Presidentti Niinistön kasvot ovat päässeet oikein paraatipaikalle.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013032016807981_uu.shtml
" - Onhan se paljon rumempi kuin muut! Vuoden uutiskuva 2012 -palkinnon juuri voittanut Iltalehden valokuvaaja Jenni Gästgivar, 32, naurahtaa katselleessaan ottamaansa valokuvaa.
- Minulla on ristiriitainen suhtautuminen kuvaan, koska se on ruma ja ällöttävä, mutta ei kaiken aina tarvitse olla kaunista. "
Hieno tatska! Haluan samanlaisen.
Vuoden lehtikuva valittu!
351
686
Vastaukset
- No huh huh!
Alentavaa. Terveisiä persiistä.
- Sale pokkuroi USAn r
Sale pokkuroi USAn roistovaltioon päin minkä ennättää. USAn salakuuntelulaitteet on kytketty presidentinlinnaan ja Mäntyniemeen. Tarja ei olisi sitä suvainnut, Sale on myynnyt viestintäsalaisuuden USAlle ja NATOlle.
- Vastoin demokraattis
Sale pokkuroi USAn r kirjoitti:
Sale pokkuroi USAn roistovaltioon päin minkä ennättää. USAn salakuuntelulaitteet on kytketty presidentinlinnaan ja Mäntyniemeen. Tarja ei olisi sitä suvainnut, Sale on myynnyt viestintäsalaisuuden USAlle ja NATOlle.
Vastoin demokraattista duunari-imagoaan Halonen onkin tarkka muodollisuuksista ja omasta asemastaan. Hän haluaa määrätä ja olla keskipiste. ?Halonen pelkää, että hänen selkänsä takana häntä vastaan juonitaan. Eräiden eduskuntavaalien alla hän raivosi vaalitoimistolaisille, että he ovat tahallaan hävittäneet hänen vaaliesitteensä. Ei rauhoittunut, vaikka hänelle kerrottiin, että esitteet oli jaettu äänestäjille.? - Puoluetoveri ......"
- hyvää pääsiäistä
Mämmiä Jäpäläskille
http://farm9.staticflickr.com/8090/8577025938_ed7d4f0301.jpg
-- eurooppa- ja ulkomaa
eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok) ennusti eurooppalaisen puolustusyhteistyön laajenevan lähiaikoina.
"Meillä ei ole varaa pitää kaikkia puolustuksen osa-alueita. Meillä ei ole varaa investointeihin tai materiaaliin. Eli tehtävänjako menee tavalla tai toisella uusiksi."
Stubbin mukaan pääsyynä yhteistyön lisäämiseen on se, että puolustusliitto Naton vaikutusvalta Euroopassa vähenee. - Stubb paheksuu Wiki
Stubb paheksuu Wikileaksia ja Wikileaks-ilmiö on hänen mielestään vastenmielinen.
- UPEA TATSKA
Hienoa jos ja kun Niinistö-tatuoinnit yleistyvät. Pakara on tietty erikoislaatuinen paikka tatuoinnille, mutta kiintoisaa silti. Ehkä tulevana kesänä näemme useammakin suomalaisen hartianseudulla tai muualla hienon Niinistö-tatskan, joka kertoo tottakai siitä, kuinka suuresti todellista arvojohtajaa ja hyvää presidenttiä kunnioitetaan ja arvostetaan.
Eipä juuri tule mieleen että edellisestä presidentistä, tarja halosesta, olisi kukaan koskaan halunnut loppuelämän kestävää minkäänlaista kuvaa ihoonsa. No, presidenteissä on eroja - edellisestä ei oikein tykätty ja nykyistä rakastetaan.- Tuskinpa vain.
Hartiaseudulla? Eihän kukaan tuollaista näkyvään paikkaan ota.
Perskannikka on sijaintina selääkin selvempi ilmoitus, että Niinistö on hanurista koko mies. - BRUAHAHAHAHAHAHA!
Tuskinpa vain. kirjoitti:
Hartiaseudulla? Eihän kukaan tuollaista näkyvään paikkaan ota.
Perskannikka on sijaintina selääkin selvempi ilmoitus, että Niinistö on hanurista koko mies.Voi jäpäläski rassukkaa, kuinka kovasti sitä kismittääkään, kun Niinistöstä pidetään niin paljon, että ihmiset ottavat Niinistö-tatskoja.
Ja se otusrassukka luuli, että tatskajutussa on jotain pilkattavaa.
TULI MOKATTUA, vai mitä jäpälössykkä? BRUAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHHAHAHAHA! - Heh heh, tuohan oli
BRUAHAHAHAHAHAHA! kirjoitti:
Voi jäpäläski rassukkaa, kuinka kovasti sitä kismittääkään, kun Niinistöstä pidetään niin paljon, että ihmiset ottavat Niinistö-tatskoja.
Ja se otusrassukka luuli, että tatskajutussa on jotain pilkattavaa.
TULI MOKATTUA, vai mitä jäpälössykkä? BRUAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHHAHAHAHA!...kännisen persun ajattelematon vastalause. Nyt on ruma naama rumassa paikassa ryppyreiän vieressä.
Mokattua tuli...tuon paran, jolla nyt on Suomen rumin hanuri.
Kai se siihen päälle on jo uuden kuvan laitattanut, apinan tai jotain? - Bruahahahahaha!
Heh heh, tuohan oli kirjoitti:
...kännisen persun ajattelematon vastalause. Nyt on ruma naama rumassa paikassa ryppyreiän vieressä.
Mokattua tuli...tuon paran, jolla nyt on Suomen rumin hanuri.
Kai se siihen päälle on jo uuden kuvan laitattanut, apinan tai jotain?Taitaa jäpälössöä kismittää vielä enemmän, kunhan se tajuaa sen vanhan totuuden: "Se joka seli-seli-selittää, on jo hävinnyt!"
JA TAAS OSUU JA UPPOAA KUIN TÄSMÄOHJUS JÄPÄPISSALIISAN LÄSKIKEHOON!!
Bruahahahahahahaha! - Heh heh, sinähän...
Bruahahahahaha! kirjoitti:
Taitaa jäpälössöä kismittää vielä enemmän, kunhan se tajuaa sen vanhan totuuden: "Se joka seli-seli-selittää, on jo hävinnyt!"
JA TAAS OSUU JA UPPOAA KUIN TÄSMÄOHJUS JÄPÄPISSALIISAN LÄSKIKEHOON!!
Bruahahahahahahaha!...siinä jumitat ja tuoOSUU JA UPPOAAKIN on jo niin eilispvää ettei sekään muuta kuin naurata.
On se vaan metkaa ettet keksi Niinistöstä mitään hyvää sanottavaa.
Onko mielikuvitusesi heikko, tuon KANKEAKIELISEN ilkkumisen lisäksi? - Aaaaahhhh, ihanaa!
Heh heh, sinähän... kirjoitti:
...siinä jumitat ja tuoOSUU JA UPPOAAKIN on jo niin eilispvää ettei sekään muuta kuin naurata.
On se vaan metkaa ettet keksi Niinistöstä mitään hyvää sanottavaa.
Onko mielikuvitusesi heikko, tuon KANKEAKIELISEN ilkkumisen lisäksi?Aaaaaaaaahhhhhh, miten hupaisan riemukasta - nimittäin tuo millä tavoin jäpälössykkä kiemurtelee kismityksissään!
Upeaa, kuinka ivan täsmäohjukset ovat tehneet tehtävänsä!
Tämä on hyvä päivä, bruahahahhahahahahhahhahaha! - -MOT-
Aaaaahhhh, ihanaa! kirjoitti:
Aaaaaaaaahhhhhh, miten hupaisan riemukasta - nimittäin tuo millä tavoin jäpälössykkä kiemurtelee kismityksissään!
Upeaa, kuinka ivan täsmäohjukset ovat tehneet tehtävänsä!
Tämä on hyvä päivä, bruahahahhahahahahhahhahaha!Mikä oli todistettava.
Rassukka. - BRUAHAHAHAHA!
-MOT- kirjoitti:
Mikä oli todistettava.
Rassukka.Ja v-ituiksi meni lössykkällä tuokin:
M.O.T. tarkoittaa yleisemmin "Mikä ON TODISTETTU".
Matematiikassa tosin käytetaan tuota ontuvaa muotoa "...oli todistettu."
Katsos, pässinpää, ei sitä sivistystä - edes "yleis"-sellaista - sieltä netistä ja hakukoneista saa.
Kärvistele kismityksessäsi, loisolio, kärvistele!
BRUAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHA!!! - Kauheesti...
BRUAHAHAHAHA! kirjoitti:
Ja v-ituiksi meni lössykkällä tuokin:
M.O.T. tarkoittaa yleisemmin "Mikä ON TODISTETTU".
Matematiikassa tosin käytetaan tuota ontuvaa muotoa "...oli todistettu."
Katsos, pässinpää, ei sitä sivistystä - edes "yleis"-sellaista - sieltä netistä ja hakukoneista saa.
Kärvistele kismityksessäsi, loisolio, kärvistele!
BRUAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHA!!!...tuhlaat aikaasi, tyhjännauraja.
Ei ole rassukalla ketään. - Miksi Niinistöä on n
-MOT- kirjoitti:
Mikä oli todistettava.
Rassukka.Miksi Niinistöä on nuorennettu niin voimakkaasti kuvankäsittelyllä?
"Häntä ei ole varsinaisesti pyritty meidän eikä kuvaajan toimesta nuorentamaan. Kuvalle on tehty normaali potrettikäsittely, eli sen valaistusta on jälkikäteen säädetty normaalisti." - tyhmä kysymys!
Miksi Niinistöä on n kirjoitti:
Miksi Niinistöä on nuorennettu niin voimakkaasti kuvankäsittelyllä?
"Häntä ei ole varsinaisesti pyritty meidän eikä kuvaajan toimesta nuorentamaan. Kuvalle on tehty normaali potrettikäsittely, eli sen valaistusta on jälkikäteen säädetty normaalisti."Koska se on aika ruma ja kulahtanut kaveri.
Siksi. - "Joskus tuntuu, mutt
tyhmä kysymys! kirjoitti:
Koska se on aika ruma ja kulahtanut kaveri.
Siksi."Joskus tuntuu, mutta se on varmaan sama kaikilla julkisuuden henkilöillä. Helsinki on sellainen suuri kirkonkylä, aina täällä joku seurailee, että tuossa se nyt meni tien yli. Mutta minulla on siihen keinoni, maailma on lavea."
- kuin Nihilistö?
Kauheesti... kirjoitti:
...tuhlaat aikaasi, tyhjännauraja.
Ei ole rassukalla ketään.Napoleon oli lyhyt. Hänen valloitushimonsa johtui pakkomielteestä kompensoida alamittaisuuden tunnetta.
Aprillia!
Todellisuudessa Napoleon oli 1800-luvun keskimittaista ranskalaista jopa himpun pidempi, noin metrin ja 70 senttimetriä.
Käsitys poikkeuksellisen lyhyestä Napoleonista saattaa liittyä siihen, että hänen pituutensa raportoitiin ranskalaisissa tuumissa: 5 jalkaa 2 tuumaa Ranskassa on yhtä kuin 5 jalkaa 7 tuumaa Britanniassa. Ero on yli 10 senttiä. Brittilehdistö ruokki myös innokkaasti mielikuvaa lyhyestä vihollisjohtajasta.
Napoleon nähtiin usein myös henkivartijoiden ja huippusotilaiden vierellä, jotka olivat aikansa kookkaimpia ihmisiä. Se ei auttanut lyhyen maineeseen. - Tiesitkö?
"Joskus tuntuu, mutt kirjoitti:
"Joskus tuntuu, mutta se on varmaan sama kaikilla julkisuuden henkilöillä. Helsinki on sellainen suuri kirkonkylä, aina täällä joku seurailee, että tuossa se nyt meni tien yli. Mutta minulla on siihen keinoni, maailma on lavea."
Viikingeillä oli kypärissään sarvet.
Aprillia!
Viikingeillä ei ollut kypärissään sarvia, tai ainakaan siitä ei ole todisteita. Sarvista olisi päinvastoin ollut lähitaistelussa haittaa. Yhden teorian mukaan mielikuva sarvista yleistyi, koska puvustaja Carl Emil Doepler käytti kypäröissä lehmänsarvia Richard Wagnerin Nibelungin sormus -oopperan versiossa vuodelta 1876. - Osinko on pääomatulo
tyhmä kysymys! kirjoitti:
Koska se on aika ruma ja kulahtanut kaveri.
Siksi.Osinko on pääomatuloa eli varallisuuden kerryttämää tuloa. Jos nettovarallisuutta ei ole, ei ole myöskään pääomaa, joka osinkoa kerryttäisi. Tämän vuoksi tällaisen "ilman varallisuutta" kertyneen pääomatulon ankarampi verotus on perusteltua.
Väite neljä kertaa alhaisemmasta osinkoverokohtelusta ei pidä paikkaansa, kun otetaan huomioon yhtiön vero, niin kuin tulee tehdä, joskin ero on silloinkin suuri. - juu ei poissa
Osinko on pääomatulo kirjoitti:
Osinko on pääomatuloa eli varallisuuden kerryttämää tuloa. Jos nettovarallisuutta ei ole, ei ole myöskään pääomaa, joka osinkoa kerryttäisi. Tämän vuoksi tällaisen "ilman varallisuutta" kertyneen pääomatulon ankarampi verotus on perusteltua.
Väite neljä kertaa alhaisemmasta osinkoverokohtelusta ei pidä paikkaansa, kun otetaan huomioon yhtiön vero, niin kuin tulee tehdä, joskin ero on silloinkin suuri.Muistion mukaan tuloerot todella kaventuvat aavistuksen: tuloerojen suuruutta kuvaavalla Gini-kertoimella 0,03 prosenttiyksikköä.
Euroissa se tarkoittaisi, että vähiten tienaavalla kymmenyksellä jäisi vuodessa käteen 3 euroa enemmän kuin aiemmin, ja eniten tienaavalla kymmenyksellä 94 euroa vähemmän. - Miten niin suurella
Tiesitkö? kirjoitti:
Viikingeillä oli kypärissään sarvet.
Aprillia!
Viikingeillä ei ollut kypärissään sarvia, tai ainakaan siitä ei ole todisteita. Sarvista olisi päinvastoin ollut lähitaistelussa haittaa. Yhden teorian mukaan mielikuva sarvista yleistyi, koska puvustaja Carl Emil Doepler käytti kypäröissä lehmänsarvia Richard Wagnerin Nibelungin sormus -oopperan versiossa vuodelta 1876.Miten niin suurella äänten enemmistöllä? Äänestysprosentti laski. Salea ei haluttu äänestää, kansa ei halunnut kannattaa Salea.
- Halosenkin parhaat "
"Joskus tuntuu, mutt kirjoitti:
"Joskus tuntuu, mutta se on varmaan sama kaikilla julkisuuden henkilöillä. Helsinki on sellainen suuri kirkonkylä, aina täällä joku seurailee, että tuossa se nyt meni tien yli. Mutta minulla on siihen keinoni, maailma on lavea."
Halosenkin parhaat "kouluarvosanat" sunnuntaisuomalaisen gallupeissa olivat presidenttirupeaman alkuvuosilta, kun median myönteisyys vielä vaikutti. Samalla lailla se median suhtautuminen tulee muuttumaan vielä Niinistöönkin, kun kansa kyllästyy lukemaan vain Jennin tyylistä ja lehteä pitää myydä toisella tavalla. Henkselien paikuttelu vajaan vuoden jälkeen on hiukan tyhmää.
- Aaltoa jurppii myös
tyhmä kysymys! kirjoitti:
Koska se on aika ruma ja kulahtanut kaveri.
Siksi.Aaltoa jurppii myös antelias osinkoverouudistus.
"Ja tämän päälle tulee vielä erikoisale oikein hyvätuloisille. He pystyvät vastedes ottamaan yrityksestään rahaa ulos matalalla verolla niin paljon kuin sitä siellä on", hän hämmästelee. - Tuo Hesarin korjauks
tyhmä kysymys! kirjoitti:
Koska se on aika ruma ja kulahtanut kaveri.
Siksi.Tuo Hesarin korjauksen päiväys selittyy yksinkertaisella asialla: heidän muutamaa päivää aiempaan pääkirjoitukseen oli livahtanut netissä toistettu valhe, johon oli pyydetty oikaisua ja siihen Hesarin oli nöyrryttävä, koska faktat menivät toisin.
Molemmat vierailut olivat Halosen presidentti-taipaleen alusta, kohtaamiset kuitenkin kahden eri presidentin kanssa.
Sitten kaatuvat tornit, USA alkoi käydä kahta sotaa ja Suomi ei luojan kiitos ole Nato-maa. USA:n presidentillä alkoi olla muita kiireitä, rahankerjuureissuja ja joukkojenpyyntötoiveita Nato-kumppanimailta.
Jokainen tavallinen tallaaja ei pääse Valkoisessa Talossa tapaamaan presidenttiä.
Sinäkään et pääsisi. Hyvä jos pääsisit koko - Eikö se gallup sillo
Miten niin suurella kirjoitti:
Miten niin suurella äänten enemmistöllä? Äänestysprosentti laski. Salea ei haluttu äänestää, kansa ei halunnut kannattaa Salea.
Eikö se gallup silloin pidäkään paikkaansa, jos siinä ei Niinistö saa hyviä arvosanoja? Onko gallup väärin tehty vai onko kysytty vääriltä ihmisiltä?
Sinun aivottomia aivopierujasi on täällä naurettu, koska niiden sisältö on säälittävän huvittavaa nuoleskelua. - Halonen kertoo oman
juu ei poissa kirjoitti:
Muistion mukaan tuloerot todella kaventuvat aavistuksen: tuloerojen suuruutta kuvaavalla Gini-kertoimella 0,03 prosenttiyksikköä.
Euroissa se tarkoittaisi, että vähiten tienaavalla kymmenyksellä jäisi vuodessa käteen 3 euroa enemmän kuin aiemmin, ja eniten tienaavalla kymmenyksellä 94 euroa vähemmän.Halonen kertoo oman presidenttikautensa aikana havainneensa niin yritysvaltuuskuntien vetäjänä kuin lukuisissa kestävän kehityksen kansainvälisissä luottamustehtävissään, että liiketoimintojen ja kestävän kehityksen periaatteiden yhteensovittamisessa on "välillä aika iso gäppi".
- Se on jotenkin lapse
Aaltoa jurppii myös kirjoitti:
Aaltoa jurppii myös antelias osinkoverouudistus.
"Ja tämän päälle tulee vielä erikoisale oikein hyvätuloisille. He pystyvät vastedes ottamaan yrityksestään rahaa ulos matalalla verolla niin paljon kuin sitä siellä on", hän hämmästelee.Se on jotenkin lapsellista verrata nykyistä ja entistä tasavallan presidenttiä, ja sitä kumpi mistäkin saa paremman keskiarvon.
Ei Niinistö ainakaan tähän mennessä ole mitenkään erityisen onnistunut tehtävässään, jos nyt ei isompia mokiakaan ole tehnyt. Tavallisen harmaa, vanhentunut virkamiestyyppi, jonka vaimosta kirjoitetaan enemmän kuin hänestä.
Onkohan se niin, että niin kauan kun Jennin kasvoilla ei ole ryppyjä, niin Saulikin menestyy? Sitten kun ikä näkyy Jenninkin olemuksessa, voi Saulilla olla vaikeuksia pitää "keskiarvonsa" korkealla. - Presidentti Tarja Ha
Aaltoa jurppii myös kirjoitti:
Aaltoa jurppii myös antelias osinkoverouudistus.
"Ja tämän päälle tulee vielä erikoisale oikein hyvätuloisille. He pystyvät vastedes ottamaan yrityksestään rahaa ulos matalalla verolla niin paljon kuin sitä siellä on", hän hämmästelee.Presidentti Tarja Halonen tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin tiistaina Putinin Novo-Ogarjovon edustushuvilalla Moskovan ulkopuolella. Tapaamiseen osallistui myös Moskovassa parhaillaan vieraileva valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd), jonka Halonen esitteli Putinille.
- Presidentti Tarja Ha
Miten niin suurella kirjoitti:
Miten niin suurella äänten enemmistöllä? Äänestysprosentti laski. Salea ei haluttu äänestää, kansa ei halunnut kannattaa Salea.
Presidentti Tarja Halonen tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin tiistaina Putinin Novo-Ogarjovon edustushuvilalla Moskovan ulkopuolella. Tapaamiseen osallistui myös Moskovassa parhaillaan vieraileva valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd), jonka Halonen esitteli Putinille.
- Halonen ja Putin kes
Halonen kertoo oman kirjoitti:
Halonen kertoo oman presidenttikautensa aikana havainneensa niin yritysvaltuuskuntien vetäjänä kuin lukuisissa kestävän kehityksen kansainvälisissä luottamustehtävissään, että liiketoimintojen ja kestävän kehityksen periaatteiden yhteensovittamisessa on "välillä aika iso gäppi".
Halonen ja Putin keskustelivat Halosen mukaan puolisentoista tuntia kestäneen tapaamisen aikana niin kuin vanhat kollegat keskustelevat. Halosen aikana liikkeelle lähteneiden asioiden lisäksi esillä olivat myös kestävän kehityksen ja kansainvälisen politiikan kysymykset.
"Puhumme usein myös tällaisista sanotaanko kissa-asioista", Halonen kertoi STT:lle puhelimitse tapaamisen päätyttyä. - Halonen siirtyy perj
Presidentti Tarja Ha kirjoitti:
Presidentti Tarja Halonen tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin tiistaina Putinin Novo-Ogarjovon edustushuvilalla Moskovan ulkopuolella. Tapaamiseen osallistui myös Moskovassa parhaillaan vieraileva valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd), jonka Halonen esitteli Putinille.
Halonen siirtyy perjantaina Moskovasta Pietariin osallistuakseen Itämeri-huippukokoukseen ja tavatakseen muun muassa Venäjän pääministerin Dmitri Medvedevin. Silloin keskustelun keskiöön saattavat nousta kissa-asiat sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä Halosen nykyinen kissahan on lahja Medvedeviltä.
- Niinistö mitä todenn
Halosenkin parhaat " kirjoitti:
Halosenkin parhaat "kouluarvosanat" sunnuntaisuomalaisen gallupeissa olivat presidenttirupeaman alkuvuosilta, kun median myönteisyys vielä vaikutti. Samalla lailla se median suhtautuminen tulee muuttumaan vielä Niinistöönkin, kun kansa kyllästyy lukemaan vain Jennin tyylistä ja lehteä pitää myydä toisella tavalla. Henkselien paikuttelu vajaan vuoden jälkeen on hiukan tyhmää.
Niinistö mitä todennäköisimmin mokasi Suomen mahdollisuudet YK:n turvalisuusneuvoston vaihtuvaan jäsenyyteen tankeroenglannillaan muutama viikko sitten. Halonen, Ahtisaari ja Tuomioja olivat lobanneet maamme selkeäksi ennakkosuosikiksi, mutta sitten Salen piti avautua.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288508879609.html
(Kokoomuksen) Toivo elää vielä, mutta pikkuruiselle Luxemburgille saattaa mennä...olispa nyt Jenni jakanut vaikka runokirjojaan siellä salissa ja vienyt huomiota Niinistön mongerrukselta. Olisivat olleet niin otettuja kirjasta ja kenenlie-nimmareista. DDD
Jännitetään vielä hetki ryssiikö pressa tuon lopullisesti...ei hyvältä näytä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012101816221736_uu.shtml
Ja ryssihän se, s-tana. - Vasemmistoliiton edu
Halonen siirtyy perj kirjoitti:
Halonen siirtyy perjantaina Moskovasta Pietariin osallistuakseen Itämeri-huippukokoukseen ja tavatakseen muun muassa Venäjän pääministerin Dmitri Medvedevin. Silloin keskustelun keskiöön saattavat nousta kissa-asiat sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä Halosen nykyinen kissahan on lahja Medvedeviltä.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie on tyytyväinen osinkoverosopan ratkaisuun. Hänen mielestään kokoomus joutui taipumaan vasemmiston edessä.
"Osinkoverotuksen räikeimmät epäkohdat korjataan. Koko osinkoveroprosessi on osoittanut sen, että jatkossakin vasemmiston on oltava valppaana", Lapintie sanoo tiedotteessa. - Soini ei suostu enää
Halonen siirtyy perj kirjoitti:
Halonen siirtyy perjantaina Moskovasta Pietariin osallistuakseen Itämeri-huippukokoukseen ja tavatakseen muun muassa Venäjän pääministerin Dmitri Medvedevin. Silloin keskustelun keskiöön saattavat nousta kissa-asiat sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä Halosen nykyinen kissahan on lahja Medvedeviltä.
Soini ei suostu enää antamaan edes haastatteluja, jotka liittyisivät taannoiseen BBC:n Hardtalk-ohjelmaan tai Haglundin syytöksiin.
- Niinistö sanoi, ette
kuin Nihilistö? kirjoitti:
Napoleon oli lyhyt. Hänen valloitushimonsa johtui pakkomielteestä kompensoida alamittaisuuden tunnetta.
Aprillia!
Todellisuudessa Napoleon oli 1800-luvun keskimittaista ranskalaista jopa himpun pidempi, noin metrin ja 70 senttimetriä.
Käsitys poikkeuksellisen lyhyestä Napoleonista saattaa liittyä siihen, että hänen pituutensa raportoitiin ranskalaisissa tuumissa: 5 jalkaa 2 tuumaa Ranskassa on yhtä kuin 5 jalkaa 7 tuumaa Britanniassa. Ero on yli 10 senttiä. Brittilehdistö ruokki myös innokkaasti mielikuvaa lyhyestä vihollisjohtajasta.
Napoleon nähtiin usein myös henkivartijoiden ja huippusotilaiden vierellä, jotka olivat aikansa kookkaimpia ihmisiä. Se ei auttanut lyhyen maineeseen.Niinistö sanoi, ettei varsinaisesti halua arvostella hallituksen toimia, mutta hän ilmaisi myös sen, ettei pidä hallituksen alkuperäistä osinkoveropäätöstä kohtuullisena.
"En tiedä, missä asiat ovat puuroutuneet. Selventämisen varaa on", Niinistö sanoi. - kansalaiset-medborga
Soini ei suostu enää kirjoitti:
Soini ei suostu enää antamaan edes haastatteluja, jotka liittyisivät taannoiseen BBC:n Hardtalk-ohjelmaan tai Haglundin syytöksiin.
Tieto hallituksen päätöksestä korjata kehysriihen osinkoveropäätöksiä tuli vasta presidentin tavattua suomalaistoimittajia Kööpenhaminassa. Tuolloin Niinistö piti tarpeellisena sitä, että hallitus muuttaa päätöstään.
"Minä olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että jokaisen on syytä osoittaa esimerkillään, että kohtuuskin on ihan tarpeeksi. Jos näin mennään, niin kyllä minä tiedän, mitä voin ensi uutena vuotena puheessani puhua." - juu ei poissa
Soini ei suostu enää kirjoitti:
Soini ei suostu enää antamaan edes haastatteluja, jotka liittyisivät taannoiseen BBC:n Hardtalk-ohjelmaan tai Haglundin syytöksiin.
Kansalaisaloitteiden käsittely eduskunnassa näyttää jakavan eduskuntaryhmiä selvästi. Vasemmistoliitto, vihreät ja perussuomalaiset vaativat, että kansalaisaloitetta käsittelevän valiokunnan olisi aina annettava aloitteesta mietintö.
Muut ryhmät jättäisivät valiokunnille enemmän päätösvaltaa lopputuloksen suhteen. - Demarivaltuutetut ka
Soini ei suostu enää kirjoitti:
Soini ei suostu enää antamaan edes haastatteluja, jotka liittyisivät taannoiseen BBC:n Hardtalk-ohjelmaan tai Haglundin syytöksiin.
Demarivaltuutetut kautta maan olisivat sitoutuneita esittämään, että kunnallisten kilpailutusten yhtenä kriteerinä on se, ettei veroparatiiseissa toimita.
- Uiuiuiui - kuinka jä
Aaltoa jurppii myös kirjoitti:
Aaltoa jurppii myös antelias osinkoverouudistus.
"Ja tämän päälle tulee vielä erikoisale oikein hyvätuloisille. He pystyvät vastedes ottamaan yrityksestään rahaa ulos matalalla verolla niin paljon kuin sitä siellä on", hän hämmästelee.Khihihihihiiihihihii
Uiuiuiui - kuinka jäpälössylässyttäjää kismittääkään!!!!
Khihihiihiihihihiihihihihiihi.... - voi vitalis
Halonen kertoo oman kirjoitti:
Halonen kertoo oman presidenttikautensa aikana havainneensa niin yritysvaltuuskuntien vetäjänä kuin lukuisissa kestävän kehityksen kansainvälisissä luottamustehtävissään, että liiketoimintojen ja kestävän kehityksen periaatteiden yhteensovittamisessa on "välillä aika iso gäppi".
Ei sanaakaan Kiinan ihmisoikeustilanteesta, toimittajien ja kansalaisaktiivien mielivaltaisista tuomioista ja sananvapauden loukkauksista. Päinvastoin: Niinistö myötäili ja peräsi ymmärrystä kulttuurieroja puolustaen.
"– Tänä päivänä maailmassa on ehkä miljardin verran ihmisiä, joilla on läntinen kulttuuritausta, mutta kuusi miljardia muuta. Sen ymmärtäminen on erittäin tärkeää myös Euroopassa."
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288554398574.html
Seuraavaksi Niinistö patsastelee Boaon talousfoorumissa, johon osallistuvat myös Kiinan presidentti Xi, Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajev, Burman presidentti U Thein Sein ja Sambian presidentti Michael Chilufya Sata. - Tarja edusti Suomea
Soini ei suostu enää kirjoitti:
Soini ei suostu enää antamaan edes haastatteluja, jotka liittyisivät taannoiseen BBC:n Hardtalk-ohjelmaan tai Haglundin syytöksiin.
Tarja edusti Suomea ulkomailla tyylikkäästi, tunsi keskeiset tärkeät valtion ja maailman asiat. Sale liehuu kuninkaallisten parissa, eihän niillä ole valtaa eikä vastuuta.
- Sale olisi saanut ku
juu ei poissa kirjoitti:
Kansalaisaloitteiden käsittely eduskunnassa näyttää jakavan eduskuntaryhmiä selvästi. Vasemmistoliitto, vihreät ja perussuomalaiset vaativat, että kansalaisaloitetta käsittelevän valiokunnan olisi aina annettava aloitteesta mietintö.
Muut ryhmät jättäisivät valiokunnille enemmän päätösvaltaa lopputuloksen suhteen.Sale olisi saanut kunnianhimonsa tyydytettyä, jos olisi vielä saanut lainata Obaman lentokonetta. Salelle ei kelpaa muu kuin kallein.
- Tarja on Suomen tasa
Tuo Hesarin korjauks kirjoitti:
Tuo Hesarin korjauksen päiväys selittyy yksinkertaisella asialla: heidän muutamaa päivää aiempaan pääkirjoitukseen oli livahtanut netissä toistettu valhe, johon oli pyydetty oikaisua ja siihen Hesarin oli nöyrryttävä, koska faktat menivät toisin.
Molemmat vierailut olivat Halosen presidentti-taipaleen alusta, kohtaamiset kuitenkin kahden eri presidentin kanssa.
Sitten kaatuvat tornit, USA alkoi käydä kahta sotaa ja Suomi ei luojan kiitos ole Nato-maa. USA:n presidentillä alkoi olla muita kiireitä, rahankerjuureissuja ja joukkojenpyyntötoiveita Nato-kumppanimailta.
Jokainen tavallinen tallaaja ei pääse Valkoisessa Talossa tapaamaan presidenttiä.
Sinäkään et pääsisi. Hyvä jos pääsisit kokoTarja on Suomen tasavallan rakastetuin presidentti, joka piti köyhien ja syrjäytyneiden puolta sekä Suomessa että muualla maapallolla. Ikävä kyllä Salen ja Jykän ajama finanssikapitalismi ei juuri antanut varoja muihin kuin johtajien suuriin palkkioihin ja jatkuviin säästöihin. Nyt on nähty, mihin on tultu. Sale järjestää palkankorotuksen itselleen, kun taas Salen kaverit EK:ssa haluavat alentaa kansalaisten palkkoja. Ja Salen ystävä Jyrki kannattaa.
- Niinistö mitä todenn
Aaltoa jurppii myös kirjoitti:
Aaltoa jurppii myös antelias osinkoverouudistus.
"Ja tämän päälle tulee vielä erikoisale oikein hyvätuloisille. He pystyvät vastedes ottamaan yrityksestään rahaa ulos matalalla verolla niin paljon kuin sitä siellä on", hän hämmästelee.Niinistö mitä todennäköisimmin mokasi Suomen mahdollisuudet YK:n turvalisuusneuvoston vaihtuvaan jäsenyyteen tankeroenglannillaan muutama viikko sitten. Halonen, Ahtisaari ja Tuomioja olivat lobanneet maamme selkeäksi ennakkosuosikiksi, mutta sitten Salen piti avautua.
- Harva suomalainen vo
Halonen kertoo oman kirjoitti:
Halonen kertoo oman presidenttikautensa aikana havainneensa niin yritysvaltuuskuntien vetäjänä kuin lukuisissa kestävän kehityksen kansainvälisissä luottamustehtävissään, että liiketoimintojen ja kestävän kehityksen periaatteiden yhteensovittamisessa on "välillä aika iso gäppi".
Harva suomalainen voi kehuskella eksyneensä Valkoiseen taloon, mutta kokoomuskaksikko Sauli Niinistö ja Ville Itälä voivat.
Parivaljakko osallistui vuonna 2001 maailman kokoomuspuolueiden kattojärjestön International Democrat Unionin kokoukseen Washingtonissa. Kokousta isännöi Yhdysvaltain silloinen presidentti George W. Bush.
Kokous huipentui Valkoisessa talossa järjestettyyn illalliseen. Sen päätyttyä suomalaiskaksikko joutui seikkailuun.
- Lähdimme Niinistön kanssa kävelemään. Eksyimme Valkoisessa talossa, kun etsimme vessaa, Ville Itälä naureskeli - Mulla ei ole hyvä pa
Halonen siirtyy perj kirjoitti:
Halonen siirtyy perjantaina Moskovasta Pietariin osallistuakseen Itämeri-huippukokoukseen ja tavatakseen muun muassa Venäjän pääministerin Dmitri Medvedevin. Silloin keskustelun keskiöön saattavat nousta kissa-asiat sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä Halosen nykyinen kissahan on lahja Medvedeviltä.
Mulla ei ole hyvä palkka, on paha palkka: 1100 euroa kuukaudessa 850 menee heti laskuihin ihan ruokaan ja vuokraan, ja siis 250:sta noin 100 euroa kk:ssa tupakkiin, mutta mitä suotta valittaa, ei ole velkaakaan tullut tehtyä.... Valitio melkein vitsaili pistää prosentin verionkin mulle, mutta perui aikeensa, kun nauroivat ittensä kuoliaaksi - vissiin....Väittivät summan olevn jop 7300 vuodessa, mutta siis todellsuudessa alle puolet siitä, ainakin nettona.... Mutta on työnikin pelkkä pahaa, pelkkää puhumista ja kirjoittelua ja luokatonta opiskelua yliopistossa, tai siinä mielessä luokatonta, että kursseja ei pariin vuoteen tainu mennä läpi yhtään:-) :-) Ei tässä liian vakavasti kannata tämmöstä psykopaatin elämää ottaa....
- Kukaan sivistynyt ih
Tuo Hesarin korjauks kirjoitti:
Tuo Hesarin korjauksen päiväys selittyy yksinkertaisella asialla: heidän muutamaa päivää aiempaan pääkirjoitukseen oli livahtanut netissä toistettu valhe, johon oli pyydetty oikaisua ja siihen Hesarin oli nöyrryttävä, koska faktat menivät toisin.
Molemmat vierailut olivat Halosen presidentti-taipaleen alusta, kohtaamiset kuitenkin kahden eri presidentin kanssa.
Sitten kaatuvat tornit, USA alkoi käydä kahta sotaa ja Suomi ei luojan kiitos ole Nato-maa. USA:n presidentillä alkoi olla muita kiireitä, rahankerjuureissuja ja joukkojenpyyntötoiveita Nato-kumppanimailta.
Jokainen tavallinen tallaaja ei pääse Valkoisessa Talossa tapaamaan presidenttiä.
Sinäkään et pääsisi. Hyvä jos pääsisit kokoKukaan sivistynyt ihminen ei tietenkään kannata paluuta opetusmenetelmiin, joissa keskeisiä kurinpidon keinoja olivat nöyryytykset ja fyysinen kuritus. Mutta rajattomuus ei ole yhtään sen tuloksekkaampi kasvatuskeino kuin sormille pamahtava karttakeppi.
- Häirikköoppilaat ova
Tarja edusti Suomea kirjoitti:
Tarja edusti Suomea ulkomailla tyylikkäästi, tunsi keskeiset tärkeät valtion ja maailman asiat. Sale liehuu kuninkaallisten parissa, eihän niillä ole valtaa eikä vastuuta.
Häirikköoppilaat ovat käsittääkseni kouluissa vähemmistö. Haluan myös oman mielenrauhani vuoksi uskoa, että useimpien oppilaiden vanhemmat haluavat palauttaa opettajien auktoriteetin silläkin uhalla, että oma pikku herranterttukin voi joskus joutua jälki-istuntoon. Näin ajatellen on vaikea ymmärtää miksi koulua kuitenkin määrätietoisesti pyöritetään niiden ehdoilla, jotka pilaavat muiden oppimis- ja viihtymismahdollisuudet.
- "Tämmöinen jätkä ei
Harva suomalainen vo kirjoitti:
Harva suomalainen voi kehuskella eksyneensä Valkoiseen taloon, mutta kokoomuskaksikko Sauli Niinistö ja Ville Itälä voivat.
Parivaljakko osallistui vuonna 2001 maailman kokoomuspuolueiden kattojärjestön International Democrat Unionin kokoukseen Washingtonissa. Kokousta isännöi Yhdysvaltain silloinen presidentti George W. Bush.
Kokous huipentui Valkoisessa talossa järjestettyyn illalliseen. Sen päätyttyä suomalaiskaksikko joutui seikkailuun.
- Lähdimme Niinistön kanssa kävelemään. Eksyimme Valkoisessa talossa, kun etsimme vessaa, Ville Itälä naureskeli"Tämmöinen jätkä ei varmasti koskaan tule nauttimaan itseään valtakunnan eliittinä pitävän Keskisuomalaisen luottamusta, mutta tärkeintä minulle onkni äänestäjieni, tavallisten suomalaisten luottamus",
- Presidentti Mauno Ko
juu ei poissa kirjoitti:
Muistion mukaan tuloerot todella kaventuvat aavistuksen: tuloerojen suuruutta kuvaavalla Gini-kertoimella 0,03 prosenttiyksikköä.
Euroissa se tarkoittaisi, että vähiten tienaavalla kymmenyksellä jäisi vuodessa käteen 3 euroa enemmän kuin aiemmin, ja eniten tienaavalla kymmenyksellä 94 euroa vähemmän.Presidentti Mauno Koivistokin aikanaan esiintyi rillinpuolikkaineen julkisuudessa. Yrittääkö Niinistö nyt matkia häntä.
- Niinistö korosti Suo
voi vitalis kirjoitti:
Ei sanaakaan Kiinan ihmisoikeustilanteesta, toimittajien ja kansalaisaktiivien mielivaltaisista tuomioista ja sananvapauden loukkauksista. Päinvastoin: Niinistö myötäili ja peräsi ymmärrystä kulttuurieroja puolustaen.
"– Tänä päivänä maailmassa on ehkä miljardin verran ihmisiä, joilla on läntinen kulttuuritausta, mutta kuusi miljardia muuta. Sen ymmärtäminen on erittäin tärkeää myös Euroopassa."
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288554398574.html
Seuraavaksi Niinistö patsastelee Boaon talousfoorumissa, johon osallistuvat myös Kiinan presidentti Xi, Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajev, Burman presidentti U Thein Sein ja Sambian presidentti Michael Chilufya Sata.Niinistö korosti Suomella olevan paljon tarjottavaa Kiinalle. Maat sopivat käynnistävänsä valmistelut keskinäisen yhteistyön kehittämisestä ja päivittämisestä yhä tiiviimmäksi kumppanuudeksi. Kumppanuutta koskevat valmistelut aloitetaan maiden ulkoministeriöiden välillä.
- Tyhjästä on paha nyh
Presidentti Tarja Ha kirjoitti:
Presidentti Tarja Halonen tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin tiistaina Putinin Novo-Ogarjovon edustushuvilalla Moskovan ulkopuolella. Tapaamiseen osallistui myös Moskovassa parhaillaan vieraileva valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd), jonka Halonen esitteli Putinille.
Tyhjästä on paha nyhjästä. Siksi Salen rillinpuolikkaista on tehty turha uutinen, kun muutakaan kerrottavaa ei ole esimerkiksi Salen saavutuksista tai kansan puolustamisesta yhteiskunnan alasajoa vastaan.
- Piiri pieni pyörii,
Miten niin suurella kirjoitti:
Miten niin suurella äänten enemmistöllä? Äänestysprosentti laski. Salea ei haluttu äänestää, kansa ei halunnut kannattaa Salea.
Piiri pieni pyörii, Sale siinä hyörii. Sale on laittanut kansan maksamaan yritysten tappiot ja johtajien kyvyttömyyden yritysten hoidossa. Silti johtajille maksetaan älyttömiä palkkoja ja vielä suurempia bonuksia.
- Kulttuuriministeri P
Sale olisi saanut ku kirjoitti:
Sale olisi saanut kunnianhimonsa tyydytettyä, jos olisi vielä saanut lainata Obaman lentokonetta. Salelle ei kelpaa muu kuin kallein.
Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen (vas) mukaan vasemmistolle olisi ollut kestämätöntä, jos hallituksen kohuttua osinkoveropäätöstä ei olisi muutettu.
Rikkaiden veronalennus olisi ollut liian epäoikeudenmukainen, vasemmistoliiton puheenjohtaja Arhinmäki sanoi Ylen Ykkösaamussa.
Osinkoverokiista nousi esiin Arhinmäen vaadittua muutosta hallituksen päätökseen, joka olisi johtanut suurten osakkeenomistajien mittavaan verohelpotukseen. - Tarja on koko kansan
Halosenkin parhaat " kirjoitti:
Halosenkin parhaat "kouluarvosanat" sunnuntaisuomalaisen gallupeissa olivat presidenttirupeaman alkuvuosilta, kun median myönteisyys vielä vaikutti. Samalla lailla se median suhtautuminen tulee muuttumaan vielä Niinistöönkin, kun kansa kyllästyy lukemaan vain Jennin tyylistä ja lehteä pitää myydä toisella tavalla. Henkselien paikuttelu vajaan vuoden jälkeen on hiukan tyhmää.
Tarja on koko kansan presidentti, Sale EK kavereineen ja kokoomuksen riistohallituksen suosimisessa ei ole kuin noin 20%:n kansanosan presidentti.
- Sale haluaa Suomen p
Osinko on pääomatulo kirjoitti:
Osinko on pääomatuloa eli varallisuuden kerryttämää tuloa. Jos nettovarallisuutta ei ole, ei ole myöskään pääomaa, joka osinkoa kerryttäisi. Tämän vuoksi tällaisen "ilman varallisuutta" kertyneen pääomatulon ankarampi verotus on perusteltua.
Väite neljä kertaa alhaisemmasta osinkoverokohtelusta ei pidä paikkaansa, kun otetaan huomioon yhtiön vero, niin kuin tulee tehdä, joskin ero on silloinkin suuri.Sale haluaa Suomen parhaat pojat sotimaan USAn rikollisporukan kanssa. Ja eihän Salella sitten muuta tekemistä olekaan.
- Sale ei pääse edes t
Aaltoa jurppii myös kirjoitti:
Aaltoa jurppii myös antelias osinkoverouudistus.
"Ja tämän päälle tulee vielä erikoisale oikein hyvätuloisille. He pystyvät vastedes ottamaan yrityksestään rahaa ulos matalalla verolla niin paljon kuin sitä siellä on", hän hämmästelee.Sale ei pääse edes turistikierroksille. Tarja tapasi ainakin USAn johtohenkilöitä, Sale ei ole tavannut edes Britannian, Saksan, Ranskan, Italian eli EU-maiden johtajia. Missä viipyy tapaaminen Barroson tai hollantilaisen euroryhmän johtajan kanssa. Tai edes Ashtonin kanssa.
- Yritykset tekevät it
Tyhjästä on paha nyh kirjoitti:
Tyhjästä on paha nyhjästä. Siksi Salen rillinpuolikkaista on tehty turha uutinen, kun muutakaan kerrottavaa ei ole esimerkiksi Salen saavutuksista tai kansan puolustamisesta yhteiskunnan alasajoa vastaan.
Yritykset tekevät itse omat yrityskauppansa: näyttää kuitenkin siltä, että Sale oli myymässä suomalaisia yrityksiä kiinalaisille. Sale haluaa ajaa alas loputkin suomalaisesta teollisuudesta. Miksei Sale yrittänyt myydä suomalaisia tuotteita kiinalaisille?
- Nyt Niinistön aikana
Halonen ja Putin kes kirjoitti:
Halonen ja Putin keskustelivat Halosen mukaan puolisentoista tuntia kestäneen tapaamisen aikana niin kuin vanhat kollegat keskustelevat. Halosen aikana liikkeelle lähteneiden asioiden lisäksi esillä olivat myös kestävän kehityksen ja kansainvälisen politiikan kysymykset.
"Puhumme usein myös tällaisista sanotaanko kissa-asioista", Halonen kertoi STT:lle puhelimitse tapaamisen päätyttyä.Nyt Niinistön aikana nämä kamaluudet vaan lisääntyy.
Toivottomuus käy vallalle.
Itsemurhia, perhesurmia ja tappoja ilman motiivia. - Salen käsitys on se,
voi vitalis kirjoitti:
Ei sanaakaan Kiinan ihmisoikeustilanteesta, toimittajien ja kansalaisaktiivien mielivaltaisista tuomioista ja sananvapauden loukkauksista. Päinvastoin: Niinistö myötäili ja peräsi ymmärrystä kulttuurieroja puolustaen.
"– Tänä päivänä maailmassa on ehkä miljardin verran ihmisiä, joilla on läntinen kulttuuritausta, mutta kuusi miljardia muuta. Sen ymmärtäminen on erittäin tärkeää myös Euroopassa."
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288554398574.html
Seuraavaksi Niinistö patsastelee Boaon talousfoorumissa, johon osallistuvat myös Kiinan presidentti Xi, Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajev, Burman presidentti U Thein Sein ja Sambian presidentti Michael Chilufya Sata.Salen käsitys on se, että jos naapurit pitää huolta toisistaan, se riittää. Ajatus on naurettava, koska kokoomuksen kiristysotteessa eivät perheet pysty pitämään huolta edes omasta perheestään.
- Putin on roisto, roi
Häirikköoppilaat ova kirjoitti:
Häirikköoppilaat ovat käsittääkseni kouluissa vähemmistö. Haluan myös oman mielenrauhani vuoksi uskoa, että useimpien oppilaiden vanhemmat haluavat palauttaa opettajien auktoriteetin silläkin uhalla, että oma pikku herranterttukin voi joskus joutua jälki-istuntoon. Näin ajatellen on vaikea ymmärtää miksi koulua kuitenkin määrätietoisesti pyöritetään niiden ehdoilla, jotka pilaavat muiden oppimis- ja viihtymismahdollisuudet.
Putin on roisto, roistolistallakin, ei se sinne vahingossa ole joutunut.
Kommari nuhruhalonen pitää roistoa ylimpänä ystävänään,
toivoisi niin mieluusti pienen Suomen tuon älykkäänä pitämäsi roiston alusmaaksi. - Ulkoministeri Erkki
Niinistö mitä todenn kirjoitti:
Niinistö mitä todennäköisimmin mokasi Suomen mahdollisuudet YK:n turvalisuusneuvoston vaihtuvaan jäsenyyteen tankeroenglannillaan muutama viikko sitten. Halonen, Ahtisaari ja Tuomioja olivat lobanneet maamme selkeäksi ennakkosuosikiksi, mutta sitten Salen piti avautua.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288508879609.html
(Kokoomuksen) Toivo elää vielä, mutta pikkuruiselle Luxemburgille saattaa mennä...olispa nyt Jenni jakanut vaikka runokirjojaan siellä salissa ja vienyt huomiota Niinistön mongerrukselta. Olisivat olleet niin otettuja kirjasta ja kenenlie-nimmareista. DDD
Jännitetään vielä hetki ryssiikö pressa tuon lopullisesti...ei hyvältä näytä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012101816221736_uu.shtml
Ja ryssihän se, s-tana.Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) kiistää puhemies Eero Heinäluoman (sd) tänään julkistettavassa elämänkerrassa esittämät epäilyt siitä, että Tuomioja olisi kaavaillut Sdp:n hajottamista vuonna 2008.
Pelko puolueen hajaannuksesta sai kirjan mukaan Heinäluoman luopumaan Sdp:n puheenjohtajuudesta kesällä 2008.
Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jutta Urpilainen, joka voitti äänestyksessä Tuomiojan. - "Hallitus korottaa s
Tyhjästä on paha nyh kirjoitti:
Tyhjästä on paha nyhjästä. Siksi Salen rillinpuolikkaista on tehty turha uutinen, kun muutakaan kerrottavaa ei ole esimerkiksi Salen saavutuksista tai kansan puolustamisesta yhteiskunnan alasajoa vastaan.
"Hallitus korottaa sähköveroa ja bensaveroa ja leikkaa kuntien valtionosuuksia, kun me osallistumme samaan aikaan veroparatiisien pelastamiseen", Soini sanoi eduskunnan ryhdyttyä keskustelemaan perussuomalaisten välikysymyksestä.
- Soini arvosteli hall
Kukaan sivistynyt ih kirjoitti:
Kukaan sivistynyt ihminen ei tietenkään kannata paluuta opetusmenetelmiin, joissa keskeisiä kurinpidon keinoja olivat nöyryytykset ja fyysinen kuritus. Mutta rajattomuus ei ole yhtään sen tuloksekkaampi kasvatuskeino kuin sormille pamahtava karttakeppi.
Soini arvosteli hallitusta erityisesti siitä, että se oli mukana hyväksymässä Kyproksen ensimmäistä kriisiratkaisua, jossa oltiin valmiita murtamaan talletussuoja ja leikkaamaan alle 100 000 euron talletuksia.
- "Lehtitaloissa on k
Niinistö mitä todenn kirjoitti:
Niinistö mitä todennäköisimmin mokasi Suomen mahdollisuudet YK:n turvalisuusneuvoston vaihtuvaan jäsenyyteen tankeroenglannillaan muutama viikko sitten. Halonen, Ahtisaari ja Tuomioja olivat lobanneet maamme selkeäksi ennakkosuosikiksi, mutta sitten Salen piti avautua.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288508879609.html
(Kokoomuksen) Toivo elää vielä, mutta pikkuruiselle Luxemburgille saattaa mennä...olispa nyt Jenni jakanut vaikka runokirjojaan siellä salissa ja vienyt huomiota Niinistön mongerrukselta. Olisivat olleet niin otettuja kirjasta ja kenenlie-nimmareista. DDD
Jännitetään vielä hetki ryssiikö pressa tuon lopullisesti...ei hyvältä näytä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012101816221736_uu.shtml
Ja ryssihän se, s-tana."Lehtitaloissa on käyty raskaita yt-prosesseja, työvoimaa on vähennetty ja toimituksiin jääneet ovat maksaneet tuottavuuden kasvun lisääntyneessä työtaakassa".
- Vaarallista on myös
Tarja on koko kansan kirjoitti:
Tarja on koko kansan presidentti, Sale EK kavereineen ja kokoomuksen riistohallituksen suosimisessa ei ole kuin noin 20%:n kansanosan presidentti.
Vaarallista on myös se, että Sale jatkaa kokoomuslaista kansan orjuuttamista. Sale aloitti 1990- luvulla ja jatkaa sitä vielä v.2013.
- Sale luulee, että Su
voi vitalis kirjoitti:
Ei sanaakaan Kiinan ihmisoikeustilanteesta, toimittajien ja kansalaisaktiivien mielivaltaisista tuomioista ja sananvapauden loukkauksista. Päinvastoin: Niinistö myötäili ja peräsi ymmärrystä kulttuurieroja puolustaen.
"– Tänä päivänä maailmassa on ehkä miljardin verran ihmisiä, joilla on läntinen kulttuuritausta, mutta kuusi miljardia muuta. Sen ymmärtäminen on erittäin tärkeää myös Euroopassa."
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288554398574.html
Seuraavaksi Niinistö patsastelee Boaon talousfoorumissa, johon osallistuvat myös Kiinan presidentti Xi, Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajev, Burman presidentti U Thein Sein ja Sambian presidentti Michael Chilufya Sata.Sale luulee, että Suomi on rikas kansa. Sale on unohtanut, 1990-luvun alussa hän riisti kansan varallisuuden ja tuomitsi suomalaiset ikuiseen sukupolvesta toiseen jatkuvaan köyhyyteen.
- Presidentti Niinistö
Niinistö mitä todenn kirjoitti:
Niinistö mitä todennäköisimmin mokasi Suomen mahdollisuudet YK:n turvalisuusneuvoston vaihtuvaan jäsenyyteen tankeroenglannillaan muutama viikko sitten. Halonen, Ahtisaari ja Tuomioja olivat lobanneet maamme selkeäksi ennakkosuosikiksi, mutta sitten Salen piti avautua.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288508879609.html
(Kokoomuksen) Toivo elää vielä, mutta pikkuruiselle Luxemburgille saattaa mennä...olispa nyt Jenni jakanut vaikka runokirjojaan siellä salissa ja vienyt huomiota Niinistön mongerrukselta. Olisivat olleet niin otettuja kirjasta ja kenenlie-nimmareista. DDD
Jännitetään vielä hetki ryssiikö pressa tuon lopullisesti...ei hyvältä näytä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012101816221736_uu.shtml
Ja ryssihän se, s-tana.Presidentti Niinistö kävi viralliset keskustelut presidentti Nursultan Nazarbajevin kanssa keskiviikkona 17. huhtikuuta. Keskusteluissa olivat esillä Suomen ja Kazakstanin kahdenväliset suhteet ja yhteistyömahdollisuudet, alueelliset ja kansainväliset kysymykset, EU-Kazakstan -suhteet sekä demokratiakehitys.
- Erityiseksi teemaksi
voi vitalis kirjoitti:
Ei sanaakaan Kiinan ihmisoikeustilanteesta, toimittajien ja kansalaisaktiivien mielivaltaisista tuomioista ja sananvapauden loukkauksista. Päinvastoin: Niinistö myötäili ja peräsi ymmärrystä kulttuurieroja puolustaen.
"– Tänä päivänä maailmassa on ehkä miljardin verran ihmisiä, joilla on läntinen kulttuuritausta, mutta kuusi miljardia muuta. Sen ymmärtäminen on erittäin tärkeää myös Euroopassa."
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288554398574.html
Seuraavaksi Niinistö patsastelee Boaon talousfoorumissa, johon osallistuvat myös Kiinan presidentti Xi, Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajev, Burman presidentti U Thein Sein ja Sambian presidentti Michael Chilufya Sata.Erityiseksi teemaksi maiden välisissä suhteissa nostettiin vihreä talous ja modernisaatio. "Kazakstan on maailman nopeimmin kasvavia talouksia. Vihreän talouden kehittämisessä Suomella on paljon tarjottavaa", presidentti Niinistö sanoi.
- Kazakstan on ilmoitt
Niinistö mitä todenn kirjoitti:
Niinistö mitä todennäköisimmin mokasi Suomen mahdollisuudet YK:n turvalisuusneuvoston vaihtuvaan jäsenyyteen tankeroenglannillaan muutama viikko sitten. Halonen, Ahtisaari ja Tuomioja olivat lobanneet maamme selkeäksi ennakkosuosikiksi, mutta sitten Salen piti avautua.
Kazakstan on ilmoittanut pitävänsä Suomea esimerkkimaana innovaatio-, koulutus- ja tiedejärjestelmän osalta. Myös elinkeinoelämän puolella mailla on runsaasti yhteistyömahdollisuuksia: Suomella on paljon tarjottavaa mm. kaivosteollisuuden, energiatehokkuuden, ympäristöteknologian, rakentamisen ja terveydenhuollon aloilla.
- Keskiviikkona 17. hu
Kazakstan on ilmoitt kirjoitti:
Kazakstan on ilmoittanut pitävänsä Suomea esimerkkimaana innovaatio-, koulutus- ja tiedejärjestelmän osalta. Myös elinkeinoelämän puolella mailla on runsaasti yhteistyömahdollisuuksia: Suomella on paljon tarjottavaa mm. kaivosteollisuuden, energiatehokkuuden, ympäristöteknologian, rakentamisen ja terveydenhuollon aloilla.
Keskiviikkona 17. huhtikuuta presidentti Niinistö tapasi myös Kazakstanin pääministerin Serik Akhmetovin, parlamentin puhemiehet Kayrat Mamin ja Nurlan Nigmatulinin sekä oikeusasiamies Askar Shakirovin.
Torstaina 18. huhtikuuta presidentti Niinistö tapasi Kazakstanin puolueiden edustajia sekä ihmisoikeuskomission puheenjohtajan Kuanysh Sultanovin. Puheenjohtaja Sultanovin kanssa presidentti Niinistö keskusteli Kazakstanin ihmisoikeustilanteesta ja oikeusvaltion kehittämisestä. - Miksei Niinistön kut
Se on jotenkin lapse kirjoitti:
Se on jotenkin lapsellista verrata nykyistä ja entistä tasavallan presidenttiä, ja sitä kumpi mistäkin saa paremman keskiarvon.
Ei Niinistö ainakaan tähän mennessä ole mitenkään erityisen onnistunut tehtävässään, jos nyt ei isompia mokiakaan ole tehnyt. Tavallisen harmaa, vanhentunut virkamiestyyppi, jonka vaimosta kirjoitetaan enemmän kuin hänestä.
Onkohan se niin, että niin kauan kun Jennin kasvoilla ei ole ryppyjä, niin Saulikin menestyy? Sitten kun ikä näkyy Jenninkin olemuksessa, voi Saulilla olla vaikeuksia pitää "keskiarvonsa" korkealla.Miksei Niinistön kutsua Valkoiseen Taloon kuulu? Onko siihen jokin hyvä syy?
Se lienee ilmeisen kiusallinen kysymys joillekin? Halosen viimeiset 6 vuotta tuota matkaa tiukattiin tauotta palstalla lähes joka päivä ja nyt kysymys on sitten tabu, niinkö? Ei se kuulkaa sananvapauden maassa niin mene, että toiselta tiukataan samaa joka päivä ja toiselta ei lain?
On sitä ihan asiallista perätä kun ensimmäinen vuosi on takana eikä kutsu ole vaan käynyt? Sen kutsunhan piti tulla saman tien, kuin Manulle illallinen. Kylmä totuus kuitenkin on, että Halonen on käynyt Valkoisessa Talossa kahdesti.
http://www.hs.fi/kotimaa/Tarja Halonen vieraili Valkoisessa talossa kahdesti/a1305555894123
Web of Trust
Niinistö ei presidenttinä kertaakaan. Taitaa Halosen kolmas kerta olla lähempänä kuin Niinistön eka, kävihän presidentti Halonen Venäjälläkin äskettäin. Halosella on 12 vuoden aikana solmitut henkilökohtaiset suhteet olemassa, Niinistö vasta tutustuu vastapelureihinsa. - - Presidentti Halone
Erityiseksi teemaksi kirjoitti:
Erityiseksi teemaksi maiden välisissä suhteissa nostettiin vihreä talous ja modernisaatio. "Kazakstan on maailman nopeimmin kasvavia talouksia. Vihreän talouden kehittämisessä Suomella on paljon tarjottavaa", presidentti Niinistö sanoi.
- Presidentti Halonen katsoi jalkineita ja sanoi, että "ei ole ensimmäinen kerta". Eikä ollutkaan, Jörn Doner oli kuulemma 80-luvulla tehnyt saman tempun samoissa juhlissa, Paleface huvittuu.
- Sinänsä minun ei tarvinnut kauan miettiä, että lähdenkö linnan juhliin vai en. Ajattelin, että kun Juice Leskinenkin meni sinne, minä menen myös. - Perussuomalaisten pu
Uiuiuiui - kuinka jä kirjoitti:
Khihihihihiiihihihii
Uiuiuiui - kuinka jäpälössylässyttäjää kismittääkään!!!!
Khihihiihiihihihiihihihihiihi....Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini arvostelee kovin sanoin keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Kimmo Tiilikaista. Soinin mielestä keskustan kannattaisi hyllyttää Tiilikainen ja valita ryhmän johtoon toinen henkilö.
"Hänen räyhäämisensä joka suuntaan käy kepulle kalliiksi, ei pelkästään perussuomalaisten suuntaan vaan joka suuntaan. Jos yhteistyötä haluatte, pistäkää sivistynyt (Juha) Sipilä asialle", - 300 000 euron palkan
Vaarallista on myös kirjoitti:
Vaarallista on myös se, että Sale jatkaa kokoomuslaista kansan orjuuttamista. Sale aloitti 1990- luvulla ja jatkaa sitä vielä v.2013.
300 000 euron palkan vaihtaminen kokonaan osinkotuloiksi tuo jopa yli 50 000 euron hyödyn työtään osakeyhtiön kautta myyville.
Hyvätuloisten ammattilaisten kannattaa ottaa palkkansa kokonaan osinkotuloina, jos hallituksen kehysriihessä sopimat osinkoveropäätökset hyväksytään nykymuodossa syksyllä. - 300 000 euron palkan
Presidentti Tarja Ha kirjoitti:
Presidentti Tarja Halonen tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin tiistaina Putinin Novo-Ogarjovon edustushuvilalla Moskovan ulkopuolella. Tapaamiseen osallistui myös Moskovassa parhaillaan vieraileva valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd), jonka Halonen esitteli Putinille.
300 000 euron palkan vaihtaminen kokonaan osinkotuloiksi tuo jopa yli 50 000 euron hyödyn työtään osakeyhtiön kautta myyville.
Hyvätuloisten ammattilaisten kannattaa ottaa palkkansa kokonaan osinkotuloina, jos hallituksen kehysriihessä sopimat osinkoveropäätökset hyväksytään nykymuodossa syksyllä. - Veronmaksajien kesku
300 000 euron palkan kirjoitti:
300 000 euron palkan vaihtaminen kokonaan osinkotuloiksi tuo jopa yli 50 000 euron hyödyn työtään osakeyhtiön kautta myyville.
Hyvätuloisten ammattilaisten kannattaa ottaa palkkansa kokonaan osinkotuloina, jos hallituksen kehysriihessä sopimat osinkoveropäätökset hyväksytään nykymuodossa syksyllä.Veronmaksajien keskusliiton ja Helsingin Sanomien tekemän laskelman mukaan itselleen 300 000 euroa vuodessa tuloa yrityksestä ottava ammattilainen voittaa yrityksen varallisuudesta riippuen 22 766–51 566 euroa vuodessa, jos hän nostaa kaikki tulonsa osinkotuloina perinteisen palkkatulon sijaan.
Hyödyn vaihtelu riippuu siitä, kuinka varakkaasta yhtiöstä osingot nostaa. - Salen lemppariyhdist
Veronmaksajien kesku kirjoitti:
Veronmaksajien keskusliiton ja Helsingin Sanomien tekemän laskelman mukaan itselleen 300 000 euroa vuodessa tuloa yrityksestä ottava ammattilainen voittaa yrityksen varallisuudesta riippuen 22 766–51 566 euroa vuodessa, jos hän nostaa kaikki tulonsa osinkotuloina perinteisen palkkatulon sijaan.
Hyödyn vaihtelu riippuu siitä, kuinka varakkaasta yhtiöstä osingot nostaa.Salen lemppariyhdistyminen on se, kun Suomi liitetään Natoon ja suomalaiset alkavat maksaa huikeita Naton jäsenmaksuja, jotta USA voi jatkaa tarpeettomia sotia siellä ja täällä. Toivottavasti edes kaukana Suomesta.
- Salen lemppariyhdist
"Hallitus korottaa s kirjoitti:
"Hallitus korottaa sähköveroa ja bensaveroa ja leikkaa kuntien valtionosuuksia, kun me osallistumme samaan aikaan veroparatiisien pelastamiseen", Soini sanoi eduskunnan ryhdyttyä keskustelemaan perussuomalaisten välikysymyksestä.
Salen lemppariyhdistyminen on se, kun Suomi liitetään Natoon ja suomalaiset alkavat maksaa huikeita Naton jäsenmaksuja, jotta USA voi jatkaa tarpeettomia sotia siellä ja täällä. Toivottavasti edes kaukana Suomesta.
- Niinistö on pelkkä j
"Lehtitaloissa on k kirjoitti:
"Lehtitaloissa on käyty raskaita yt-prosesseja, työvoimaa on vähennetty ja toimituksiin jääneet ovat maksaneet tuottavuuden kasvun lisääntyneessä työtaakassa".
Niinistö on pelkkä joutava rahan tuhlaaja. Jo Niinistön puoluekanta eli kokoomus on selvä esimerkki siitä, mitkä ovat Salen ns. arvot: kansan sortaminen, ay-liikkeen vainoaminen, veronkorotukset ja lisäksi Himas-gatet ja HUMUN 2,5 milj. euron hukkaan heitetyt rahat.
- Milloin äänimäärät m
Osinko on pääomatulo kirjoitti:
Osinko on pääomatuloa eli varallisuuden kerryttämää tuloa. Jos nettovarallisuutta ei ole, ei ole myöskään pääomaa, joka osinkoa kerryttäisi. Tämän vuoksi tällaisen "ilman varallisuutta" kertyneen pääomatulon ankarampi verotus on perusteltua.
Väite neljä kertaa alhaisemmasta osinkoverokohtelusta ei pidä paikkaansa, kun otetaan huomioon yhtiön vero, niin kuin tulee tehdä, joskin ero on silloinkin suuri.Milloin äänimäärät muuttuvat kansanvarallisuudeksi, työpaikoiksi, ihmisten hyvinvoinniksi ja kansan mielipiteiden kunnioittamiseksi? Mitä arvoja arvojohtajalla on? No tärkein kaikista on raha ja oma palkka. Seuraavaksi saattavat tulla kokoomuksen kaverit, EK:n kaverit, Kanervan kaverit ja vihoviimeisenä Soini ja Kepun kaverit.
- Sale vasta rahaa tuh
Presidentti Mauno Ko kirjoitti:
Presidentti Mauno Koivistokin aikanaan esiintyi rillinpuolikkaineen julkisuudessa. Yrittääkö Niinistö nyt matkia häntä.
Sale vasta rahaa tuhlaakin, asuu omassa asunnossa Espoossa, jossa tarvitaan liuta ylimääräisiä turvallisuusmiehiä. Samat järjestelyt Mäntyniemessä ja Presidentinlinnassa. Arvoja Salella ei ole muita kuin EK:n nuoleskelu ja kokoomuksen helliminen. Ja köyhien sortaminen.
- TNS Gallupin aineis
Milloin äänimäärät m kirjoitti:
Milloin äänimäärät muuttuvat kansanvarallisuudeksi, työpaikoiksi, ihmisten hyvinvoinniksi ja kansan mielipiteiden kunnioittamiseksi? Mitä arvoja arvojohtajalla on? No tärkein kaikista on raha ja oma palkka. Seuraavaksi saattavat tulla kokoomuksen kaverit, EK:n kaverit, Kanervan kaverit ja vihoviimeisenä Soini ja Kepun kaverit.
TNS Gallupin aineistossa puolueiden kannatusluvut ovat vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen heitelleet tavalla, jollaista ei ole aikaisemmin nähty.
Perussuomalaisten kannatus on vaihdellut 14–22, keskustan 13–19 ja Sdp:n 16–20 prosentin välillä. Huikein hyppäys oli Sdp:llä huhti- ja toukokuun 2012 välillä, kun puolueen suosio kasvoi 3,4 prosenttiyksikköä.
Vaaleista lähtien ykkösasemaa on hallinnut etupäässä kokoomus, mutta senkin kannatus on heilunut 20 ja 24 prosentin välillä. - Gallupuutisen grafii
Harva suomalainen vo kirjoitti:
Harva suomalainen voi kehuskella eksyneensä Valkoiseen taloon, mutta kokoomuskaksikko Sauli Niinistö ja Ville Itälä voivat.
Parivaljakko osallistui vuonna 2001 maailman kokoomuspuolueiden kattojärjestön International Democrat Unionin kokoukseen Washingtonissa. Kokousta isännöi Yhdysvaltain silloinen presidentti George W. Bush.
Kokous huipentui Valkoisessa talossa järjestettyyn illalliseen. Sen päätyttyä suomalaiskaksikko joutui seikkailuun.
- Lähdimme Niinistön kanssa kävelemään. Eksyimme Valkoisessa talossa, kun etsimme vessaa, Ville Itälä naureskeliGallupuutisen grafiikan muistuttaa myös, kuinka asiat etenivät valtakunnassa ennen. Pienten puolueiden kannatusluvut jatkavat kuukaudesta – ja vuodesta – toiseen suunnilleen samoilla kokonaisluvuilla.
Miksi suurten puolueiden luvut sitten heittelevät?
Länsinaapurissa puolueiden kannatuslukujen heitot johtuvat paikallisesta vaalijärjestelmästä, mutta Suomessa on haettava selityksiä muualta. - Yksi syy on liikkuvi
Se on jotenkin lapse kirjoitti:
Se on jotenkin lapsellista verrata nykyistä ja entistä tasavallan presidenttiä, ja sitä kumpi mistäkin saa paremman keskiarvon.
Ei Niinistö ainakaan tähän mennessä ole mitenkään erityisen onnistunut tehtävässään, jos nyt ei isompia mokiakaan ole tehnyt. Tavallisen harmaa, vanhentunut virkamiestyyppi, jonka vaimosta kirjoitetaan enemmän kuin hänestä.
Onkohan se niin, että niin kauan kun Jennin kasvoilla ei ole ryppyjä, niin Saulikin menestyy? Sitten kun ikä näkyy Jenninkin olemuksessa, voi Saulilla olla vaikeuksia pitää "keskiarvonsa" korkealla.Yksi syy on liikkuvien äänestäjien määrän kasvu poliittisen kulttuurin murroksen myötä.
Lukujen vaihtelu näyttää käytännössä, mitä tapahtuu kun vanhoihin äänestystottumuksiin ei enää takerruta. Kun politiikassa kuohuu, äänestäjällä on matala kynnys vaihtaa puoluetta.
Ja paljon kuohuja tarkoittaa paljon muutoksia. - Liikkuvalle äänestäj
Yksi syy on liikkuvi kirjoitti:
Yksi syy on liikkuvien äänestäjien määrän kasvu poliittisen kulttuurin murroksen myötä.
Lukujen vaihtelu näyttää käytännössä, mitä tapahtuu kun vanhoihin äänestystottumuksiin ei enää takerruta. Kun politiikassa kuohuu, äänestäjällä on matala kynnys vaihtaa puoluetta.
Ja paljon kuohuja tarkoittaa paljon muutoksia.Liikkuvalle äänestäjälle ei ole yksiselitteistä määritelmää. Yleisesti sillä viitataan puoluetta vaihtavaan äänestäjään. Mutta liikkuva äänestäjä voi olla myös aikaisemmin äänestänyt ja sittemmin äänestämisen lopettanut kansalainen.
- "Vuoden 2007 eduskun
Liikkuvalle äänestäj kirjoitti:
Liikkuvalle äänestäjälle ei ole yksiselitteistä määritelmää. Yleisesti sillä viitataan puoluetta vaihtavaan äänestäjään. Mutta liikkuva äänestäjä voi olla myös aikaisemmin äänestänyt ja sittemmin äänestämisen lopettanut kansalainen.
"Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen arvioimme tutkimuksessamme, että noin 500 000 äänestäjää äänesti sellaista puoluetta, jota he eivät normaalisi äänestäisi. Vuoden 2011 vaaleissa tämä ryhmä oli kasvanut yli 600 000 äänestäjään", kertoo Pehkonen.
Merkitystä on myös sillä, kuinka moni äänestäjä on puolueen vaki- eli ydinkannattaja.
"Karkean arvion mukaan suurten puolueiden kannattajista puolet on sitoutuneita äänestäjiä ja toinen puolet liikkuvia sitoutumattomia." - Hallituksen tarkoitu
Yksi syy on liikkuvi kirjoitti:
Yksi syy on liikkuvien äänestäjien määrän kasvu poliittisen kulttuurin murroksen myötä.
Lukujen vaihtelu näyttää käytännössä, mitä tapahtuu kun vanhoihin äänestystottumuksiin ei enää takerruta. Kun politiikassa kuohuu, äänestäjällä on matala kynnys vaihtaa puoluetta.
Ja paljon kuohuja tarkoittaa paljon muutoksia.Hallituksen tarkoitus on vähentää sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan sektoritutkimusta, mutta johtajien mukaan säästövelvoite on niin iso, että laitokset joutuvat vähentämään muutakin toimintaansa.
Lisäksi he pelkäävät, että valtion tutkimusrahoitukseen suunnitteilla oleva remontti johtaisi vielä lähes 20 miljoonan euron lisäleikkauksiin 30 miljoonan päälle. - Laitoksille ei ole k
Liikkuvalle äänestäj kirjoitti:
Liikkuvalle äänestäjälle ei ole yksiselitteistä määritelmää. Yleisesti sillä viitataan puoluetta vaihtavaan äänestäjään. Mutta liikkuva äänestäjä voi olla myös aikaisemmin äänestänyt ja sittemmin äänestämisen lopettanut kansalainen.
Laitoksille ei ole kerrottu sitäkään, miten 30 miljoonan euron leikkaus kohdennetaan – meneekö se laitosten budjettien suhteessa vai joutuuko joku niistä kantamaan suuremman taakan kuin muut.
- Laitoksille ei ole k
Liikkuvalle äänestäj kirjoitti:
Liikkuvalle äänestäjälle ei ole yksiselitteistä määritelmää. Yleisesti sillä viitataan puoluetta vaihtavaan äänestäjään. Mutta liikkuva äänestäjä voi olla myös aikaisemmin äänestänyt ja sittemmin äänestämisen lopettanut kansalainen.
Laitoksille ei ole kerrottu sitäkään, miten 30 miljoonan euron leikkaus kohdennetaan – meneekö se laitosten budjettien suhteessa vai joutuuko joku niistä kantamaan suuremman taakan kuin muut.
- Laitoksille ei ole k
Yksi syy on liikkuvi kirjoitti:
Yksi syy on liikkuvien äänestäjien määrän kasvu poliittisen kulttuurin murroksen myötä.
Lukujen vaihtelu näyttää käytännössä, mitä tapahtuu kun vanhoihin äänestystottumuksiin ei enää takerruta. Kun politiikassa kuohuu, äänestäjällä on matala kynnys vaihtaa puoluetta.
Ja paljon kuohuja tarkoittaa paljon muutoksia.Laitoksille ei ole kerrottu sitäkään, miten 30 miljoonan euron leikkaus kohdennetaan – meneekö se laitosten budjettien suhteessa vai joutuuko joku niistä kantamaan suuremman taakan kuin muut.
- Harva suomalainen vo
Sale luulee, että Su kirjoitti:
Sale luulee, että Suomi on rikas kansa. Sale on unohtanut, 1990-luvun alussa hän riisti kansan varallisuuden ja tuomitsi suomalaiset ikuiseen sukupolvesta toiseen jatkuvaan köyhyyteen.
Harva suomalainen voi kehuskella eksyneensä Valkoiseen taloon, mutta kokoomuskaksikko Sauli Niinistö ja Ville Itälä voivat.
Parivaljakko osallistui vuonna 2001 maailman kokoomuspuolueiden kattojärjestön International Democrat Unionin kokoukseen Washingtonissa. Kokousta isännöi Yhdysvaltain silloinen presidentti George W. Bush.
Kokous huipentui Valkoisessa talossa järjestettyyn illalliseen. Sen päätyttyä suomalaiskaksikko joutui seikkailuun.
- Lähdimme Niinistön kanssa kävelemään. Eksyimme Valkoisessa talossa, kun etsimme vessaa, Ville Itälä naureskeli - Esityksessä näyttele
Perussuomalaisten pu kirjoitti:
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini arvostelee kovin sanoin keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Kimmo Tiilikaista. Soinin mielestä keskustan kannattaisi hyllyttää Tiilikainen ja valita ryhmän johtoon toinen henkilö.
"Hänen räyhäämisensä joka suuntaan käy kepulle kalliiksi, ei pelkästään perussuomalaisten suuntaan vaan joka suuntaan. Jos yhteistyötä haluatte, pistäkää sivistynyt (Juha) Sipilä asialle",Esityksessä näyttelevät Heidi Syrjäkari, Olli Haataja, Jaakko Ohtonen, Outi Condit ja Elisa Salo. Haataja esittää presidentti Niinistöä, joka hämmentyy naisten rinnoista.
Helsinkiläisen Q-Teatterin Puoli-Q -näyttämöllä tämän viikon ajan esitettävässä Hylkääminen-näytelmässä lavalle astelee monta tuttua hahmoa.
Ohjaaja Jaana Taskisen, 34, käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä pureutuu yhteen tämän hetken puhutuimpaan aiheeseen: lastensuojeluun ja sen nykytilaan Suomessa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013042516941657_uu.shtml - Aina, kun Sale on va
"Tämmöinen jätkä ei kirjoitti:
"Tämmöinen jätkä ei varmasti koskaan tule nauttimaan itseään valtakunnan eliittinä pitävän Keskisuomalaisen luottamusta, mutta tärkeintä minulle onkni äänestäjieni, tavallisten suomalaisten luottamus",
Aina, kun Sale on vallassa, ensisijaisia ovat pankkituet, ei kansan hyvinvointi, ensi sijaista on pyrky USAn Valkoiseen taloon ja NATOon.
- juu ei poissa
Niinistö mitä todenn kirjoitti:
Niinistö mitä todennäköisimmin mokasi Suomen mahdollisuudet YK:n turvalisuusneuvoston vaihtuvaan jäsenyyteen tankeroenglannillaan muutama viikko sitten. Halonen, Ahtisaari ja Tuomioja olivat lobanneet maamme selkeäksi ennakkosuosikiksi, mutta sitten Salen piti avautua.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288508879609.html
(Kokoomuksen) Toivo elää vielä, mutta pikkuruiselle Luxemburgille saattaa mennä...olispa nyt Jenni jakanut vaikka runokirjojaan siellä salissa ja vienyt huomiota Niinistön mongerrukselta. Olisivat olleet niin otettuja kirjasta ja kenenlie-nimmareista. DDD
Jännitetään vielä hetki ryssiikö pressa tuon lopullisesti...ei hyvältä näytä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012101816221736_uu.shtml
Ja ryssihän se, s-tana.Oli oikeastaan vain hyvä, että Halonen piti tiettyä etäisyyttä etenkin George W. Bushin rikolliseen hallintoon, jonka Lähi-Idässä aloittamat kansainvälisen lain vastaiset hyökkäystoimet saivat osakseen maailman kansojen enemmistön jyrkän tuomion. Suomi oli silloin oikealla puolella.
Kun Barack "Nobel" Obama sitten jatkoi suoraan Bushin sotapolitiikkaa ja jopa laajensi sitä uusiin maihin, tuli todistetuksi, ettei USA:n johtama imperialistinen, globalistinen blokki saa olla se viiteryhmä, johon Suomi kuuluu.
Suomen suhteet Yhdysvaltoihin ja etenkin sen imperialismin työvälineeseen sotaliitto Natoon ovat aivan liian läheiset, eivät liian etäiset. Suomen oikea kysymys on: miten lähentyä Venäjää? Jos Niinistö olisi korkeamman tason mies, hän kysyisi samaa. - Oli oikeastaan vain
Sale haluaa Suomen p kirjoitti:
Sale haluaa Suomen parhaat pojat sotimaan USAn rikollisporukan kanssa. Ja eihän Salella sitten muuta tekemistä olekaan.
Oli oikeastaan vain hyvä, että Halonen piti tiettyä etäisyyttä etenkin George W. Bushin rikolliseen hallintoon, jonka Lähi-Idässä aloittamat kansainvälisen lain vastaiset hyökkäystoimet saivat osakseen maailman kansojen enemmistön jyrkän tuomion. Suomi oli silloin oikealla puolella.
Kun Barack "Nobel" Obama sitten jatkoi suoraan Bushin sotapolitiikkaa ja jopa laajensi sitä uusiin maihin, tuli todistetuksi, ettei USA:n johtama imperialistinen, globalistinen blokki saa olla se viiteryhmä, johon Suomi kuuluu.
Suomen suhteet Yhdysvaltoihin ja etenkin sen imperialismin työvälineeseen sotaliitto Natoon ovat aivan liian läheiset, eivät liian etäiset. Suomen oikea kysymys on: miten lähentyä Venäjää? Jos Niinistö olisi korkeamman tason mies, hän kysyisi samaa. - Sunnuntaisuomalainen
Laitoksille ei ole k kirjoitti:
Laitoksille ei ole kerrottu sitäkään, miten 30 miljoonan euron leikkaus kohdennetaan – meneekö se laitosten budjettien suhteessa vai joutuuko joku niistä kantamaan suuremman taakan kuin muut.
Sunnuntaisuomalainen: Niinistö ohitti Halosen keskiarvollaan
- Muistan kun vanhoina
Gallupuutisen grafii kirjoitti:
Gallupuutisen grafiikan muistuttaa myös, kuinka asiat etenivät valtakunnassa ennen. Pienten puolueiden kannatusluvut jatkavat kuukaudesta – ja vuodesta – toiseen suunnilleen samoilla kokonaisluvuilla.
Miksi suurten puolueiden luvut sitten heittelevät?
Länsinaapurissa puolueiden kannatuslukujen heitot johtuvat paikallisesta vaalijärjestelmästä, mutta Suomessa on haettava selityksiä muualta.Muistan kun vanhoina hyvinä aikoina Suomen presidentti löytyi listalta, parhaimmillaan melko korkealtakin. Nyt ei presidenttimme mahdu 100:n joukkoon Time-lehden listauksessa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013041816921240_ul.shtml
Ei ihme, että kiinnostavuus Obaman silmissäkin on vähäinen.
Nykyään on laivat rautaa, miehet puuta. - Suomi sai nauttia oi
Salen lemppariyhdist kirjoitti:
Salen lemppariyhdistyminen on se, kun Suomi liitetään Natoon ja suomalaiset alkavat maksaa huikeita Naton jäsenmaksuja, jotta USA voi jatkaa tarpeettomia sotia siellä ja täällä. Toivottavasti edes kaukana Suomesta.
Suomi sai nauttia oikeastaan koko Halosen ajanjakson 12 vuoden noususuhdanteesta ja silloinhan suurin murhe oli saadaanko EU-kokouksiin ykai vai kaksi lautasta.
Nyt murheet ovat kovin eri luokkaa. - Presidentti Sauli Ni
Sunnuntaisuomalainen kirjoitti:
Sunnuntaisuomalainen: Niinistö ohitti Halosen keskiarvollaan
Presidentti Sauli Niinistö tunnustautui torstaina pennilinjan kannattajaksi, jos työmarkkinoilla päädytään palkankorotuksiin. Se tarkoittaa tasarahamääräisiä korotuksia prosenttikorotusten sijaan.
Tasasuuruiset korotukset korottaisivat suhteessa enemmän matalapalkka-alojen palkkoja. Prosenttikorotuksista hyötyisivät enemmän hyvin palkatut alat. - "Jos yksi ihminen –
Sale haluaa Suomen p kirjoitti:
Sale haluaa Suomen parhaat pojat sotimaan USAn rikollisporukan kanssa. Ja eihän Salella sitten muuta tekemistä olekaan.
"Jos yksi ihminen – vaikkakin presidentti – kohtuudesta muistuttaa, ei se suuria vaikutuksia aiheuta. Halusin haastaa kohtuuskeskusteluun, jolloin tulee ympäristöpaineita ja sillä alkaa olla vaikutusta", Niinistö sanoi.
- Kun Barack "Nobel" O
Sale haluaa Suomen p kirjoitti:
Sale haluaa Suomen parhaat pojat sotimaan USAn rikollisporukan kanssa. Ja eihän Salella sitten muuta tekemistä olekaan.
Kun Barack "Nobel" Obama sitten jatkoi suoraan Bushin sotapolitiikkaa ja jopa laajensi sitä uusiin maihin, tuli todistetuksi, ettei USA:n johtama imperialistinen, globalistinen blokki saa olla se viiteryhmä, johon Suomi kuuluu.
- Torstaina 18. huhtik
Aina, kun Sale on va kirjoitti:
Aina, kun Sale on vallassa, ensisijaisia ovat pankkituet, ei kansan hyvinvointi, ensi sijaista on pyrky USAn Valkoiseen taloon ja NATOon.
Torstaina 18. huhtikuuta presidentti Niinistö tapasi Kazakstanin puolueiden edustajia sekä ihmisoikeuskomission puheenjohtajan Kuanysh Sultanovin. Puheenjohtaja Sultanovin kanssa presidentti Niinistö keskusteli Kazakstanin ihmisoikeustilanteesta ja oikeusvaltion kehittämisestä.
- JUU EI POISSA
Harva suomalainen vo kirjoitti:
Harva suomalainen voi kehuskella eksyneensä Valkoiseen taloon, mutta kokoomuskaksikko Sauli Niinistö ja Ville Itälä voivat.
Parivaljakko osallistui vuonna 2001 maailman kokoomuspuolueiden kattojärjestön International Democrat Unionin kokoukseen Washingtonissa. Kokousta isännöi Yhdysvaltain silloinen presidentti George W. Bush.
Kokous huipentui Valkoisessa talossa järjestettyyn illalliseen. Sen päätyttyä suomalaiskaksikko joutui seikkailuun.
- Lähdimme Niinistön kanssa kävelemään. Eksyimme Valkoisessa talossa, kun etsimme vessaa, Ville Itälä naureskeliBruahahahahahaha.
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/06/571x559xqueen-sauli1.jpg.pagespeed.ic.T7A9y-ZeBF.jpg
KIM IL NIINISTÖ?
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-jong-il.jpg
Meidän oma Obama...
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-obama.jpg
Kokoomuksen jokeriPokeripoks?
http://www.luutii.ma-pe.net/wp-content/uploads/Niinistö.jpg
Muna Lisa Väinämö.
http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/uutiset/kotimaa/muuta_sekalaista/1383351-max931x556.jpg
Ja sokerina pohjalla Niinistön rippikuva:
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-hepburn.jpg - Se tunnustamiskomite
Harva suomalainen vo kirjoitti:
Harva suomalainen voi kehuskella eksyneensä Valkoiseen taloon, mutta kokoomuskaksikko Sauli Niinistö ja Ville Itälä voivat.
Parivaljakko osallistui vuonna 2001 maailman kokoomuspuolueiden kattojärjestön International Democrat Unionin kokoukseen Washingtonissa. Kokousta isännöi Yhdysvaltain silloinen presidentti George W. Bush.
Kokous huipentui Valkoisessa talossa järjestettyyn illalliseen. Sen päätyttyä suomalaiskaksikko joutui seikkailuun.
- Lähdimme Niinistön kanssa kävelemään. Eksyimme Valkoisessa talossa, kun etsimme vessaa, Ville Itälä naureskeliSe tunnustamiskomitea ajoi samaan aikaan kummankin Saksan, siis DDR:n ja BDR:n tunnustamista. Muutamat länsimaat tunnustivat nämä kaksi valtiota ennen Suomea.
Joten sinun kannattaa edelleenkin lukea historiaa, ja yrittää oppia siitä. - Se tunnustamiskomite
Yritykset tekevät it kirjoitti:
Yritykset tekevät itse omat yrityskauppansa: näyttää kuitenkin siltä, että Sale oli myymässä suomalaisia yrityksiä kiinalaisille. Sale haluaa ajaa alas loputkin suomalaisesta teollisuudesta. Miksei Sale yrittänyt myydä suomalaisia tuotteita kiinalaisille?
Se tunnustamiskomitea ajoi samaan aikaan kummankin Saksan, siis DDR:n ja BDR:n tunnustamista. Muutamat länsimaat tunnustivat nämä kaksi valtiota ennen Suomea.
Joten sinun kannattaa edelleenkin lukea historiaa, ja yrittää oppia siitä. - Sale hautoo maaseudu
Sale haluaa Suomen p kirjoitti:
Sale haluaa Suomen parhaat pojat sotimaan USAn rikollisporukan kanssa. Ja eihän Salella sitten muuta tekemistä olekaan.
Sale hautoo maaseudun yliopistojen lakkauttamista, tai niiden yksityistämistämistä. Sale on saannut vaikutteita kokoomuksen nuorten puuhista.
- Puhemiehistön matkab
Niinistö korosti Suo kirjoitti:
Niinistö korosti Suomella olevan paljon tarjottavaa Kiinalle. Maat sopivat käynnistävänsä valmistelut keskinäisen yhteistyön kehittämisestä ja päivittämisestä yhä tiiviimmäksi kumppanuudeksi. Kumppanuutta koskevat valmistelut aloitetaan maiden ulkoministeriöiden välillä.
Puhemiehistön matkabudjetti petti viime vuonna perinpohjaisesti. Puhemiehistölle oli budjetoitu matkarahoja 60 000 euroa, mutta toteutunut lasku oli 164 000 euroa. Syynä oli puhemies Eero Heinäluoman (sd) ahkera matkailu ympäri maailman.
Puhemiehistön matkabudjetti petti viime vuonna perinpohjaisesti. Puhemiehistölle oli budjetoitu matkarahoja 60 000 euroa, mutta toteutunut lasku oli 164 000 euroa. - Puhemiehistön matkab
Sale haluaa Suomen p kirjoitti:
Sale haluaa Suomen parhaat pojat sotimaan USAn rikollisporukan kanssa. Ja eihän Salella sitten muuta tekemistä olekaan.
Puhemiehistön matkabudjetti petti viime vuonna perinpohjaisesti. Puhemiehistölle oli budjetoitu matkarahoja 60 000 euroa, mutta toteutunut lasku oli 164 000 euroa. Syynä oli puhemies Eero Heinäluoman (sd) ahkera matkailu ympäri maailman.
Puhemiehistön matkabudjetti petti viime vuonna perinpohjaisesti. Puhemiehistölle oli budjetoitu matkarahoja 60 000 euroa, mutta toteutunut lasku oli 164 000 euroa. - Valtaosa kuluista ol
JUU EI POISSA kirjoitti:
Bruahahahahahaha.
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/06/571x559xqueen-sauli1.jpg.pagespeed.ic.T7A9y-ZeBF.jpg
KIM IL NIINISTÖ?
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-jong-il.jpg
Meidän oma Obama...
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-obama.jpg
Kokoomuksen jokeriPokeripoks?
http://www.luutii.ma-pe.net/wp-content/uploads/Niinistö.jpg
Muna Lisa Väinämö.
http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/uutiset/kotimaa/muuta_sekalaista/1383351-max931x556.jpg
Ja sokerina pohjalla Niinistön rippikuva:
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-hepburn.jpgValtaosa kuluista oli puhemies Eero Heinäluoman (sd) aiheuttamia. Hän on käynyt yksin viime vuonna lähes kaikissa maanosissa. Matkakohteita olivat muun muassa Yhdysvallat, Guatemala, Nicaragua, Sierra Leone, Liberia, Intia ja Afganistan.
- Pitkäjalkainen puhem
Milloin äänimäärät m kirjoitti:
Milloin äänimäärät muuttuvat kansanvarallisuudeksi, työpaikoiksi, ihmisten hyvinvoinniksi ja kansan mielipiteiden kunnioittamiseksi? Mitä arvoja arvojohtajalla on? No tärkein kaikista on raha ja oma palkka. Seuraavaksi saattavat tulla kokoomuksen kaverit, EK:n kaverit, Kanervan kaverit ja vihoviimeisenä Soini ja Kepun kaverit.
Pitkäjalkainen puhemies matkustaa Euroopassakin bisnesluokassa.
Puhemiehen avustajan Merja Leskisen mukaan ahkeraa matkailua selittää Suomen pyrkimys päästä YK:n turvaneuvoston jäseneksi.
Ensi viikolla Heinäluoma matkustaa Yhdysvaltoihin. Heinäluoma käy muun muassa suomalaissiirtolaisten juhlassa. Ohjelmaan on kaavailtu myös YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin ja USA:n varapresidentin Joe Bidenin tapaamisia. - Komitean hallitukses
Puhemiehistön matkab kirjoitti:
Puhemiehistön matkabudjetti petti viime vuonna perinpohjaisesti. Puhemiehistölle oli budjetoitu matkarahoja 60 000 euroa, mutta toteutunut lasku oli 164 000 euroa. Syynä oli puhemies Eero Heinäluoman (sd) ahkera matkailu ympäri maailman.
Puhemiehistön matkabudjetti petti viime vuonna perinpohjaisesti. Puhemiehistölle oli budjetoitu matkarahoja 60 000 euroa, mutta toteutunut lasku oli 164 000 euroa.Komitean hallituksesta tuli perusilmeeltään vasemmistolainen, joskin muutama porvarikin, keskustasta ja liberaaleista, kuului joukkoon.
DDR-komitean jäsenistöön sensijaan kuului poliittisten nuorisojärjestöjen, ammattiliittojen, eri yhdistysten ja jopa urheilujärjestöjen myötä jopa 1,5 MILJOONAA suomalaista. - Arvoja Salella ei ol
Laitoksille ei ole k kirjoitti:
Laitoksille ei ole kerrottu sitäkään, miten 30 miljoonan euron leikkaus kohdennetaan – meneekö se laitosten budjettien suhteessa vai joutuuko joku niistä kantamaan suuremman taakan kuin muut.
Arvoja Salella ei ole muita kuin EK:n nuoleskelu ja kokoomuksen helliminen. Ja köyhien sortaminen.
- Eikö sinua hävetä ed
Muistan kun vanhoina kirjoitti:
Muistan kun vanhoina hyvinä aikoina Suomen presidentti löytyi listalta, parhaimmillaan melko korkealtakin. Nyt ei presidenttimme mahdu 100:n joukkoon Time-lehden listauksessa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013041816921240_ul.shtml
Ei ihme, että kiinnostavuus Obaman silmissäkin on vähäinen.
Nykyään on laivat rautaa, miehet puuta.Eikö sinua hävetä edes vähän tuo ääliömäinen kipuilusi Halosen perään?
Eikö Niinistössä ole kehumista vai jouduitko homofobiassasi äänestämään sitä "pakon edessä" kun Väyrynen ja Soini eivät pärjänneet? - Ollaan siis iloisia
Harva suomalainen vo kirjoitti:
Harva suomalainen voi kehuskella eksyneensä Valkoiseen taloon, mutta kokoomuskaksikko Sauli Niinistö ja Ville Itälä voivat.
Parivaljakko osallistui vuonna 2001 maailman kokoomuspuolueiden kattojärjestön International Democrat Unionin kokoukseen Washingtonissa. Kokousta isännöi Yhdysvaltain silloinen presidentti George W. Bush.
Kokous huipentui Valkoisessa talossa järjestettyyn illalliseen. Sen päätyttyä suomalaiskaksikko joutui seikkailuun.
- Lähdimme Niinistön kanssa kävelemään. Eksyimme Valkoisessa talossa, kun etsimme vessaa, Ville Itälä naureskeliOllaan siis iloisia ettei Niinistö pudonnut vaikutusvaltaisimpien listalta.
Ai mut, eihän hän ole koskaan ollut siellä?
Hän ei ole koskaan kiivennyt millekään listalle.
Paitsi Kuuluisia salolaisia listan 99:s. - Ollaan siis iloisia
Aaltoa jurppii myös kirjoitti:
Aaltoa jurppii myös antelias osinkoverouudistus.
"Ja tämän päälle tulee vielä erikoisale oikein hyvätuloisille. He pystyvät vastedes ottamaan yrityksestään rahaa ulos matalalla verolla niin paljon kuin sitä siellä on", hän hämmästelee.Ollaan siis iloisia ettei Niinistö pudonnut vaikutusvaltaisimpien listalta.
Ai mut, eihän hän ole koskaan ollut siellä?
Hän ei ole koskaan kiivennyt millekään listalle.
Paitsi Kuuluisia salolaisia listan 99:s. - Eduskunta haluaisi p
Niinistö korosti Suo kirjoitti:
Niinistö korosti Suomella olevan paljon tarjottavaa Kiinalle. Maat sopivat käynnistävänsä valmistelut keskinäisen yhteistyön kehittämisestä ja päivittämisestä yhä tiiviimmäksi kumppanuudeksi. Kumppanuutta koskevat valmistelut aloitetaan maiden ulkoministeriöiden välillä.
Eduskunta haluaisi parantaa avioerolapsen oikeutta tavata molempia vanhempiaan eron jälkeen. Lainmuutosta ei kuitenkaan ole tulossa, vaikka eduskunnan lakivaliokunnalla olisi siihen avaimet käsissään.
- Peräti 141 kansanedu
Sale vasta rahaa tuh kirjoitti:
Sale vasta rahaa tuhlaakin, asuu omassa asunnossa Espoossa, jossa tarvitaan liuta ylimääräisiä turvallisuusmiehiä. Samat järjestelyt Mäntyniemessä ja Presidentinlinnassa. Arvoja Salella ei ole muita kuin EK:n nuoleskelu ja kokoomuksen helliminen. Ja köyhien sortaminen.
Peräti 141 kansanedustajaa allekirjoitti viime vuonna edustaja Pauli Kiurun (kok) lakialoitteen, jonka mukaan vanhempi, joka toistuvasti ja tahallisesti estää lapsen tapaamisen toisen vanhemman kanssa, voitaisiin tuomita sakkoon tai vankeuteen.
- Nykyisin tapaamisen
Uiuiuiui - kuinka jä kirjoitti:
Khihihihihiiihihihii
Uiuiuiui - kuinka jäpälössylässyttäjää kismittääkään!!!!
Khihihiihiihihihiihihihihiihi....Nykyisin tapaamisen estävälle vanhemmalle voidaan määrätä uhkasakko, ja ääritapauksessa lapsi voidaan hakea tapaamisiin.
- Kaikille naantalilai
Sale vasta rahaa tuh kirjoitti:
Sale vasta rahaa tuhlaakin, asuu omassa asunnossa Espoossa, jossa tarvitaan liuta ylimääräisiä turvallisuusmiehiä. Samat järjestelyt Mäntyniemessä ja Presidentinlinnassa. Arvoja Salella ei ole muita kuin EK:n nuoleskelu ja kokoomuksen helliminen. Ja köyhien sortaminen.
Kaikille naantalilaisille avoimessa ja ikärajattomassa kirjoituskilpailussa haetaan naantalilaisten presidentillisiä sattumuksia.
Wanha Naantali Kaupan kirjoituskilpailuun voi osallistua kertomalla mahdolliset hauskat sattumukset ja kohtaamiset presidentin tai presidentin puolison kanssa. Kohtaaminen, joko nykyisen tai aikaisempien presidenttien kanssa, on voinut olla joko vapaa-ajalla tapahtunut tai ammattiin liittyvä kohtaaminen.
Palkintona kisan ensimmäisille sijoille tulleet kirjoittajat saavat lahjakortteja.
Teksteistä kootaan mahdollisesti myös pieni kirja, minkä jokainen kirjoittaja saa palkkioksi, mikäli hänen kertomuksensa on valittu kirjaan.
Tekstit tulee toimittaa 15. syyskuuta mennessä esimerkiksi postitse Wanha Naantali Kauppaan. - Kansantalouden tuota
Aina, kun Sale on va kirjoitti:
Aina, kun Sale on vallassa, ensisijaisia ovat pankkituet, ei kansan hyvinvointi, ensi sijaista on pyrky USAn Valkoiseen taloon ja NATOon.
Kansantalouden tuotanto väheni edelleen helmikuussa, kertoo Tilastokeskus. Vuoden takaiseen helmikuuhun verrattuna työpäiväkorjattu tuotanto väheni 2,9 prosenttia, tammikuusta helmikuuhun 0,7 prosenttia.
- Haloselle skumppaa,
Eikö sinua hävetä ed kirjoitti:
Eikö sinua hävetä edes vähän tuo ääliömäinen kipuilusi Halosen perään?
Eikö Niinistössä ole kehumista vai jouduitko homofobiassasi äänestämään sitä "pakon edessä" kun Väyrynen ja Soini eivät pärjänneet?Haloselle skumppaa, Niinistö vaan humppaa.
- Salen ainoa palkinto
Muistan kun vanhoina kirjoitti:
Muistan kun vanhoina hyvinä aikoina Suomen presidentti löytyi listalta, parhaimmillaan melko korkealtakin. Nyt ei presidenttimme mahdu 100:n joukkoon Time-lehden listauksessa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013041816921240_ul.shtml
Ei ihme, että kiinnostavuus Obaman silmissäkin on vähäinen.
Nykyään on laivat rautaa, miehet puuta.Salen ainoa palkinto on kokoomuksen kannatus ja EK:n vaalituki.
- Suurimmat lisäystoiv
Kansantalouden tuota kirjoitti:
Kansantalouden tuotanto väheni edelleen helmikuussa, kertoo Tilastokeskus. Vuoden takaiseen helmikuuhun verrattuna työpäiväkorjattu tuotanto väheni 2,9 prosenttia, tammikuusta helmikuuhun 0,7 prosenttia.
Suurimmat lisäystoiveet koskivat perusväylänpidon ja perusradanpidon rahoitusta, joihin kumpaankin esitettiin 100 miljoonan euron lisäystä. Ministeriön menojen lyöminen lukkoon vaatikin noin 110 äänestystä.
- juu ei juu
Se on jotenkin lapse kirjoitti:
Se on jotenkin lapsellista verrata nykyistä ja entistä tasavallan presidenttiä, ja sitä kumpi mistäkin saa paremman keskiarvon.
Ei Niinistö ainakaan tähän mennessä ole mitenkään erityisen onnistunut tehtävässään, jos nyt ei isompia mokiakaan ole tehnyt. Tavallisen harmaa, vanhentunut virkamiestyyppi, jonka vaimosta kirjoitetaan enemmän kuin hänestä.
Onkohan se niin, että niin kauan kun Jennin kasvoilla ei ole ryppyjä, niin Saulikin menestyy? Sitten kun ikä näkyy Jenninkin olemuksessa, voi Saulilla olla vaikeuksia pitää "keskiarvonsa" korkealla.Niinistö oli vuonna 2001 Ville Itälän kanssa turistikierroksella White Housessa ja pissahätä iski.
Tarina ei kerro mihin oloaan helpottivat, mutta sen Iltasanomat uutisoi, että pojat eksyivät reissullaan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336614111.html
Että on Sale Valkoisessa Talossa käynyt vettä heittämässä. - Ei sota mikään vapau
Aaltoa jurppii myös kirjoitti:
Aaltoa jurppii myös antelias osinkoverouudistus.
"Ja tämän päälle tulee vielä erikoisale oikein hyvätuloisille. He pystyvät vastedes ottamaan yrityksestään rahaa ulos matalalla verolla niin paljon kuin sitä siellä on", hän hämmästelee.Ei sota mikään vapaussota ollut. Orjuutettua työväkeä ei vapautettu, vaan se tapettiin. Sale hautoo samanlaista operaatiota, jollei suomalaisia saada työskentelemään orjapalkoilla ja pelkissä pätkätöissä.
- Tarja-Sale 2-0
Aina, kun Sale on va kirjoitti:
Aina, kun Sale on vallassa, ensisijaisia ovat pankkituet, ei kansan hyvinvointi, ensi sijaista on pyrky USAn Valkoiseen taloon ja NATOon.
Kauheesti siellä kotikatsomossa mietitään ja funtsataan, mutta mieleen tulee vain 1918 historiikit, DDR:n tunnustaminen valtioksi, nurkissa vilahtelee tonttuja sekä Stasi-agentteja, ehkä joku KGB:stäkin....2-0, 2-0, kaksi nolla....
AIVAN! Ei tarvinnut kilauttaa kaverille. Halonen on tavannut kaksi kertaa USA:n presidentin Valkoisessa Talossa, Niinistö taas....EI OLE! Pissimässä Niinistökin kävi yhdessä Itälän Villen kanssa, mutta eksyivät isoon taloon parat.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336614111.html
Nyt opasteita on parannettu ja turistikierroksella maalaisia ohjataan naruin ja sähköpiiskalla. - Suomella on olemassa
Muistan kun vanhoina kirjoitti:
Muistan kun vanhoina hyvinä aikoina Suomen presidentti löytyi listalta, parhaimmillaan melko korkealtakin. Nyt ei presidenttimme mahdu 100:n joukkoon Time-lehden listauksessa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013041816921240_ul.shtml
Ei ihme, että kiinnostavuus Obaman silmissäkin on vähäinen.
Nykyään on laivat rautaa, miehet puuta.Suomella on olemassa riittävän iso nippu tukilupauksia.
- Mutta sitten on arvaamattomuustekijöitä. On kuulemma näissä ennemminkin ilmennyt, etteivät lupaukset sitten todennukaan - Ennemmin on kyse mar
Tarja-Sale 2-0 kirjoitti:
Kauheesti siellä kotikatsomossa mietitään ja funtsataan, mutta mieleen tulee vain 1918 historiikit, DDR:n tunnustaminen valtioksi, nurkissa vilahtelee tonttuja sekä Stasi-agentteja, ehkä joku KGB:stäkin....2-0, 2-0, kaksi nolla....
AIVAN! Ei tarvinnut kilauttaa kaverille. Halonen on tavannut kaksi kertaa USA:n presidentin Valkoisessa Talossa, Niinistö taas....EI OLE! Pissimässä Niinistökin kävi yhdessä Itälän Villen kanssa, mutta eksyivät isoon taloon parat.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336614111.html
Nyt opasteita on parannettu ja turistikierroksella maalaisia ohjataan naruin ja sähköpiiskalla.Ennemmin on kyse markkinataloushaihattelusta, kun kansalle valehdeltiin, että Suomen markka on ikuinen. Kun Neuvostoliitto romahti, eikä vienti Itään vetänyt, siitä on tarpeeksi tietoa ja myös Suomen Pankin toiminnasta niinä vuosina. Ja mitkä vanhat kaartit? Olisipa olemassa nykyään edes jonkinlainen kaarti, joka pitäisi kansan puolta ja heittäisi oikeistoliberalistit historian roskatynnyriin, jonne he kuuluvat ja Sale myös.
- Niinistön kieltäytym
Aina, kun Sale on va kirjoitti:
Aina, kun Sale on vallassa, ensisijaisia ovat pankkituet, ei kansan hyvinvointi, ensi sijaista on pyrky USAn Valkoiseen taloon ja NATOon.
Niinistön kieltäytyminen palkkionsa korotuksesta jäi tuhnuksi. Liike-elämän ylin johto vaikeni asiasta tyystin eikä yksikään laskenut palkkojaan, päinvastoin. Johdon palkankorotukset ovat tänäkin keväänä olleet pöyristyttäviä, vaikka tavallisilta duunareilta on vaadittu nollalinjaa.
Myöskään kansanedustajat eivät ole palkkojaan laskeneet, vaan taas on ollut puhetta korotuksista. Niinistön temppu olikin mitä ilmeisimmin pelkkä julkisuustemppu, jolla palkansaajat piti saada "talkoisiin" palkankorotusten välttämiseksi. Niinistö taisi saada manööveristään palkkion tutulta taholta, siltä eliitiltä, joka kustansi myös herran vaalikampanjan.
Ilakointi eläkeläispresidenttien, Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen palkkioiden alenemisista oli sekin ennenaikaista. Ainoa, jonka palkkio laski, oli Niinistö ja kuten sanottua, hän on "hyvityksensä" saanut muuta tietä.
Ja tuskin tämä manööveri jäi viimeiseksi, joka kohdistui tavallista palkansaajaa vastaan. - OLISI
300 000 euron palkan kirjoitti:
300 000 euron palkan vaihtaminen kokonaan osinkotuloiksi tuo jopa yli 50 000 euron hyödyn työtään osakeyhtiön kautta myyville.
Hyvätuloisten ammattilaisten kannattaa ottaa palkkansa kokonaan osinkotuloina, jos hallituksen kehysriihessä sopimat osinkoveropäätökset hyväksytään nykymuodossa syksyllä.Paperilehdet kituu ja sensaatiota haetaan.
Vähän lähdekritiikkiä toivotaan lukijaltakin. - Halonen kylvi pas.ka
Sale vasta rahaa tuh kirjoitti:
Sale vasta rahaa tuhlaakin, asuu omassa asunnossa Espoossa, jossa tarvitaan liuta ylimääräisiä turvallisuusmiehiä. Samat järjestelyt Mäntyniemessä ja Presidentinlinnassa. Arvoja Salella ei ole muita kuin EK:n nuoleskelu ja kokoomuksen helliminen. Ja köyhien sortaminen.
Halonen kylvi pas.kaa ja kansa saa sen nyt maksaa !! !!"
- Niinistöä ei homotel
Oli oikeastaan vain kirjoitti:
Oli oikeastaan vain hyvä, että Halonen piti tiettyä etäisyyttä etenkin George W. Bushin rikolliseen hallintoon, jonka Lähi-Idässä aloittamat kansainvälisen lain vastaiset hyökkäystoimet saivat osakseen maailman kansojen enemmistön jyrkän tuomion. Suomi oli silloin oikealla puolella.
Kun Barack "Nobel" Obama sitten jatkoi suoraan Bushin sotapolitiikkaa ja jopa laajensi sitä uusiin maihin, tuli todistetuksi, ettei USA:n johtama imperialistinen, globalistinen blokki saa olla se viiteryhmä, johon Suomi kuuluu.
Suomen suhteet Yhdysvaltoihin ja etenkin sen imperialismin työvälineeseen sotaliitto Natoon ovat aivan liian läheiset, eivät liian etäiset. Suomen oikea kysymys on: miten lähentyä Venäjää? Jos Niinistö olisi korkeamman tason mies, hän kysyisi samaa.Niinistöä ei homotella, ei koulukiusata ulkonäöstä tai mumisevasta puheesta, hänen lapsensa on jätetty rauhaan eikä heille v-tuilla, Niinistöä ei ikänsä puolesta vähätellä "papattelemalla" tai keksitä herjaavia lempinimiä. Näitä asioita kannattaa miettiä kun pohtii poistamisia, saavathan kaikki tasavertaisen kohtelun?
- Suomalaisista lähes
Salen ainoa palkinto kirjoitti:
Salen ainoa palkinto on kokoomuksen kannatus ja EK:n vaalituki.
Suomalaisista lähes 80 prosenttia antaa presidentti Sauli Niinistölle melko tai erittäin hyvän arvosanan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288576768127.html
" Toimialajohtaja Juhani Pehkonen TNS Gallupista sanoo lehdelle Niinistön olevan nyt "ehdottomasti koko kansan presidentti". Hänen mukaansa Niinistön suosio on samalla tasolla kuin Tarja Halosella useimpina vuosina."
Niinistöllä vasta ensimmäinen vuosi takana, kestääkö suosio samalla tasolla kuin Halosella myös pidempään? Kataisen ja hallituksen suosio ei ainakaan kestänyt.
Ensimmäinen vuosi onkin usein kuin pitkitetty kuherruskuukausi, mutta median kriittisyys tullee vielä lisääntymään. - Talouskriisi ja peru
Sale haluaa Suomen p kirjoitti:
Sale haluaa Suomen parhaat pojat sotimaan USAn rikollisporukan kanssa. Ja eihän Salella sitten muuta tekemistä olekaan.
Talouskriisi ja perussuomalaisten vaalivoitto ovat sittemmin vain ruokkineet epäilevämpiä asenteita.
- Sitten vaihteeksi vo
JUU EI POISSA kirjoitti:
Bruahahahahahaha.
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/06/571x559xqueen-sauli1.jpg.pagespeed.ic.T7A9y-ZeBF.jpg
KIM IL NIINISTÖ?
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-jong-il.jpg
Meidän oma Obama...
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-obama.jpg
Kokoomuksen jokeriPokeripoks?
http://www.luutii.ma-pe.net/wp-content/uploads/Niinistö.jpg
Muna Lisa Väinämö.
http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/uutiset/kotimaa/muuta_sekalaista/1383351-max931x556.jpg
Ja sokerina pohjalla Niinistön rippikuva:
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-hepburn.jpgSitten vaihteeksi vois haloska, eki, heinänluoja ym. punikit pelata hekin jääkiehkoa
Putte-hallissa! Mitenkähän siinä kävis?? - Mitkä ihmeen kananhö
Sitten vaihteeksi vo kirjoitti:
Sitten vaihteeksi vois haloska, eki, heinänluoja ym. punikit pelata hekin jääkiehkoa
Putte-hallissa! Mitenkähän siinä kävis??Mitkä ihmeen kananhöyhenet ja apinatoimistot?
Oletko AIVAN mielisairas?
Tällä palstalla on kyllä häiriintynyttä sakkia! - Voitte lopettaa p as
Nyt Niinistön aikana kirjoitti:
Nyt Niinistön aikana nämä kamaluudet vaan lisääntyy.
Toivottomuus käy vallalle.
Itsemurhia, perhesurmia ja tappoja ilman motiivia.Voitte lopettaa p askanjauhamisen myös Setasta ja joutavan, homofobisen lesbottelun. Halonen oli SETAn puheenjohtaja vuosina 1980-81 ja osoitti suurta siviilirohkeutta tehtävässä, jossa leimautumisen vaara oli suuri. Työ ei tehnyt hänestä homoseksuaalia sen enempää kuin vastaavat tehtävät EU:ssa Aleksander Stubbistakaan.
- Niinistö oli vuonna
Muistan kun vanhoina kirjoitti:
Muistan kun vanhoina hyvinä aikoina Suomen presidentti löytyi listalta, parhaimmillaan melko korkealtakin. Nyt ei presidenttimme mahdu 100:n joukkoon Time-lehden listauksessa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013041816921240_ul.shtml
Ei ihme, että kiinnostavuus Obaman silmissäkin on vähäinen.
Nykyään on laivat rautaa, miehet puuta.Niinistö oli vuonna 2001 Ville Itälän kanssa turistikierroksella White Housessa ja pissahätä iski.
Tarina ei kerro mihin oloaan helpottivat, mutta sen Iltasanomat uutisoi, että pojat eksyivät reissullaan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336614111.html
Että on Sale Valkoisessa Talossa käynyt vettä heittämässä. - Niinistö oli vuonna
Kaikille naantalilai kirjoitti:
Kaikille naantalilaisille avoimessa ja ikärajattomassa kirjoituskilpailussa haetaan naantalilaisten presidentillisiä sattumuksia.
Wanha Naantali Kaupan kirjoituskilpailuun voi osallistua kertomalla mahdolliset hauskat sattumukset ja kohtaamiset presidentin tai presidentin puolison kanssa. Kohtaaminen, joko nykyisen tai aikaisempien presidenttien kanssa, on voinut olla joko vapaa-ajalla tapahtunut tai ammattiin liittyvä kohtaaminen.
Palkintona kisan ensimmäisille sijoille tulleet kirjoittajat saavat lahjakortteja.
Teksteistä kootaan mahdollisesti myös pieni kirja, minkä jokainen kirjoittaja saa palkkioksi, mikäli hänen kertomuksensa on valittu kirjaan.
Tekstit tulee toimittaa 15. syyskuuta mennessä esimerkiksi postitse Wanha Naantali Kauppaan.Niinistö oli vuonna 2001 Ville Itälän kanssa turistikierroksella White Housessa ja pissahätä iski.
Tarina ei kerro mihin oloaan helpottivat, mutta sen Iltasanomat uutisoi, että pojat eksyivät reissullaan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336614111.html
Että on Sale Valkoisessa Talossa käynyt vettä heittämässä. - ♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja
Tarja-Sale 2-0 kirjoitti:
Kauheesti siellä kotikatsomossa mietitään ja funtsataan, mutta mieleen tulee vain 1918 historiikit, DDR:n tunnustaminen valtioksi, nurkissa vilahtelee tonttuja sekä Stasi-agentteja, ehkä joku KGB:stäkin....2-0, 2-0, kaksi nolla....
AIVAN! Ei tarvinnut kilauttaa kaverille. Halonen on tavannut kaksi kertaa USA:n presidentin Valkoisessa Talossa, Niinistö taas....EI OLE! Pissimässä Niinistökin kävi yhdessä Itälän Villen kanssa, mutta eksyivät isoon taloon parat.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336614111.html
Nyt opasteita on parannettu ja turistikierroksella maalaisia ohjataan naruin ja sähköpiiskalla.♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja ♫
On se kyllä aika erikoista, että tasavallan presidentti puuttuu yksittäisen ministerin puheisiin. Jokainen kuitenkin on vastuussa sanoistaan, ei siinä tarvita ketään arvostelijaa tai kieltäjää sanomaan mitä saa puhua. - ♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja
Tarja-Sale 2-0 kirjoitti:
Kauheesti siellä kotikatsomossa mietitään ja funtsataan, mutta mieleen tulee vain 1918 historiikit, DDR:n tunnustaminen valtioksi, nurkissa vilahtelee tonttuja sekä Stasi-agentteja, ehkä joku KGB:stäkin....2-0, 2-0, kaksi nolla....
AIVAN! Ei tarvinnut kilauttaa kaverille. Halonen on tavannut kaksi kertaa USA:n presidentin Valkoisessa Talossa, Niinistö taas....EI OLE! Pissimässä Niinistökin kävi yhdessä Itälän Villen kanssa, mutta eksyivät isoon taloon parat.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336614111.html
Nyt opasteita on parannettu ja turistikierroksella maalaisia ohjataan naruin ja sähköpiiskalla.♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja ♫
Kauheesti siellä kotikatsomossa mietitään ja funtsataan, mutta mieleen tulee vain 1918 historiikit, DDR:n tunnustaminen valtioksi, nurkissa vilahtelee tonttuja sekä Stasi-agentteja, ehkä joku KGB:stäkin....2-0, 2-0, kaksi nolla....
AIVAN! Ei tarvinnut kilauttaa kaverille. Halonen on tavannut kaksi kertaa USA:n presidentin Valkoisessa Talossa, Niinistö taas....EI OLE! Pissimässä Niinistökin kävi yhdessä Itälän Villen kanssa, mutta eksyivät isoon taloon parat.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336614111.html
Nyt opasteita on parannettu ja turistikierroksella maalaisia ohjataan naruin ja sähköpiiskalla. - Voitte lopettaa p as
Niinistö oli vuonna kirjoitti:
Niinistö oli vuonna 2001 Ville Itälän kanssa turistikierroksella White Housessa ja pissahätä iski.
Tarina ei kerro mihin oloaan helpottivat, mutta sen Iltasanomat uutisoi, että pojat eksyivät reissullaan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336614111.html
Että on Sale Valkoisessa Talossa käynyt vettä heittämässä.Voitte lopettaa p askanjauhamisen myös Setasta ja joutavan, homofobisen lesbottelun. Halonen oli SETAn puheenjohtaja vuosina 1980-81 ja osoitti suurta siviilirohkeutta tehtävässä, jossa leimautumisen vaara oli suuri. Työ ei tehnyt hänestä homoseksuaalia sen enempää kuin vastaavat tehtävät EU:ssa Aleksander Stubbistakaan.
- ....oikein ajankohta
Vaarallista on myös kirjoitti:
Vaarallista on myös se, että Sale jatkaa kokoomuslaista kansan orjuuttamista. Sale aloitti 1990- luvulla ja jatkaa sitä vielä v.2013.
....oikein ajankohtaisten aiheiden expertti sen punikin huutelun, DDR:n ja Setasi kanssa. Höpöttäisit vaan Niinistön lutuisuudesta ja Jennin vaatteista, ja näitä jälkimmäisiäkin vain "hyvänä päivänäsi". xDD
- ♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja
Sitten vaihteeksi vo kirjoitti:
Sitten vaihteeksi vois haloska, eki, heinänluoja ym. punikit pelata hekin jääkiehkoa
Putte-hallissa! Mitenkähän siinä kävis??♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja ♫
Niin palaan jälleen tuohon suosittuun sloganiin "Koko kansan Presidentti" jollainen kykenisi oikaisemaan kärjistyneen yhteiskuntakriisin, tuomalla luottamusta eri kansanryhmien kesken. Ja silloin tulee oikeiston tajuta oma velvollisuutensa pääoman pidättämisessä oman maansa kehittämiseen ja työllisyyden turvaamiseen. - Presidentin valtaoik
Muistan kun vanhoina kirjoitti:
Muistan kun vanhoina hyvinä aikoina Suomen presidentti löytyi listalta, parhaimmillaan melko korkealtakin. Nyt ei presidenttimme mahdu 100:n joukkoon Time-lehden listauksessa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013041816921240_ul.shtml
Ei ihme, että kiinnostavuus Obaman silmissäkin on vähäinen.
Nykyään on laivat rautaa, miehet puuta.Presidentin valtaoikeudet vähenivät entisestään Niinistön virkaanastujaispäivänä voimaan tulleen perustuslain muutoksen vuoksi.
- Sauli on osoittanut
Niinistö oli vuonna kirjoitti:
Niinistö oli vuonna 2001 Ville Itälän kanssa turistikierroksella White Housessa ja pissahätä iski.
Tarina ei kerro mihin oloaan helpottivat, mutta sen Iltasanomat uutisoi, että pojat eksyivät reissullaan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336614111.html
Että on Sale Valkoisessa Talossa käynyt vettä heittämässä.Sauli on osoittanut olevansa TODELLINEN SUOMALAINEN, joka on SUOMELLA TÖISSÄ. Upeaa Sauli!
- HS on punikkilehti,
Kaikille naantalilai kirjoitti:
Kaikille naantalilaisille avoimessa ja ikärajattomassa kirjoituskilpailussa haetaan naantalilaisten presidentillisiä sattumuksia.
Wanha Naantali Kaupan kirjoituskilpailuun voi osallistua kertomalla mahdolliset hauskat sattumukset ja kohtaamiset presidentin tai presidentin puolison kanssa. Kohtaaminen, joko nykyisen tai aikaisempien presidenttien kanssa, on voinut olla joko vapaa-ajalla tapahtunut tai ammattiin liittyvä kohtaaminen.
Palkintona kisan ensimmäisille sijoille tulleet kirjoittajat saavat lahjakortteja.
Teksteistä kootaan mahdollisesti myös pieni kirja, minkä jokainen kirjoittaja saa palkkioksi, mikäli hänen kertomuksensa on valittu kirjaan.
Tekstit tulee toimittaa 15. syyskuuta mennessä esimerkiksi postitse Wanha Naantali Kauppaan.HS on punikkilehti,
se, joka toitotti aikoinaan haloselle joka viikko sataa hipovia kannatuslukuja!
Gallupit on galluppeja, riippuu miten ne tehdään ja keltä kysellään,
ei sinun niitä kannata surra ja itkeskellä, eikä myöskään ripaskaa tanssia. - hiio hoi!
Halonen kylvi pas.ka kirjoitti:
Halonen kylvi pas.kaa ja kansa saa sen nyt maksaa !! !!"
♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja ♫
Niin palaan jälleen tuohon suosittuun sloganiin "Koko kansan Presidentti" jollainen kykenisi oikaisemaan kärjistyneen yhteiskuntakriisin, tuomalla luottamusta eri kansanryhmien kesken. - Jäpäläski käy ittens
JUU EI POISSA kirjoitti:
Bruahahahahahaha.
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/06/571x559xqueen-sauli1.jpg.pagespeed.ic.T7A9y-ZeBF.jpg
KIM IL NIINISTÖ?
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-jong-il.jpg
Meidän oma Obama...
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-obama.jpg
Kokoomuksen jokeriPokeripoks?
http://www.luutii.ma-pe.net/wp-content/uploads/Niinistö.jpg
Muna Lisa Väinämö.
http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/uutiset/kotimaa/muuta_sekalaista/1383351-max931x556.jpg
Ja sokerina pohjalla Niinistön rippikuva:
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-hepburn.jpgJäpäläski käy ittensä kanssa keskustelua tällä palstalla, kun ketään ei kiinnosta sen sontavingunnat.
Halvat on hullulla huvit, jäpälyllertäjällä ilmaiset. - Ne listat on julkais
♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja kirjoitti:
♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja ♫
Kauheesti siellä kotikatsomossa mietitään ja funtsataan, mutta mieleen tulee vain 1918 historiikit, DDR:n tunnustaminen valtioksi, nurkissa vilahtelee tonttuja sekä Stasi-agentteja, ehkä joku KGB:stäkin....2-0, 2-0, kaksi nolla....
AIVAN! Ei tarvinnut kilauttaa kaverille. Halonen on tavannut kaksi kertaa USA:n presidentin Valkoisessa Talossa, Niinistö taas....EI OLE! Pissimässä Niinistökin kävi yhdessä Itälän Villen kanssa, mutta eksyivät isoon taloon parat.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336614111.html
Nyt opasteita on parannettu ja turistikierroksella maalaisia ohjataan naruin ja sähköpiiskalla.Ne listat on julkaistu useissa Eurooppalaisissa ja amerikkalaisissa lehdissä. Eikä niissä listoissa ollut ainoatakaan merkittävää suomalaista poliitikkoa.
