Tämä on aivan uutta keskusteluun. Olen ajatellut tällaisen mallin.
Tällä hetkellä - kuten tiedämme - on olemassa laki, jossa määritellään valtion virkamiesten kielitaitovaatimukset. Vaatimukset vaihtelevat riippuen hallintoalueen kielijakaumasta ja virkamiehen koulutuksesta. Samoin kunnallisissa virkasäännöissä on määräyksiä kielitaidosta. Kun otetaan huomioon ruotsinkielen käyttämisen todellinen - varsin vähäinen tarve - virka- ja tuomioistuintoiminnassa, voitaisiin mielestäni siirtyä järjestelmään, jossa voitaisiin tukeutua olemassa olevaan kielitaitoon. Etenkin yksikielisillä alueilla, jotka muodostavat maamme kuntien ja valtion piirihallintoalueiden valtaosan, ruotsin kielen käyttö on minimaalista. Lisäksi suurimmassa osassa kaksikielisiä alueita ja viranomaisia ruotsin kielen käyttö ei ole merkittävän laajaa. Kielilaki on eräänlainen paperitiikeri, jonka merkitys on jäänyt käytännön tasolla vähäiseksi.
Se seikka, onko maa yksi- vai kaksikielinen ei ole olennainen kysymys. Olennainen on kysymys siitä, miten ruotsinkieliset palvelut hoidetaan. Jäljempänä ehdottamani järjestelmä ei puutu siihen, että maa edelleenkin perustuslain tasolla on kaksikielinen kahden kansalliskielen järjestelmänä. Myöskään kielilain sisältöä ei tarvitse keskeiseltä sisällöltään muuttaa.
Poistamalla todelliseen palvelujen kysyntään nähden ylimitoitetut julkisen sektorin henkilöstön kielitaitovaatimukset voidaan päästä tilanteeseen, jossa perustuslain suojaiset ja kielilaissa todetut kielelliset oikeudet voidaan toteuttaa. Tarjonta tulee saattaa kysyntää vastaavaksi. Perustuslaki takaisi edelleenkin kummankin kieliryhmän yhdenvertaisuuden eikä esimerkiksi oikeudesta omalla kielellä tapahtuvaan koulutukseen tarvitse silloin luopua.
Siispä toisinkin esille kielipoliittisena uudistuksena mallin, jossa luovuttaisiin asettamasta yksittäisiin virkamiehiin kohdistuvia kielitaitovaatimuksia, vaan osoitettaisiin ne viranomaiselle. Nykyisen järjestelmän vallitessahan kielitaitovaatimukset kohdistuvat sekä virkamiehiin että viranomaisiin. Virkamiehiin siten kuin lailla valtion virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta sekä myös kunnallisissa johtosäännöissä on säädetty ja viranomaisiin siten kuin kielilaissa on säädetty. Harkittavaksi tulisikin malli, jossa kohdistettaisiin tuo velvoite vain viranomaiseen niin, että sen velvollisuus on huolehtia siitä, että viranomaisen palveluksessa on sellaisen kielitaidon omaavaa henkilökuntaa, että kielilain vaatimukset tulevat täytetyiksi. Malli löytyisi muun muassa Irlannista ja Kanadasta.
Esimerkiksi kielilakiin lisäpykälä
"23 a §
Kaksikielisen viranomaisen ja tuomioistuimen erityisesti tulee huolehtia siitä, että sen palveluksessa on riittävä määrä tässä laissa säädettyjen yksityishenkilön ja oikeushenkilön kielellisten oikeuksien toteuttamiseen kykenevää henkilöstöä. Yksikielisen viranomaisen tai tuomioistuimen tulee huolehtia siitä, että se tarvittaessa ja vailla kohtuutonta viivästystä pystyy tarjoamaan tässä laissa mainittujen kielellisten oikeuksien toteuttamista varten toimituskirjojen ja päätösten käännökset sekä 18 §:ssä säädetyn maksuttoman tulkkauksen"
Samalla voitaisiin kumota virkamiesten kielitaitolaki. Tulevaisuutta varten voitaisiin varautua muuttamaan lakia siten, että ehkäpä venäjän kieli saisi vastaavan aseman kuin suomen ja ruotsin kieli. Voisi olla kolmikielisiä viranomaisia , kaksikielisiä (myös suomi-venäjä) kuin pelkästään yksikielisiä viranomaisia. Luonnollisesti tarvitaan ehkä teknisiä täsmennyksiä muun muassa oikeudenkäymiskaareen ja esitutkintalakiin.
Tässä mallissa ei tarvita palvelujen toteuttamiseen pakollista ruotsin kielen opiskelua. Kielilakia ei tarvitse muuttaa.
Tässä mallissa voitaisiin hyödyntää olemassa olevia kielitaitoresursseja, joiden uskon ehdottomasti riittävän kielilaissa todettujen kielellisten oikeuksien toteuttamiseen ja viranomaisvelvoitteiden täyttämiseen. Tarvittaisiinko tuolloin pakollista ruotsinkielen opetusta? Ei todellakaan!
