Kyllä hallitus

juupa juu

jälleen näytti, kuinka vähän järkeä ministereillä tarvii olla.
Jokainen osaa nuo samat tasaverokorotukset tehdä, jolla entisestäänkin heikennetään pienituloisten ja pieneläkeläisten, kuin myöskin muiden vähempiosaisten ja opiskelijoiden sekä lapsiperheiden asemaa.
Sähkövero tietää taas sähkörosvojen toimesta sähkönhinnan nostoa, jota jo eilen nostettiin 10%:a muka sähkönsaannin turvaamisen nimissä.
Toimivat kuin mafia ikään. Eli sähkömafioosoille jälleen turvattiin lisää hynää, jotta voivat maksaa hirmupalkkoja ja eläkkeitä sun muita sitotumis ym:ta hyvävelirahoja.

Makeis, tai sanoisko sokerivero. on myöskin samaan kastiin kuuluva tasavero joka koskettaa köyhiä kaikkein eniten, joita muka demarit vastusti vielä vaalien alla.

Alkoholiveron olisi saaneet nostaa vaikka kuinka ylös, ei vaikuta juurikaan raittiin
köyhän elämään mitenkään, kuten tupakkaveron nostokaan.

Mutta kaikenkaikkiaan jälleen annettiin vain ketkurosvoille lisää, köyhien selkänahasta.
Että milloinkahan niitä porkkanoita saatais köyhille, eikä aina vain sitä raippaa.

Urpilainen ja demarit näkyy olevan vielä pahempi kuin kokoomus ikään.
Demarit kusettaa pienipalkkaisia työläisiä ja muita heikoimmasa asemassa olevia, ja on sitä tehnyt koko historiansa ajan milloin suoranaisella kiristykseen verrttavalla toiminnalla SAK:n kautta (jäsemaksupakko, tai tippuu tiili päähän, tai muuten savustetaan pois työpaikalta, jotta olisi demujen ökyrosvoille rahaa jaettavaksi), tai hallituksessa olessaan ajamassa ökyrosvoille hyvinkin kyseenalaisia ja kyseenalaisin keinoin hankittuja lisäpääomia.

Kyllä nyt seuraavissa vaaleissa ropisee ääniä opposition laariin oikein rutkasti, sillä nyt alkaa näyttämään siltä, että Suomen vähäosaisten mitta on tullut täyteen hallituksen ryöstöpolitiikkaa.

Siellä se aukoi Hatalakin päätään, vaikka ei pitäis enää olla edes koko hallituksessa.

Viimeisin Hautalointi tähän loppuun, jotta olisi jotain naurunaihettakin.
Hautala on nyt sanonut, että on se hyvä, että nyt hänen tekemänsä rötöksen, tai yhteiskunnalta varastamisen ansioista, puhutaan harmaasta taloudesta joka taloudessa. Eli otti ansioikseen, että harmaantalouden asiat sai hänen kauttaan lisäjulkisuutta.
Voi helkuti, että typerällä ämmällä otsaa vielä antaa tuollaisiakin puolustelulausuntojaan.

Eli kyllä kepulaisten pahimmatkin niinsanotut rötökset kalpenevat nykyhallituksen tekemien rinnalla. Suorastaan punastuvat, kuinka hävyttömän mitättömiä ne ovatkaan loppujenlopuksi olleet. No en puolustele kepulaisten tekojakan yhtään, mutta kun muita ei edes samoista ja vieläkin pahemmista rangaista, saati että niitä tutkittais yhtään.

Näyttää nyt siltä, että Persut ja Keskusta saavat tulevissa vaaleissa oikean jättipotin, äänisaaliin muodossa.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielenkiinto herasi

      mitä ne keskustan tekemät rötökset on ?

      • Vastausta

        Samoja ovat kuin mitä on demarit ja kokoomuskin ym:t tehneet vaalirahoituksissaan. Mutta huomattavasti vähäisemmät.
        Ei ole demut maksaneet nova/KMS rahojakaan takaisin.
        Niitähän sai Päivi Lipponen, Ahde jne......

        Taulukauppaakin ovat harrastaneet, kuten mm.Urpilainenkin.

        Säätiösotkujakin on ollut. kuten demuillakin, vaikka demujen jutussa pantiin kärsimäät taas jotkut pikkunilkit, jottei isot paskat paljastuisi.
        No nyt on Soinillakin säätiönsä, ja oitishan Soini lopetti vaatimasta säätiöitä verolle.
        taitaa olla melkoinen hyrrä hänkin, kun oma lomsa on kysymyksessä. Soini saa vielä itse päättää, paljonko hän itselleen antaa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      46
      5269
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1730
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      133
      1700
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1335
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1230
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      24
      1160
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe