Hollanti sai siis enemmän Marshall-apua kuin Kreikka ja Turkki yhteensä.
Mitä helvittiä
voiko olla
552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Taisi olla jenkkien pakko törsätä jos meinasivat estää Euroopan joutumisen kommareiden käsiin. Suomi ei onneksi satoja miljoonia ilmaista fyrkkaa saanut.
Länsi muuten myönsi Jugoslavialle roskalainoja. Me ei joka tapauksessa oltu parasiitteja, kuten useimmat muut. Eihän rehtikauppa riittänyt tarjoamaan töitä edes parillesadalletuhannelle suomalaiselle. Ei brititkään toisaalta mitään loisia olleet ainakaan 60-luvun jälkeen.
Varmaan näin oli, jos kerran niin tiedät.
Pitää muistaa, että USA pommitti kiitokseksi Kreikkaaa kunnolla, joten eikö se ole sama?
Turkkihan hirvitti ensin islamillaan amerikkalaisia, kuin natsismi, lopulta he ovt ottaneet kummanikin iloisesti käyttöönsä.
Kreikka kyllä sai myös Bulgarialta ja Italialta sotakorvaukseksi 145 miljoonaa dollaria. Eri asia tietysti on maksoiko Bulgaria koskaan tuota summaa. Bulgariassahan kommarit otti vallan jo muistaakseni 1947. Ei tuo tunnettu takapajula mistää 45 miljoonaa noin nopeasti pieraissut. Italiakin taisi maksaa amerikkalaisilla lainoilla ja kierrättää Agnewin esi-isien maalle näin rahaa. ha ha. Polakit, kreikkalaiset, venäläiset, serbit.... Se joka ei työtä tee älköön leipää syökö. Meikäläiset on saaneet murusia siinä missä muut ovat saaneet leipäpalasia. Ne on saaneet jopa kokonaisia.