappaan alla pitäväksi antikristukseksi, niin missäpä se antikristus luuhaa?

Varmaan moni adventisti itki jälleen katkerasti, kun mikään ei taaskaan toteutunut ja Maapallo pyörii radallaan aivan kuten ennenkin. Ei ole helppoa olla maailmanloppua ennustavan hihhulilahkon jäsen!

No 2000 vuotta niihin on hölmöjä kokoontunut ja mikäli omaan yhtään profeetallisia kykyjä, tullaan hölmöjä rahastamaan vielä kymmeniä vuosisatoja. Maailma kulkee radallaan ja hölmöiltä otetaan rahat pois, aina samoilla saduilla.

Uusi paavi sen sijaan vaikuttaa oikein leppoisalta kaverilta, mitä nyt normaaliin tapaan homokammoinen ja ehkäisyssäkin siellä jossain kultaisella 1600-luvulla, mutta perinteitä pitää vaalia, kuten adventtikirkossakin.

Ihailtavaa on tietenkin se, että katolinen kirkko voi hyvin ja on voinut jo muutaman tuhat vuotta, eikä mitään muuta ole näköpiirissä, vaikka kirkko on viime aikoina kulkenut skandaalista toiseen.

Usko omaan lahkoon on siis luja, olipa se sisältä millaista silkkoa tahansa, joten siinä mielessä katolisen kirkon jäsen ei poikkea adventtikirkon jäsenestä.

Adventtikirkolla ei taida enää kovin lujaa mennä, kun uusia tilastoja ei ole uskallettu julkaista sitten vuoden 2010, joten käyrät menevät ilmeisen kovaa alaspäin, kaikkialla muualla paitsi kehitysmaissa, jossa lukutaidoton ihminen on helppoa riistaa amerikkalaisille lahkoille.

15

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyh!

      Olet äärimmäisen typerä suunsoittaja.

      • Ja sinä olet lutuinen kristitty jonka harteilla lepää erään amerikkalaisen rahanpesulaitoksen tulevaisuus.

        Mitäs pidät uudesta paavista?

        Aika kristillisen oloinen, suorastaan raamatullinen, jos vertaa amerikkalaisin liikemiehiin, jotka myös adventtikirkkoakin johtavat ja muita serkkujanne.

      • pyh!
        bushmanni kirjoitti:

        Ja sinä olet lutuinen kristitty jonka harteilla lepää erään amerikkalaisen rahanpesulaitoksen tulevaisuus.

        Mitäs pidät uudesta paavista?

        Aika kristillisen oloinen, suorastaan raamatullinen, jos vertaa amerikkalaisin liikemiehiin, jotka myös adventtikirkkoakin johtavat ja muita serkkujanne.

        Olet valehtelija.

      • pyh! kirjoitti:

        Olet valehtelija.

        >>> Olet valehtelija. >>>

        En yhtään enempää kuin sinäkään.

        Mutta mitenkäs se paavi?

        Vedonnut jo köyhien puolesta ja maailman ihmiset pitävät hänestä yli lahkorajojen, niin miten adventistit?

        Onko edelleen antikristus vai uppoaako moinen pelottelupotaska enää kuin kaikkein epätoivoisempaan uskonnolliseen jäteainekseen?

    • lappix

      Kuka sellaista antikristusta vielä odottaa, koska sehän tuli jo apostolien aikana.

      1. Joh. 2:18
      Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.

      Kuten huomaatte, nämä uskonnot ovat laidasta laitaan huuhaa järjestöjä ja niiden kannattajat pahempia taikauskoisia kuin aikansa pakanat.

      • ollut ja tulee

        Lappix ja bushmanni

        Hienostihan te bushmannin kanssa maalaatte itsenne Raamatun ilmoittaman sanan kuvauksella, eli antikristuksiksi.
        ts. maailmaa rakastavina suunne sen tunnustaa.

        1Jo 2:15-19 Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.
        Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.
        Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.
        Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niin kuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
        Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.

        Sattuuko kohdalleen, Bushmanni? Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme. Näinhän sinä todistat suullasi. ts. luet Sanan tuomiosanomaa kohdallesi, valinta, sen tulos antikristuksen puhetorvi.

        jatketaan.

        2. Piet 3:3 Viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia,.
        Juud 1:18 lisää samaan ajatukseen perustelun vaelluksenne tapaan.
        "jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan"..
        Eli juuri siinä käy kohti raamatun sana, kuinka se punnitsee teidät tuohon vaakakuppiin.

        Mitä haluatte tietää antikristuksen hengestä? Juuri siitä mistä te puhutte.
        Annetaan raamatun punnita puheitanne.
        1. Joh 4:3 "ja yksikään henki, ... tarkoittaa myös teitä ...... joka ei tunnusta Jeesusta, EI OLE JUMALASTA, ts. teidän puheenne ei ole Jumalasta suunne tunnustuksenne mukaan, vaan mitä se on?
        Sana jatkaa... se on antikristuksen henki.
        Niin, te ja teidän kaltaiset on olleet antikristuksen lähettiläitä, ..
        Se antikristus ei viivy, vaan on teissä ja toimii bushmannin ja samanhenkisten kautta.
        Mutta tietenkin loppuvaiheessa sen porukan johdossa tulee olemaan todellinen, joka ei ole Jumalasta, ja hän johdattaa omaa joukkoaan.

        se on ollut ja tulee olemaan. He väittävät olevansa Kristus, mutta eivät ole.
        bushmannikin on valinnut kuvansa, että todistusarvo näkyisi.
        Siksi antikristus pyrkii eksyttämään valitutkin, niin kuin Markus ja Apt. kertovat.
        2. Tess. 2:3-12 kertoo tuosta tulevasta, laittomuuden ihmisen ilmestymisestä.

        Mihin päästiin kirjoituksissanne, kun raamatulla punnitaan sanoja.

        Bushmann pääsee raamatun puntarissa antikristuksen palvelijaksi ja Sanan tuomitsemaksi.
        Entä sinä? Mihin tähtäät? Huudatko avuksi Kristuksen nimeä?

        Synti ja synnintunto se vie parannuksen paikalle, että synnin palkka, toinen kuolema ei saisi otetta.

        Muutoin ei ole vaihtoehtoja olemassa.

      • ollut ja tulee kirjoitti:

        Mitä tuo sekava horina koetti kertoa?

        Ymmärrän kyllä, että tuo on adventtikirkossa peruskauraa, mutta jos voisit lyhyemmin ja selkeämmin tuoda ajatuksesi julki.

      • N'mjyh
        ollut ja tulee kirjoitti:

        >>Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet;>>

        Juupa juu! Katolisesta kirkosta tässä kaikki lahkot, jotka nyt paavia Antikristukseksi leimaa, ovat lähtöisin. Eivät nykyiset katolisen kirkon ulkopuolella olevat kirkot ole uskoaan mistään taivaasta saaneet vaan niidenkin uskon historiallinen jatkumo menee katoliseen kirkkoon.

      • pyh!
        N'mjyh kirjoitti:

        Ei muuten mene.

      • ollut ja tulee kirjoitti:

        Lappix ja bushmanni

        Hienostihan te bushmannin kanssa maalaatte itsenne Raamatun ilmoittaman sanan kuvauksella, eli antikristuksiksi.
        ts. maailmaa rakastavina suunne sen tunnustaa.

        1Jo 2:15-19 Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.
        Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.
        Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.
        Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niin kuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
        Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.

        Sattuuko kohdalleen, Bushmanni? Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme. Näinhän sinä todistat suullasi. ts. luet Sanan tuomiosanomaa kohdallesi, valinta, sen tulos antikristuksen puhetorvi.

        jatketaan.

        2. Piet 3:3 Viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia,.
        Juud 1:18 lisää samaan ajatukseen perustelun vaelluksenne tapaan.
        "jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan"..
        Eli juuri siinä käy kohti raamatun sana, kuinka se punnitsee teidät tuohon vaakakuppiin.

        Mitä haluatte tietää antikristuksen hengestä? Juuri siitä mistä te puhutte.
        Annetaan raamatun punnita puheitanne.
        1. Joh 4:3 "ja yksikään henki, ... tarkoittaa myös teitä ...... joka ei tunnusta Jeesusta, EI OLE JUMALASTA, ts. teidän puheenne ei ole Jumalasta suunne tunnustuksenne mukaan, vaan mitä se on?
        Sana jatkaa... se on antikristuksen henki.
        Niin, te ja teidän kaltaiset on olleet antikristuksen lähettiläitä, ..
        Se antikristus ei viivy, vaan on teissä ja toimii bushmannin ja samanhenkisten kautta.
        Mutta tietenkin loppuvaiheessa sen porukan johdossa tulee olemaan todellinen, joka ei ole Jumalasta, ja hän johdattaa omaa joukkoaan.

        se on ollut ja tulee olemaan. He väittävät olevansa Kristus, mutta eivät ole.
        bushmannikin on valinnut kuvansa, että todistusarvo näkyisi.
        Siksi antikristus pyrkii eksyttämään valitutkin, niin kuin Markus ja Apt. kertovat.
        2. Tess. 2:3-12 kertoo tuosta tulevasta, laittomuuden ihmisen ilmestymisestä.

        Mihin päästiin kirjoituksissanne, kun raamatulla punnitaan sanoja.

        Bushmann pääsee raamatun puntarissa antikristuksen palvelijaksi ja Sanan tuomitsemaksi.
        Entä sinä? Mihin tähtäät? Huudatko avuksi Kristuksen nimeä?

        Synti ja synnintunto se vie parannuksen paikalle, että synnin palkka, toinen kuolema ei saisi otetta.

        Muutoin ei ole vaihtoehtoja olemassa.

        No niin "ollut ja tulee". Sinä rupesit vielä väärämieliseksi tuomariksi, joka päätät mikä on minun ja bushmannin kohtalo. Sellaisia tuomareita ovat uskonnollisesti sokeutuneet ja hengellisesti sairaat aivopestyt lahkolaiset, jotka elävät pahemmin kuin ateistit luuloissaan.
        Kai sinä ymmärrät, että olet erään uskonnon aivopesemä poloinen, jonka aivot on jätetty narikkaan jo ajat sitten. Se saa aikaan uskonto ja mielen manipulointi.

      • pyh!
        lappix kirjoitti:

        Sinä ja bushmanni olette jumalattomia matkalla helvetin tuleen.

    • Totuus esiin.

      Typeriä lahkoja ja kultteja tulee ja menee.
      Adventismi on yksi sellainen kultti, joka perustettiin herkkäuskoisten pölvästien huijaamistarkoitusta silmällä pitäen.
      Heidän profeettansa Ellen White oli huijari nro. 1.

      • armahta armahta

        Eikös se Ellen sanonut, että jos pöydässä on voita ja kananmunia, ei rukous lennähdä taivaaseen?
        Mutta jos pöytään on laitettu viiriäisenmunia ja oivariinia, miten käy?
        Tietääkö kukaan?

      • pyh!

        Väität sinä, koska olet sielunvihollisen vallassa.

    • Niin teillä.

      Ja sinä arvoisa "pyh!" olet kulttisi ja lahkosi huijaripastoreiden vallassa.

      Sielun viholliset ovat juuri ne teidän lahkonne pastorit.
      He viis veisaavat teistä, mutta rakastavat ja himoitsevat kiivaasti teidän rahojanne ja omaisuuttanne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      137
      3546
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      55
      3121
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2584
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      115
      2141
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      171
      1786
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      31
      1346
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1172
    8. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      953
    9. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      110
      923
    10. Polvinen hylkäsi Persut

      Polvinen teki ratkaisun, lähti Persujen paraati paikalta. Moni on jättänyt puolueen tavallisten kansalaisten joukosta.
      Kajaani
      158
      922
    Aihe