Mars one-projekti

Eli olisi pelkkä menolippu tarjolla marsiin. Asuttaa ensimmäisten ihmisten joukossa planeettaa. Tuollaiseen kuin pääsisi. Olisi aikamoinen seikkailu. Ja arvioidaan että se voisi tapahtua jo 2020- luvulla.
Mutta ihan vakavasti puhuen: kuinka todennäköistä tuon marsin asuttaminen lähiaikoina on? Vaikka se pystyttäisikin jotenkin järjestämään, kaipa on miljoonia lakipykäliä jotka estää sen?
Mutta onhan ajatuksella mukava leikkiä.
17252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tehdään marsista rangaistus siirtola. Kaikki vähänkin kovemman rikoksen tehneet sinne. Ei takaisin paluuta.

Äänestä

Ei tule ikinä tapahtumaan, pelkkää hollywood fantasiaa...

Äänestä
  • Ei ainakaan meidän elinaikana. Olisi kiinnostavaa elää todella vanhaksi jotta pääsee näkemään millainen maailma on vaikka 70 vuoden päästä. Olen nyt 30 joten mahdollista nähdä.

    Äänestä

> millainen maailma on vaikka 70 vuoden päästä. Olen nyt 30 joten mahdollista nähdä.

Minä olin 1969 sinun ikäisesi, 30-vuotias. Neil Armstrongin kävelyn jälkeen odottelin innokkaana että nyt tää avaruusaika alkaa tästä repeen. Kohta, ja vähintäänkin minun keski-ikäisenä elinaikanani asutetaan ainakin kuu, ja avaruusasemia rakennetaan kiertoradalle kymmenittäin.

Nyt tuosta on kulunut 44 vuotta, ja ikämittari näyttää 74 vuotta. Enää en ole lainkaan varma että ensimmäistäkään siirtokuntaa tehdään kuuhun. Ei minun elinaikanani. Pumppukin sen verran jo reistaa.

Jos ei nykysellään kyetä edes Kuuhun tekemään siirtokuntaa, 350.000 km päähän, niin ei niitä silloin tehdä Marsiinkaan.

Äänestä
  • Niin taitaa mennä. Hyvä jos edes sadan vuoden päästä voi alkaa edes haaveilemaan sellaisesta. Ellei ydinsota ole pistänyt maailmaa raunioiksi.

    Äänestä

Nyky ihminen elää helposti 150 vuotta!

Äänestä

Onko Abu-Hannalle ilmoitettu että on mahdollisuus päästä kauemmaksi rasistisesta Suomesta?

Äänestä

Onhan noilla aika vakuuttavan oloista porukkaa, mutta kun tällä hetkellä ei ole olemassa käyttövalmiina teknologiaa jolla ihminen saataisiin edes Maan ilmakehän ulkopuolelle - saati sitten elättää heitä vuosikausia vieraalla planeetalla.

NASA:lla on tavoitteena mennä kuuhun 2018 ja Kiinallakin on tähtäimessä sama aika.

Seuraavan mönkijän NASA lähettää Marsiin 2020 ja puhuu suunnitelmissaan ihmisen lähettämisestä joskus 2030-luvulla.

Näin siis toimijat, joilla on jo edes jonkinlaista teknologiaa käytössään, rahoitus ja käytännön kokemusta asioista.

Siitä vain pohtimaan onko noilla utopisteilla mitään realistisia mahdollisuuksia saada ensimmäinen rakettinsa Marsiin 2016, jolloin kyydissä pitäisi olla myös ensimmäiset ihmiselämää tukevat laitteet.

Äänestä

Kusetusta se on, eivät noin nopeasti voi järjestää sellaista muuttomatkaa.

Äänestä

Kyllä se varmaan 2020-2030 välillä olisi mahdollisuus jo aloittaa mutten usko että niin tulee tapahtumaan. Sille ei yksinkertaisesti löydy riittävästi rahaa kun se ei ole tuottamassa mitään takaisin vielä pitkään aikaan. Vaikka sinne nyt joku tukikohta saataisiinkin aikaiseksi niin se olisi vielä riippuvainen maasta lähetetyistä tarvikkeista yms.

Äänestä
  • Tässä MarsOnessahan olisi tarkoituksena kasvattaa itse ruoka. Ongelmana on vain että kukaan ei ole demonstroinut maapallollakaan suljettua miniekosysteemiä.

    Sitä yritettiin kerran, mutta epäonnistui pahasti.
    http://www.b2science.org/
    Katsokaa tuota kuvaa minkä kokoiseksi 80-luvun tiedemiehet kuvittelivat minimissään vaadittavan toimivan ekosysteemin.

    Ehkäpä he päätyvät kasvattamaan ja syömään jotain hiivaa koko loppuelämänsä.

    Äänestä

  • marmelite kirjoitti:

    Tässä MarsOnessahan olisi tarkoituksena kasvattaa itse ruoka. Ongelmana on vain että kukaan ei ole demonstroinut maapallollakaan suljettua miniekosysteemiä.

    Sitä yritettiin kerran, mutta epäonnistui pahasti.
    http://www.b2science.org/
    Katsokaa tuota kuvaa minkä kokoiseksi 80-luvun tiedemiehet kuvittelivat minimissään vaadittavan toimivan ekosysteemin.

    Ehkäpä he päätyvät kasvattamaan ja syömään jotain hiivaa koko loppuelämänsä.

    Luonnollisesti tarvitaan kasvihuoneet jne mutta se ei riitä vielä mihinkään. Kaikki materiaalit kuluvat ennenpitkää ja täydennyksiä täytyy saada jos niitä ei voida paikanpäällä tuottaa. Ollaan vielä kaukana siitä että metallia yms voitaisiin prosessoida marsissa. Vettä sieltä voi toki löytyä riittävästi

    Äänestä

  • eirahaario kirjoitti:

    Luonnollisesti tarvitaan kasvihuoneet jne mutta se ei riitä vielä mihinkään. Kaikki materiaalit kuluvat ennenpitkää ja täydennyksiä täytyy saada jos niitä ei voida paikanpäällä tuottaa. Ollaan vielä kaukana siitä että metallia yms voitaisiin prosessoida marsissa. Vettä sieltä voi toki löytyä riittävästi

    Projektin visionääreillä oli muistaakseni tavoitteena kasvattaa puita kuplahallissa, sitten kunhan ovat saaneet siirtolansa pyörimään.

    Äänestä

Mikään lakipykälä ei estä Marsin asuttamista!

Äänestä
  • Valtio ei saa vallata aluetta vieraalta planeetalta.

    Kunhan vain tekee asuttamisen koko ihmiskunnan nimissä, niin YK:llä ei ole vastaansanomista.

    http://www.oosa.unvienna.org/

    Äänestä

Tuleeko tämä projekti todellakin toteutumaan? tälläisenki löysin www.marsonegame.com eli varmaankin peli henkilöille jotka eivät pääse lähtemään. mielenkiintoista

Äänestä
  • Näyttää kyllä olevan jonkun yksityishenkilön rahastusyritys.

    Yksi metodi on perustaa www.yritys.com osoitteen kaltainen www.yritys.net ja täyttää se vaikkapa homopornolla ja pyytää sitten yritystä ostamaan se isolla hinnalla. Näitä tehtiin ainakin internetin alkuaikoina.

    MarsOnen lähettiläänä on muuten Big Brotherin luoja ja tarkoituksena olisi tuottaa samalla interaktiivista tositelkkua myös Marsistakin. Itse veikkaan studiota Nevadassa ja CGI:tä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maa 2 kirjoitti:

Eli olisi pelkkä menolippu tarjolla marsiin. Asuttaa ensimmäisten ihmisten joukossa planeettaa. Tuollaiseen kuin pääsisi. Olisi aikamoinen seikkailu. Ja arvioidaan että se voisi tapahtua jo 2020- luvulla.
Mutta ihan vakavasti puhuen: kuinka todennäköistä tuon marsin asuttaminen lähiaikoina on? Vaikka se pystyttäisikin jotenkin järjestämään, kaipa on miljoonia lakipykäliä jotka estää sen?
Mutta onhan ajatuksella mukava leikkiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu