Jerikon valloitus

Heillä kaikilla oli joskus suuri näky luvatusta maasta ja tehtävästä Jumalan vainioilla. He valitsivat ennemmin erämaan, kuten aikaisemmin Israel. He eivät halunneet seurata Joosuaa hänen lähtiessään valloittamaan luvattua maata.
"Ja tapahtui Joosuan ollessa Jerikon luona, että hän nosti silmänsä ja näki miehen seisovan edessään, paljastettu miekka kädessä. Ja Joosua meni hänen luokseen ja sanoi hänelle: "Oletko sinä meikäläisiä vai vihollisiamme?" Niin hän sanoi: "En, vaan minä olen Herran sotajoukon päämies ja olen juuri nyt tullut". Niin Joosua heittäytyi kasvoilleen maahan, kumarsi ja sanoi hänelle: "Mitä herrallani on sanottavana palvelijalleen?" Ja Herran sotajoukon päämies sanoi Joosualle: "Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä". Ja Joosua teki niin." Joos. 5:13-15.

Joosua kohtasi Herran sotajoukon päämiehen ja kysyi, oletko sinä meikäläisiä vai vihollisia. En kumpaakaan, hänelle vastattiin. “Olen Herran sotajoukon päämies ja olen juuri nyt tullut.” Joosua oli varmasti pohtinut jo monia omia ratkaisujaan Jerikon valloittamiseksi ja huomannut, että tehtävä oli toivoton. Nyt hän kohtasi Herran sotajoukon johtajan, joka on Jeesus Kristus, Kuningasten Kuningas ja Herrain Herra.
Sotajoukon päämies sanoi: Tämä taistelu ei ole sinun Joosua. Sitä ei käydä Israelin ja Jerikon välillä. Minä käyn sen itse. Se on Jeesuksen ja S..tanan välinen sota.
Sielunvihollinen oli se voima, joka kaikin keinoin oli pyrkinyt estämään Israelia saavuttamasta täydellistä voittoa. Sama voima on myös meitä vastassa omine linnakkeineen.
Tarvitsemme hengellistä voittoa
Sinäkin olet ehkä lähtenyt rohkeasti liikkeelle yli Jordanin. Sinutkin on “ympärileikattu” ja olet saanut kokea Jeesuksen veren puhdistavan voiman. Olet ollut rohkea ja toiveikas. Mutta edessäsi oleva vihollinen on liian suuri ja sen muurit liian vahvat. Olet neuvoton.
Sinun on ymmärrettävä, että tämä taistelu ei ole sinun vaan Herran. Hän on nyt tullut antaakseen sinulle voiton. Et voita päättäväisyydelläsi ja tahdonvoimallasi. Et omalla rohkeudellasi. Voitat vain Jumalan voimasta.
"Kulkekaa siis, kaikki sotakuntoiset miehet, kaupungin ympäri, kiertäkää kerta kaupunki; tee niin kuutena päivänä. Ja seitsemän pappia kantakoon seitsemää oinaansarvista pasuunaa arkin edellä. Seitsemäntenä päivänä kulkekaa kaupungin ympäri seitsemän kertaa, ja papit puhaltakoot pasuunoihin. Ja kun pitkä oinaansarven puhallus kuuluu, kun kuulette pasuunan äänen, niin nostakoon koko kansa kovan sotahuudon; silloin kaupungin muuri kukistuu siihen paikkaansa, ja kansa voi rynnätä sinne ylös, kukin suoraan eteensä." Joos. 6:3-5

Mitä Joosuan piti tehdä? Astua eteenpäin Pyhän Hengen johdatuksessa. Marssia vain ympäri Jerikon, kuten Jumala kehotti, ei mitään muuta.
Israel astui eteenpäin Pyhän Hengen johdatuksessa koko viikon, mutta mitään konkreettista ei näyttänyt tapahtuvan. Varmasti se oli heille kova uskon koulu: muurit eivät hievahtaneetkaan. Vihollinen vain nauroi muurillaan ja pilkkasi heitä. He olisivat todennäköisestí halunneet ottaa vähän järeämmät aseet ja näyttää viholliselle, mutta Jumala oli kehottanut toimimaan toisin.

Sitten tuli tuo seitsemäs päivä. He puhalsivat pasuunoihin ja yhtäkkiä mahtavat Jerikon muurit sortuivat hirveällä jyrinällä ja vihollisen joukot olivat kauhusta lamaantuneita. Muurit eivät sortuneet pasuunan äänestä tai muusta melusta. Ne sortuivat Jumalan sotajoukon voimasta. Se oli hengellinen voitto.
Älä anna epätoivon ajaa sinua takaisin erämaahan. Voitto ei perustu sinuun, vaan väkevään ja voimalliseen Herraan. Kyse on sinunkin kohdallasi sodasta pimeyden voimia vastaan. Ne ovat rakentaneet linnoituksiaan vuosikausia ja sinulle ne ovat liian vahvat. Mutta kun kysyt Herralta neuvoa ja astut eteenpäin, vaikka mitään vastausta ei näkyisi, sinä saavutat voiton.
11371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hengen voitot kuuluvat hengen ihmisille. Älä siksi anna periksi. Ne kuuluvat sinulle, kun olet hengessä lähtenyt liikkeelle yli Jordanin kohti luvattua maata.
Lihan tappiot kuuluvat lihalliselle ihmiselle. Sinun tulee jatkaa hengessä Jeesuksen antamien ohjeiden mukaan ja marssia ympäri omaa Jerikoasi pysähtymättä. Älä katso itseesi. Älä katso suureen viholliseesi. Älä katso taaksesi ja palaa sinne. Olet lähtenyt sotaan sitä vastaan ja Jeesuksen kanssa sinulle annetaan voitto. Jokainen askel vie sinua kohti lopullista voittoa. Jumala on luvannut sen sinulle! Pidä kiinni siitä lupauksesta ja saat nähdä luvatun maan.
Neljä askelta
1. Astu yli Jordanin ja lähde liikkeelle erämaastasi. Jätä mennyt taaksesi ja usko, että Herra vie sinut voittoon. Älä usko p.rkeleen valheita, kun hän sanoo, että ei ole olemassa vastausta.
2. Omista sydämen ympärileikkauksen voima elämääsi. Vastaukset ovat hengellisiä, eivät lihallisia.
Uppoudu sanan totuuksiin ja anna Pyhän Hengen vahvistaa sinua.
3. Astu pääsiäisen sanoman äärelle ja voimaan: omista veren voima ja puhdistus omassatunnossasi joka hetki. Älä anna omantunnon syytösten tehdä sinusta voimatonta.
4. Astu eteenpäin Pyhän Hengen johdossa valloittamaan sitä Jerikoa, joka on sinua pilkannut muureineen vuosikausia. Se on voitettavissa. Jumala tulee antamaan sinulle täydellisen voiton, kun seuraat hänen neuvojaan, etkä luota itseesi, vaan Jumalaan. (Lähde:T. Suonto)

Äänestä
  • Paljon tuli luettavaa lyhennetystä tekstistäkin. Jotenkin tuntui, että tarvitsemme rohkaisua omille Jerikon muureillemme ja siksi tämä.

    Äänestä

Minusta tuo enkeli on aivan upea. Monesti mekin haluamme että Herra on meidän puolellamme, eikä vastapuolen. Herra on kuitenkin aina omalla puolellaan, ja me voimme liittyä HÄNEN joukkoihinsa. Niin ei ole kyse meidän taisteluistamme, eikä meidän voitoistamme, vaan molemmat kuuluvat Herralle!

Äänestä

Niinpä, Herra on omalla puolellaan, mutta kun me riipumme Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, niin hän on juuri meidän eli omiensa puolella.
Siihen saamme luottaa aina. Silloinkin kun ei vastausta ole näkyvissä. Yksin ei edessä olevat muurit kaadu.

Äänestä

Jerikon muuriemme murtamiseen opit on tarpeeseen. Kovaa tekoa on muurit.

Äänestä

"Ja tapahtui Joosuan ollessa Jerikon luona, että hän nosti silmänsä ja näki miehen seisovan edessään, paljastettu miekka kädessä. Ja Joosua meni hänen luokseen ja sanoi hänelle: "Oletko sinä meikäläisiä vai vihollisiamme?" Niin hän sanoi: "En, vaan minä olen Herran sotajoukon päämies ja olen juuri nyt tullut". Niin Joosua heittäytyi kasvoilleen maahan, kumarsi ja sanoi hänelle: "Mitä herrallani on sanottavana palvelijalleen?" Ja Herran sotajoukon päämies sanoi Joosualle: "Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä". Ja Joosua teki niin." Joos. 5:13-15.

Tämä on aivan upea.

Muistan, kun kerran makasin päivätorkuilla sohvalla ja elämäni oli ollut aivan kamalaa pitkän aikaa, yhtä taistelua taistelun perään.

Yhtäkkiä minut nosti pystyyn ääni, joka tuli sisältäni, se oli aivan kuin oikea, jykevä miehen ääni, joka sanoi: "Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot on pyhä!"

Ihmettelin tuota kaikuvaa jykevää ääntä ja sitä, mitä se mahtoi tarkoittaa. En muistanut Sanasta kuin Mooseksen, jolle sanottiin noin, mutta tutkailtuani tajusin, että myös Joosua sai nämä sanat.

Jumala t u l i s i o l e m a a n v o i m a l l i n e n.

Älä jää epäuskoon, usko, että Jumala on hyvä ja Hän palkitsee ne, jotka Häntä etsivät! Luota myös, että Hän tekee sen Sinulle ja Sinun kauttasi, luota luota luota!!

Hebrealaiskirje:
11:6 Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

Hebrealaiskirje:
11:1 Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.

Roomalaiskirje:
10:8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.

"Tuhkasta nousee aamu, aamu uus ikuinen..."

Äänestä

Aamen. Mistä tätä oikeaa sanaa nyt on ruvennut tänne löytymään. Luettuani en voi muuta sanoa kuin - se on niin ja amen. Kiitos uskon vahvistamisesta hyvillä kirjoituksilla. Niin ja kiitos laulusta, kuuntelin useampaakin ja tippa silmässä.
Nyt ystavät olette Herran asialla.

Äänestä

Nuo laulutkin vahvistaa uskoa. Kuinkahan sitä ei itse osaa kuunnellakaan sopivia lauluja, kunnes joku jeesaa alkuun, niin kuin nytkin.

Äänestä

Ihana laulukin vielä. Hyvä löytö.

Äänestä

"Oletko sinä meikäläisiä vai vihollisiamme?" Niin hän sanoi: "En, vaan minä olen Herran sotajoukon päämies ja olen juuri nyt tullut".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sarahia kirjoitti:

Heillä kaikilla oli joskus suuri näky luvatusta maasta ja tehtävästä Jumalan vainioilla. He valitsivat ennemmin erämaan, kuten aikaisemmin Israel. He eivät halunneet seurata Joosuaa hänen lähtiessään valloittamaan luvattua maata.
"Ja tapahtui Joosuan ollessa Jerikon luona, että hän nosti silmänsä ja näki miehen seisovan edessään, paljastettu miekka kädessä. Ja Joosua meni hänen luokseen ja sanoi hänelle: "Oletko sinä meikäläisiä vai vihollisiamme?" Niin hän sanoi: "En, vaan minä olen Herran sotajoukon päämies ja olen juuri nyt tullut". Niin Joosua heittäytyi kasvoilleen maahan, kumarsi ja sanoi hänelle: "Mitä herrallani on sanottavana palvelijalleen?" Ja Herran sotajoukon päämies sanoi Joosualle: "Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä". Ja Joosua teki niin." Joos. 5:13-15.

Joosua kohtasi Herran sotajoukon päämiehen ja kysyi, oletko sinä meikäläisiä vai vihollisia. En kumpaakaan, hänelle vastattiin. “Olen Herran sotajoukon päämies ja olen juuri nyt tullut.” Joosua oli varmasti pohtinut jo monia omia ratkaisujaan Jerikon valloittamiseksi ja huomannut, että tehtävä oli toivoton. Nyt hän kohtasi Herran sotajoukon johtajan, joka on Jeesus Kristus, Kuningasten Kuningas ja Herrain Herra.
Sotajoukon päämies sanoi: Tämä taistelu ei ole sinun Joosua. Sitä ei käydä Israelin ja Jerikon välillä. Minä käyn sen itse. Se on Jeesuksen ja S..tanan välinen sota.
Sielunvihollinen oli se voima, joka kaikin keinoin oli pyrkinyt estämään Israelia saavuttamasta täydellistä voittoa. Sama voima on myös meitä vastassa omine linnakkeineen.
Tarvitsemme hengellistä voittoa
Sinäkin olet ehkä lähtenyt rohkeasti liikkeelle yli Jordanin. Sinutkin on “ympärileikattu” ja olet saanut kokea Jeesuksen veren puhdistavan voiman. Olet ollut rohkea ja toiveikas. Mutta edessäsi oleva vihollinen on liian suuri ja sen muurit liian vahvat. Olet neuvoton.
Sinun on ymmärrettävä, että tämä taistelu ei ole sinun vaan Herran. Hän on nyt tullut antaakseen sinulle voiton. Et voita päättäväisyydelläsi ja tahdonvoimallasi. Et omalla rohkeudellasi. Voitat vain Jumalan voimasta.
"Kulkekaa siis, kaikki sotakuntoiset miehet, kaupungin ympäri, kiertäkää kerta kaupunki; tee niin kuutena päivänä. Ja seitsemän pappia kantakoon seitsemää oinaansarvista pasuunaa arkin edellä. Seitsemäntenä päivänä kulkekaa kaupungin ympäri seitsemän kertaa, ja papit puhaltakoot pasuunoihin. Ja kun pitkä oinaansarven puhallus kuuluu, kun kuulette pasuunan äänen, niin nostakoon koko kansa kovan sotahuudon; silloin kaupungin muuri kukistuu siihen paikkaansa, ja kansa voi rynnätä sinne ylös, kukin suoraan eteensä." Joos. 6:3-5

Mitä Joosuan piti tehdä? Astua eteenpäin Pyhän Hengen johdatuksessa. Marssia vain ympäri Jerikon, kuten Jumala kehotti, ei mitään muuta.
Israel astui eteenpäin Pyhän Hengen johdatuksessa koko viikon, mutta mitään konkreettista ei näyttänyt tapahtuvan. Varmasti se oli heille kova uskon koulu: muurit eivät hievahtaneetkaan. Vihollinen vain nauroi muurillaan ja pilkkasi heitä. He olisivat todennäköisestí halunneet ottaa vähän järeämmät aseet ja näyttää viholliselle, mutta Jumala oli kehottanut toimimaan toisin.

Sitten tuli tuo seitsemäs päivä. He puhalsivat pasuunoihin ja yhtäkkiä mahtavat Jerikon muurit sortuivat hirveällä jyrinällä ja vihollisen joukot olivat kauhusta lamaantuneita. Muurit eivät sortuneet pasuunan äänestä tai muusta melusta. Ne sortuivat Jumalan sotajoukon voimasta. Se oli hengellinen voitto.
Älä anna epätoivon ajaa sinua takaisin erämaahan. Voitto ei perustu sinuun, vaan väkevään ja voimalliseen Herraan. Kyse on sinunkin kohdallasi sodasta pimeyden voimia vastaan. Ne ovat rakentaneet linnoituksiaan vuosikausia ja sinulle ne ovat liian vahvat. Mutta kun kysyt Herralta neuvoa ja astut eteenpäin, vaikka mitään vastausta ei näkyisi, sinä saavutat voiton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu