VAROKAA TOLUNAA!!!!

Tiedoksi kaikille teille jotka olette harkinneet liittyä Tolunan mielipidesivustolle ÄLKÄÄ LIITTYKÖ!!!! Ja te jotka jo olette jo liittyneet erotkaa palvelusta.

Toluna sivusto on pelkkää kusetusta. Asiakas ei tule sivustolta saamaan mitään vastineeksi tutkimuksiin vastaamisesta. Itse olen saanut kerättyä pisteitä korkean määrän ja 15e:n arvoiseen lahjakorttiin pisteitä tarvittaisiin muutamien kyselyjen verran lisää.
Olen alusta saakka päässyt järjestelmällisesti vastaamaan lähes kaikkiin sähköpostiini lähetettyihin kyselyihin KUNNES pistemääräni on päässyt kertymään vaarallisen korkeaksi! Tarkoittaa siis sitä, että kyllä - sähköpostiini edelleen lähetetään kyselyitä viattoman näköisesti ja kutsutaan vastaamaan, mutta minut on "merkattu" heidän järjestelmässään siten, etten enää ole päässyt koko tämän vuoden puolella vastaamaan kyselyihin ja sitä kautta en ole voinut saada enempää pisteitä. Kun yritän vastata kyselyyn, joka aivan selvästi sopisi omalle profiililleni, tiedoksi tulee samantien, etten ollut sopiva henkilö vastaamaan tähän kyselyyn. Muutos on ollut niin konkreettista ettei jää epäilystäkään syystä.

Toiminta perustuu siis uusiin jäseniin, jotka vuoden verran harmittomina vastailevat kyselyihin ja pisteet kertyvät.
Sivusto on huolella suunniteltu, graafinen ilme on miellyttävä ja Tolunasta saa todella miellyttävän ja asiakasystävällisen kuvan. Tämäkään ei taida olla sattumaa.

Lisäksi olen lukenut muilta sivustoilta että jossain kohdin Toluna on poistanut asiakkaiden pisteitä "vanhentuneina" jolloin tilanne on täsmälleen sama. Asiakkaalle ei tarvitse maksaa mitään ja häntä on vain käytetty hyväksi.
Hakukoneella löytyy PALJON pahaa sanottavaa tästä kys. yrityksestä.

Toluna on monikansallinen suuryritys. Hyväksikäytetyt ihmiset siis tuottavat rahaa tälle monikansalliselle yritykselle saamatta itse mitään hyvitystä kulutetusta ajastaan, saatika jaetuista henkilökohtaisista mielipiteistään.

Ihmettelen vain miten tällainen ihmisten hyväksikäyttäminen on tässäkin yhteiskunnassa näin hyväksyttyä. Tai oikeastaan itse ainakin koen etten voi tehdä mitään omien oikeuksieni eteen tässä(kään) asiassa.
0135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Hyväksikäytetty kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu