Pyörremyrsky vyöryy kohti...

Jumalatonta!?

Tulipa mieleeni jostakin kaukaa sanat:

"Katso, Herran myrsky, kiivastus, puhkeaa, pyörremyrsky vyöryy kohti jumalattomien päätä.
Eikä Herran viha asetu, ennenkuin hän on toteuttanut ja täyttänyt sydämensä aivoitukset. Aikojen lopulla te tulette sen hyvin ymmärtämään."

Kontiolahden myrskystä pahaa jälkeä
Päästään nauttimaan rajattomuudesta ja yhdentymisen tuottamasta harmonisoinnista.
Kesällä saatiinkin jo kosteutta kokea ja tätä sitten perään...eihän toisen valtion perustuslaki muuta oman perustuslakimme asemaa!? Eihän?

Kontiolahden myrskystä pahaa jälkeä
Julkaistu 21.08.2004 08:24

Mökeistä irronneita katonkappaleita ja muuta irtotavaraa sekä katkenneita puunrunkoja on raivattu koko päivän Pohjois-Karjalassa, Kontiolahdella.

Kontiolahdella eilen riehunut rajuilma on aiheuttanut suuria vahinkoja. Metsää kaatui satoja hehtaareja ja aineelliset vahingot ovat huomattavat.

Viinijärven pohjoisosista eilen illalla liikkeelle lähtenyt myrsky matkasi muutamassa minuutissa Kunnasniemen ja Höytiäisen halki Kontiolahden Heinävaaraan. Pohjois-Karjalan Metsänomistajien liitosta kerrottiin tänään, että metsätuhojen lopullinen suuruus selviää vasta päivien kuluttua. Höytiäisen itäpuolella myrskyn jälkiä raivasi liiton hallituksen puheenjohtaja, metsäyrittäjä Jouko Jaatinen.

- Täällä on totaalituho viiden kilometrin matkalla ja noin puolen kilometrin leveydellä. Pystyssä on enää vain sähköpylväiden pätkiä. Puut kaatuivat joko juurineen tai katkesivat rungosta. Rahallisia vahinkoja en uskalla lähteä arvailemaan, kertoi Jaatinen iltapäivällä.

Myös monet kiinteistöt kärsivät vakavia vaurioita. Jaatisen tarkastamalla alueella puiden alle oli jäänyt muun muassa toistakymmentä mökkiä. Alueella raivattiin ja rakennettiin myös katkenneita sähkölinjoja. Osan töistä arvioitiin jäävän ensi viikkoon.

Tiet nopeasti auki
Myrskyalueen tiet saatiin raivattua aamuyöhön mennessä, mutta sähkölinjojen korjaus on yhä kesken. Valtatie 6 raivattiin liikennöintikelpoiseksi jo alkuillasta heti noin kilometrin levyisen myrskyrintaman mentyä ohitse. Myös suurin osa pienemmistä teistä oli puoleenyöhön mennessä kuljettavassa kunnossa.Niillä raivaustyöt jatkuvat kuitenkin osin ainakin viikonlopun yli.

Pohjois-Karjalan Sähköstä kerrottiin, että noin 60 kotitaloutta oli Kontiolahden Varparannassa vielä iltapäivällä ilman sähköä. Myös Polvijärven puolella oli vielä yksittäisiä talouksia sähköttä. Enimmillään sähköttä oli perjantai-iltana 2000 taloutta.

Poikkeuksellisen raju myrsky ei tämän hetkisten tietojen mukaan aiheuttanut henkilövahinkoja. Poliisi kehotti kuitenkin tänään ihmisiä pysymään poissa myrskyvahinkoalueilta, koska siellä liikkuminen on vaarallista ja alueella liikkuminen saattaa loukata vahinkoja kärsineiden yksityisyyttä. Pohjois-Karjalan hätäkeskukseen tuli ilmoituksia, joiden mukaan ulkopuolisia ihmisiä oli liikkunut jopa vahinkoalueen pihapiireissä.

