Onko kenelläkään samaa kuin minulla on ollut jo monta viikkoa eli olen masentunut ja ahdistunut ja heti aamusta alkaa jotenkin pakonomainen itkeminen joka saattaa jatkua useamman tunnin ajan. Ajatukset eivät ole sekavat mutta olo on ahdistunut ja tuskainen ja jotenkin pelokas. Olen aloittanut cymbalta lääkityksen muutama päivä sitten ja lisäksi 3 x 15 mg opamoxia vrk:ssa.
Pakonomainen itku
5
337
Vastaukset
- ota vaikka lemmikkieläin
Pahalta tuntuu miehestä lukea tuollaista kun sitä katsoo, että yksinäinen nainenhan tuossa potee syvää yksinäisyyttä ehkä? En osaa neuvoo; itsekin olen alamaissa, yksinäinen ja turhautunut. Sinun pitäisi etsiä kontakteja vaikka auttamisjärjestöistä.
- tusKAAAAAAA
Kuuluuko ahdistukseen ja paniikkihäiriöön pakonomainen itkeminen joka saattaa kestää tuntejakin?
- kunnan ammattiauttajat
Ainakin meitin terveyskeskuksessa on hyvin osaava ja monitaitoinen, työssään taitavaksi oppinut terveyssisar. Hänelle pitää soittaa aika. On matalampi kynnys mennä terveyshoitajan vastaanotolle kuin lääkärin.
Olen käyttänyt tätä terveyspalvelun mahdollisuutta monta kertaa. He ovat ihmisen hätää varten.
- Ota apua vastaan
Ota yhteyttä terveyskeskuksesi psykologiin. Voi olla, että tarvitset sinne omalääkäriltä lähetteen. Hyvä nimittäin olisi, että saisit keskustellenkin apua eli mistä itkusi kumpuaa jne. Tuttua on. Parempaa vointia sulle!
- Anonyymi
Vanha ketju, mutta tutustuin tuohon ilmiöön tässä taloyhtiössä.
Viereisessä rapussa asuu alkoholisti, joka riemuiten menee iltapäivällä baariin ja viimeistään iltayhdeksältä palaa hillittömästi itkien kotiin. Tämän olen havainnut vuodenaikoina, jolloin pidän ikkunoita auki.
Muistin tämän nyt kun olin eläinsuojeluilmoitusta tekemässä jossain asunnossa yksin kolme päivää ulvoneesta koirasta.
Lähdin nimittäin puolilta öin selvittämään, mistä asunnosta se ulina kuuluu ja päästyäni ulinaoven taa totesin, että ei äänen lähde olekaan koira.
Se on akka, joka ulvoo niin että betoniseinien läpi kuuluu naapurirappuun.
Vollotus alkoi eilen heti iltakahdeksan jälkeen, jolloin lähin baari suljettiin uusien koronamääräysten takia. Sama tiedossa tänään?
Johonkin alkoholin aiheuttamaan aivorappeumaan liittynee tässä tapauksessa.
Haloo, yksin on monen oikein hyvä olla, eikä se silloin aiheuta ahdistusta tai surua. Minä esim en jaksa monta tuntia muita ihmisiä kun alkaa tympiä ja väsyttää. Läheisriippuvaisista taas ei ole yksin viihtyjiksi yhtään. Olemme kukin omanlaisia.
Hyvää joulua! B-rapun vollottaja-akalle pudotan arkena A-klinikan esitteen postiluukusta terveisten kera: Ulinasi häiritsee. Voit valita häädön tai raitistumisen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127- 501100
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153932Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182930Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717867- 89867
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu108837Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713