Kyllä tuli taas keskustelun avauksia (aloitteita). Sama henkilö nuokin olisi voinut kiteyttää yhteen. Mutta oli hauskoja vanhan toistoa. Kirjoita lisää kun lueskelee saa hyvät naurut. Menestystä vaalityöhösi.
Tuossapa taas sitä eliitin pelkoa ja paniikkia, että savolan rinnalle tulisikin osaava aktiivinen ja vielläpä nainen ehdokkaaksi. Tuleehan se demareista ja vielläpä lukenut. Eiköhän se jo meille maitotilallisille riitä ne valemaitotilalliset.
0Äänestä
oikeesti asioilla
Voi kiitos meilläpäin onkin hyvä ehdokas. Hoitaa paremmin kuin Ähtärin kokoomuksen edustaja näillä aamuilla.
0Äänestä
No comments
Ilkka Kanervasta tai Heidi Hautalasta saa puhua Suomi24:sa mutta Mika Niikosta tai Reijo Hongistosta ei saa.
Mikä logiikka?
0Äänestä
Oma napapiiri
Naisten kohtelu on aina politiikassa ollut alatyylistä. Joillain taitaa olla vaimotkin nurkassa. On pakko mielle aktiiviset, osaavat naiset mobata se on Ahterissakin jo nähty. Mutta kepusta lentää kaikki jotka yritää omia aivojaan käyttää kuntalaisten eduksi. Lehtelä,Hautakangas, Koiramäki, liekkö Haaralakin ollut omilla aivoillaan asioita ajava.
0Äänestä
Hirmu-valta
Eikä Mikko Savolan tekemättömistä vaalilupauksien uhosta. Säätiöittää taas veljeskotia, joka ei ole kunnan asiaa se olis valtion kuten muutkin arvellaan Nesteen parlamentissa. Jokos se Järvinenkin menee kepuun...
0Äänestä
JÄRKEÄ AVOIMUUTTA PE
Eikö se yksi ikuinen säätiö jo kuntaan riitä. Savolan vaalityössäkö tuo veljeskodin säätiöittäminen helsingin herraan avustuksella vie nyt poijata meidän pesueen äänet. NäinKö tämä nyt menee??
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuossapa taas sitä eliitin pelkoa ja paniikkia, että savolan rinnalle tulisikin osaava aktiivinen ja vielläpä nainen ehdokkaaksi. Tuleehan se demareista ja vielläpä lukenut.
Eiköhän se jo meille maitotilallisille riitä ne valemaitotilalliset.
Voi kiitos meilläpäin onkin hyvä ehdokas. Hoitaa paremmin kuin Ähtärin kokoomuksen edustaja näillä aamuilla.
Ilkka Kanervasta tai Heidi Hautalasta saa puhua Suomi24:sa mutta Mika Niikosta tai Reijo Hongistosta ei saa.
Mikä logiikka?
Naisten kohtelu on aina politiikassa ollut alatyylistä. Joillain taitaa olla vaimotkin nurkassa.
On pakko mielle aktiiviset, osaavat naiset mobata se on Ahterissakin jo nähty.
Mutta kepusta lentää kaikki jotka yritää omia aivojaan käyttää kuntalaisten eduksi. Lehtelä,Hautakangas, Koiramäki, liekkö Haaralakin ollut omilla aivoillaan asioita ajava.
Eikä Mikko Savolan tekemättömistä vaalilupauksien uhosta.
Säätiöittää taas veljeskotia, joka ei ole kunnan asiaa se olis valtion kuten muutkin arvellaan Nesteen parlamentissa. Jokos se Järvinenkin menee kepuun...
Eikö se yksi ikuinen säätiö jo kuntaan riitä. Savolan vaalityössäkö tuo veljeskodin säätiöittäminen helsingin herraan avustuksella vie nyt poijata meidän pesueen äänet.
NäinKö tämä nyt menee??