9

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vähissä,

      kun tuollaiset mällit alkavat kohdistua asutuskeskuksiin ja taajaan asuttuun Etelä-Suomeen eli ns. ruuhka- Suomeen. Mutta kyllähän hallitus on varautunut tulevaan ja lainsäädäntöä rukataan kattamaan aiheutuneet tuhot!

      • Israelin Jumala?

        Aikoinaan Elia asetti poliittisen eliitin tiukkaan paikkaan ja joutui itsekin vaikeaan asemaan, mutta tulipahan ainakin selkeästi esiin, kuka on kuka!

        "Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä."

        http://www.credo.fi/raamattu/1933/1Kun.18.html

        Meidän poliittinen johtomme on selkeästi Baalin palvojia ja seuraajia, osa ei ehkä sitä täysin ymmärrä, mutta teot todistavat puolestaan!


      • mieleen
        Israelin Jumala? kirjoitti:

        Aikoinaan Elia asetti poliittisen eliitin tiukkaan paikkaan ja joutui itsekin vaikeaan asemaan, mutta tulipahan ainakin selkeästi esiin, kuka on kuka!

        "Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä."

        http://www.credo.fi/raamattu/1933/1Kun.18.html

        Meidän poliittinen johtomme on selkeästi Baalin palvojia ja seuraajia, osa ei ehkä sitä täysin ymmärrä, mutta teot todistavat puolestaan!

        ------------------------------------------------------------------------
        SANA TÄLLE PÄIVÄLLE Keskiviikko 25.08.2004
        ------------------------------------------------------------------------

        Hyvä ihminen on Herralle mieleen,
        mutta juonittelijan hän tuomitsee.

        Sananl. 12:2


      • Lauri
        mieleen kirjoitti:

        ------------------------------------------------------------------------
        SANA TÄLLE PÄIVÄLLE Keskiviikko 25.08.2004
        ------------------------------------------------------------------------

        Hyvä ihminen on Herralle mieleen,
        mutta juonittelijan hän tuomitsee.

        Sananl. 12:2

        juonittelijoita ovat kaikki juutalaiset. Mutta onneksi hyvä voittaa loppujen lopuksi..


    • vakuutuksista?!

      Tulvien uhreille suunnitellaan vakuutusrahastoa
      Julkaistu 23.08.2004 20:09 (päivitetty 20:09)

      Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto kehottaa kotimaisia yhtiöitä tarjoamaan vakuutuksia kesän tulvien kaltaisten luonnonkatastrofien varalle.

      Vakuutusyhtiöissä ei kuitenkaan olla halukkaita kehittämään uusia tulvavakuutuksia. Yhtiöiden mielestä vakuutukset olisivat kalliita, ja niillä olisi vain pieni asiakaskunta.

      Suurissa vahinkovakuutusyhtiöissä pohditaan kuitenkin yhteisen rahaston perustamista, josta tulvien uhreille voitaisiin jatkossa maksaa korvauksia.

    • Tosi on!

      ------------------------------------------------------------------------
      SANA TÄLLE PÄIVÄLLE Tiistai 24.08.2004
      ------------------------------------------------------------------------

      Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen.
      Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä,
      ja minun maljani on ylitsevuotavainen.

      Ps. 23:5

      • niin on

        Herra siunaa niitä, jotka Israelia siunaavat...


      • Lauri
        niin on kirjoitti:

        Herra siunaa niitä, jotka Israelia siunaavat...

        Näitä riidankylväjiä näköjään palsta täynnä. Kuten olen monasti aiemmin todennut niin juutalainen nauttii suunnattomasti saadessaan ihmiset riitoihin keskenään.
        Liekö taustalla jotain sellaista että saa täten helpotettua omaa mieltään joka luulisi myrkyttyvän jo pelkästään siitä synnin taakasta että on syntynyt juutalaiseksi, siis jos ihmisellä on olemassa omatunto mikä tosin tuntuu puuttuvan monilta juutalaisilta


      • huu
        niin on kirjoitti:

        Herra siunaa niitä, jotka Israelia siunaavat...

        Jos mietit mitä tämän päivän israelissa tapahtuu, ja sitä israelia siunaat, niin kannatat umpikieroa pahuutta.
        Jos puhut israelista käsitteenä, olet vähän lievempi tyyppi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe