Tuo EU:n rahoituskriisi. Kyproksen veroparatiisi on hajoamassa käsiin.
Hei ! Me tienataan vai eikö tienatakkaan enää verottomilla talletuksilla.
Hei ! Me tienataan vai eikö tienatakkaan enää verottomilla talletuksilla.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Soini ollut vuosikausia oikeassa.
Kaikki mitä Soini on ennustanut, on toteutunut.
Rupusakkihallituksella vaan on omalehmä ojassa! Ei ole kanttia tunnustaa
että Soini oli oikeassa.
Korjaus tulee seuraavissa vaaleissa, jos Suomi on enää pelastettavissa!
Mikä korjaus silloin tulee, kun Soini luikkii taas hallitusvastuuta pakoon, niin kuin teki häpeällisesti viime vaalien jälkeen? Kuka sellaista puoluetta enää äänestäisi, kun niillä äänillä ei ole mitään merkitystä? Eihän oppositiosta tätä maata pysty johtamaan.
Ei osannut edes takkiiaan käntää...
Onneksi Jutta ja Arhinmäki tekivät senkin tyylillä...
Ja se tyyli tuntuu kansalaisten kukkaroissa nyt. Mikähän möly siitä olisi noussut, jos Soini olisi lähtenyt tuohon nykyiseen kansan kusetus hallitukseen ?
Ihan oikea teko olla menemättä tuollaiseen hallitukseen jossa esim vihreät ovat sen "rehellisin porukka ". Ovat ensin muka periaatteessa ydinvoima vastaan , mutta kuitenkin äänestävät sen puolesta.
"sen Soinin" The Soini?
Se nyt vaan menee politiikassa niin, että linjoja pitäisi päästä vetelemään hallitukseen jos jotain oikeasti aikaiseksi haluaa, ennustamisen lahjoilla ei pitkälle pötkitä. Himaselta tilataan tutkimukset ei puoluejohtaja Soinilta.
Näillä nyt mennään. Suomalaiset valitsivat kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi tuhoamaan tätä maata. Urpilainen laittaa Kataisen orjana vastaan sen minkä pystyy. On se nyt parempi vaihtoehto kuin EU asioissa kokoomuksen ruskeakieliosasto keskusta. PS on pakko nousta suurimmaksi puolueeksi tai sitten tehtävä suuria kompromisseja, että hallitukseen pääsee. Kaikkien on tehtävä kompromisseja ellei nyt diktaattori ole.
Soini tek oikei, ei lähtynyt tommotteen hallitukseen, saaphan siinä jauhaa että kun ei lähteny.
Mikähän huuto olisi alkanut, jos Soini olisi hypännyt Jykän hallitukseen. Jo olisi ilkuttu audi kyydistä ja takinkäännöstä jne. Soini menee vasta pääministeriksi seuraavaan hallitukseen.
Me kansalaiset ,jotka emme elä rahasta, sen tuottamasta materiaalista ja pakonomaisesta tarpeesta lisätä sitä suojata sitä sijoittaa sitä piilottaa sitä jne..me elämme rakkaudesta käsin, henkisen pääomamme antaman turvan ja suojan rauhassa..olemme näkijöita koska katsomme tätä menoa sivusta, päältä ja alta (menneisyys)..tililläni on aina vain tuhat euroa rahaa ja sillä tulen toimeen, en kärsi puutetta, ostan vain ja ainoastaan tarpeellisen, en käytä kelloa,enkä mene tarjousten perässä..työtä teen mielelläni,työtä joka innostaa ja palvelee omia vahvuuksiani..minua ei tarvitse kenenkään kadehtia eikä sääliä..mottoni on elä rauhassa..
Pidän kansalaisaloitetta tärkeänä. En niitä allekirjoita niin kauan kun olen kansanedustaja. Minulla on oikeus tehdä lakialoite Eduskunnassa. En aja kaksilla rattailla.
Soinin blokista osa.
Saarakkala ilmoitti julkisesti allekirjoittaneensa tuon irti EU:sta
aloitteen, onko tämä lausunto nyt julkinen moite moisesta röyhkeydestä,
että menee nyt toimimaan kysymättä timon mielipidettä,
ja ajattelee omilla aivoillaan?
Tällaista toimintaa toivoisin muiltakin persuilta, ja edustajiltamme
yleisemminkin, jos on oma näkemys, niin kertokaa se, puolue
ei saisi määrätä mitä mieltä edustaja saa olla.
Jokainen edustaja on vastuussa omista päätöksistään, ja nyt on
tehty paljon laittomia päätöksiä, niistä voi joutua vastuuseen
jonain päivänä.
Arkijärjen häviäminen ja röyhkeä yksilön vaatimus= lisää palkkaa ,auto jne.usein johtoportaassa tapahtuvaa kähmintää ja tavaranpesua ,vaihtokauppaa..ei voi nimittää maan ja kansan johtamista kansalaisten parhaaksi..rehellisyys on häviävä sana...tilaale on tullut ahneus..voi käydä niin ,että syö itsensä hengiltä etuajassa..
täältä Vasemmistoliiton ytimestä, että kampanjaluonnoksissa joissa, kyllä. Otetaan huomioon se mahdollisuus että valuuttakriisi laajenee. Selitetään euroopanlaajuinen kriisi ja ahdinko Timo Soinin ja "kätyreidensä" aiheuttamaksi. Eräässä kokouksessa jossa tuota luonnehdittiin liian isoksi valheeksi. Siihen vastattiin ettei seuraavaa kampanjaa saa pyörimään ilman valheita. Ja että jos aletaan valheita kertomaan, on parempi kertoa isoja.
