HAUTALA JA HELLS ANGELS

Kehitysministeri Heidi Hautalan (vihr) miesystävän Andrej Nekrasovin talon remonttia pestattiin tekemään Helvetin enkeleiden yhtiö, kertoo Iltalehti. Keskusrikospoliisin luokituksen mukaan Helvetin enkelit on yksi Suomen keskeisimmistä rikollisryhmistä.

Talon kunnostuksen sai alun perin vuonna 2009 tehtäväkseen tietty remonttimies. Iltalehti kirjoittaa, etteivät Hautala ja Nekrasov kuitenkaan olleet tyytyväisiä remonttimiehen aikaansaannoksiin, joten he pestasivat vuoden 2010 elokuussa remonttia jatkamaan uuden yhtiön Lappeenrannasta. Iltalehden tietojen mukaan uuden yhtiön toimitusjohtaja on Helvetin enkeleiden täysjäsen. "Yhtiön johdon lähipiiriin ja liikekumppaneihin kuuluu useampiakin moottoripyöräjengin jäseniä ja ex-jäseniä", Iltalehti kertoo.
4189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei kannata arvostella "punavihermädättäjiä" tai voi tulla liivijengit kylään.

Äänestä

Alkaa VIHREÄ PETOS näyttää todelliset arvot ja arvot !!!! Mitähän muuta "PASKAA" JA LUURANKOJA KAAPISTA vielä löytyisi jos lisää pengottaisiin koko VIHREÄNPETOKSEN edustajat siennetännemäestä alkaen

Äänestä

EiKÖ OLE KUIN MOOTTORIPYÖRÄJENGILÄISET RIVISSÄ

http://www.facebook.com/pages/Hiekkaharjun-Nuorisotila/101329963283282
VERTAA
http://www.google.fi/search?hl=fi&site=imghp&tbm=isch&source=hp&biw=1350&bih=643&q=moottoripyöräjengi&oq=moottoripyöräjengi&gs_l=img.12..0l3j0i24l7.2912.10086.0.15021.18.7.0.11.11.0.73.441.7.7.0...0.0...1ac.1.7.img.3ldbBul5M8s#imgrc=05VdJQfUFIac4M:;IKA5ZhQpc-R_CM;http://static.iltalehti.fi/uutiset/jengijuttu2211LS_uu.jpg;http://www.vauva.fi/keskustelu/1278335/ketju/kukahan_nainen_on_ainoana_raivannut_tiensa_united_;820;446

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OH NO kirjoitti:

Kehitysministeri Heidi Hautalan (vihr) miesystävän Andrej Nekrasovin talon remonttia pestattiin tekemään Helvetin enkeleiden yhtiö, kertoo Iltalehti. Keskusrikospoliisin luokituksen mukaan Helvetin enkelit on yksi Suomen keskeisimmistä rikollisryhmistä.

Talon kunnostuksen sai alun perin vuonna 2009 tehtäväkseen tietty remonttimies. Iltalehti kirjoittaa, etteivät Hautala ja Nekrasov kuitenkaan olleet tyytyväisiä remonttimiehen aikaansaannoksiin, joten he pestasivat vuoden 2010 elokuussa remonttia jatkamaan uuden yhtiön Lappeenrannasta. Iltalehden tietojen mukaan uuden yhtiön toimitusjohtaja on Helvetin enkeleiden täysjäsen. "Yhtiön johdon lähipiiriin ja liikekumppaneihin kuuluu useampiakin moottoripyöräjengin jäseniä ja ex-jäseniä", Iltalehti kertoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu