1. Moni väittää, että vainoajan tulisi olla tietyn kokoinen sen takia, että hän on näkynyt kuvissa. Tämähän ei salkkareissa pidä paikkaansa, koska esim. kun Panu oli aikoinaan Pariisissa, missä Iiriskin (kuvattiin takaa) oli, niin silloin Iiriksen näyttelijä kertoi, ettei itse edes näytellyt siinä. Eli se, joka on näytellyt vainoajaa tähän asti, voi olla eri näyttelijä kuin se, joka vainoajaa oikeasti näyttelee joskus tulevaisuudessa.
2. Vainoajan ääni on muutettu, joten miksi se ei voisi ollaa myös nainen.
3. Vainoaja haluaa pestä rahaa, niin sen täytyy olla joku, jolla on pimeästi hankittua rahaa ( =huume-/talousrikollinen).
Vainoajasta
3
219
Vastaukset
- jhkhjh77
1. Tietysti tämäkin on mahdollista, mutta kun spekuloidaan vainoajan henkilöllisyydestä, niin meillä ei oikein ole muita vihjeitä, kun tuo koko. Jos lähdetään siihen, että ruumiinrakenne ei kelpaa todisteeksi, niin meillä ei ole mitään. Siinä vaiheessa voidaan todeta, että vainoaja voi olla ihan kuka vain. Silja, Elina, Niko, Tuukka...ihan kuka vain.
2. Jos oletetaan, että vainoaja on se pyssyä hipelöinyt henkilö, niin ruumiinrakenteesta voisi päätellä tämän olevan mies.- ghnjtyjfgnbvcdfsrth
2. Korppi on äijä
- nikkinen1
Lainaus Aki Nikkisestä;
Akissa on mitä muistella. Hän oli todellinen naistenmies, sykkihän miehen sydän niin kauniille Jennille kuin Salinien eksoottiselle vaihto-oppilaalle Chiqillekin. Akin traaginen lapsuus ja luontainen kiivas tapa ratkoa omia asioita ajoivat miehen lähes aina hankaluuksiin. Takana on mustan pörssin diilejä, sekaantumista huumevälittäjien bisnekseen, osallisuus Tyyne Puustisen kuolemaan ja vankilatuomio. Vankilastakin Aki koetti juonitella itsensä ulos mielisairaalaan.
Vapaalle jalalle päästyään Aki oli edelleen altis hankkiutumaan hämäriin tilanteisiin ja käyttämään hyväksi itseään tyhmempiä. Häiriintynyt persoona? Levoton lapsi? Ota Akista selvää
Karkasi vihille Markuksen äidin kanssa
Loppuun asti laskelmoiva Aki kosi Karinia, varoitti Markusta rattopojasta, mutta ei paljastanut itseään. Yhdessä Aki ja Karin karkasivat vihille, Markus ehti paikalle keskeyttämään seremonian, seurasi huima takaa-ajo, tappelu ja Aki uskoi surmanneensa Markuksen kun tämä tippui alas jyrkänteeltä. Aki myi Elinalle osuutensa kahvilasta ja hyppäsi rahtilaivan uumeniin.
Voisi olla hyvinkin niin, että Nikkisellä on jotain tekemistä kiristäjän roolissa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1178063
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1355353Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p323641Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1243574Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352604Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191896Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3571544Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?971540Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?701406Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376