Dualisuus vs. ei-dualisuus

Luon aluksi yksinkertaistavan mentaalisen kuvan, jotta asiasta voisi keskustella jossain rajallisessa raamissa. Kuvitellaan, että avaruuden täyttää hienojakoinen valopöly. Valopöly on hienojakoista älykästä materiaa, kuin kaasua. Tuo kaasu täyttää kaiken raskaamman materian sitä kuitenkaan juurikaan koskematta. Valokaasu antaa raskaammalle materialle sen massan, eli välittää sille todellisuudentunteen, jotta se voisi olla ns. olemassa. Valokaasu on ylläpitävä kenttä.

Tähän kaikkialliseen valohituskaasuun kun samaistamme tietoisuutemme, niin olemme yksi hitunen siitä. Samalla olemme koko kaasu, se on siinä mielessä mielenkiintoista. Olemalla valopartikkeli olemme kuin samanaikaisesti koko valopartikkelijoukko, koska valohituset ovat niin lähellä toisiaan ja läheisessä tekemisessä toistensa kanssa. Valopartikkeli heijastaa käytännössä toisenkin hitusen tietoja, ja periaatteessa minkä tahansa kaasun hitusen tietoja.

Ei-duaalisuus on samanlaisuutta tietyllä tasolla, ei välttämättä kaikilla tasoilla konkretian tuntien. Esim. olemalla tuo kyseinen valopartikkeli olemme konkreettisesti tuossa valossa ja itse valo, mutta ainakin jossain määrin epäkonkreettisesti fyysisessä kehossa, joka häipyy ainakin jossain määrin taka-alalle. Tiedämme edelleen käyttävämme kehoa ihan samalla lailla kuin ennenkin, mutta sen asema on muuttunut. Se on käyttöliittymän asemassa, kuin tietokoneen käyttöliittymä. Tuo valo tietää yleisellä tasolla kaiken, yksityisellä tasolla jouodumme edelleen opiskelemaan. Se tietää yleiset periaatteet, yksityiskohdista se ei ole tietoinen. Ihmisen tehtävä on selvittää yksityiskohtia.

Voimme hyppiä edestakaisin ja voimme olla sekä-että. Voimme olla ei-duaalinen tuon valon tasolla ja duaalinen fyysisessä kehossa samaan aikaan. Tämä on tietynlainen universaali ihanne, jonka avulla voimme kehittää yksityiskohtia eli materiaa. Fyysinen materia on niin karkeajakoista, että siinä on hankalaa olla ei-duaalinen eikä ole tarviskaan. Läpikäyvänä kokemuksena on se, että tuo kenttä antaa materialle todellisuudentunteen ja me olemme se kenttä. Kaikki olennot ovat jo tuossa ei-duaalisessa kentässä valopartikkelin tasollaan. Tehtävämme on tehdä tämä tietoiseksi eli lopettaa uinuminen.

Ei-duaalisuus ei yksinään nähdäkseni riitä, vaan se ratkaisee, millä tasolla olemme ei-duaalisia. Tosin onnistumalla olemaan ei-duaalinen millä tasolla tahansa, on yksi oppiläksy opittu. Toinen oppiläksy on olla positiivisella tasolla ei-duaalinen, eli toinen oppiläksy on positiivisuus. Positiivisuus tarkoittaa esim. selkeyttä.

No. tällaista tuli mieleen kun samaistuin tähän aiheeseen.

Ruotsin euroviisuväki on tajunnu tän totuuden valitessaan tän vuoden kilpailujen slogania: "We are one".


Dualistisuus tuli maailmaan "syntiinlankeemuksessa", kun iIhmiseksi kutsutulle olennolle kehittyi käsitteellinen kyky pilkkoa elämään. Siihen asti oli vain yksi elämä.


Eli dualistisuus on aivojen ja käsitteellisen ajattelun luoma illuusio. Se ei ole ollenkaan todellista. We are one.


Elämän muotojen kautta "yksi" tulee tietoiseksi itsestään. Ja tätä tämä ihmisenä oleminen on. Ja nyt eletään jänniä hetkiä kun vaikuttaa, että useampi ja useampi alkaa oivaltamaan tämän.

Mielipiteeni on tässä nykytietoisuudessani, ettei ykseyden (ei-dualisuuden) kokeminen toimi joidenkin itämaisten uskontojen uskomusten mukaisesti ihmiselämän päämääränä, vaikka se luetaankin huippukokemukseksi . Niin kauan kuin fyysisen elämän päämääränä on monien kokemisen kautta oppiminen itsensä tuntemuksessa tai oikeammin sanottuna alkuperänsä muistamisessa, ei siihen välttämättä tarvita Samandhia eli kokemusta ykseydestä, sillä valaistuminen/tietoisuuden kasvaminen etenee ainoastaan askel askeleelta. Tosin tuollainen jokseenkin harvinainen ykseyskokemus on hyvin voimakas ja herättävä aivan uudenlaiseen näkemykseen kaikesta mitä on. Ykseyskokemus voi tulla kenelle tahansa milloin tahansa ja sellainen innostaa ihmistä etsimään entistä enemmän todellista elämänsä tarkoitusta. Se ei siis ole päämäärä vaan 'keino' löytää päämäärä eli tie "Kotiin" josta ei tarvitse enää syntyä uudelleen kokemusten = kaksinaisuuden maailmoihin.

