Proff.

Helmikuun lopulla 2013 näin unen, jossa Pohjois-Korea ja Etelä-Korea olivat aloittaneet ydinsodan toisiaan vastaan. Näin tässä unessa Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin nousevan nopeasti maanalaisesta bunkkerista maan päälle, teräsrakenteiselle siltarakennelmalle. Noustessaan tälle maanpäälliselle siltarakennelmalle Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un katsoi taivaalle, ja hänen kasvonsa olivat kauhua täynnä. Hän näki, että jotain hirvittävää lähestyi taivaalta Pohjois-Koreaa kohti. Siltarakennelmassa oli kahva, jota Kim-Jong-un käänsi nopeasti alaspäin. Näin hän laittoi Pohjois-Korean ydinaseet iskemään Etelä-Koreaan. Tämän ydinsodan tuhot olivat valtaisat. Kokonaisia kaupunkeja tuhoutui ja vain hyvin harvat ihmiset säilyivät hengissä näistä ydinaseiskuista. Ydinsaasteen laskeumia ja radioaktiivista säteilyä oli kaupungeissa iskujen jälkeen. Näihin näkymiin tämä uni päättyi.

1. Profetioita 3 -osioon Jyrki Mannisen uni helmikuun lopulla 2013
http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/index.htm
11127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Toteutumassa. Eipä epäilystäkään.

Äänestä

USA tähtäimessä vielä toistaiseksi.

Äänestä

Ydinaseet ei toimi enään!

Äänestä

Ongelma ei ohi vieläkään.

Äänestä

No jopas sotakiihkoilijat ovat nyt onnensa kukkuloilla ja kiipeilevät melkein jo seinille!

Äänestä

Mitä sanoo Raamattu? Saanr.5:6. Sillä paljot unet ovat pelkkää turhuutta; samoin paljot puheet. Mutta pelkää sinä Jumalaa.

Äänestä

Piholaisten profetointi on helppoa. Seuraa vain uutisia maailmalta ja pistää nukkumaan ja kas: Profetia on seuraavana aamuna valmis.

Äänestä
  • Kyllä pitää kertaalleen lukea Ilmestyskirja iltasaduksi!

    Äänestä

  • Useinhan päivän tapahtumat tai uutiset ilmestyy uniin, ja joskus voi ihminen tietämättään alitajunnassa päätellä tulevaisuutta joko nykyisten tai entisten tapahtumien perusteella kuten parempikin analyytikko.

    Äänestä

Oliko antoisaa lukemista ja mitä siitä ymmärsitte?

Äänestä

Ei pätkän vertaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ennuste kirjoitti:

Helmikuun lopulla 2013 näin unen, jossa Pohjois-Korea ja Etelä-Korea olivat aloittaneet ydinsodan toisiaan vastaan. Näin tässä unessa Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin nousevan nopeasti maanalaisesta bunkkerista maan päälle, teräsrakenteiselle siltarakennelmalle. Noustessaan tälle maanpäälliselle siltarakennelmalle Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un katsoi taivaalle, ja hänen kasvonsa olivat kauhua täynnä. Hän näki, että jotain hirvittävää lähestyi taivaalta Pohjois-Koreaa kohti. Siltarakennelmassa oli kahva, jota Kim-Jong-un käänsi nopeasti alaspäin. Näin hän laittoi Pohjois-Korean ydinaseet iskemään Etelä-Koreaan. Tämän ydinsodan tuhot olivat valtaisat. Kokonaisia kaupunkeja tuhoutui ja vain hyvin harvat ihmiset säilyivät hengissä näistä ydinaseiskuista. Ydinsaasteen laskeumia ja radioaktiivista säteilyä oli kaupungeissa iskujen jälkeen. Näihin näkymiin tämä uni päättyi.

1. Profetioita 3 -osioon Jyrki Mannisen uni helmikuun lopulla 2013
http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/index.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu