Vanhempi sukupolvi, joka on suurimman osan elämästään tehnyt työtä, mikä on tietenkin ihan kunnioitettava asia, mutta sitten eläkkeelle jäätyään osa heistä ei kuitenkaan osaa jättäytyä ansaitulle vapaalle, ettei työt jatkuvasti ole mielessä.
Kyllä sitä jotain työtä voi tehdä, mutta se, että pitäisi kuin kärsiä huonoa omaa tuntoa siitä, ettei jotain työtä tule tehdyksi.
Tai elää, kuin olisi jonkun työ antajan alaisena, vaikka ei olekaan.
Ehkä koko elämänsä työelämässä viettäneillä, joilla ei ole mitään aiempia harrastuksia, niin eivät sitten osaa aloittaa uutta harrastusta, vaan pyrkivät etsimään eläke ajalleen sisältöä työstä, mikä on tietenkin ihmiselle itselleen tyydyttävä, mutta ei välttämättä läheisille, jotka tietenkin toivovat, että ihminen voisi elämänsä ehtoopuolella vielä tehdä jotain muutakin, kuin pelkästään työtä, jota on suurimman osan elämästään tehnyt.
Harrastuksia yleensä vähätellään joutavan päiväisinä ja hyödyttöminä.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että harrastukset ovat hyödyllisiä, ainakin silloin, kun ihmisellä ei ole sitä oikeaa työtä, jossa saavat aikansa kulumaan.
Se vaan on harmillista seurata, jos ihminen valittaa siitä, ettei aika tahdo kulua, kun ei ole työtä, joka ihmiselle on sitä tekemistä.
Vaikka ehdotat jotain harrastusta ja harrastus välineetkin on, niin siitä huolimatta harrastukseen ei tartuta, vaikka nuorempana ihminen olisi maininut, että juuri tuota harrastusta voisi harrastaa sitten kun on sitä aikaa.
Kun itselläni on runsaasti harrastuksia, eikä koskaan ole tarvinut sanoa, ettei ole mitään tekemistä, niin toisten valitus siitä, ettei ole mitään tekemistä vähän kyllä välillä ärsyttää.
Vielä, kun minun pitäisi mukautua siihen tunteeseen kanssaelämisen tuntemuksella siitä olosta tekemättömyyden tunteesta tämän ihmisen kanssa.
Harrastuksia minulla riittää, mutta ne eivät vaan ketään muita kiinnosta, kuten taideharrastukset: piirtäminen, maalaaminen, tiffany lasityö, musiikkistudio, rc lennokit, rc autot, rc veneet ja verkkopelaaminen.
Lisäksi kotitöiden tekeminen, että kyllä tekemistä on enemmän, kuin mihin aika riittäisi.
Toinen asia, jonka usein kuulee hautajaisissa on se, että siellä harmistellaan kuolleen puolesta sitä, että tämä teki koko elämänsä töitä, eikä ehtinyt nauttimaan elämässään jouten olosta ja harrastamaan sellaisia asioita, joita oli joskus toivonut saavansa tehdä.
Ei tämä maailma koskaan tule valmiiksi, vaikka kuinka yrittäisi.
Mitä hyötyä on ihmiselle itselleen, vaikka hän kuolemaansa saakka tekisi hullun lailla työtä, säästäisi, eikä olisi jouten ilman, että saisi siitä huonon oma tunnon ja syyllisyyden olon, että kun toisten mielestä jouten olo on ajan tuhlaamista ja ei tuota mitään.
Ei maailma tule valmiiksi....
13
196
Vastaukset
Tuolta löytyy Wikipediasta mielestäni oikein hyvä juttu hakusanalle 'harrastus'.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Harrastus
Se kertoo aika tyhjentävästi koko homman. Se on totta, että asioiden lykkääminen eläkeikään ei ole aina järkevää. Ihan esimerkkinä reilaaminen tai vastaava omatoimimatkailu. Lisäksi kun tietää, että eläkeläisillä ei ole koskaan aikaa, kovin kiireisiä ovat, niin missä välissä ne sitten jotain harrastavat?- :))
Kiireellä tehty oli harrastus työ tai mikä tahansa :)
Elämää ei pidä buukata :) täyteen niin , että palaa loppuun.
Nautitaan työstä harrastuksista ja levosta.
Hetki tuo lukuhetki rentouttaa ja eläkkeellä voi olla sitten työkin harrastus...
mikään ei ole enää pakkoa jos on terve ... terveyttä tulee ulkoa raittiista ilmasta ja sielläkin voi harrastaa vaikka ja mitä.- Kuppi kermalla :)
Kun surffailee suomi24 sivuja, aikas monen kohdalla harrastus tarkoittaa roikkua suomi24 palstoilla. En puhu tästä kaffeet palstasta, vaan monesta muusta saitista. Täällähän on hiljaista, loppu peleissä, ollut jo kauan.
Itte harrastan elämää ja yritän nylkyttää sinne sekaan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ja kun ei huvita, en tee mitään. Pistän liinat kiinni. - :))
Kuppi kermalla :) kirjoitti:
Kun surffailee suomi24 sivuja, aikas monen kohdalla harrastus tarkoittaa roikkua suomi24 palstoilla. En puhu tästä kaffeet palstasta, vaan monesta muusta saitista. Täällähän on hiljaista, loppu peleissä, ollut jo kauan.
Itte harrastan elämää ja yritän nylkyttää sinne sekaan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ja kun ei huvita, en tee mitään. Pistän liinat kiinni.Ole hyvä ...kermakin kahvissa olla pitää jos niin tahtoo ...
Minä juon kahvin mustana.
On aikoja jolloin tänne kirjoitan ja taas aikoja , että en...
Silloin , kun on mieli sellainen. Ei tännekään saa tulla pahaa oloaan purkamaan. :)
En kyllä sitäkään pois sulje miten kullekin sopii.
Niin tuttu sanonta liinat kiinni , mutta ei se sovi elämää harrastavalle :) - Ja taas kahvia :)
:)) kirjoitti:
Ole hyvä ...kermakin kahvissa olla pitää jos niin tahtoo ...
Minä juon kahvin mustana.
On aikoja jolloin tänne kirjoitan ja taas aikoja , että en...
Silloin , kun on mieli sellainen. Ei tännekään saa tulla pahaa oloaan purkamaan. :)
En kyllä sitäkään pois sulje miten kullekin sopii.
Niin tuttu sanonta liinat kiinni , mutta ei se sovi elämää harrastavalle :)Eihän liinojen tarvitse olla kiinni koko aika.
Riittää rauhoittua silloin tällöin.
Pahaa oloa tänne ei kannattaisi purkaa.
Valitettavasti se alkaa olla lähes kaikkien palstojen tapa.
Aina löytyy joku naljakka, joka on olevinaan"viisas" ja kaikki tietävä. - :))
Ja taas kahvia :) kirjoitti:
Eihän liinojen tarvitse olla kiinni koko aika.
Riittää rauhoittua silloin tällöin.
Pahaa oloa tänne ei kannattaisi purkaa.
Valitettavasti se alkaa olla lähes kaikkien palstojen tapa.
Aina löytyy joku naljakka, joka on olevinaan"viisas" ja kaikki tietävä.Juuu .... :) taidan ottaa sitä mustaa kahvia...
Hiukan aivastuttaa en huoli viruksia...
Ei ole pakko ...keksin luonnon lääkkeen tai jotain... - Kerma kupilla :)
:)) kirjoitti:
Juuu .... :) taidan ottaa sitä mustaa kahvia...
Hiukan aivastuttaa en huoli viruksia...
Ei ole pakko ...keksin luonnon lääkkeen tai jotain...Hei se on...allerkiaa...pöly aivastusta, ei vaarallista :)
Jotain luonnollista luomulääkettähän siihen voi ottaa :) - :))
Kerma kupilla :) kirjoitti:
Hei se on...allerkiaa...pöly aivastusta, ei vaarallista :)
Jotain luonnollista luomulääkettähän siihen voi ottaa :)Tässä kohtaa pitää olla asiallinen ... hunajaa ei siinä on siitepölyä... Voiko kahvipalstalla juoda kuumaa rommitotia :) hyvin harvoin kerran vuodessa ja saunaan ja vasta pakasteesta.
Huomenna kauppaan ja ostamaan kaikki missä lukee luomutuote... ?
Kotimaista ... olla pitää ... teetä join ei kerrota kelleen , kun ollaan kahvipalstalla. - Kahvi + kerma
:)) kirjoitti:
Tässä kohtaa pitää olla asiallinen ... hunajaa ei siinä on siitepölyä... Voiko kahvipalstalla juoda kuumaa rommitotia :) hyvin harvoin kerran vuodessa ja saunaan ja vasta pakasteesta.
Huomenna kauppaan ja ostamaan kaikki missä lukee luomutuote... ?
Kotimaista ... olla pitää ... teetä join ei kerrota kelleen , kun ollaan kahvipalstalla.Sympaattista teetä hunajalla, hiukkanen saunaa ja vihdolla nahkaan :)
Kyllä se siitä sujuu ja tervaa ei tarvita, ainakaan kahviin sekoittaa.
Miksikäs ei yksi kuuma rommitoti menettele silloin tällöin. - :))
Kahvi + kerma kirjoitti:
Sympaattista teetä hunajalla, hiukkanen saunaa ja vihdolla nahkaan :)
Kyllä se siitä sujuu ja tervaa ei tarvita, ainakaan kahviin sekoittaa.
Miksikäs ei yksi kuuma rommitoti menettele silloin tällöin.Oli kai vissiin sitä jolloinkin terva pohjaista yskän siirappia...
Kuppaamista ... en tahdo reikiä ihoon ja verta sitä ei tänään halua nähdä.....
tervaa ja höyheniä silloin ,kun jollain ei mennyt homma putkeen.
Minä olen jo harastanut tässä koneella mielikuvitustani ja sauna on lämmin :)) - Ehkä kermatta :)
:)) kirjoitti:
Oli kai vissiin sitä jolloinkin terva pohjaista yskän siirappia...
Kuppaamista ... en tahdo reikiä ihoon ja verta sitä ei tänään halua nähdä.....
tervaa ja höyheniä silloin ,kun jollain ei mennyt homma putkeen.
Minä olen jo harastanut tässä koneella mielikuvitustani ja sauna on lämmin :))Saunoin.
Namia teki koko vartalolle, ilman lisäaineita.
Saunakahvit tietenkin :)
- Ei elämässä
tarvitse kääntää kaikkia kiviä ja kantoja mitä eteen milläkin hetkellä tulee. Ei kukaan jaksa, eikä ole aikaakaan, on turha stressata itseään sillä että jotain jäi tänään tekemättä. Jos se ei koskaan tunnukkaan tärkeältä mikä tekemättä jäi, niin se saa olla.
Ei se mitään ihmisestä syö, se vaan antaa ja avartaa elämänkatsomusta, sillä kukaan meistä ei ole ainutlaatuinen kaiken tekevä, ja kaiken tietävä.
Jos elämää suodaan eläkeikään asti, ei silloinkaan kannata itseään polttaa loppuun. Ei ole pakko ehtiä joka paikkaan pätemään, voi seurata sivustakin, ja auttaa jos apu on tarpeen. Ja jos ei itse jaksa tai osaa, niin ainahan voi pyytää apua joltakin.
Elämä kaikkineen kun on vuorovaikutteista, ei yksin minuuteen perustuvaa, vaan se antaa tilaa toisillekkin.
Mutta, elämässä joutuu myös kompromisseihin, tekemään soveltuvia muutoksia kunkin tilanteen mukaan. Voihan se josku olla vaikeaa, mutta erehdyksistä oppii, ja ne erehdykset opettaa elämään.- jalkojen pesijä m
Sitä vartenhan ne maailmanparantajat on virkoihinsa isolla rahalla haalittu, että ne parantais maailmaa edes hitusen paremmaksi. Paljon on vielä kesken.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084751Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293473No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452410- 501538
- 361463
- 381276
- 141182
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv211107- 271068
- 1641060