Ykseystietoisuus on ei-dualismia, osien liittymistä yhteen kokonaisuuteen, Todellisuuteen, jota egomieli ei ole pilkkonut erillisiin osiin, kuten "Valoavilkaissupappi" tuolla edellä jo mainitsikin. Kaikki on Todellisuudessa samaa Itseä Jumalassa ja siten suorassa yhteydessä toisiinsa. Yksi on kaikki. Ajatteleva menneisyyteen tai tulevaisuuteen kiinnittynyt ehdollistunut mieli ja jatkuva ajatusrumba peittävät kyseisen totuuden alleen. Unen maailma, jossa elämme toisistamme erillään, on lopulta "vain" muistoista ja mielikuvista rakentuva yksilöllisen mielen tuote. Yksilöllisyys on erillisyyttä ja erillisyys yksinäisyyttä omine haluineen ja pelkoineen... dualismia, harhaa.

Todellisessa maailmassa kaikki ovat siis samanarvoisia ja yhtä. Rakkautta ja Rauhaa, joka sulkee sisäänsä kaikki ja kaiken. Todellista maailmaa voi kokea hetkittäin havahtumisten kautta, ennen sinne astumistaan Jumalan Tahdosta uudestisyntymisen, heräämisen tai vapautumisen kautta. Mutta. Todellinen maailmakin on harhakuva, sillä sen näkemisessä annetaan anteeksi se mitä ei koskaan todella tapahtunut. Unennäkijä on nyt tietoinen näkemästään anteeksiantavasta unesta ja on ajatuksista vapaana Ykseydessä ja Rakkaudessa. Vapautuneena sille mikä On. Nyt. "Sillä Jumala on täällä ja hänen kanssaan kaikki veljemme." (IOK) Aamen :)

Tähän aihealueeseen on saatavana osittain 'täsmäkirjallisuutta'..
'Viestejä Michaelilta'- sarja.
Kannattaa tutustua.

Mitähän kysymys mahtaa ajaa takaa? Mitä tarkoitat duaalisuus vs. ei-duaalisuus ? Jos duaalisuus tarkoittaa em. Minä ja Ei-minä, eikö silloin ole olemassa keskus tietoisuudelle, tarkkailulle, kokemukselle... Keskus luo eron itsensä ja toisen välille. Mutta... Jos minä koen, että minun ja sinun välillä ei ole eroa, se on duaalisuutta. Huomaattehan? Kokemuksella on edelleen keskus. Jos minä koen, että kaikki on yhtä, se on siellä edelleen. Jos on jotain joka on olemassa -kokee jonkin olemisen, se on duaalisuutta, se määrittyy pelkästään ei-olemassaolon kautta. Jos on jotain jolla on kokemus jostain, se itsessään on duaalisuutta.

Taosta sanotaan: se on olemisen ja ei-olemisen tuolla puolen, se ei ole tietoinen eikä ilman tietoisuutta, se ei koe mitään eikä se ole kokematta. Kenties on niin, että koko asiaa ei voi lähestyä ajatuksellisesti kuin pelkän negaation kautta.

On vain yksi elämä, ja mekin olemme osa tuota elämää, ja se on ei dualistista
Duaalisuus on tullut elämäämme mukaan, kehityksen kautta syntyneen ajatuksen tietämättömyyden seurauksena, kun se alkoi toimia ihmisen henkisellä alueella, niin se sitoi ihmismielen aikaan.
Siitä seurasi väistämättä egon syntyminen ja dualismi
Tuo ego on sama kuin syntiinlankeemus perisynti, eli psykologinen perimä.

Uskonnot on alunperin perustettu paluuseen takaisi tuon paratiisitilaan, koska dualismi on johtanut kärsimykseen ja tuskaan.
Uskonnot ovat kuitenkin poikenneet tuolta alkuperäiseltä tielä kaus.

Dualismissa eläessämme olemme kuin vesipisara valtameressä, mutta ei dualismissa olemme kuin vesipisara joka sisältääl koko valtameren

Kun ymmärrämme kaiken tuon, niin voimme elää ei dualismissa
jossa olemme yhtä äärettömän elämän kanssa

Ajatusta tietysti voimme käyttää siihen tarkoitukseen, mihin se on syntynytkin, kommunikointiin arkikisiin elämän toimintoihin,
se siellä tuota ongelmia, mutta henkisellä alueella se tuottaa vain kaaosta, ja on kaikkien ongelmiemme syy ja alkulähde

Kun ajattelijaa ei ole, niin ajatuksemme alkavat kumuamaan tuolta äärettömästä käsin ja silloin ne eivät tuota ongelmia

Ymmärrän, että pitäisi irtisanoutua kaikesta fyysisyyteen sitoavista mietteistä.....?

Siis edellä kommentoijan mietteiden perusteella.....onkohan tässä 'egon' syntymässä ja sen merkityksessä syvällistä selventämisen tarvetta?