- Miksi Niinistöä on n
JUU EI POISSA kirjoitti:
Bruahahahahahaha.
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/06/571x559xqueen-sauli1.jpg.pagespeed.ic.T7A9y-ZeBF.jpg
KIM IL NIINISTÖ?
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-jong-il.jpg
Meidän oma Obama...
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-obama.jpg
Kokoomuksen jokeriPokeripoks?
http://www.luutii.ma-pe.net/wp-content/uploads/Niinistö.jpg
Muna Lisa Väinämö.
http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/uutiset/kotimaa/muuta_sekalaista/1383351-max931x556.jpg
Ja sokerina pohjalla Niinistön rippikuva:
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-hepburn.jpgMiksi Niinistöä on nuorennettu niin voimakkaasti kuvankäsittelyllä?
"Häntä ei ole varsinaisesti pyritty meidän eikä kuvaajan toimesta nuorentamaan. Kuvalle on tehty normaali potrettikäsittely, eli sen valaistusta on jälkikäteen säädetty normaalisti." - Mitenköhän tämä Haav
Se on jotenkin lapse kirjoitti:
Se on jotenkin lapsellista verrata nykyistä ja entistä tasavallan presidenttiä, ja sitä kumpi mistäkin saa paremman keskiarvon.
Ei Niinistö ainakaan tähän mennessä ole mitenkään erityisen onnistunut tehtävässään, jos nyt ei isompia mokiakaan ole tehnyt. Tavallisen harmaa, vanhentunut virkamiestyyppi, jonka vaimosta kirjoitetaan enemmän kuin hänestä.
Onkohan se niin, että niin kauan kun Jennin kasvoilla ei ole ryppyjä, niin Saulikin menestyy? Sitten kun ikä näkyy Jenninkin olemuksessa, voi Saulilla olla vaikeuksia pitää "keskiarvonsa" korkealla.Mitenköhän tämä Haavisto-Flores-presidenttipari olisi esim. edustanut Suomea Venäjällä ja hoitanut suomalais-venäläisiä suhteita? Kauhistuttaa ajatellakin.
- Mitä pahaa on työväe
Yksi syy on liikkuvi kirjoitti:
Yksi syy on liikkuvien äänestäjien määrän kasvu poliittisen kulttuurin murroksen myötä.
Lukujen vaihtelu näyttää käytännössä, mitä tapahtuu kun vanhoihin äänestystottumuksiin ei enää takerruta. Kun politiikassa kuohuu, äänestäjällä on matala kynnys vaihtaa puoluetta.
Ja paljon kuohuja tarkoittaa paljon muutoksia.Mitä pahaa on työväen luokassa? Se on saanut aikaan hyvinvointivaltion, jonka Sale lopettaa ensi tilassa ja niin pian kuin mahdollista.
- Niinistöstä on luja
Torstaina 18. huhtik kirjoitti:
Torstaina 18. huhtikuuta presidentti Niinistö tapasi Kazakstanin puolueiden edustajia sekä ihmisoikeuskomission puheenjohtajan Kuanysh Sultanovin. Puheenjohtaja Sultanovin kanssa presidentti Niinistö keskusteli Kazakstanin ihmisoikeustilanteesta ja oikeusvaltion kehittämisestä.
Niinistöstä on luja ja teeskentelemätön presidentti
Suomi sai Sauli Niinistöstä lujan, luotettavan ja teeskentelemättömän presidentin. Kaikilla toiminta-alueilla. Sen tulee näkemään kansa ja oppimaan hallitus - Niinistö on saanut e
Ne listat on julkais kirjoitti:
Ne listat on julkaistu useissa Eurooppalaisissa ja amerikkalaisissa lehdissä. Eikä niissä listoissa ollut ainoatakaan merkittävää suomalaista poliitikkoa.
Niinistö on saanut enemmän aikaan vajaassa vuodessa kuin Halonen 12:sta.
Harmi vaan että pelkkää pahaa: yritykset saneeraa, työt katoaa, eläkeikä nousee, palkkoja halutaan presidentin esimerkin mukaan laskea, kansa kurjistuu...hei ihan kuin kokoomuksen politiikkaa? - Ei Niinistön elättäm
Ne listat on julkais kirjoitti:
Ne listat on julkaistu useissa Eurooppalaisissa ja amerikkalaisissa lehdissä. Eikä niissä listoissa ollut ainoatakaan merkittävää suomalaista poliitikkoa.
Ei Niinistön elättäminen sen halvemmaksi tule kuin edeltäjiensä (oikeastaan Niinistö tulee kalliimmaksi, nyt presidenttiys maksaa vuodessa n. 19 miljoonaa euroa, kun se oli 2010-luvulla 15 miljoonaa euroa vuodessa).
- Näytti salella oleva
Salen ainoa palkinto kirjoitti:
Salen ainoa palkinto on kokoomuksen kannatus ja EK:n vaalituki.
Näytti salella olevan kova krapula päällä.
Sen verran pahoinvoivalta se näytti. - Kauhia stondis yhdes
Ennemmin on kyse mar kirjoitti:
Ennemmin on kyse markkinataloushaihattelusta, kun kansalle valehdeltiin, että Suomen markka on ikuinen. Kun Neuvostoliitto romahti, eikä vienti Itään vetänyt, siitä on tarpeeksi tietoa ja myös Suomen Pankin toiminnasta niinä vuosina. Ja mitkä vanhat kaartit? Olisipa olemassa nykyään edes jonkinlainen kaarti, joka pitäisi kansan puolta ja heittäisi oikeistoliberalistit historian roskatynnyriin, jonne he kuuluvat ja Sale myös.
Kauhia stondis yhdestä gallupista.
Tekijänä vielä joku valitut palat ja tarjolla erittäin typerä valikoima "poliitikkoja".
Eihän presidentit kumpikaan ole poliitikkoja vaan nimenomaan päivänpolitiikan ulkopuolella. Testissä pitäisi mitata vain ministerit ja kansanedustajat, ei presidenttiä.
Presidentillä ei ole sisäpoliittista valtaa eikä vastuuta lainkaan.
Tottahan istuva presidentti väistyneet voittaa eikä mukana edes ole Ahtisaarta ja Koivistoa. Tästä riemastuneena sitten yksi idiootti sontii palstan täyteen roskaa kikkeli ilmeisen kovassa kulmassa ja verta täynnä, koska aivotoimintaa ei enää ole.
Voi kilin VlTTU miten älytöntä älämölöä. - sitä aikaisemmasta S
Niinistön kieltäytym kirjoitti:
Niinistön kieltäytyminen palkkionsa korotuksesta jäi tuhnuksi. Liike-elämän ylin johto vaikeni asiasta tyystin eikä yksikään laskenut palkkojaan, päinvastoin. Johdon palkankorotukset ovat tänäkin keväänä olleet pöyristyttäviä, vaikka tavallisilta duunareilta on vaadittu nollalinjaa.
Myöskään kansanedustajat eivät ole palkkojaan laskeneet, vaan taas on ollut puhetta korotuksista. Niinistön temppu olikin mitä ilmeisimmin pelkkä julkisuustemppu, jolla palkansaajat piti saada "talkoisiin" palkankorotusten välttämiseksi. Niinistö taisi saada manööveristään palkkion tutulta taholta, siltä eliitiltä, joka kustansi myös herran vaalikampanjan.
Ilakointi eläkeläispresidenttien, Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen palkkioiden alenemisista oli sekin ennenaikaista. Ainoa, jonka palkkio laski, oli Niinistö ja kuten sanottua, hän on "hyvityksensä" saanut muuta tietä.
Ja tuskin tämä manööveri jäi viimeiseksi, joka kohdistui tavallista palkansaajaa vastaan.sitä aikaisemmasta Suomen Pankin johtokunnan jäsenen virkanimitysasiasta kanneltiin oikeuskanslerille, kun virkaan nimitettiin 2. syyskuuta 2000 valtiotieteen tohtori Aino Sinikka Hannele Salo.
- Ei tällainen resuami
Niinistön kieltäytym kirjoitti:
Niinistön kieltäytyminen palkkionsa korotuksesta jäi tuhnuksi. Liike-elämän ylin johto vaikeni asiasta tyystin eikä yksikään laskenut palkkojaan, päinvastoin. Johdon palkankorotukset ovat tänäkin keväänä olleet pöyristyttäviä, vaikka tavallisilta duunareilta on vaadittu nollalinjaa.
Myöskään kansanedustajat eivät ole palkkojaan laskeneet, vaan taas on ollut puhetta korotuksista. Niinistön temppu olikin mitä ilmeisimmin pelkkä julkisuustemppu, jolla palkansaajat piti saada "talkoisiin" palkankorotusten välttämiseksi. Niinistö taisi saada manööveristään palkkion tutulta taholta, siltä eliitiltä, joka kustansi myös herran vaalikampanjan.
Ilakointi eläkeläispresidenttien, Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen palkkioiden alenemisista oli sekin ennenaikaista. Ainoa, jonka palkkio laski, oli Niinistö ja kuten sanottua, hän on "hyvityksensä" saanut muuta tietä.
Ja tuskin tämä manööveri jäi viimeiseksi, joka kohdistui tavallista palkansaajaa vastaan.Ei tällainen resuaminen osoita muuta kuin kirjoittajan itsensä ala-arvoista käytöstä. Netissä on näemmä helppo laukoa kaikkea mahdollista.
Eihän tällä palstalla keskustella lainkaan presidentistä, vaan kirjoittelu keskittyy haukkumiseen ja asiattomaan arvosteluun. - Aitoja Romanov-sukui
Gallupuutisen grafii kirjoitti:
Gallupuutisen grafiikan muistuttaa myös, kuinka asiat etenivät valtakunnassa ennen. Pienten puolueiden kannatusluvut jatkavat kuukaudesta – ja vuodesta – toiseen suunnilleen samoilla kokonaisluvuilla.
Miksi suurten puolueiden luvut sitten heittelevät?
Länsinaapurissa puolueiden kannatuslukujen heitot johtuvat paikallisesta vaalijärjestelmästä, mutta Suomessa on haettava selityksiä muualta.Aitoja Romanov-sukuisia löytyy toki suomestakin, ei toki tarvitse ulkomailta lähteä hakemaan. On aivan eri asia suostuisivatkohan moiseen hommaan.
- Dokumentti kertoo pr
"Tämmöinen jätkä ei kirjoitti:
"Tämmöinen jätkä ei varmasti koskaan tule nauttimaan itseään valtakunnan eliittinä pitävän Keskisuomalaisen luottamusta, mutta tärkeintä minulle onkni äänestäjieni, tavallisten suomalaisten luottamus",
Dokumentti kertoo presidentti Sauli Niinistön vaalikampanjasta, jonka kampanjapäällikkönä toimi kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen.
Dokumentin kulisseissa ehti kehkeytyä kuitenkin kiista jo paljon ennen sen julkaisuajankohtaa Tujusen ja elokuvan tehneen Tuukka Temosen välille. - Haloska lähtee kevää
♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja kirjoitti:
♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja ♫
Niin palaan jälleen tuohon suosittuun sloganiin "Koko kansan Presidentti" jollainen kykenisi oikaisemaan kärjistyneen yhteiskuntakriisin, tuomalla luottamusta eri kansanryhmien kesken. Ja silloin tulee oikeiston tajuta oma velvollisuutensa pääoman pidättämisessä oman maansa kehittämiseen ja työllisyyden turvaamiseen.Haloska lähtee keväällä Jutan kanssa kiertueelle homottamaan kansaa!
Homottavat oikein kunnolla kuulemma. - Taitaa muuten Jenni
Veronmaksajien kesku kirjoitti:
Veronmaksajien keskusliiton ja Helsingin Sanomien tekemän laskelman mukaan itselleen 300 000 euroa vuodessa tuloa yrityksestä ottava ammattilainen voittaa yrityksen varallisuudesta riippuen 22 766–51 566 euroa vuodessa, jos hän nostaa kaikki tulonsa osinkotuloina perinteisen palkkatulon sijaan.
Hyödyn vaihtelu riippuu siitä, kuinka varakkaasta yhtiöstä osingot nostaa.Taitaa muuten Jenni pahoinpidellä vanhusta...pitäiskö ilmoittaa poliisille?
Eihän noita saa edes meikillä piiloon.
http://kalasaitti.net/foorumi/index.php?topic=228.360 - Työpaikoilla, joissa
Aitoja Romanov-sukui kirjoitti:
Aitoja Romanov-sukuisia löytyy toki suomestakin, ei toki tarvitse ulkomailta lähteä hakemaan. On aivan eri asia suostuisivatkohan moiseen hommaan.
Työpaikoilla, joissa vaaditaan molemmille sukupuolille sosiaalitilat olisi nyt nämä kaksinkertaistettava ja myös käsittää julkiset uimahallit ym.
- Niinistön kieltäytym
Niinistö oli vuonna kirjoitti:
Niinistö oli vuonna 2001 Ville Itälän kanssa turistikierroksella White Housessa ja pissahätä iski.
Tarina ei kerro mihin oloaan helpottivat, mutta sen Iltasanomat uutisoi, että pojat eksyivät reissullaan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336614111.html
Että on Sale Valkoisessa Talossa käynyt vettä heittämässä.Niinistön kieltäytyminen palkkionsa korotuksesta jäi tuhnuksi. Liike-elämän ylin johto vaikeni asiasta tyystin eikä yksikään laskenut palkkojaan, päinvastoin. Johdon palkankorotukset ovat tänäkin keväänä olleet pöyristyttäviä, vaikka tavallisilta duunareilta on vaadittu nollalinjaa.
- Kiianlinnan mielestä
Haloska lähtee kevää kirjoitti:
Haloska lähtee keväällä Jutan kanssa kiertueelle homottamaan kansaa!
Homottavat oikein kunnolla kuulemma.Kiianlinnan mielestä on luonnollista, että myös talvella joskus kokeillaan harjoituksia. Kannaksen harjoitus on kuitenkin ensimmäinen näin suuri harjoitus talviharjoituksena tässä sarjassa, jonka venäläiset aloittivat viime vuonna.
– Yleensä suuret harjoitukset on pidetty kesäoloissa, Kiianlinna peilaa. - miksi lääkitys usein
Kauhia stondis yhdes kirjoitti:
Kauhia stondis yhdestä gallupista.
Tekijänä vielä joku valitut palat ja tarjolla erittäin typerä valikoima "poliitikkoja".
Eihän presidentit kumpikaan ole poliitikkoja vaan nimenomaan päivänpolitiikan ulkopuolella. Testissä pitäisi mitata vain ministerit ja kansanedustajat, ei presidenttiä.
Presidentillä ei ole sisäpoliittista valtaa eikä vastuuta lainkaan.
Tottahan istuva presidentti väistyneet voittaa eikä mukana edes ole Ahtisaarta ja Koivistoa. Tästä riemastuneena sitten yksi idiootti sontii palstan täyteen roskaa kikkeli ilmeisen kovassa kulmassa ja verta täynnä, koska aivotoimintaa ei enää ole.
Voi kilin VlTTU miten älytöntä älämölöä.miksi lääkitys usein petti, vaikka lääkärit pyöri alvariinsa ympärillä?
http://www.svt.se/nyheter/uutiset/halonen-kimmastui-lehdistotilaisuudessa - Demaripresidenttien
Suurimmat lisäystoiv kirjoitti:
Suurimmat lisäystoiveet koskivat perusväylänpidon ja perusradanpidon rahoitusta, joihin kumpaankin esitettiin 100 miljoonan euron lisäystä. Ministeriön menojen lyöminen lukkoon vaatikin noin 110 äänestystä.
Demaripresidenttien ja Suomen monikymmenvuotinen ulkopoliittinen linja, maine ongelmien ratkaisijana ja presidentti Halosen kausilla rakennetut suhteet YK:hon ovat vankistaneet mainettamme puolueettomana valtiona.
- Aitoja Romanov-sukui
Liikkuvalle äänestäj kirjoitti:
Liikkuvalle äänestäjälle ei ole yksiselitteistä määritelmää. Yleisesti sillä viitataan puoluetta vaihtavaan äänestäjään. Mutta liikkuva äänestäjä voi olla myös aikaisemmin äänestänyt ja sittemmin äänestämisen lopettanut kansalainen.
Aitoja Romanov-sukuisia löytyy toki suomestakin, ei toki tarvitse ulkomailta lähteä hakemaan. On aivan eri asia suostuisivatkohan moiseen hommaan.
- Kyseinen "Gay-järjes
Ennemmin on kyse mar kirjoitti:
Ennemmin on kyse markkinataloushaihattelusta, kun kansalle valehdeltiin, että Suomen markka on ikuinen. Kun Neuvostoliitto romahti, eikä vienti Itään vetänyt, siitä on tarpeeksi tietoa ja myös Suomen Pankin toiminnasta niinä vuosina. Ja mitkä vanhat kaartit? Olisipa olemassa nykyään edes jonkinlainen kaarti, joka pitäisi kansan puolta ja heittäisi oikeistoliberalistit historian roskatynnyriin, jonne he kuuluvat ja Sale myös.
Kyseinen "Gay-järjestön sivu" on osa Seppo Lehdon herjakampanjaa vuodelta 2006, ulkomaiselle blogipalvelimelle tehty feikkisivu, jossa presidentti Halonen liitetään pedofiilijärjestö IGLA:an. Pelkkä lesbottelu ei enää riittänyt vaan Halosesta mustamaalattiin myös "pedofiilimyönteinen".
Väite on tietysti täyttä satuilua ja herjaamista, josta Seppo ei valitettavasti joutunut vastuuseen, koska palvelin oli/on ulkomailla. Vanhasen ja monien muiden poliitikkojen herjaamisesta Seppo sitten saikin kakkua.
Halosen liittäminen järjestöön on täyttä roskaa ja avaus on poistettu palstalta pitkälti kolmatta sataa kertaa. Asiatonta ja perätöntä. - Ei naisilta saa kysy
Salen ainoa palkinto kirjoitti:
Salen ainoa palkinto on kokoomuksen kannatus ja EK:n vaalituki.
Ei naisilta saa kysyä ikää, etkös tiedä kohteliaisuussääntöjä.
- mummo työntyy joka p
HS on punikkilehti, kirjoitti:
HS on punikkilehti,
se, joka toitotti aikoinaan haloselle joka viikko sataa hipovia kannatuslukuja!
Gallupit on galluppeja, riippuu miten ne tehdään ja keltä kysellään,
ei sinun niitä kannata surra ja itkeskellä, eikä myöskään ripaskaa tanssia.mummo työntyy joka paikkaan haastateltavaksi, vaikka ei tiedä mistään mitään!
- On sillä paksu maha,
Valtaosa kuluista ol kirjoitti:
Valtaosa kuluista oli puhemies Eero Heinäluoman (sd) aiheuttamia. Hän on käynyt yksin viime vuonna lähes kaikissa maanosissa. Matkakohteita olivat muun muassa Yhdysvallat, Guatemala, Nicaragua, Sierra Leone, Liberia, Intia ja Afganistan.
On sillä paksu maha, ihan kun ois astutettu kuin kissansa.
- Nänhän tämä todellis
Ei naisilta saa kysy kirjoitti:
Ei naisilta saa kysyä ikää, etkös tiedä kohteliaisuussääntöjä.
Nänhän tämä todellisuudessa on vaikka kuinka vääristeltäisiin.
Totuus on hyvä asia! - Presidentti Halonen
Peräti 141 kansanedu kirjoitti:
Peräti 141 kansanedustajaa allekirjoitti viime vuonna edustaja Pauli Kiurun (kok) lakialoitteen, jonka mukaan vanhempi, joka toistuvasti ja tahallisesti estää lapsen tapaamisen toisen vanhemman kanssa, voitaisiin tuomita sakkoon tai vankeuteen.
Presidentti Halonen sanoi olevansa selvillä siitä että, Australia ei ole allekirjoittanut Kioton protokollaa, mutta hän on valmis avoimiin keskusteluihin aiheesta ja toivoo että, kaikki maat ymmärtävät yhteisen panoksen olevan tärkeän.
- Ja viime vaaleissaki
Niinistöä ei homotel kirjoitti:
Niinistöä ei homotella, ei koulukiusata ulkonäöstä tai mumisevasta puheesta, hänen lapsensa on jätetty rauhaan eikä heille v-tuilla, Niinistöä ei ikänsä puolesta vähätellä "papattelemalla" tai keksitä herjaavia lempinimiä. Näitä asioita kannattaa miettiä kun pohtii poistamisia, saavathan kaikki tasavertaisen kohtelun?
Ja viime vaaleissakin ne demari duunarit joita tunnen,eivät halunneet äänestää Haavistoa tämän homouden tähden,joten he äänestivät Niinistöä.
- Suomessa tasavallan
juu ei poissa kirjoitti:
Muistion mukaan tuloerot todella kaventuvat aavistuksen: tuloerojen suuruutta kuvaavalla Gini-kertoimella 0,03 prosenttiyksikköä.
Euroissa se tarkoittaisi, että vähiten tienaavalla kymmenyksellä jäisi vuodessa käteen 3 euroa enemmän kuin aiemmin, ja eniten tienaavalla kymmenyksellä 94 euroa vähemmän.Suomessa tasavallan presidentti voidaan valita virkaansa korkeintaan kahdeksi peräkkäiseksi kuusivuotiskaudeksi, joten Tarja Halonen ei voinut asettua ehdolle kolmannelle virkakaudelle.
- Yritykset eivät halu
Ne listat on julkais kirjoitti:
Ne listat on julkaistu useissa Eurooppalaisissa ja amerikkalaisissa lehdissä. Eikä niissä listoissa ollut ainoatakaan merkittävää suomalaista poliitikkoa.
Yritykset eivät halunneet vientiä Venäjälle, koska ne eivät ymmärrä eivätkä voi lahjoa venäläisiä. Salen lupaukset ovat yhtä tyhjän kanssa, jollei hän ole luvannut Karhuselle suuria lahjuksia kokoomuksen kassasta.
- Luulisi, että näiden
Yritykset eivät halu kirjoitti:
Yritykset eivät halunneet vientiä Venäjälle, koska ne eivät ymmärrä eivätkä voi lahjoa venäläisiä. Salen lupaukset ovat yhtä tyhjän kanssa, jollei hän ole luvannut Karhuselle suuria lahjuksia kokoomuksen kassasta.
Luulisi, että näiden rassukoiden elämä olisi jo helpottanut, kun saa Jennin tätimäistä garderoobia kehua, mutta ei....yhtä tyhjää ja sisällötöntä on homofobisen persuräkättäjän elämä. Siitä sosiaalisesta noususta porvarilliseen kastiin nousemisesta unelmoiden.
- Tiitisen lista on Su
Salen ainoa palkinto kirjoitti:
Salen ainoa palkinto on kokoomuksen kannatus ja EK:n vaalituki.
Tiitisen lista on Suojelupoliisin vuonna 1990 saama lista 18 henkilöistä, joiden epäillään olleen yhteydessä Suomessa toimineeseen Itä-Saksan turvallisuuspalvelu Stasin edustajaan.
- Mikähän näitä rassuk
Tiitisen lista on Su kirjoitti:
Tiitisen lista on Suojelupoliisin vuonna 1990 saama lista 18 henkilöistä, joiden epäillään olleen yhteydessä Suomessa toimineeseen Itä-Saksan turvallisuuspalvelu Stasin edustajaan.
Mikähän näitä rassukoita Halosessa v-tuttaa eniten?
SEKÖ että nainen oli 12 vuotta Suomen ykköspoliitikko ja Niinistöstä ei ole "saappaita täyttämään". Taitaa pygmin kengännumerokin olla 38? - Nykyisin lapsilisä o
Niinistö oli vuonna kirjoitti:
Niinistö oli vuonna 2001 Ville Itälän kanssa turistikierroksella White Housessa ja pissahätä iski.
Tarina ei kerro mihin oloaan helpottivat, mutta sen Iltasanomat uutisoi, että pojat eksyivät reissullaan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336614111.html
Että on Sale Valkoisessa Talossa käynyt vettä heittämässä.Nykyisin lapsilisä on käytännössä ainoa puhtaasti universaali tukimuoto. Kansaneläkekin on tavallaan universaali, sillä periaatteessa sen saavat kaikki. Sitä ei kuitenkaan makseta, jos työeläke on tarpeeksi suuri.
- Sale on NATO-mies, j
Ei naisilta saa kysy kirjoitti:
Ei naisilta saa kysyä ikää, etkös tiedä kohteliaisuussääntöjä.
Sale on NATO-mies, joten hän ei saa arvostusta minkään kriisin ratkaisijana, ei edes Ukrainan ja Venäjän kriisin.
- Yksi syy kannattaa p
Nykyisin lapsilisä o kirjoitti:
Nykyisin lapsilisä on käytännössä ainoa puhtaasti universaali tukimuoto. Kansaneläkekin on tavallaan universaali, sillä periaatteessa sen saavat kaikki. Sitä ei kuitenkaan makseta, jos työeläke on tarpeeksi suuri.
Yksi syy kannattaa perustuslaillista monarkiaa on ollut sanoa että halutaan estää kenellekään poliitikolle kertymästä liikaa valtaa. Sinänsä pätevä mielipide mutta perustuslain voimalla voi presidenttikin olla "vallaton" poliitikko.
- Nyt Soini tunnustaa,
Presidentin valtaoik kirjoitti:
Presidentin valtaoikeudet vähenivät entisestään Niinistön virkaanastujaispäivänä voimaan tulleen perustuslain muutoksen vuoksi.
Nyt Soini tunnustaa, että hän ajoi itsensä niin piippuun ja että keväällä 2012 jouduttiin tekemään sydänoperaatio. Se salattiin tänne asti.
- The Times arvioi pre
JUU EI POISSA kirjoitti:
Bruahahahahahaha.
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/06/571x559xqueen-sauli1.jpg.pagespeed.ic.T7A9y-ZeBF.jpg
KIM IL NIINISTÖ?
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-jong-il.jpg
Meidän oma Obama...
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-obama.jpg
Kokoomuksen jokeriPokeripoks?
http://www.luutii.ma-pe.net/wp-content/uploads/Niinistö.jpg
Muna Lisa Väinämö.
http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/uutiset/kotimaa/muuta_sekalaista/1383351-max931x556.jpg
Ja sokerina pohjalla Niinistön rippikuva:
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-hepburn.jpgThe Times arvioi presidentti Halosen käyttävän matkansa ennen muuta Paavo Lipposen lobbaamiseen komission puheenjohtajan tehtävään. Hän käyttää tilaisuuden hyväkseen myös tuodakseen esiin Pohjoisen ulottuvuuden hanketta.
- Halonen keskittyi Ti
Presidentti Mauno Ko kirjoitti:
Presidentti Mauno Koivistokin aikanaan esiintyi rillinpuolikkaineen julkisuudessa. Yrittääkö Niinistö nyt matkia häntä.
Halonen keskittyi Tiilikaisen mukaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja erityisesti vähemmistöjen aseman ja kestävän kehityksen kysymyksiin, mitkä kaikki ovat mielestäni hyviä asioita? Mitä vikaa tuollaisessa agendassa on, jos saa kysyä?
- Setalaisille lapset
Ne listat on julkais kirjoitti:
Ne listat on julkaistu useissa Eurooppalaisissa ja amerikkalaisissa lehdissä. Eikä niissä listoissa ollut ainoatakaan merkittävää suomalaista poliitikkoa.
Setalaisille lapset ovat vapaata riistaa!
- Nyt Soini tunnustaa,
Niinistön kieltäytym kirjoitti:
Niinistön kieltäytyminen palkkionsa korotuksesta jäi tuhnuksi. Liike-elämän ylin johto vaikeni asiasta tyystin eikä yksikään laskenut palkkojaan, päinvastoin. Johdon palkankorotukset ovat tänäkin keväänä olleet pöyristyttäviä, vaikka tavallisilta duunareilta on vaadittu nollalinjaa.
Myöskään kansanedustajat eivät ole palkkojaan laskeneet, vaan taas on ollut puhetta korotuksista. Niinistön temppu olikin mitä ilmeisimmin pelkkä julkisuustemppu, jolla palkansaajat piti saada "talkoisiin" palkankorotusten välttämiseksi. Niinistö taisi saada manööveristään palkkion tutulta taholta, siltä eliitiltä, joka kustansi myös herran vaalikampanjan.
Ilakointi eläkeläispresidenttien, Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen palkkioiden alenemisista oli sekin ennenaikaista. Ainoa, jonka palkkio laski, oli Niinistö ja kuten sanottua, hän on "hyvityksensä" saanut muuta tietä.
Ja tuskin tämä manööveri jäi viimeiseksi, joka kohdistui tavallista palkansaajaa vastaan.Nyt Soini tunnustaa, että hän ajoi itsensä niin piippuun ja että keväällä 2012 jouduttiin tekemään sydänoperaatio. Se salattiin tänne asti.
- Iltalehti kysyi luki
Dokumentti kertoo pr kirjoitti:
Dokumentti kertoo presidentti Sauli Niinistön vaalikampanjasta, jonka kampanjapäällikkönä toimi kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen.
Dokumentin kulisseissa ehti kehkeytyä kuitenkin kiista jo paljon ennen sen julkaisuajankohtaa Tujusen ja elokuvan tehneen Tuukka Temosen välille.Iltalehti kysyi lukijoiltaan, onko Ukrainan kriisi vaikuttanut Nato-kantoihin. Lähes 4 000:sta vastaajasta 60 prosenttia vastasi myöntävästi. Huomattavasti suuremman osan kantoja kriisi oli muuttanut myönteisemmäksi Natolle.
- Sen sijaan kaikkein
Haloska lähtee kevää kirjoitti:
Haloska lähtee keväällä Jutan kanssa kiertueelle homottamaan kansaa!
Homottavat oikein kunnolla kuulemma.Sen sijaan kaikkein vähiten Niinistöön ovat tyytyväisiä työttömät, pienituloiset sekä koululaiset ja opiskelijat".
Eipä yllätä. - Löysikö se takin ros
Nykyisin lapsilisä o kirjoitti:
Nykyisin lapsilisä on käytännössä ainoa puhtaasti universaali tukimuoto. Kansaneläkekin on tavallaan universaali, sillä periaatteessa sen saavat kaikki. Sitä ei kuitenkaan makseta, jos työeläke on tarpeeksi suuri.
Löysikö se takin roskiksesta? No onneksi olkoon vaan!
- On se ihmeellistä, e
Erityiseksi teemaksi kirjoitti:
Erityiseksi teemaksi maiden välisissä suhteissa nostettiin vihreä talous ja modernisaatio. "Kazakstan on maailman nopeimmin kasvavia talouksia. Vihreän talouden kehittämisessä Suomella on paljon tarjottavaa", presidentti Niinistö sanoi.
On se ihmeellistä, että joku nainen voi olla noin kiinnostunut sukupuolisista poikkeavuuksista, koko ikänsä, vielä vanhuksenakin
yhä vieläkin puuhaitee perustamansa setan pervojen kanssa. Tuollainen ihminen ei voi olla terve itsekään. - 1980-luvulla Halonen
Ei naisilta saa kysy kirjoitti:
Ei naisilta saa kysyä ikää, etkös tiedä kohteliaisuussääntöjä.
1980-luvulla Halonen halusi lakkauttaa koko Suomen asevelvollisuus armeijan, ja sitten halusi ollla sen ylipäällikkö henkeen ja vereen.
Aikamoista takinkääntöä ja valheellista imagopeliä. - Vanhuspalvelulain he
Niinistö korosti Suo kirjoitti:
Niinistö korosti Suomella olevan paljon tarjottavaa Kiinalle. Maat sopivat käynnistävänsä valmistelut keskinäisen yhteistyön kehittämisestä ja päivittämisestä yhä tiiviimmäksi kumppanuudeksi. Kumppanuutta koskevat valmistelut aloitetaan maiden ulkoministeriöiden välillä.
Vanhuspalvelulain henkilöstömitoitus, verovapaat kilometrikorvaukset, kotitalousvähennys ja yleissivistävän koulutuksen rahoitus. Siinä ovat elokuun lopun budjettiriihen suurimmat kiistakysymykset, jotka repivät hallitusta.
- Presidentti harmitte
Suomalaisista lähes kirjoitti:
Suomalaisista lähes 80 prosenttia antaa presidentti Sauli Niinistölle melko tai erittäin hyvän arvosanan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288576768127.html
" Toimialajohtaja Juhani Pehkonen TNS Gallupista sanoo lehdelle Niinistön olevan nyt "ehdottomasti koko kansan presidentti". Hänen mukaansa Niinistön suosio on samalla tasolla kuin Tarja Halosella useimpina vuosina."
Niinistöllä vasta ensimmäinen vuosi takana, kestääkö suosio samalla tasolla kuin Halosella myös pidempään? Kataisen ja hallituksen suosio ei ainakaan kestänyt.
Ensimmäinen vuosi onkin usein kuin pitkitetty kuherruskuukausi, mutta median kriittisyys tullee vielä lisääntymään.Presidentti harmitteli puheessaan sitä, että vakiintuneet kollektiivisen turvallisuuden mekanismit eivät onnistuneet estämään kriisin syntyä ja laajentumista, eikä kriisiä ole myöskään onnistuttu palauttamaan uskottavasti neuvottelupöytään.
- Sehän olikin todella
JUU EI POISSA kirjoitti:
Bruahahahahahaha.
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/06/571x559xqueen-sauli1.jpg.pagespeed.ic.T7A9y-ZeBF.jpg
KIM IL NIINISTÖ?
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-jong-il.jpg
Meidän oma Obama...
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-obama.jpg
Kokoomuksen jokeriPokeripoks?
http://www.luutii.ma-pe.net/wp-content/uploads/Niinistö.jpg
Muna Lisa Väinämö.
http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/uutiset/kotimaa/muuta_sekalaista/1383351-max931x556.jpg
Ja sokerina pohjalla Niinistön rippikuva:
http://www.fotoshoppaus.com/wp-content/uploads/2012/04/sauli-hepburn.jpgSehän olikin todella omaperäinen ehdotus. Eihän sitä ole muut ennen esittäneetkään paitsi kaikki ministerit pääministeriä myöten sekä työmarkkinajohtajat ja suurin osa kansanedustajista.
- Luulisi, että näiden
Suomella on olemassa kirjoitti:
Suomella on olemassa riittävän iso nippu tukilupauksia.
- Mutta sitten on arvaamattomuustekijöitä. On kuulemma näissä ennemminkin ilmennyt, etteivät lupaukset sitten todennukaanLuulisi, että näiden rassukoiden elämä olisi jo helpottanut, kun saa Jennin tätimäistä garderoobia kehua, mutta ei....yhtä tyhjää ja sisällötöntä on homofobisen persuräkättäjän elämä. Siitä sosiaalisesta noususta porvarilliseen kastiin nousemisesta unelmoiden.
- Tulin sellaisen tais
Sale luulee, että Su kirjoitti:
Sale luulee, että Suomi on rikas kansa. Sale on unohtanut, 1990-luvun alussa hän riisti kansan varallisuuden ja tuomitsi suomalaiset ikuiseen sukupolvesta toiseen jatkuvaan köyhyyteen.
Tulin sellaisen taistolaisvaiheen loppuaaltoihin. Tilastotieteen luennolla muistaakseni Paavo Joensuu -niminen henkilö piti vallankumouksen tilannekatsauksen. Alkoi tuntua, että olenkohan ihan oikeassa paikassa, Haavisto kertasi tuntemuksiaan Ylelle.
- Kansa on kenties ihm
Tiesitkö? kirjoitti:
Viikingeillä oli kypärissään sarvet.
Aprillia!
Viikingeillä ei ollut kypärissään sarvia, tai ainakaan siitä ei ole todisteita. Sarvista olisi päinvastoin ollut lähitaistelussa haittaa. Yhden teorian mukaan mielikuva sarvista yleistyi, koska puvustaja Carl Emil Doepler käytti kypäröissä lehmänsarvia Richard Wagnerin Nibelungin sormus -oopperan versiossa vuodelta 1876.Kansa on kenties ihmetellyt, miksi Niinistö ei soita Putinille.
- En usko, että ihmiset sitä ihmettelevät. Diplomaattisuhteet toimivat koko ajan. Viimeksi diplomaattipäivällisillä keskustelin lähettiläs
Alexandr Rumjantsevin kanssa. - Miksi ihmeessä Niini
Suomalaisista lähes kirjoitti:
Suomalaisista lähes 80 prosenttia antaa presidentti Sauli Niinistölle melko tai erittäin hyvän arvosanan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288576768127.html
" Toimialajohtaja Juhani Pehkonen TNS Gallupista sanoo lehdelle Niinistön olevan nyt "ehdottomasti koko kansan presidentti". Hänen mukaansa Niinistön suosio on samalla tasolla kuin Tarja Halosella useimpina vuosina."
Niinistöllä vasta ensimmäinen vuosi takana, kestääkö suosio samalla tasolla kuin Halosella myös pidempään? Kataisen ja hallituksen suosio ei ainakaan kestänyt.
Ensimmäinen vuosi onkin usein kuin pitkitetty kuherruskuukausi, mutta median kriittisyys tullee vielä lisääntymään.Miksi ihmeessä Niinistön KANNATTAJASTA ei irtoa kuin joutavaa ja lapsellista lässytystä? Kannattaako ahkeroida avauksia jos ei ole mitään SANOTTAVAA?
- Varo sanojasi, NSA t
Presidentti Mauno Ko kirjoitti:
Presidentti Mauno Koivistokin aikanaan esiintyi rillinpuolikkaineen julkisuudessa. Yrittääkö Niinistö nyt matkia häntä.
Varo sanojasi, NSA tarkkailee tärkeitä poliittisia vaikuttajia ja kansan idoleita.
- Loputonta rys.sän pe
Miksi ihmeessä Niini kirjoitti:
Miksi ihmeessä Niinistön KANNATTAJASTA ei irtoa kuin joutavaa ja lapsellista lässytystä? Kannattaako ahkeroida avauksia jos ei ole mitään SANOTTAVAA?
Loputonta rys.sän persnuolentaa ja keikistelyä.
Kissoista oli kiva porista >himpun pimpun - Eihän älypuhelimen r
Niinistön kieltäytym kirjoitti:
Niinistön kieltäytyminen palkkionsa korotuksesta jäi tuhnuksi. Liike-elämän ylin johto vaikeni asiasta tyystin eikä yksikään laskenut palkkojaan, päinvastoin. Johdon palkankorotukset ovat tänäkin keväänä olleet pöyristyttäviä, vaikka tavallisilta duunareilta on vaadittu nollalinjaa.
Myöskään kansanedustajat eivät ole palkkojaan laskeneet, vaan taas on ollut puhetta korotuksista. Niinistön temppu olikin mitä ilmeisimmin pelkkä julkisuustemppu, jolla palkansaajat piti saada "talkoisiin" palkankorotusten välttämiseksi. Niinistö taisi saada manööveristään palkkion tutulta taholta, siltä eliitiltä, joka kustansi myös herran vaalikampanjan.
Ilakointi eläkeläispresidenttien, Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen palkkioiden alenemisista oli sekin ennenaikaista. Ainoa, jonka palkkio laski, oli Niinistö ja kuten sanottua, hän on "hyvityksensä" saanut muuta tietä.
Ja tuskin tämä manööveri jäi viimeiseksi, joka kohdistui tavallista palkansaajaa vastaan.Eihän älypuhelimen ryhmäviestiominaisuus nettiin ylety, pöljä.
Oletko vähän yksinkertainen?
Palstalla floodaa kyllä Matti Keränen copypaskomalla muiden tekstejä ja se on kiellettyä sekin. Vain lyhyet lainat sallitaan siomo24:n säännöissä.
Keräsen loputtomat jorinat eivät myöskään ole useimmiten palstan aihepiiriä ja ukonrähjä massapostaa ne myös muille suomi24-palstoille.
Helinä ja sinä taas copypaskotte 3-4 vanhaa blogitekstin pätkää ja muuta vanhaa nettivalhetta ties monettako sataa kertaa palstalle eikä sekään ole suomi24:n säännöissä sallittua.
Saatte siis juuri sitä mitä tilaatte eli juosta perässä.
Ylläpito ei ilmeisesti enää viitsi. - Loputonta rys.sän pe
Kyseinen "Gay-järjes kirjoitti:
Kyseinen "Gay-järjestön sivu" on osa Seppo Lehdon herjakampanjaa vuodelta 2006, ulkomaiselle blogipalvelimelle tehty feikkisivu, jossa presidentti Halonen liitetään pedofiilijärjestö IGLA:an. Pelkkä lesbottelu ei enää riittänyt vaan Halosesta mustamaalattiin myös "pedofiilimyönteinen".
Väite on tietysti täyttä satuilua ja herjaamista, josta Seppo ei valitettavasti joutunut vastuuseen, koska palvelin oli/on ulkomailla. Vanhasen ja monien muiden poliitikkojen herjaamisesta Seppo sitten saikin kakkua.
Halosen liittäminen järjestöön on täyttä roskaa ja avaus on poistettu palstalta pitkälti kolmatta sataa kertaa. Asiatonta ja perätöntä.Loputonta rys.sän persnuolentaa ja keikistelyä.
Kissoista oli kiva porista >himpun pimpun - Ei oikein tykätty si
Nänhän tämä todellis kirjoitti:
Nänhän tämä todellisuudessa on vaikka kuinka vääristeltäisiin.
Totuus on hyvä asia!Ei oikein tykätty sitten pakolaispoliitikasta siellä? Or wait, saudeilla ei edes ole pakolaispolitiikkaa. Ajattelevat ilmeisesti, että rakentakoot omaa maataan? Ennenkuulumatonta..
- Missä liikkuvat suur
Setalaisille lapset kirjoitti:
Setalaisille lapset ovat vapaata riistaa!
Missä liikkuvat suuret, Niinistöä muka kannattaneet joukot? Missään ei näy ketään, eikä kenestäkään kuulu mitään. Vain turvallisuusjoukot seuraavat Salea.
- Puhemiehistön matkab
Gallupuutisen grafii kirjoitti:
Gallupuutisen grafiikan muistuttaa myös, kuinka asiat etenivät valtakunnassa ennen. Pienten puolueiden kannatusluvut jatkavat kuukaudesta – ja vuodesta – toiseen suunnilleen samoilla kokonaisluvuilla.
Miksi suurten puolueiden luvut sitten heittelevät?
Länsinaapurissa puolueiden kannatuslukujen heitot johtuvat paikallisesta vaalijärjestelmästä, mutta Suomessa on haettava selityksiä muualta.Puhemiehistön matkabudjetti petti viime vuonna perinpohjaisesti. Puhemiehistölle oli budjetoitu matkarahoja 60 000 euroa, mutta toteutunut lasku oli 164 000 euroa.
- Asevelvollisuutensa
Nänhän tämä todellis kirjoitti:
Nänhän tämä todellisuudessa on vaikka kuinka vääristeltäisiin.
Totuus on hyvä asia!Asevelvollisuutensa hän suoritti tavalliseen tapaan, ja se päättyi 15. marraskuuta 1936. Talvisodan aikana Tahvanainen toimi radistina päämajan valvontaosaston Joensuun toimistossa.
- Et ole koskaan pysty
Salen ainoa palkinto kirjoitti:
Salen ainoa palkinto on kokoomuksen kannatus ja EK:n vaalituki.
Et ole koskaan pystynyt tälläkään sivulla kertomaan mitään asioita ilman tuollaisia suistuneen mielesi tuotoksia. Onko edes sinun äitisi tai isäsi sinusta ylpeä?
- Välitäthän Sinä? Pos
Et ole koskaan pysty kirjoitti:
Et ole koskaan pystynyt tälläkään sivulla kertomaan mitään asioita ilman tuollaisia suistuneen mielesi tuotoksia. Onko edes sinun äitisi tai isäsi sinusta ylpeä?
Välitäthän Sinä? Postaat tuotakin jo ties monennettako kertaa ja alat rakentaa saman sisältöistä yksinpuhelua kohta häntään...etkä saa tähänkään viestiin muuta kuin hoettua OSUI JA UPPOSI tai SÄ OLET NIIN HELPPO. Paljonko Sinulla menee aikaa hukkaan? Sivuhan näyttää mainiolta parista pölöviestistäsi huolimatta, vai mitä?
Sori nyt vaan mutta jos joku on helppo niin sinä, itkuinen perässä juoksijani.
Jotkut ei vaan osaa...
Toisaalta on ymmärrettävää, että keskityt muiden kirjoittajien haukkumiseen Niinistön kehumisen sijasta. Niinistössä nyt vaan ei ole kehumista.
Itkuksihan se pistää. - Helinä-keiju ei ole
♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja kirjoitti:
♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja ♫
Kauheesti siellä kotikatsomossa mietitään ja funtsataan, mutta mieleen tulee vain 1918 historiikit, DDR:n tunnustaminen valtioksi, nurkissa vilahtelee tonttuja sekä Stasi-agentteja, ehkä joku KGB:stäkin....2-0, 2-0, kaksi nolla....
AIVAN! Ei tarvinnut kilauttaa kaverille. Halonen on tavannut kaksi kertaa USA:n presidentin Valkoisessa Talossa, Niinistö taas....EI OLE! Pissimässä Niinistökin kävi yhdessä Itälän Villen kanssa, mutta eksyivät isoon taloon parat.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336614111.html
Nyt opasteita on parannettu ja turistikierroksella maalaisia ohjataan naruin ja sähköpiiskalla.Helinä-keiju ei ole koskaan ollut tässä elämässä. Hänen typerä ja vääristelevä chattailu ei ole ollut kenellekään eduksi.
- Punikkien surkea puo
♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja kirjoitti:
♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja ♫
Kauheesti siellä kotikatsomossa mietitään ja funtsataan, mutta mieleen tulee vain 1918 historiikit, DDR:n tunnustaminen valtioksi, nurkissa vilahtelee tonttuja sekä Stasi-agentteja, ehkä joku KGB:stäkin....2-0, 2-0, kaksi nolla....
AIVAN! Ei tarvinnut kilauttaa kaverille. Halonen on tavannut kaksi kertaa USA:n presidentin Valkoisessa Talossa, Niinistö taas....EI OLE! Pissimässä Niinistökin kävi yhdessä Itälän Villen kanssa, mutta eksyivät isoon taloon parat.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336614111.html
Nyt opasteita on parannettu ja turistikierroksella maalaisia ohjataan naruin ja sähköpiiskalla.Punikkien surkea puolue taas yli 5%.
Aina kun halonen näyttäytyykään niin pulueen kannatus ropisee alas! - Ylen vaalilähetykses
Helinä-keiju ei ole kirjoitti:
Helinä-keiju ei ole koskaan ollut tässä elämässä. Hänen typerä ja vääristelevä chattailu ei ole ollut kenellekään eduksi.
Ylen vaalilähetyksessä presidentti Tarja Haloselta kysyttiin, mitä mieltä hän on siitä, että molemmat läpimenijät näyttäisivät olevan naisia.
"Ehkä tässä oli imperiumin vastaisku, Sdp on perinteisesti ollut hyvin naisten puolue, naiset ovat olleet hyvinvointiyhteiskunnan puolella", Halonen vastasi.
Lähde:
http://www.hs.fi/politiikka/Tarja Halonen naisehdokkaiden menestyksestä Imperiumin vastaisku/a1400993019879 - Mä kuulin demarien v
Dokumentti kertoo pr kirjoitti:
Dokumentti kertoo presidentti Sauli Niinistön vaalikampanjasta, jonka kampanjapäällikkönä toimi kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen.
Dokumentin kulisseissa ehti kehkeytyä kuitenkin kiista jo paljon ennen sen julkaisuajankohtaa Tujusen ja elokuvan tehneen Tuukka Temosen välille.Mä kuulin demarien vaalituloksen. kyllä taas lensi ripulit seinille. mehän ollaan ihan pazkoja kaikki demarit Suomen kansan mielestä. nyt kyllä itkettää.
- Ja kohta jäpäläskin
Valtaosa kuluista ol kirjoitti:
Valtaosa kuluista oli puhemies Eero Heinäluoman (sd) aiheuttamia. Hän on käynyt yksin viime vuonna lähes kaikissa maanosissa. Matkakohteita olivat muun muassa Yhdysvallat, Guatemala, Nicaragua, Sierra Leone, Liberia, Intia ja Afganistan.
Ja kohta jäpäläskin pää taas räjähtää ja pazka lentää, bruahahahahahahah !
- Miksi tätä president
Torstaina 18. huhtik kirjoitti:
Torstaina 18. huhtikuuta presidentti Niinistö tapasi Kazakstanin puolueiden edustajia sekä ihmisoikeuskomission puheenjohtajan Kuanysh Sultanovin. Puheenjohtaja Sultanovin kanssa presidentti Niinistö keskusteli Kazakstanin ihmisoikeustilanteesta ja oikeusvaltion kehittämisestä.
Miksi tätä presidentiaalista konklaaviasiaa konjunktuureineen ei ole pantu julkisesti puolueettoman instanssin arvioitavaksi suhteessa siihen, mikä oli kansakunnan etu silloin, kun oli kysymys Suomen eduista suhteessa “muiden” etuihin.
- Karmea päivä Halos-v
Kyseinen "Gay-järjes kirjoitti:
Kyseinen "Gay-järjestön sivu" on osa Seppo Lehdon herjakampanjaa vuodelta 2006, ulkomaiselle blogipalvelimelle tehty feikkisivu, jossa presidentti Halonen liitetään pedofiilijärjestö IGLA:an. Pelkkä lesbottelu ei enää riittänyt vaan Halosesta mustamaalattiin myös "pedofiilimyönteinen".
Väite on tietysti täyttä satuilua ja herjaamista, josta Seppo ei valitettavasti joutunut vastuuseen, koska palvelin oli/on ulkomailla. Vanhasen ja monien muiden poliitikkojen herjaamisesta Seppo sitten saikin kakkua.
Halosen liittäminen järjestöön on täyttä roskaa ja avaus on poistettu palstalta pitkälti kolmatta sataa kertaa. Asiatonta ja perätöntä.Karmea päivä Halos-vihaajille. Halosen tytär on kihlannut monivuotisen kumppaninsa ja onpa tämä brittimies saanut Mökön myös siunattuun tilaan eli presidentti Halosesta tulee ihan oikea Mummo.
Tästä eivät palstan pers-r-eijät hevin toivu! Ihanaa ja Onnea! - No tulihan se totuus
Suomella on olemassa kirjoitti:
Suomella on olemassa riittävän iso nippu tukilupauksia.
- Mutta sitten on arvaamattomuustekijöitä. On kuulemma näissä ennemminkin ilmennyt, etteivät lupaukset sitten todennukaanNo tulihan se totuus sieltä Jääbän pers-poskista ..ja oikein pläjähtämällä.
Kiitos rehellisyydestäsi ! - Ideologia paistaa ka
HS on punikkilehti, kirjoitti:
HS on punikkilehti,
se, joka toitotti aikoinaan haloselle joka viikko sataa hipovia kannatuslukuja!
Gallupit on galluppeja, riippuu miten ne tehdään ja keltä kysellään,
ei sinun niitä kannata surra ja itkeskellä, eikä myöskään ripaskaa tanssia.Ideologia paistaa kaikesta liiankin selvasti lapi !
- Koko palstaa leimaa
Dokumentti kertoo pr kirjoitti:
Dokumentti kertoo presidentti Sauli Niinistön vaalikampanjasta, jonka kampanjapäällikkönä toimi kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen.
Dokumentin kulisseissa ehti kehkeytyä kuitenkin kiista jo paljon ennen sen julkaisuajankohtaa Tujusen ja elokuvan tehneen Tuukka Temosen välille.Koko palstaa leimaa siis ummehtunut , suvaitsematon , kiihkovasemmistolainen ja kiihkosateenkaarimainen propaganda , tyrkytys ja suoranainen agit - prop parhaaseen 1970 - luvun stallarityyliin .
- Presidentti Sauli Ni
Ylen vaalilähetykses kirjoitti:
Ylen vaalilähetyksessä presidentti Tarja Haloselta kysyttiin, mitä mieltä hän on siitä, että molemmat läpimenijät näyttäisivät olevan naisia.
"Ehkä tässä oli imperiumin vastaisku, Sdp on perinteisesti ollut hyvin naisten puolue, naiset ovat olleet hyvinvointiyhteiskunnan puolella", Halonen vastasi.
Lähde:
http://www.hs.fi/politiikka/Tarja Halonen naisehdokkaiden menestyksestä Imperiumin vastaisku/a1400993019879Presidentti Sauli Niinistön lopputyötutkielmaa ei edelleenkään löydy Turun yliopistosta.
- mietipa nyt hyva mie
Ennemmin on kyse mar kirjoitti:
Ennemmin on kyse markkinataloushaihattelusta, kun kansalle valehdeltiin, että Suomen markka on ikuinen. Kun Neuvostoliitto romahti, eikä vienti Itään vetänyt, siitä on tarpeeksi tietoa ja myös Suomen Pankin toiminnasta niinä vuosina. Ja mitkä vanhat kaartit? Olisipa olemassa nykyään edes jonkinlainen kaarti, joka pitäisi kansan puolta ja heittäisi oikeistoliberalistit historian roskatynnyriin, jonne he kuuluvat ja Sale myös.
mietipa nyt hyva mies itsekin mita olet tanne vuosien varrella tuhertanut. ei yhtaan omaa ajatusta eika kirjoitusta, vain satunnaisia ja asian vieresta olevia laittomia toisten ihmisten kirjoitusten kopioimisia tekijanoikeuksia rikkoen.
- eihän ne meistä miin
♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja kirjoitti:
♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja ♫
On se kyllä aika erikoista, että tasavallan presidentti puuttuu yksittäisen ministerin puheisiin. Jokainen kuitenkin on vastuussa sanoistaan, ei siinä tarvita ketään arvostelijaa tai kieltäjää sanomaan mitä saa puhua.eihän ne meistä miinoja halua, joilla on aikomus liittyä venäjään, kuin lampaat rauhanomaisesti. Mitään kriisiä ei koskaan tule?
- Miksi Nato vastustaj
Aina, kun Sale on va kirjoitti:
Aina, kun Sale on vallassa, ensisijaisia ovat pankkituet, ei kansan hyvinvointi, ensi sijaista on pyrky USAn Valkoiseen taloon ja NATOon.
Miksi Nato vastustajat saa heitellä mitä sylki suuhun tuo. Pitäisi olla jotain rajaa tolla paskan puhumisella.
- Berliinin uneksija:
Sale luulee, että Su kirjoitti:
Sale luulee, että Suomi on rikas kansa. Sale on unohtanut, 1990-luvun alussa hän riisti kansan varallisuuden ja tuomitsi suomalaiset ikuiseen sukupolvesta toiseen jatkuvaan köyhyyteen.
Berliinin uneksija:
Minä taidan pulahtaa mereen, antaa kuuman hiekan lämmittää varpaita, käydä syömässä myöhemmin lounaaksi jonkin hyvän, tuoreista meren antimista valmistetun salaatin jääkylmän valkoviinilasillisen kera, lueskella Der Spiegeliä ja Variety'a ja ehkäpä ajella iltapäivällä naapurikaupunkiin katsastamaan jonkin hyvän museon eilen tapaamani mukavan neidon kanssa...mutta sitten mä heräsin.
Olinkin pienessä vuokrayksiössäni Kalliossa, yksin eikä jääkaapissakaan ollut kuin valo. Varaa ei ole edes thai-hierontaan....
Taidan katsella pornoa vanhoilta vhs-kaseteiltani. - Jollain muulla naise
sitä aikaisemmasta S kirjoitti:
sitä aikaisemmasta Suomen Pankin johtokunnan jäsenen virkanimitysasiasta kanneltiin oikeuskanslerille, kun virkaan nimitettiin 2. syyskuuta 2000 valtiotieteen tohtori Aino Sinikka Hannele Salo.
Jollain muulla naisella olisi ollut helpompaa presidenttinä, mutta Halosella se naiseus oli ylimääräinen riippakivi, josta hän jatkuvasti jaksoi huokailla ja huohottaa. Ikäänkuin se nykymaailmassa olis jotain ihmeellistä, että joku on nainen ja joku taas mies.
- On oikeusvaltiostatu
Erityiseksi teemaksi kirjoitti:
Erityiseksi teemaksi maiden välisissä suhteissa nostettiin vihreä talous ja modernisaatio. "Kazakstan on maailman nopeimmin kasvavia talouksia. Vihreän talouden kehittämisessä Suomella on paljon tarjottavaa", presidentti Niinistö sanoi.
On oikeusvaltiostatusta loukkaavaa, että presidentti Halonen salasi Koiviston pyynnöstä ns. Koiviston konklaavin eli oikeuspoliittisen seminaarin (huom. seminaarin!) asiakirjat, eikä niitä saanut käyttää edes tuomioistuimessa todisteena.
- Halonen oli presiden
Kauhia stondis yhdes kirjoitti:
Kauhia stondis yhdestä gallupista.
Tekijänä vielä joku valitut palat ja tarjolla erittäin typerä valikoima "poliitikkoja".
Eihän presidentit kumpikaan ole poliitikkoja vaan nimenomaan päivänpolitiikan ulkopuolella. Testissä pitäisi mitata vain ministerit ja kansanedustajat, ei presidenttiä.
Presidentillä ei ole sisäpoliittista valtaa eikä vastuuta lainkaan.
Tottahan istuva presidentti väistyneet voittaa eikä mukana edes ole Ahtisaarta ja Koivistoa. Tästä riemastuneena sitten yksi idiootti sontii palstan täyteen roskaa kikkeli ilmeisen kovassa kulmassa ja verta täynnä, koska aivotoimintaa ei enää ole.
Voi kilin VlTTU miten älytöntä älämölöä.Halonen oli presidentin esikuva, Niinistö lähinnä irvikuva.
Eihän Sale ole tehnyt mitään....siis EI MITÄÄN! - Koeta elää sen ongel
Halonen oli presiden kirjoitti:
Halonen oli presidentin esikuva, Niinistö lähinnä irvikuva.
Eihän Sale ole tehnyt mitään....siis EI MITÄÄN!Koeta elää sen ongelmasi kanssa tai hae ainakin henkistä apua itsellesi, jotta varmasti tietäisit mikä on sukupuolesi ja sukupuolinen suuntautumisesi.
- Sale sucks!
Koeta elää sen ongel kirjoitti:
Koeta elää sen ongelmasi kanssa tai hae ainakin henkistä apua itsellesi, jotta varmasti tietäisit mikä on sukupuolesi ja sukupuolinen suuntautumisesi.
Sale sucks!
Presidentin työtehtäviksi on jäänyt matkailu, yleinen patsastelu, possulounaat ja kerran vuodessa pitäisi muutama tunti seistä siellä linnassa ja kätellä n.2000 ihmistä.
Onneksi presidentin palkkioon sentään tuli säällinen 34 000 euron korotus vuositasolla. Tuleva palkkiohan kaikkien ehdokkaiden mielestä hyvin linjassa valtion säästöponnistusten kanssa. - Ei kahdella äänellä
Salen käsitys on se, kirjoitti:
Salen käsitys on se, että jos naapurit pitää huolta toisistaan, se riittää. Ajatus on naurettava, koska kokoomuksen kiristysotteessa eivät perheet pysty pitämään huolta edes omasta perheestään.
Ei kahdella äänellä vaalia ratkaistu. Sitä paitsi Heinolassahan oli kokoomusenemmistöinen keskusvaalilautakunta, syytä sitä.
- Ei kahdella äänellä
Punikkien surkea puo kirjoitti:
Punikkien surkea puolue taas yli 5%.
Aina kun halonen näyttäytyykään niin pulueen kannatus ropisee alas!Ei kahdella äänellä vaalia ratkaistu. Sitä paitsi Heinolassahan oli kokoomusenemmistöinen keskusvaalilautakunta, syytä sitä.
- miten typerää on val
Suurimmat lisäystoiv kirjoitti:
Suurimmat lisäystoiveet koskivat perusväylänpidon ja perusradanpidon rahoitusta, joihin kumpaankin esitettiin 100 miljoonan euron lisäystä. Ministeriön menojen lyöminen lukkoon vaatikin noin 110 äänestystä.
miten typerää on valehtelu ja Tarjan solvaaminen aiheetta. Sale psykiatrille ja palstan kokoomuslaiset myös, joten nähdään, kuka on palstahäirikkö ja kuka ei.
- Suomessa pitäisi tar
Suomalaisista lähes kirjoitti:
Suomalaisista lähes 80 prosenttia antaa presidentti Sauli Niinistölle melko tai erittäin hyvän arvosanan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288576768127.html
" Toimialajohtaja Juhani Pehkonen TNS Gallupista sanoo lehdelle Niinistön olevan nyt "ehdottomasti koko kansan presidentti". Hänen mukaansa Niinistön suosio on samalla tasolla kuin Tarja Halosella useimpina vuosina."
Niinistöllä vasta ensimmäinen vuosi takana, kestääkö suosio samalla tasolla kuin Halosella myös pidempään? Kataisen ja hallituksen suosio ei ainakaan kestänyt.
Ensimmäinen vuosi onkin usein kuin pitkitetty kuherruskuukausi, mutta median kriittisyys tullee vielä lisääntymään.Suomessa pitäisi tarkkaan arvioida, miten perintöverosta luopuminen Ruotsin mallin mukaan vaikuttaisi verokertymään, sanoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimusjohtaja Mika Maliranta.
"Yleisellä tasolla olen huolissani, että verotulojen määrä laskee", hän toteaa. - Oikeudenkäynnissä ei
Suurimmat lisäystoiv kirjoitti:
Suurimmat lisäystoiveet koskivat perusväylänpidon ja perusradanpidon rahoitusta, joihin kumpaankin esitettiin 100 miljoonan euron lisäystä. Ministeriön menojen lyöminen lukkoon vaatikin noin 110 äänestystä.
Oikeudenkäynnissä ei ole huomioitu sitä, että lainassani on ollut myös veljieni takaus. Otin 100 000 markkaa lainaa lähtiessäni mukaan PR-Teollisuus Oy:öön. Lainan vakuudeksi pankille ei käynyt vuokratontilla ollut kesämökkini ja siksi veljeni takasivat lainan.
- epähieno kehon ja yk
Harva suomalainen vo kirjoitti:
Harva suomalainen voi kehuskella eksyneensä Valkoiseen taloon, mutta kokoomuskaksikko Sauli Niinistö ja Ville Itälä voivat.
Parivaljakko osallistui vuonna 2001 maailman kokoomuspuolueiden kattojärjestön International Democrat Unionin kokoukseen Washingtonissa. Kokousta isännöi Yhdysvaltain silloinen presidentti George W. Bush.
Kokous huipentui Valkoisessa talossa järjestettyyn illalliseen. Sen päätyttyä suomalaiskaksikko joutui seikkailuun.
- Lähdimme Niinistön kanssa kävelemään. Eksyimme Valkoisessa talossa, kun etsimme vessaa, Ville Itälä naureskeliepähieno kehon ja yksityisyyden rajoja rikkova tapa on levinnyt muihinkin voimiensa tunnossa esiintyviin naisihmisiin.
- Ei siis muuta kuin p
Nyt Niinistön aikana kirjoitti:
Nyt Niinistön aikana nämä kamaluudet vaan lisääntyy.
Toivottomuus käy vallalle.
Itsemurhia, perhesurmia ja tappoja ilman motiivia.Ei siis muuta kuin pehmeänahkaiset sandaalit jalkaan ja menoksi!
- Esimerkiksi Suomen u
Eduskunta haluaisi p kirjoitti:
Eduskunta haluaisi parantaa avioerolapsen oikeutta tavata molempia vanhempiaan eron jälkeen. Lainmuutosta ei kuitenkaan ole tulossa, vaikka eduskunnan lakivaliokunnalla olisi siihen avaimet käsissään.
Esimerkiksi Suomen ulkoministeri Alexander Stubb kieltäytyy kommentoimasta Wikileaksin paljastuksia perustellen, että tiedot on hankittu laittomin keinoin.
- Suomen kansa kiittää
- Presidentti Halone kirjoitti:
- Presidentti Halonen katsoi jalkineita ja sanoi, että "ei ole ensimmäinen kerta". Eikä ollutkaan, Jörn Doner oli kuulemma 80-luvulla tehnyt saman tempun samoissa juhlissa, Paleface huvittuu.
- Sinänsä minun ei tarvinnut kauan miettiä, että lähdenkö linnan juhliin vai en. Ajattelin, että kun Juice Leskinenkin meni sinne, minä menen myös.Suomen kansa kiittää propaganda- halosen ajan loppumisesta !
- Mitä meillä oli enne
Aina, kun Sale on va kirjoitti:
Aina, kun Sale on vallassa, ensisijaisia ovat pankkituet, ei kansan hyvinvointi, ensi sijaista on pyrky USAn Valkoiseen taloon ja NATOon.
Mitä meillä oli ennenkuin oli flooraa?
Eipä juuri muuta kuin muutama surkea pskanjauhaja, joihin ylläpito kyllästyi eikä viitsinyt tapella enää tuulimyllyjä vastaan. Yhä ne samat 2-3 jaksaa jauhaa, mutta nyt on floora ja floora on hyvä.
Sivu näyttää kivalta vaikka Keräsen pässi copypaskookin ja Berliinin Tuuli on huonolla tuulella.
nim.merk. tätähän riittää eli syö ite vaan xD - Venäjän puolustusmin
Ollaan siis iloisia kirjoitti:
Ollaan siis iloisia ettei Niinistö pudonnut vaikutusvaltaisimpien listalta.
Ai mut, eihän hän ole koskaan ollut siellä?
Hän ei ole koskaan kiivennyt millekään listalle.
Paitsi Kuuluisia salolaisia listan 99:s.Venäjän puolustusministerin vierailu oli rohkaiseva merkki siitä, ettei Venäjä vielä ole menettänyt toivoaan Suomen suhteen. Presidentti Niinistöllä olisi tässä yhteydessä oivallinen tilaisuus hoitaa virkaansa eli vihdoinkin kunnolla aktivoitua ulkopolitiikassa. Niinistö voisi tähän asiaan osallistumalla hälventää Venäjän epäluuloja Suomen natottumisesta ja rakentaa uutta luottamusta.
- Suomen ja Venäjän pr
Suomen kansa kiittää kirjoitti:
Suomen kansa kiittää propaganda- halosen ajan loppumisesta !
Suomen ja Venäjän presidenttien Sauli Niinistön ja Vladimir Putinin maanantaisesta puhelinkeskustelusta tiedetään vain vähän.
- Ei täällä mikään "ry
Halonen ja Putin kes kirjoitti:
Halonen ja Putin keskustelivat Halosen mukaan puolisentoista tuntia kestäneen tapaamisen aikana niin kuin vanhat kollegat keskustelevat. Halosen aikana liikkeelle lähteneiden asioiden lisäksi esillä olivat myös kestävän kehityksen ja kansainvälisen politiikan kysymykset.
"Puhumme usein myös tällaisista sanotaanko kissa-asioista", Halonen kertoi STT:lle puhelimitse tapaamisen päätyttyä.Ei täällä mikään "ryhmä" halosylityksiä postittele. Se on yksi ainoa täydellisen seonnut demarivajakki nimimerkiltään jäpä45 (sekä satoja muita), joka nostelee samoja vanhoja haloslässytyksiään päivä päivän jälkeen. Se on tehnyt sitä jo about 12 vuotta omien sanojensa mukaan.
- Uppista puppista, Ma
Suomalaisista lähes kirjoitti:
Suomalaisista lähes 80 prosenttia antaa presidentti Sauli Niinistölle melko tai erittäin hyvän arvosanan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288576768127.html
" Toimialajohtaja Juhani Pehkonen TNS Gallupista sanoo lehdelle Niinistön olevan nyt "ehdottomasti koko kansan presidentti". Hänen mukaansa Niinistön suosio on samalla tasolla kuin Tarja Halosella useimpina vuosina."
Niinistöllä vasta ensimmäinen vuosi takana, kestääkö suosio samalla tasolla kuin Halosella myös pidempään? Kataisen ja hallituksen suosio ei ainakaan kestänyt.
Ensimmäinen vuosi onkin usein kuin pitkitetty kuherruskuukausi, mutta median kriittisyys tullee vielä lisääntymään.Uppista puppista, Matti ravaa. Silmät harittaen rivejä tavaa.
Tunteja aikaa palstalla viettää, otsa punehtuu, polla keittää.
Saunan takana tilaa ois tuolle, haudata sen vois vaikka suolle. - Savon Sanomien mukaa
Sale luulee, että Su kirjoitti:
Sale luulee, että Suomi on rikas kansa. Sale on unohtanut, 1990-luvun alussa hän riisti kansan varallisuuden ja tuomitsi suomalaiset ikuiseen sukupolvesta toiseen jatkuvaan köyhyyteen.
Savon Sanomien mukaan jääminen turvallisuusneuvoston ulkopuolelle johtaa Suomessa syvälliseen itsetutkiskeluun. Lehti kysyy myös, mikä oli Venäjän kanta Suomen jäsenyyteen.
- 1970-1972 oli jotenk
Kyseinen "Gay-järjes kirjoitti:
Kyseinen "Gay-järjestön sivu" on osa Seppo Lehdon herjakampanjaa vuodelta 2006, ulkomaiselle blogipalvelimelle tehty feikkisivu, jossa presidentti Halonen liitetään pedofiilijärjestö IGLA:an. Pelkkä lesbottelu ei enää riittänyt vaan Halosesta mustamaalattiin myös "pedofiilimyönteinen".
Väite on tietysti täyttä satuilua ja herjaamista, josta Seppo ei valitettavasti joutunut vastuuseen, koska palvelin oli/on ulkomailla. Vanhasen ja monien muiden poliitikkojen herjaamisesta Seppo sitten saikin kakkua.
Halosen liittäminen järjestöön on täyttä roskaa ja avaus on poistettu palstalta pitkälti kolmatta sataa kertaa. Asiatonta ja perätöntä.1970-1972 oli jotenkin saatu puolustusmäärärahatkin niukoiksi ja mm. varusmiehillä ei ollut varaa harjoitella " kovilla" ilmapuolustustakaan.
- Korkeimman oikeuden
Presidentti Sauli Ni kirjoitti:
Presidentti Sauli Niinistön lopputyötutkielmaa ei edelleenkään löydy Turun yliopistosta.
Korkeimman oikeuden presidenttien Olavi J. Heinosen ja Leif Sevonin aikana Korkein oikeus on johdonmukaisesti noudattanut rahanpesulaman ”jälkihoitoon” presidentti Koiviston 6.5.1992 antamaa ohjeistusta niin ennakkopäätöksissään kuin etenkin piiloon jäävien, tutkimatta jätettyjen kanteiden yhteydessä
- Neuvostoliiton hajoa
Halonen oli presiden kirjoitti:
Halonen oli presidentin esikuva, Niinistö lähinnä irvikuva.
Eihän Sale ole tehnyt mitään....siis EI MITÄÄN!Neuvostoliiton hajoaminen oli hänen mukaansa suomalaispäättäjille shokki. Hän näkee asiasta kulkevan myös janan samoihin aikoihin tapahtuneeseen ns. Tiitisen listan salaamiseen.
- Niin ja lisään vielä
mietipa nyt hyva mie kirjoitti:
mietipa nyt hyva mies itsekin mita olet tanne vuosien varrella tuhertanut. ei yhtaan omaa ajatusta eika kirjoitusta, vain satunnaisia ja asian vieresta olevia laittomia toisten ihmisten kirjoitusten kopioimisia tekijanoikeuksia rikkoen.
Niin ja lisään vielä, kun sitä kissaakin pitää astuttaa ja tutkailla Puutiaisen
kanssa että koska se on sillee otillaan..
kaikenlaisia kiireitä sitä on ja pitää väliin käydä kurkkaamassa roskiksiin,
jos löytyisi hyviä sattumia, ennenkuin köyhät ehtii viedä kaiken. - Niin ja lisään vielä
Niin ja lisään vielä kirjoitti:
Niin ja lisään vielä, kun sitä kissaakin pitää astuttaa ja tutkailla Puutiaisen
kanssa että koska se on sillee otillaan..
kaikenlaisia kiireitä sitä on ja pitää väliin käydä kurkkaamassa roskiksiin,
jos löytyisi hyviä sattumia, ennenkuin köyhät ehtii viedä kaiken.Niin ja lisään vielä, kun sitä kissaakin pitää astuttaa ja tutkailla Puutiaisen
kanssa että koska se on sillee otillaan..
kaikenlaisia kiireitä sitä on ja pitää väliin käydä kurkkaamassa roskiksiin,
jos löytyisi hyviä sattumia, ennenkuin köyhät ehtii viedä kaiken. - Historiasta tämä ei
Niin ja lisään vielä kirjoitti:
Niin ja lisään vielä, kun sitä kissaakin pitää astuttaa ja tutkailla Puutiaisen
kanssa että koska se on sillee otillaan..
kaikenlaisia kiireitä sitä on ja pitää väliin käydä kurkkaamassa roskiksiin,
jos löytyisi hyviä sattumia, ennenkuin köyhät ehtii viedä kaiken.Historiasta tämä ei poistu, kuten ei moni muukaan kummallinen asia.
- Historiasta tämä ei
Niinistö on saanut e kirjoitti:
Niinistö on saanut enemmän aikaan vajaassa vuodessa kuin Halonen 12:sta.
Harmi vaan että pelkkää pahaa: yritykset saneeraa, työt katoaa, eläkeikä nousee, palkkoja halutaan presidentin esimerkin mukaan laskea, kansa kurjistuu...hei ihan kuin kokoomuksen politiikkaa?Historiasta tämä ei poistu, kuten ei moni muukaan kummallinen asia.
- Länsimielinen KANSAL
Karmea päivä Halos-v kirjoitti:
Karmea päivä Halos-vihaajille. Halosen tytär on kihlannut monivuotisen kumppaninsa ja onpa tämä brittimies saanut Mökön myös siunattuun tilaan eli presidentti Halosesta tulee ihan oikea Mummo.
Tästä eivät palstan pers-r-eijät hevin toivu! Ihanaa ja Onnea!Länsimielinen KANSALLISVALTI O (ei kansojen vankila kuten putin) Kiina ja
Rakas Puola kuuluvat Natoon. Kiina rakentaa jo Siperiassa hyvää siirtoleiriä! - Länsimielinen KANSAL
On oikeusvaltiostatu kirjoitti:
On oikeusvaltiostatusta loukkaavaa, että presidentti Halonen salasi Koiviston pyynnöstä ns. Koiviston konklaavin eli oikeuspoliittisen seminaarin (huom. seminaarin!) asiakirjat, eikä niitä saanut käyttää edes tuomioistuimessa todisteena.
Länsimielinen KANSALLISVALTI O (ei kansojen vankila kuten putin) Kiina ja
Rakas Puola kuuluvat Natoon. Kiina rakentaa jo Siperiassa hyvää siirtoleiriä! - Halosen äärivasemmis
Erityiseksi teemaksi kirjoitti:
Erityiseksi teemaksi maiden välisissä suhteissa nostettiin vihreä talous ja modernisaatio. "Kazakstan on maailman nopeimmin kasvavia talouksia. Vihreän talouden kehittämisessä Suomella on paljon tarjottavaa", presidentti Niinistö sanoi.
Halosen äärivasemmistolaisuus on puhdasta valhetta, tuhoaa totuuden ja tuhoaa Suomen.
- Lainan vakuudeksi p
On se ihmeellistä, e kirjoitti:
On se ihmeellistä, että joku nainen voi olla noin kiinnostunut sukupuolisista poikkeavuuksista, koko ikänsä, vielä vanhuksenakin
yhä vieläkin puuhaitee perustamansa setan pervojen kanssa. Tuollainen ihminen ei voi olla terve itsekään.Lainan vakuudeksi pankille ei käynyt vuokratontilla ollut kesämökkini ja siksi veljeni takasivat lainan.
- Kaikkien aikojen enn
Luulisi, että näiden kirjoitti:
Luulisi, että näiden rassukoiden elämä olisi jo helpottanut, kun saa Jennin tätimäistä garderoobia kehua, mutta ei....yhtä tyhjää ja sisällötöntä on homofobisen persuräkättäjän elämä. Siitä sosiaalisesta noususta porvarilliseen kastiin nousemisesta unelmoiden.
Kaikkien aikojen ennätys Helsingin Pride-marssilla: yli 20 000 ihmistä marssi ja tuhannet hurrasivat jalkakäytävillä. Mukana marssivat mm. Yhdysvaltain suurlähettiläs ja lähes kaikkien puolueiden kansanedustajia.
Syksyllä, kun eduskunta äänestää tasa-arvoisesta avioliittolaista, ei 20 keskustan ja persujen keski-ikäistä änkyrää kykene enää siirtämään lain läpimenoa ja Suomi siirtyy lopullisesti sivistyneiden länsimaiden joukkoon.
Sekös saa taas Matit ja Helinät tuohtumaan.
Vieläkö sitten kehuvat Stubbia? - Neuvostoliiton hajoa
Koeta elää sen ongel kirjoitti:
Koeta elää sen ongelmasi kanssa tai hae ainakin henkistä apua itsellesi, jotta varmasti tietäisit mikä on sukupuolesi ja sukupuolinen suuntautumisesi.
Neuvostoliiton hajoaminen oli hänen mukaansa suomalaispäättäjille shokki. Hän näkee asiasta kulkevan myös janan samoihin aikoihin tapahtuneeseen ns. Tiitisen listan salaamiseen.
- Suomen kansa kiittää
Karmea päivä Halos-v kirjoitti:
Karmea päivä Halos-vihaajille. Halosen tytär on kihlannut monivuotisen kumppaninsa ja onpa tämä brittimies saanut Mökön myös siunattuun tilaan eli presidentti Halosesta tulee ihan oikea Mummo.
Tästä eivät palstan pers-r-eijät hevin toivu! Ihanaa ja Onnea!Suomen kansa kiittää propaganda- halosen ajan loppumisesta !
- Sauli Niinistö saa k
Demaripresidenttien kirjoitti:
Demaripresidenttien ja Suomen monikymmenvuotinen ulkopoliittinen linja, maine ongelmien ratkaisijana ja presidentti Halosen kausilla rakennetut suhteet YK:hon ovat vankistaneet mainettamme puolueettomana valtiona.
Sauli Niinistö saa kuulla kunniansa, kun on homojen pornon puolella, kansa muistaa tämän ikuisesti.
- Karmea päivä Halos-v
Kyseinen "Gay-järjes kirjoitti:
Kyseinen "Gay-järjestön sivu" on osa Seppo Lehdon herjakampanjaa vuodelta 2006, ulkomaiselle blogipalvelimelle tehty feikkisivu, jossa presidentti Halonen liitetään pedofiilijärjestö IGLA:an. Pelkkä lesbottelu ei enää riittänyt vaan Halosesta mustamaalattiin myös "pedofiilimyönteinen".
Väite on tietysti täyttä satuilua ja herjaamista, josta Seppo ei valitettavasti joutunut vastuuseen, koska palvelin oli/on ulkomailla. Vanhasen ja monien muiden poliitikkojen herjaamisesta Seppo sitten saikin kakkua.
Halosen liittäminen järjestöön on täyttä roskaa ja avaus on poistettu palstalta pitkälti kolmatta sataa kertaa. Asiatonta ja perätöntä.Karmea päivä Halos-vihaajille. Halosen tytär on kihlannut monivuotisen kumppaninsa ja onpa tämä brittimies saanut Mökön myös siunattuun tilaan eli presidentti Halosesta tulee ihan oikea Mummo.
Tästä eivät palstan pers-r-eijät hevin toivu! Ihanaa ja Onnea! - Mitä sinä ryssistä m
Sale luulee, että Su kirjoitti:
Sale luulee, että Suomi on rikas kansa. Sale on unohtanut, 1990-luvun alussa hän riisti kansan varallisuuden ja tuomitsi suomalaiset ikuiseen sukupolvesta toiseen jatkuvaan köyhyyteen.
Mitä sinä ryssistä meluat, kun itse tositilanteessa lähdet karkuun käpykaartiin esi-isiesi tapaan.
- Voisko Matti nyt oik
Mitä meillä oli enne kirjoitti:
Mitä meillä oli ennenkuin oli flooraa?
Eipä juuri muuta kuin muutama surkea pskanjauhaja, joihin ylläpito kyllästyi eikä viitsinyt tapella enää tuulimyllyjä vastaan. Yhä ne samat 2-3 jaksaa jauhaa, mutta nyt on floora ja floora on hyvä.
Sivu näyttää kivalta vaikka Keräsen pässi copypaskookin ja Berliinin Tuuli on huonolla tuulella.
nim.merk. tätähän riittää eli syö ite vaan xDVoisko Matti nyt oikessti vaikka tappaa ittensä? Sen avauksia ei lue kuin Matti itse kun se runk-kaa noita numeroita sinne häntään.
Itsenäisyyspuolueen sivullakin on roikkunut Matin konklaavi-avaus kohta kaksi viikkoa ja ketään ei v-ttu enää kiinnosta tuhannen toiston jälkeen.
Juma-lauta, että se on saapas. Oikea hölmöläisten kuningas. - FLOODAA SINÄ VAAN...
Historiasta tämä ei kirjoitti:
Historiasta tämä ei poistu, kuten ei moni muukaan kummallinen asia.
FLOODAA SINÄ VAAN...
No ihan varmasti floodaan. - Ehkä sen elämän sitt
Kansantalouden tuota kirjoitti:
Kansantalouden tuotanto väheni edelleen helmikuussa, kertoo Tilastokeskus. Vuoden takaiseen helmikuuhun verrattuna työpäiväkorjattu tuotanto väheni 2,9 prosenttia, tammikuusta helmikuuhun 0,7 prosenttia.
Ehkä sen elämän sitten täyttää viha Halosta kohtaan, DDR-salaliitot, homofobinen lesbottelu, koulukiusaaminen ulkonäöstä ja r-viasta sekä ala-koulutasoisten one linerien viljely.
- Hän näkee asiasta k
miksi lääkitys usein kirjoitti:
miksi lääkitys usein petti, vaikka lääkärit pyöri alvariinsa ympärillä?
http://www.svt.se/nyheter/uutiset/halonen-kimmastui-lehdistotilaisuudessaHän näkee asiasta kulkevan myös janan samoihin aikoihin tapahtuneeseen ns. Tiitisen listan salaamiseen.
- Toisaalta lainattua:
Karmea päivä Halos-v kirjoitti:
Karmea päivä Halos-vihaajille. Halosen tytär on kihlannut monivuotisen kumppaninsa ja onpa tämä brittimies saanut Mökön myös siunattuun tilaan eli presidentti Halosesta tulee ihan oikea Mummo.
Tästä eivät palstan pers-r-eijät hevin toivu! Ihanaa ja Onnea!Toisaalta lainattua:
" Kommunistien venceremos-karjunta ja monta metriä pitkä bolsevikki-punainen kaulahuivi ilmestyivät vaalitilaisuuteen. Ja pian presidentinlinnan arvokkaassa miljöössä riekkuivat transvestiititö "
Mikä VlTTU on transvestiititö? - Miksi sinun pitää va
♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja kirjoitti:
♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja ♫
On se kyllä aika erikoista, että tasavallan presidentti puuttuu yksittäisen ministerin puheisiin. Jokainen kuitenkin on vastuussa sanoistaan, ei siinä tarvita ketään arvostelijaa tai kieltäjää sanomaan mitä saa puhua.Miksi sinun pitää valehdella ja panetella muita ihmisiä? Luuletko, että siitä sinun arvostuksesi nousee?
- Onneksi mulla ei ole
Neuvostoliiton hajoa kirjoitti:
Neuvostoliiton hajoaminen oli hänen mukaansa suomalaispäättäjille shokki. Hän näkee asiasta kulkevan myös janan samoihin aikoihin tapahtuneeseen ns. Tiitisen listan salaamiseen.
Onneksi mulla ei ole Berliinin Tuulen näköistä vanhaa sikaläskiä tätinä eikä edes tuttavapiirissä!
- Samat vanhat kaunoki
Miksi sinun pitää va kirjoitti:
Miksi sinun pitää valehdella ja panetella muita ihmisiä? Luuletko, että siitä sinun arvostuksesi nousee?
Samat vanhat kaunokit täällä näyttää kukkivan kuin vuosia sitten, kun itse viitsin täällä roikkua. Kummasti joillain aika riittää tällaiseenkin, vaikka luulisi työn ja omien sosiaalisten suhteiden vievän aikaa. Ehkä sen elämän sitten täyttää viha Halosta kohtaan, DDR-salaliitot, homofobinen lesbottelu, koulukiusaaminen ulkonäöstä ja r-viasta sekä ala-koulutasoisten one linerien viljely.
- Palkkalaskuri
1970-1972 oli jotenk kirjoitti:
1970-1972 oli jotenkin saatu puolustusmäärärahatkin niukoiksi ja mm. varusmiehillä ei ollut varaa harjoitella " kovilla" ilmapuolustustakaan.
Palkkalaskuri
Onko palkkasi ajan tasalla? Katso palkkasuositukset Monsterista
monster.fi - Jaa-as, jaksaisko tä
Samat vanhat kaunoki kirjoitti:
Samat vanhat kaunokit täällä näyttää kukkivan kuin vuosia sitten, kun itse viitsin täällä roikkua. Kummasti joillain aika riittää tällaiseenkin, vaikka luulisi työn ja omien sosiaalisten suhteiden vievän aikaa. Ehkä sen elämän sitten täyttää viha Halosta kohtaan, DDR-salaliitot, homofobinen lesbottelu, koulukiusaaminen ulkonäöstä ja r-viasta sekä ala-koulutasoisten one linerien viljely.
Jaa-as, jaksaisko tänään vähän kiusata?
On niin kuumakin. - Miksi tätä president
Ylen vaalilähetykses kirjoitti:
Ylen vaalilähetyksessä presidentti Tarja Haloselta kysyttiin, mitä mieltä hän on siitä, että molemmat läpimenijät näyttäisivät olevan naisia.
"Ehkä tässä oli imperiumin vastaisku, Sdp on perinteisesti ollut hyvin naisten puolue, naiset ovat olleet hyvinvointiyhteiskunnan puolella", Halonen vastasi.
Lähde:
http://www.hs.fi/politiikka/Tarja Halonen naisehdokkaiden menestyksestä Imperiumin vastaisku/a1400993019879Miksi tätä presidentiaalista konklaaviasiaa konjunktuureineen ei ole pantu julkisesti puolueettoman instanssin arvioitavaksi suhteessa siihen, mikä oli kansakunnan etu silloin, kun oli kysymys Suomen eduista suhteessa “muiden” etuihin.
- Presidentti jopa yll
Sale sucks! kirjoitti:
Sale sucks!
Presidentin työtehtäviksi on jäänyt matkailu, yleinen patsastelu, possulounaat ja kerran vuodessa pitäisi muutama tunti seistä siellä linnassa ja kätellä n.2000 ihmistä.
Onneksi presidentin palkkioon sentään tuli säällinen 34 000 euron korotus vuositasolla. Tuleva palkkiohan kaikkien ehdokkaiden mielestä hyvin linjassa valtion säästöponnistusten kanssa.Presidentti jopa yllyttää käymään keskustelua liittoutumisesta
mutta missä tosiaan viipyy Presidentin oma kanta ? - Sale psykiatrille ja
Eikö sinua hävetä ed kirjoitti:
Eikö sinua hävetä edes vähän tuo ääliömäinen kipuilusi Halosen perään?
Eikö Niinistössä ole kehumista vai jouduitko homofobiassasi äänestämään sitä "pakon edessä" kun Väyrynen ja Soini eivät pärjänneet?Sale psykiatrille ja palstan kokoomuslaiset myös, joten nähdään, kuka on palstahäirikkö ja kuka ei.
- Miksi Nato vastustaj
Suomen kansa kiittää kirjoitti:
Suomen kansa kiittää propaganda- halosen ajan loppumisesta !
Miksi Nato vastustajat saa heitellä mitä sylki suuhun tuo. Pitäisi olla jotain rajaa tolla paskan puhumisella.
- Jäpä vei mun hermot!
Jollain muulla naise kirjoitti:
Jollain muulla naisella olisi ollut helpompaa presidenttinä, mutta Halosella se naiseus oli ylimääräinen riippakivi, josta hän jatkuvasti jaksoi huokailla ja huohottaa. Ikäänkuin se nykymaailmassa olis jotain ihmeellistä, että joku on nainen ja joku taas mies.
Jäpä vei mun hermot!
Jääpä luuseri on NIIIIIIIIN hävinnyt. Eiku...
VlTTU, MIKÄ PELLE mä olenkaan!!!! - Meinaatko että 20 pr
Sale psykiatrille ja kirjoitti:
Sale psykiatrille ja palstan kokoomuslaiset myös, joten nähdään, kuka on palstahäirikkö ja kuka ei.
Meinaatko että 20 prosentin luottamuksella Niinistöllä on koko kansan luottamus? Ei taida matematiikka olla sinun alaasi.
- Presidentti Niinistö
Mikähän näitä rassuk kirjoitti:
Mikähän näitä rassukoita Halosessa v-tuttaa eniten?
SEKÖ että nainen oli 12 vuotta Suomen ykköspoliitikko ja Niinistöstä ei ole "saappaita täyttämään". Taitaa pygmin kengännumerokin olla 38?Presidentti Niinistön mukaan Ukrainan kriisin ratkaisemisessa aselepo on ensimmäinen tavoite. Siihen liittyy keskeisesti sen estäminen, ettei aseellista voimaa kulje rajan yli Venäjän puolelta Ukrainaan. ”Edelleen on tarpeen luoda keskusteluyhteyttä Ukrainan sisäisesti, kansallisen vuoropuhelun puitteissa.”
- Venäjän johto on oma
Presidentti Sauli Ni kirjoitti:
Presidentti Sauli Niinistön lopputyötutkielmaa ei edelleenkään löydy Turun yliopistosta.
Venäjän johto on omalla arvaamattomalla käytöksellään antanut lisää perusteluita liittoutumisen puolesta. Tavallisten kansalaisten mielipide on muuttumassa, mutta poliitikkojen puheet muistuttavat syksyn 1939 poliittista debattia.
- Ehkä sen elämän sitt
Miksi ihmeessä Niini kirjoitti:
Miksi ihmeessä Niinistön KANNATTAJASTA ei irtoa kuin joutavaa ja lapsellista lässytystä? Kannattaako ahkeroida avauksia jos ei ole mitään SANOTTAVAA?
Ehkä sen elämän sitten täyttää viha Halosta kohtaan, DDR-salaliitot, homofobinen lesbottelu, koulukiusaaminen ulkonäöstä ja r-viasta sekä ala-koulutasoisten one linerien viljely.
- Onhan tuossa tuottaj
Korkeimman oikeuden kirjoitti:
Korkeimman oikeuden presidenttien Olavi J. Heinosen ja Leif Sevonin aikana Korkein oikeus on johdonmukaisesti noudattanut rahanpesulaman ”jälkihoitoon” presidentti Koiviston 6.5.1992 antamaa ohjeistusta niin ennakkopäätöksissään kuin etenkin piiloon jäävien, tutkimatta jätettyjen kanteiden yhteydessä
Onhan tuossa tuottajina muitakin kuin YLE, eipä ole kaikki mennyt "kansan varoilla".
- Terve menoo, kommari
Niinistö on saanut e kirjoitti:
Niinistö on saanut enemmän aikaan vajaassa vuodessa kuin Halonen 12:sta.
Harmi vaan että pelkkää pahaa: yritykset saneeraa, työt katoaa, eläkeikä nousee, palkkoja halutaan presidentin esimerkin mukaan laskea, kansa kurjistuu...hei ihan kuin kokoomuksen politiikkaa?Terve menoo, kommarit rajan taa ystävänaapurianne auttamaan sotimaan
Ukrainaa vastaan. - Miksi Nato vastustaj
Suomella on olemassa kirjoitti:
Suomella on olemassa riittävän iso nippu tukilupauksia.
- Mutta sitten on arvaamattomuustekijöitä. On kuulemma näissä ennemminkin ilmennyt, etteivät lupaukset sitten todennukaanMiksi Nato vastustajat saa heitellä mitä sylki suuhun tuo. Pitäisi olla jotain rajaa tolla paskan puhumisella.
- Sauli Niinistö saa k
Palkkalaskuri kirjoitti:
Palkkalaskuri
Onko palkkasi ajan tasalla? Katso palkkasuositukset Monsterista
monster.fiSauli Niinistö saa kuulla kunniansa, kun on homojen pornon puolella, kansa muistaa tämän ikuisesti.
- "Meillä ei ole varaa
Ei naisilta saa kysy kirjoitti:
Ei naisilta saa kysyä ikää, etkös tiedä kohteliaisuussääntöjä.
"Meillä ei ole varaa pitää kaikkia puolustuksen osa-alueita. Meillä ei ole varaa investointeihin tai materiaaliin. Eli tehtävänjako menee tavalla tai toisella uusiksi."
- "Työryhmä" on yritys
Muistan kun vanhoina kirjoitti:
Muistan kun vanhoina hyvinä aikoina Suomen presidentti löytyi listalta, parhaimmillaan melko korkealtakin. Nyt ei presidenttimme mahdu 100:n joukkoon Time-lehden listauksessa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013041816921240_ul.shtml
Ei ihme, että kiinnostavuus Obaman silmissäkin on vähäinen.
Nykyään on laivat rautaa, miehet puuta."Työryhmä" on yritys nakertaa YK:ta ja tehdä siitäkin puoskaritiedejärjestö
- Pekkonen ei ole jout
Tarja-Sale 2-0 kirjoitti:
Kauheesti siellä kotikatsomossa mietitään ja funtsataan, mutta mieleen tulee vain 1918 historiikit, DDR:n tunnustaminen valtioksi, nurkissa vilahtelee tonttuja sekä Stasi-agentteja, ehkä joku KGB:stäkin....2-0, 2-0, kaksi nolla....
AIVAN! Ei tarvinnut kilauttaa kaverille. Halonen on tavannut kaksi kertaa USA:n presidentin Valkoisessa Talossa, Niinistö taas....EI OLE! Pissimässä Niinistökin kävi yhdessä Itälän Villen kanssa, mutta eksyivät isoon taloon parat.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336614111.html
Nyt opasteita on parannettu ja turistikierroksella maalaisia ohjataan naruin ja sähköpiiskalla.Pekkonen ei ole joutunu elatusmaksuja koskaan maksamaan.
Tarjan tytär oli virallisesti isätön, eli Helsingin kaupunki maksoi elatusmaksut.
Jos Pekkonen olis oikeasti ollu Mökön isä, niin eiköhän Tarja olis juristina osannu vaatia elatusmaksuja Pekkoselta. - Saatiin tilalle kepu
Mä kuulin demarien v kirjoitti:
Mä kuulin demarien vaalituloksen. kyllä taas lensi ripulit seinille. mehän ollaan ihan pazkoja kaikki demarit Suomen kansan mielestä. nyt kyllä itkettää.
Saatiin tilalle kepulainen kepulaisen paikalle. Pätevyys ennen kaikkea.
- Suomen ja Venäjän pr
Eihän älypuhelimen r kirjoitti:
Eihän älypuhelimen ryhmäviestiominaisuus nettiin ylety, pöljä.
Oletko vähän yksinkertainen?
Palstalla floodaa kyllä Matti Keränen copypaskomalla muiden tekstejä ja se on kiellettyä sekin. Vain lyhyet lainat sallitaan siomo24:n säännöissä.
Keräsen loputtomat jorinat eivät myöskään ole useimmiten palstan aihepiiriä ja ukonrähjä massapostaa ne myös muille suomi24-palstoille.
Helinä ja sinä taas copypaskotte 3-4 vanhaa blogitekstin pätkää ja muuta vanhaa nettivalhetta ties monettako sataa kertaa palstalle eikä sekään ole suomi24:n säännöissä sallittua.
Saatte siis juuri sitä mitä tilaatte eli juosta perässä.
Ylläpito ei ilmeisesti enää viitsi.Suomen ja Venäjän presidenttien Sauli Niinistön ja Vladimir Putinin maanantaisesta puhelinkeskustelusta tiedetään vain vähän.
- älä Sauli kutsu aina
♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja kirjoitti:
♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja ♫
Kauheesti siellä kotikatsomossa mietitään ja funtsataan, mutta mieleen tulee vain 1918 historiikit, DDR:n tunnustaminen valtioksi, nurkissa vilahtelee tonttuja sekä Stasi-agentteja, ehkä joku KGB:stäkin....2-0, 2-0, kaksi nolla....
AIVAN! Ei tarvinnut kilauttaa kaverille. Halonen on tavannut kaksi kertaa USA:n presidentin Valkoisessa Talossa, Niinistö taas....EI OLE! Pissimässä Niinistökin kävi yhdessä Itälän Villen kanssa, mutta eksyivät isoon taloon parat.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336614111.html
Nyt opasteita on parannettu ja turistikierroksella maalaisia ohjataan naruin ja sähköpiiskalla.älä Sauli kutsu ainakaan haloskaa annavaimoineen pilaamaan linnanjuhlia!
haloskakin tulee taas villatakissa ja kumisaappaissa niin kuin viime vuonna!
Ei koivisto kääkkää, ei rypeköön nyt siellä kylpylässä sossurahoilla, on poissa silmistä. - Minusta kyllästyttää
Helinä-keiju ei ole kirjoitti:
Helinä-keiju ei ole koskaan ollut tässä elämässä. Hänen typerä ja vääristelevä chattailu ei ole ollut kenellekään eduksi.
Minusta kyllästyttää jo tuo ylenpalttinen homotus, hävettää tämä homomaa.
Inhottavia tautipesiä ja naistenhakkaajia, - Työväen presidentti
Koko palstaa leimaa kirjoitti:
Koko palstaa leimaa siis ummehtunut , suvaitsematon , kiihkovasemmistolainen ja kiihkosateenkaarimainen propaganda , tyrkytys ja suoranainen agit - prop parhaaseen 1970 - luvun stallarityyliin .
Työväen presidentti ja triatlon-ministeri auttavat kansaamme nostamaan itsensä omista saappaistaan suonsilmäkkeestä.
- Välillä Sale kaatuil
Loputonta rys.sän pe kirjoitti:
Loputonta rys.sän persnuolentaa ja keikistelyä.
Kissoista oli kiva porista >himpun pimpunVälillä Sale kaatuilee kännissä ja Jenni vatkaa luisevaa, poikamaista pyrstöään.. aah Kultarannan kesä.
- 10 vuoden päästä Ka
Kauhia stondis yhdes kirjoitti:
Kauhia stondis yhdestä gallupista.
Tekijänä vielä joku valitut palat ja tarjolla erittäin typerä valikoima "poliitikkoja".
Eihän presidentit kumpikaan ole poliitikkoja vaan nimenomaan päivänpolitiikan ulkopuolella. Testissä pitäisi mitata vain ministerit ja kansanedustajat, ei presidenttiä.
Presidentillä ei ole sisäpoliittista valtaa eikä vastuuta lainkaan.
Tottahan istuva presidentti väistyneet voittaa eikä mukana edes ole Ahtisaarta ja Koivistoa. Tästä riemastuneena sitten yksi idiootti sontii palstan täyteen roskaa kikkeli ilmeisen kovassa kulmassa ja verta täynnä, koska aivotoimintaa ei enää ole.
Voi kilin VlTTU miten älytöntä älämölöä.10 vuoden päästä Karjalaa ikävoiviä on kourallinen...ja sitten tietysti venäjää vihaavat nuoret miehet, jotka haluaisivat kovin pullistella ainakin puheissaan. Keskity asiaan äläkä lehmiä talutteleviin pikkutyttöihin. Sekin 10-vuotias on nyt jo 70-kymmentä?
- Sori nyt vaan mutta
Niinistö on saanut e kirjoitti:
Niinistö on saanut enemmän aikaan vajaassa vuodessa kuin Halonen 12:sta.
Harmi vaan että pelkkää pahaa: yritykset saneeraa, työt katoaa, eläkeikä nousee, palkkoja halutaan presidentin esimerkin mukaan laskea, kansa kurjistuu...hei ihan kuin kokoomuksen politiikkaa?Sori nyt vaan mutta jos joku on helppo niin sinä, itkuinen perässä juoksijani.
Jotkut ei vaan osaa...
Toisaalta on ymmärrettävää, että keskityt muiden kirjoittajien haukkumiseen Niinistön kehumisen sijasta. Niinistössä nyt vaan ei ole kehumista. - Sauli Niinistö oli E
Koko palstaa leimaa kirjoitti:
Koko palstaa leimaa siis ummehtunut , suvaitsematon , kiihkovasemmistolainen ja kiihkosateenkaarimainen propaganda , tyrkytys ja suoranainen agit - prop parhaaseen 1970 - luvun stallarityyliin .
Sauli Niinistö oli EU:N tavoin Poroshenkon hyökkäys kannalla itä-Ukrainaan, kuin Lapuanliike aikanaan vaati hyökkäystä liittolaisineen.
- Sehän olikin todella
Ei tällainen resuami kirjoitti:
Ei tällainen resuaminen osoita muuta kuin kirjoittajan itsensä ala-arvoista käytöstä. Netissä on näemmä helppo laukoa kaikkea mahdollista.
Eihän tällä palstalla keskustella lainkaan presidentistä, vaan kirjoittelu keskittyy haukkumiseen ja asiattomaan arvosteluun.Sehän olikin todella omaperäinen ehdotus. Eihän sitä ole muut ennen esittäneetkään paitsi kaikki ministerit pääministeriä myöten sekä työmarkkinajohtajat ja suurin osa kansanedustajista.
- Olisiko suunnilleen
Karmea päivä Halos-v kirjoitti:
Karmea päivä Halos-vihaajille. Halosen tytär on kihlannut monivuotisen kumppaninsa ja onpa tämä brittimies saanut Mökön myös siunattuun tilaan eli presidentti Halosesta tulee ihan oikea Mummo.
Tästä eivät palstan pers-r-eijät hevin toivu! Ihanaa ja Onnea!Olisiko suunnilleen 13-14 vuotta. Siitä asti kun halosämmä ensimmäisen kerran valittiin muka-presidentiksi. Se vasuri on nimimerkki Jäbä45. Ihan rassukka ja selkeä mielipuoli.
- On ymmärrettävää, et
Historiasta tämä ei kirjoitti:
Historiasta tämä ei poistu, kuten ei moni muukaan kummallinen asia.
On ymmärrettävää, että keskityt muiden kirjoittajien haukkumiseen Niinistön kehumisen sijasta. Niinistössä nyt vaan ei ole kehumista.
- Tasavallan president
miksi lääkitys usein kirjoitti:
miksi lääkitys usein petti, vaikka lääkärit pyöri alvariinsa ympärillä?
http://www.svt.se/nyheter/uutiset/halonen-kimmastui-lehdistotilaisuudessaTasavallan presidentille on aina eduksi, mitä vähemmän hän on tekemisissä USA:n presidentin kanssa.
- Vertailukohta edelli
Palkkalaskuri kirjoitti:
Palkkalaskuri
Onko palkkasi ajan tasalla? Katso palkkasuositukset Monsterista
monster.fiVertailukohta edellisen ja nykyisen presidentin välillä on harvinaisen selvä.
Kun arvostuksessa ja saavutuksissa lähdettiin sadasta, on nyt tultu varsin katkeraan tulokseen. Pskahan tuo on ja saamaton. Presidentti vaihtuu 2018. - Tyhmyyttään ja sen t
1970-1972 oli jotenk kirjoitti:
1970-1972 oli jotenkin saatu puolustusmäärärahatkin niukoiksi ja mm. varusmiehillä ei ollut varaa harjoitella " kovilla" ilmapuolustustakaan.
Tyhmyyttään ja sen takia Niinistö niitä virkamiehiä kyykytti, kun ne huomasivat millainen tumpelo Niinistö todellisuudessa on.
- Kumman se ottaa muka
Halonen oli presiden kirjoitti:
Halonen oli presidentin esikuva, Niinistö lähinnä irvikuva.
Eihän Sale ole tehnyt mitään....siis EI MITÄÄN!Kumman se ottaa mukaan, sinut vai Rumatsukan?
vai molemmat? - Tarkoitatko tuolla i
miksi lääkitys usein kirjoitti:
miksi lääkitys usein petti, vaikka lääkärit pyöri alvariinsa ympärillä?
http://www.svt.se/nyheter/uutiset/halonen-kimmastui-lehdistotilaisuudessaTarkoitatko tuolla infantiililla luuserilla itseäsi? Jos tarkoitat, niin olet kerrankin ihan oikeassa.
- Halonen sai Suomeen
Tarja-Sale 2-0 kirjoitti:
Kauheesti siellä kotikatsomossa mietitään ja funtsataan, mutta mieleen tulee vain 1918 historiikit, DDR:n tunnustaminen valtioksi, nurkissa vilahtelee tonttuja sekä Stasi-agentteja, ehkä joku KGB:stäkin....2-0, 2-0, kaksi nolla....
AIVAN! Ei tarvinnut kilauttaa kaverille. Halonen on tavannut kaksi kertaa USA:n presidentin Valkoisessa Talossa, Niinistö taas....EI OLE! Pissimässä Niinistökin kävi yhdessä Itälän Villen kanssa, mutta eksyivät isoon taloon parat.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288336614111.html
Nyt opasteita on parannettu ja turistikierroksella maalaisia ohjataan naruin ja sähköpiiskalla.Halonen sai Suomeen sekä Yhdysvaltain varapresidentin ja ulkoministerin ja vieraili itse Valkoisessa Talossa kahdesti. Niinistö ei saanut tänne kuin Putinin.
Onko Niinistö vasemmistolaisempi kuin Halonen? - Suomalaiset raukkoja
Niinistöstä on luja kirjoitti:
Niinistöstä on luja ja teeskentelemätön presidentti
Suomi sai Sauli Niinistöstä lujan, luotettavan ja teeskentelemättömän presidentin. Kaikilla toiminta-alueilla. Sen tulee näkemään kansa ja oppimaan hallitusSuomalaiset raukkoja ja rehellisyyden kiertäjiä sotaharjoituksien todenperäisyydessä.
Om kuin Yhdysvaltain laiton Kuuban maapala Guontamoss laittomasti, jota meilläkin ja EU suojelee totuudelta.
- Jäbä 45
Kaikki miehet jotka ei oo homoja ovat mielestäni hanurista, nin?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288549911184.html
Minä kyllä ottaisin Halosen kuvan lähele sitä yhtä paikkaa..
Jennin kuvaa en ottaisi, se on liian hieno minun makuuni ,
vaika silä oli niin ruma mekkokin keran päälä.- Kylläpä Sinua...
...kismittää Niinistön osalle tullut "kunnianosoitus".
Menikö yöunet?
Vielä kun sinulla olisi oma identiteett i(katso sana vaikka googlaamalla).
Vaikka matkiminen on suurinta ihailua. Jäpä varmaan olis onnesta soikeena, jos tietäis. D - juu ei poissa
Kylläpä Sinua... kirjoitti:
...kismittää Niinistön osalle tullut "kunnianosoitus".
Menikö yöunet?
Vielä kun sinulla olisi oma identiteett i(katso sana vaikka googlaamalla).
Vaikka matkiminen on suurinta ihailua. Jäpä varmaan olis onnesta soikeena, jos tietäis. DAnalyysin EU-maiden yhteisen ulkopolitiikan tilasta on laatinut brysseliläinen European Policy Centre -ajatuspaja yhdessä Suomen Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Kristi Raikin kanssa. Suomi on yksi raportissa tarkastelluista 14 EU-maasta.
- juu ei poissa
juu ei poissa kirjoitti:
Analyysin EU-maiden yhteisen ulkopolitiikan tilasta on laatinut brysseliläinen European Policy Centre -ajatuspaja yhdessä Suomen Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Kristi Raikin kanssa. Suomi on yksi raportissa tarkastelluista 14 EU-maasta.
Oikeasti ihmisen aistien määrä liikkuu yhdeksän ja yli 20:n välillä, määritelmästä riippuen. Ihminen aistii esimerkiksi tasapainon, kivun, raajojensa asennon ja suhteellisen lämpötilan sekä kiihtyvyyden (viimeisen esimerkiksi hissin lähtiessä liikkeelle). Myös esimerkiksi nälkää, kylläisyyttä, vessahätää tai ajantajua voidaan pitää aisteina.
- Veroero on siinä mie

Veroero on siinä mielessä perusteltu, että se kaventaa mahdollisuuksia saada hyötyä yhtiö- ja osinkoverotuksesta tilanteessa, jossa ammatti- tai erinäsiä sivuansiotuloja pyritään kanavoimaan osakeyhtiöön.
- juu ei poissa
Kylläpä Sinua... kirjoitti:
...kismittää Niinistön osalle tullut "kunnianosoitus".
Menikö yöunet?
Vielä kun sinulla olisi oma identiteett i(katso sana vaikka googlaamalla).
Vaikka matkiminen on suurinta ihailua. Jäpä varmaan olis onnesta soikeena, jos tietäis. DEsimerkki, jossa yrityksen nettovarallisuus on 0 euroa, on kärjistetty, sillä osakeyhtiö, jolla ei ole nettovarallisuutta, ei kykene jakamaan miljoonan euron osinkoa. Toisaalta yhtiöllä, joka jakaa osinkoa miljoona euroa, on vääjäämättä myös nettovarallisuutta. Poikkeuksiakin näihin pääsääntöihin toki on.
- Tarjalla oli hyvät s
juu ei poissa kirjoitti:
Analyysin EU-maiden yhteisen ulkopolitiikan tilasta on laatinut brysseliläinen European Policy Centre -ajatuspaja yhdessä Suomen Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Kristi Raikin kanssa. Suomi on yksi raportissa tarkastelluista 14 EU-maasta.
Tarjalla oli hyvät suhteet ja kunnoitusta koko maailmassa, Salea ei arvosta kukaan eikä halua Salea edes valtiovierailulle tai puhumaan YK:ssa.
- Metalliteollisuuden
Metalliteollisuuden palkansaajajärjestö Metalliliitto arvostelee kovasanaisesti hallituksen kehysriihen päätöksiä.
Liiton puheenjohtaja Riku Aalto ihmettelee, mihin työmarkkinasopimusta olisi edes tarvittu, kun hallituksen rahkeista löytyi jo miljardiveroale yrityksille.
"Eteläranta sai palkinnon. Palkansaajapuolelle jäivät haittaverot. Tuntuu, että meitä on vedätetty", Aalto puuskahtaa.
Aalto muistuttaa, että työmarkkinaratkaisua ajoi nimenomaan hallitus. - Radikaalin muslimisa
Kylläpä Sinua... kirjoitti:
...kismittää Niinistön osalle tullut "kunnianosoitus".
Menikö yöunet?
Vielä kun sinulla olisi oma identiteett i(katso sana vaikka googlaamalla).
Vaikka matkiminen on suurinta ihailua. Jäpä varmaan olis onnesta soikeena, jos tietäis. DRadikaalin muslimisaarnaajan Anjem Choudaryn puhetilaisuuden järjestämiselle ei tahdo löytyä vastuullisia. Helsingin Sanomat tavoitti Choudaryn yhteyshenkilön, joka vähättelee vastuutaan tilaisuuden järjestämisessä.
Video tilaisuudesta leviää verkossa, eikä suojelupoliisilla ole helppoja keinoja vastaavien tilaisuuksien estämiseksi.
Youtube-videopalveluun ladatulla videolla puhetilaisuudesta näkyy yleisössä enimmäkseen miehiä. Takarivissä vilahtaa pari naista. Tiistai-iltapäivään mennessä videota oli katsottu reilut 3 000 kertaa. - Samalla lailla se me
juu ei poissa kirjoitti:
Analyysin EU-maiden yhteisen ulkopolitiikan tilasta on laatinut brysseliläinen European Policy Centre -ajatuspaja yhdessä Suomen Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Kristi Raikin kanssa. Suomi on yksi raportissa tarkastelluista 14 EU-maasta.
Samalla lailla se median suhtautuminen tulee muuttumaan vielä Niinistöönkin, kun kansa kyllästyy lukemaan vain Jennin tyylistä ja lehteä pitää myydä toisella tavalla. Henkselien paikuttelu vajaan vuoden jälkeen on hiukan tyhmää.
- Halonen siirtyy perj
juu ei poissa kirjoitti:
Analyysin EU-maiden yhteisen ulkopolitiikan tilasta on laatinut brysseliläinen European Policy Centre -ajatuspaja yhdessä Suomen Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Kristi Raikin kanssa. Suomi on yksi raportissa tarkastelluista 14 EU-maasta.
Halonen siirtyy perjantaina Moskovasta Pietariin osallistuakseen Itämeri-huippukokoukseen ja tavatakseen muun muassa Venäjän pääministerin Dmitri Medvedevin. Silloin keskustelun keskiöön saattavat nousta kissa-asiat sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä Halosen nykyinen kissahan on lahja Medvedeviltä.
- kuten sinulle
juu ei poissa kirjoitti:
Analyysin EU-maiden yhteisen ulkopolitiikan tilasta on laatinut brysseliläinen European Policy Centre -ajatuspaja yhdessä Suomen Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Kristi Raikin kanssa. Suomi on yksi raportissa tarkastelluista 14 EU-maasta.
...rassukalle on kymmeniä, ellei jo täydet satakin kertaa kerrottu, vuonna 2011 Halosen matkakuluja nosti Afrikan reissu, jossa yksityiskone oli välttämättömyys.
Se oli välttämättömyys siksi, että Halonen, hänen puolisonsa ja muu seurueensa: kauppavaltuuskunta, turvamiehet, adjutantti ja henkilökunta kiersivät 6:ssa eri Afrikan maassa eikä jokaisen maan välillä edes ollut säännöllistä reittiliikennettä. Myös seurueen koko ja afrikkalaisten lentoyhtiöiden toisinaan, ainakin länsimaiden mittapuiden mukaan heiveröinen lentoturvallisuus oli yhtenä suurena syynä ratkaisuun.
Tuosta esittämästäsi summasta yli puolet on tämän matkan peruja.
Rahoitus oli kuitenkin budjettiin määritelty ja sitten pihisteltiin muualta ettei vuosibudjetti ylittynyt. Niinistö sai itselleen ison korotuksen matkabudjettiin, mutta ensimmäisenä vuotena taisi jäädä rahaa säästöön kun matkat suuntautuivat lähialueille, Ruotsiin, Viroon, Tanskaan ja Venäjälle, joihin kaikkiin löytyy reittikonevaihtoehto.
Kyllä Niinistö ehtii vielä tuhlatakin, pitihän Seinäjoen Tangomarkkinoiltakin ehtiä Naantaliin käyttämällä sotilaskonetta Turkuun asti.
Ps. Alat sinäkin olla vähän väsynyt sissi tuossa p-skanjauhannassasi.
DDR:rää, Stasia, kiusaamista R-viasta ja ulkonäöstä jne. kaikki 12 v ja yhä jatkuu...Taitaa Niinistöä olla aika vaikea kehua? - Häirikköoppilaat ova
kuten sinulle kirjoitti:
...rassukalle on kymmeniä, ellei jo täydet satakin kertaa kerrottu, vuonna 2011 Halosen matkakuluja nosti Afrikan reissu, jossa yksityiskone oli välttämättömyys.
Se oli välttämättömyys siksi, että Halonen, hänen puolisonsa ja muu seurueensa: kauppavaltuuskunta, turvamiehet, adjutantti ja henkilökunta kiersivät 6:ssa eri Afrikan maassa eikä jokaisen maan välillä edes ollut säännöllistä reittiliikennettä. Myös seurueen koko ja afrikkalaisten lentoyhtiöiden toisinaan, ainakin länsimaiden mittapuiden mukaan heiveröinen lentoturvallisuus oli yhtenä suurena syynä ratkaisuun.
Tuosta esittämästäsi summasta yli puolet on tämän matkan peruja.
Rahoitus oli kuitenkin budjettiin määritelty ja sitten pihisteltiin muualta ettei vuosibudjetti ylittynyt. Niinistö sai itselleen ison korotuksen matkabudjettiin, mutta ensimmäisenä vuotena taisi jäädä rahaa säästöön kun matkat suuntautuivat lähialueille, Ruotsiin, Viroon, Tanskaan ja Venäjälle, joihin kaikkiin löytyy reittikonevaihtoehto.
Kyllä Niinistö ehtii vielä tuhlatakin, pitihän Seinäjoen Tangomarkkinoiltakin ehtiä Naantaliin käyttämällä sotilaskonetta Turkuun asti.
Ps. Alat sinäkin olla vähän väsynyt sissi tuossa p-skanjauhannassasi.
DDR:rää, Stasia, kiusaamista R-viasta ja ulkonäöstä jne. kaikki 12 v ja yhä jatkuu...Taitaa Niinistöä olla aika vaikea kehua?Häirikköoppilaat ovat käsittääkseni kouluissa vähemmistö. Haluan myös oman mielenrauhani vuoksi uskoa, että useimpien oppilaiden vanhemmat haluavat palauttaa opettajien auktoriteetin silläkin uhalla, että oma pikku herranterttukin voi joskus joutua jälki-istuntoon. Näin ajatellen on vaikea ymmärtää miksi koulua kuitenkin määrätietoisesti pyöritetään niiden ehdoilla, jotka pilaavat muiden oppimis- ja viihtymismahdollisuudet.
- eräs sosiaalityöntek
eräs sosiaalityöntekijä kerran tokaisi: jos kukaan ei koskaan sano lapselle ei, sen joutuu aikanaan tekemään poliisi.
- tosiasia!
Häirikköoppilaat ova kirjoitti:
Häirikköoppilaat ovat käsittääkseni kouluissa vähemmistö. Haluan myös oman mielenrauhani vuoksi uskoa, että useimpien oppilaiden vanhemmat haluavat palauttaa opettajien auktoriteetin silläkin uhalla, että oma pikku herranterttukin voi joskus joutua jälki-istuntoon. Näin ajatellen on vaikea ymmärtää miksi koulua kuitenkin määrätietoisesti pyöritetään niiden ehdoilla, jotka pilaavat muiden oppimis- ja viihtymismahdollisuudet.
Niinistö on saanut enemmän aikaan vajaassa vuodessa kuin Halonen 12:sta.
Harmi vaan että pelkkää pahaa: yritykset saneeraa, työt katoaa, eläkeikä nousee, palkkoja halutaan presidentin esimerkin mukaan laskea, kansa kurjistuu...hei ihan kuin kokoomuksen politiikkaa?
- lärviammollaan
miks lesbot on aina niin rumii?
http://farm9.staticflickr.com/8239/8562825906_04022c177c_m.jpg
-- väärää tietoa
Ei ne kyllä oo. Panisit, jos voisit, kykenisit ja pystyisit.
http://i.istockimg.com/file_thumbview_approve/18897813/2/stock-photo-18897813-beautiful-lesbian-couple.jpg - Ministeri Arhinmäki
väärää tietoa kirjoitti:
Ei ne kyllä oo. Panisit, jos voisit, kykenisit ja pystyisit.
http://i.istockimg.com/file_thumbview_approve/18897813/2/stock-photo-18897813-beautiful-lesbian-couple.jpgMinisteri Arhinmäki on ottanut tuoreeltaan kantaa presidentti Niinistön, monen mielestä kevyehköön ja sinisilmäiseen syrjäytymiskampanjaan.
http://www.hs.fi/politiikka/Arhinmäki tyrmää Niinistön syrjäytymisen torjuntakampanjan/a1305599099739
Arhinmäen mukaan kampanja " ei lainkaan vastaa sitä todellisuutta, jossa syrjäytetyt nuoret elävät." Ministeri Arhinmäen kolumni julkaistiin kokonaisuudessaan Turun Sanomissa.
http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/389755/Kun ihan tavallinen ei riita
"Näihin nuorten esittämiin toiveisiin vastaaminen vaatii poliittisia ja taloudellisia panostuksia, kuten nuorten yhteiskuntatakuuta. Näitä panostuksia ei voida korvata kolmannella sektorilla, hyväntekeväisyydellä tai naapurivahdilla". - ????????????
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja kolumnisti, joka on työskennellyt tv-tuottajana, radiojuontajana ja käsikirjoittajana
- miten sinä nait?
Tuo kuva ei todista mitään, mutta kerro mulle, miten oikseesti lesboparit nai?
Haloska on ainakin niin kuvottavan näköinen, ettei sitä edes toinen lesbo halua
tatsaa edes persieeseensä!
http://farm9.staticflickr.com/8369/8560715327_425c22c0d1_c.jpg
kato nyt!- Tilaa ittelles
...joku pornokanava tai vaihda palstaa jos aiheesta haluat keskustella.
Siitä puhe mistä puute, rassukka.
- kävin täällä..
hyvin pyyhkii..
http://www.adressit.com/avioliitto_on_naisen_ja_miehen_valinen_julkinen_liitto
käy sinäkin!- Tuo ei nyt liity
...aiheeseemme, mutta käy tuolla niin pyyhkii vielä paremmin.
Yli 131 000 ääntä. - Huima tulos.
Tuo ei nyt liity kirjoitti:
...aiheeseemme, mutta käy tuolla niin pyyhkii vielä paremmin.
Yli 131 000 ääntä.Käsittämätön.
Ja puoli vuotta aikaa.
200-300 000 lienee nyt tavoite. - ja lisää tulee
Huima tulos. kirjoitti:
Käsittämätön.
Ja puoli vuotta aikaa.
200-300 000 lienee nyt tavoite.135 000 ääntä eheyttämistä vastaan?
- Ei shaatana,tipahdin
Miten joku voi keksiä tuollaista?
Mielenvikast. Nyt vielä toiseen kannikkaan Jenni!- Hulluhan se jäbä on.
Ja jäpälössykkä vastailee itselleen.
Ei shaatana, mielenvikanen, vhittu!!!!
Mieti, mieti, ulostenaama, miten vhitussa sun näppäimistö-oksennukset aina tunnistetaan, kärvistele, totta, khihihihihihihihihihi... - No mut...
Hulluhan se jäbä on. kirjoitti:
Ja jäpälössykkä vastailee itselleen.
Ei shaatana, mielenvikanen, vhittu!!!!
Mieti, mieti, ulostenaama, miten vhitussa sun näppäimistö-oksennukset aina tunnistetaan, kärvistele, totta, khihihihihihihihihihi......kukas sä sitte olet? DD
Totta, et juuri kukaan tai mikään. - näköiskuva
No mut... kirjoitti:
...kukas sä sitte olet? DD
Totta, et juuri kukaan tai mikään.http://farm9.staticflickr.com/8112/8598226002_4a2234f4b0_c.jpg
Lapset taiteili vuoden Pääsiäiskuvan! - Photohoppia peliin
näköiskuva kirjoitti:
http://farm9.staticflickr.com/8112/8598226002_4a2234f4b0_c.jpg
Lapset taiteili vuoden Pääsiäiskuvan!Olisi voinut jotenkin retushoida, photoshoppailla tai edes lievästi parannella tuota halosen profiilikuvaa. Eikö sellainen ole halosen kohdalla tapana? Nyt akka näyttää liikaa itseltään.
- ei multa onnistu
vain punikit osaa photosoppauksen salat,
halosesta tekevät 30 -vuotiaan näköisen, kuten vaalikuva taannoin. - niin ja..
'
http://octavius1.wordpress.com/2008/12/29/700
punikit ovat myös kikkakalluppien tekijöinä lyömättömiä! - HALOOOOOOO!!!
NÄILLÄ PALSTOILLA HILLUU JA NOSTAA HALOSTA YLISTÄVIÄ KIRJOITUKSIA YKKÖSEKSI. ...JÄBÄ 45 EGONISTI, OIJOIJOI JA MUUTAMAT MUUT IDIOOTIT.
HEILLÄ ON JÄÄNYT LEVY PÄÄLLE JA OVAT KATKERIA SIITÄ, ETTÄ SUOMESSA ON OIKEISTOLAINEN PRESIDENTTI. - Kotimaankaikuja
Kansa hukassa;kuka meitä oikein johtaa vai johtaako kukaan? Predisentistä on tehtävä näkyvä arvojohtaja johon kansa luottaa ja tuntee olonsa turvatuksi ja kotoisaksi omassa maassaan. Nyt kansalaiset tuntevat olevansa tuuliajolla jatkuvien irtisanomisien ja työpaikanmenetysten vuoksi. Vaikeina aikoina on presidentin tultava esiin ja puhuttava kansalle muullonkin kuin UutenaVuotena ja presidentin puheesta on tehtävä kunnioitusta ja arvoa herättävä sillä hukassa olevat suomaliset tarvitsevat jämäkän presidentin. Hyvä että pääministeri muistaa myös kansalaiset mutta meillä on kaiketi myös presidentti, vai kuinka? Kansa tarvitsee tukea ihan tavalliseen arkielämäänsä.Itsenäisyyspäivän juhlat ovat toki mukava piriste mutta vuosi on pitkä ja kansalaiset masentuvat. Hyvät kannustavat puheet aika-ajoin pitäisivät positiivistä virettä yllä.
- yök sentään.
Hitsi jos olisin itse kännissä antanut tikata Niinistön naaman persuksiini antaisin kuoria koko persiin nahasta.
- Hyi olkoon oksetus
Inhottava irstas virne pervoparin naanalla..
http://is12.snstatic.fi/img/978/1288520856538.jpg
.
Esimerkki suomalaisille.???
- Eikös tuo oo aika se
Eikös tuo oo aika selvä juttu että se Niinistön- fanipossu tän palstan on pilannu
- Miksi Nato vastustaj
Miksi Nato vastustajat saa heitellä mitä sylki suuhun tuo. Pitäisi olla jotain rajaa tolla paskan puhumisella.
Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760