Hassu tapaus vuosien varrelta. Asun niin pienellä paikkakunnalla etten ole voinut kertoa tätä hassua tapausta kenellekään. Täällä kaikki tuntevat tai tietävät kaikki ihmiset.
Olin ostamassa vaimolleni joululahjaksi jotain yöasua tai vastaavaa, mahdollisimman seksikästä, paikkakuntani ainoasta alan liikkeestä. Kun sitten olin valinnut muutamia ehdokkaita, tuli vuoroon koon arviointi. Myyjä sanoi olevansa suunnilleen vaimoni kokoinen ja ehdotti että hän sovittaisi niitä ja minä arvioisin niitä sitten hänen päällään. Ns. "haavi auki" marssin sitten hänen perässään takahuoneeseen, jossa hän muitta mutkitta riisuuntui ja sovitteli niitä hepeneitä ja pyörähteli siinä edessäni. Tästä on aikaa, mutta se pitsiripellys on yhä tuolla kaapissa muistona. Sanoin vaimolleni, että säilyttää sen muistona, mutta en sanonut minkä muistona.

Vastaukset 1
Vanhimmat
onkohan tosi... mä en usko tätä oikeen, kuka ammattitaitoinen ihminen noin tekisi..aika jännä että liikkeeseen ei tullu muita asiakkaita sillä aikaa kun myyjä esitteli sulle asuja!!??!