Oleellista on se, että se kannattajajoukko joka on niellyt Vasemmistoliiton kampanjoinnin tähän asti, nielee kyllä soinin syyllisyyden talouskriisiinkin. Se mihin muut uskovat, on yhdentekevää.
Kyllä tällä eduskuntapaikat varmistuvat. Todennäköisesti paikka hallituksessakin. Taskun pohjalla kun on kourallinen muitakin täkyjä.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11
Tässä on täky, pelastetaan Suomi noiden ahneiden pakkiirien
vallasta.
Osallistukaa tähän, itsenäisyys takaisin, se on etumme.
Vaikka kuinka olisi Perussuomalaisten kannattaja, niin pakko silti myöntää että Perussuomalaisten kanta moniin keskeisiin asioihin on aivan auki.
Esim. Soinin ja perussuomalaisten kanta Suomen EURO-rahaliiton jäsenyyteen jatkossa. Onko niin että jos Perussuomalaiset ovat seuraavan hallituksen pääministeripuolue, niin he silloin kannattavat kansanäänestyksen järjestämistä Suomen Euro-rahaliitto jäsenyydestä?
Soinilta tulee herkästi arvostelua siitä että Ruotsi ja Tanska ovat säilyneet EU-takausvelkakurimuksesta täydellisesti. Kun vastaavasti Suomen selkään on kasattu jo 70 miljardin euron edestä muiden velkoja, ja velkataakka ja tulonsiirtojen maksutaakka kasvaa jatkuvasti.
Mutta mikä on Soinin kanta, mahdollisena seuraavana pääministerinä? Onko Soini valmis laittamaan Euro-rahaliiton jäsenyyden kansanäänestykseen vai eikö ole?
ei meitä keski ikäisiä ja vanhempia äänestäjiä mikään valhe mene läpi, kokemusta on niin monista hallituksista jne. ilmiöt eivät ole uusia, ne kiertäää radallaan vuosisatoja jopa tuhansia, matkia voi aina..lähellä maailman muutosta aina kärhämöidään, jalkoihin sotkeutuu muutama "tärkeä" ukko, nuoret ei nääs nimiä kumarra, en kyllä minäkään...vaalit voittaa vain kätyrit jos vanhat nukkuu tai on huumattu kynillä ja kahvilla..
Se on tiedetty jo paljon ennen Soinin möykkäämistä, soini vaan lainaa muilta omiksi sanoiksi.
SDP:n Urpilainen oli jyrkkänä EU-tukipaketteja vastaan, ja etenkin ulkomaisten pankkien suoraa tukemista vastaan. Eikä missään tapauksessa suomalaisten verorahoilla, vaan ensi sijassa sijoittajien omilla rahoilla.
Urpilaisen takki kääntyi täysin, kun oli joitakin kuukausia istunut hallituksessa. Nyt Urpilaiselle ja Arhinmäelle uppoaa Espanjan miljardien eurojen yksityispankkiiritukilainat kuin tyhjää vaan, ja korruptiota ja rahanpesuakin tuetaan kyselemättä.
Siksi kuulisi mielellään ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA noita Soinin puolueen lupauksia ja sitoumuksia, että mihin asioihin hän EU:n ja Euron osalta sitoutuu.
Tuntuu olevan että Hallituksessa muutaman kuukauden kun istuu, niin ihminen kuin ihminen korruptoituu läpikotaisin. Näin kävi Urpilaiselle, Päivi Räsäselle ja viimeisimpänä kaikkein kovimmalle moralistille, Heidi Hautalalle.
Ihan vaan tämän vuoksi haluaisin vähitellen alkaa kuulemaan jonkinlaisia EU-linjauksia Soinin porukankin puolelta. Ei ole lainkaan pois suljettua etteikö meilläkin olisi ensi syksynä Eduskuntavaalit.
Taitaa olla hallituksen jäsenillä omat tilit vaarassa siellä Kyproksen pankeissa ?
Suomen rehellisin hallitus istuu nyt Suomessa vai ?
Jos muistatte mitä sanottiin aiemmin Kyproksen talouden vaikutuksesta EU :n talouteen ? Se on niin pieni talous sillä ei ole vaikutusta, mutta jos Italia tai Espanja menee nurin on vaikutukset valtavat.
Soini on piikki vasureiden ja demareiden lihassa.
Soini on ihan oikeasti todella kipeä piikki koko Euroopan per-seessä, ja on ollut sitä jo pitkään.
Maailman 7:ksi vaarallisimman miehen titteliäa ei anneta ihan käykäisin perustein.
http://www.iltalehti.fi/talous/2012071015826958_ta.shtml
Soini on oppositiosta käsin itselleen tuon tittelin vallannut. Jos tulevassa hallituksessa Soini eriyttää Suomen ulos Eurosta, niin Soini on silloin jo maailman vaarallisin mies.
Kun joku vielä uskaltaisi kertoa Kyproksesta sen minkä moni tietää että se on ryssärosvojen hallussa koko Kypros.
Rahat EU:lta eivät mene kansalle vaan ryssämafialle. Yksikään poliitikko ei uskalla kertoa tätä ja esittävät tietämätöntä.
Keskusteluketjut aiheesta katoavat myös tältä palstalta.
Pienenpää suuta tai itäpojat tulee kertoon totuuden sulle.siinä on vain yksi komromissi.
Soini on kyllä selvästi kertonut ettei hän halua eroa eu:sta,
vaan toisenlaista eu:ta.
Mutta mitä hyötyä siitä on kun isojen poikien suunnitelma
on tehdä euroopasta liittivaltio, mutta se piti tehdä pienin
askelin, ja niinhän nyt on edetty.
Soini saisi korkeintaan aikaan pienen viiveen, ei muuta.
Moni asiantuntija on sanonut, että valinta on tehtävä, joko
liittovaltio tai eu:n hajoaminen.