Nykyinen kielilaki asettaa viranomaisvelvoitteen tarjota kansalliskieliset palvelut ja saamelaisalueilla lisäksi saamenkieliset. Kielilain valmistelutöiden yhteydessä (Hallituksen esitys 92/2002) nimenomaisesti korostettiin niitä mahdollisuuksia ja keinoja, joita voitaisiin käyttää esimerkiksi valtakunnallisena puhelinpalveluna. Mielenkiintoinen näköala on videoneuvottelut ja niihin liittyvä tulkkaus. Edelleenkin tulee muistaa se, että kielilain mukaiset palveluvelvoitteet ovat erilaisia yksikielisissä viranomaisissa, tuomioistuimissa tai kunnissa verrattuina vastaaviin kaksikielisii
Tällä hetkellä - kuten tiedämme - on olemassa laki, jossa määritellään valtion virkamiesten kielitaitovaatimukset. Vaatimukset vaihtelevat riippuen hallintoalueen kielijakaumasta ja virkamiehen koulutuksesta. Samoin kunnallisissa virkasäännöissä on määräyksiä kielitaidosta. Kun otetaan huomioon ruotsinkielen käyttämisen todellinen - varsin vähäinen tarve - virka- ja tuomioistuintoiminnassa, voitaisiin mielestäni siirtyä järjestelmään, jossa voitaisiin tukeutua olemassa olevaan kielitaitoon. Etenkin yksikielisillä alueilla, jotka muodostavat maamme kuntien ja valtion piirihallintoalueiden valtaosan, ruotsin kielen käyttö on minimaalista. Lisäksi suurimmassa osassa kaksikielisiä alueita ja viranomaisia ruotsin kielen käyttö ei ole merkittävän laajaa. Kielilaki on eräänlainen paperitiikeri, jonka merkitys on jäänyt käytännön tasolla vähäiseksi.
Se seikka, onko maa yksi- vai kaksikielinen ei ole olennainen kysymys. Olennainen on kysymys siitä, miten ruotsinkieliset palvelut hoidetaan. Jäljempänä ehdottamani järjestelmä ei puutu siihen, että maa edelleenkin perustuslain tasolla on kaksikielinen kahden kansalliskielen järjestelmänä. Myöskään kielilain sisältöä ei tarvitse keskeiseltä sisällöltään muuttaa.
Poistamalla todelliseen palvelujen kysyntään nähden ylimitoitetut julkisen sektorin henkilöstön kielitaitovaatimukset voidaan päästä tilanteeseen, jossa perustuslain suojaiset ja kielilaissa todetut kielelliset oikeudet voidaan toteuttaa. Tarjonta tulee saattaa kysyntää vastaavaksi. Perustuslaki takaisi edelleenkin kummankin kieliryhmän yhdenvertaisuuden eikä esimerkiksi oikeudesta omalla kielellä tapahtuvaan koulutukseen tarvitse silloin luopua.
Siispä toisinkin esille kielipoliittisena uudistuksena mallin, jossa luovuttaisiin asettamasta yksittäisiin virkamiehiin kohdistuvia kielitaitovaatimuksia, vaan osoitettaisiin ne viranomaiselle. Nykyisen järjestelmän vallitessahan kielitaitovaatimukset kohdistuvat sekä virkamiehiin että viranomaisiin. Virkamiehiin siten kuin lailla valtion virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta sekä myös kunnallisissa johtosäännöissä on säädetty ja viranomaisiin siten kuin kielilaissa on säädetty. Harkittavaksi tulisikin malli, jossa kohdistettaisiin tuo velvoite vain viranomaiseen niin, että sen velvollisuus on huolehtia siitä, että viranomaisen palveluksessa on sellaisen kielitaidon omaavaa henkilökuntaa, että kielilain vaatimukset tulevat täytetyiksi. Malli löytyisi muun muassa Irlannista ja Kanadasta.
Esimerkiksi kielilakiin lisäpykälä
"23 a §
Kaksikielisen viranomaisen ja tuomioistuimen erityisesti tulee huolehtia siitä, että sen palveluksessa on riittävä määrä tässä laissa säädettyjen yksityishenkilön ja oikeushenkilön kielellisten oikeuksien toteuttamiseen kykenevää henkilöstöä. Yksikielisen viranomaisen tai tuomioistuimen tulee huolehtia siitä, että se tarvittaessa ja vailla kohtuutonta viivästystä pystyy tarjoamaan tässä laissa mainittujen kielellisten oikeuksien toteuttamista varten toimituskirjojen ja päätösten käännökset sekä 18 §:ssä säädetyn maksuttoman tulkkauksen"
Samalla voitaisiin kumota virkamiesten kielitaitolaki. Tulevaisuutta varten voitaisiin varautua muuttamaan lakia siten, että ehkäpä venäjän kieli saisi vastaavan aseman kuin suomen ja ruotsin kieli. Voisi olla kolmikielisiä viranomaisia , kaksikielisiä (myös suomi-venäjä) kuin pelkästään yksikielisiä viranomaisia. Luonnollisesti tarvitaan ehkä teknisiä täsmennyksiä muun muassa oikeudenkäymiskaareen ja esitutkintalakiin.
Tässä mallissa ei tarvita palvelujen toteuttamiseen pakollista ruotsin kielen opiskelua. Kielilakia ei tarvitse muuttaa.
Tässä mallissa voitaisiin hyödyntää olemassa olevia kielitaitoresursseja, joiden uskon ehdottomasti riittävän kielilaissa todettujen kielellisten oikeuksien toteuttamiseen ja viranomaisvelvoitteiden täyttämiseen. Tarvittaisiinko tuolloin pakollista ruotsinkielen opetusta? Ei todellakaan!
Nykyinen kielilaki asettaa viranomaisvelvoitteen tarjota kansalliskieliset palvelut ja saamelaisalueilla lisäksi saamenkieliset. Kielilain valmistelutöiden yhteydessä (Hallituksen esitys 92/2002) nimenomaisesti korostettiin niitä mahdollisuuksia ja keinoja, joita voitaisiin käyttää esimerkiksi valtakunnallisena puhelinpalveluna. Mielenkiintoinen näköala on videoneuvottelut ja niihin liittyvä tulkkaus. Edelleenkin tulee muistaa se, että kielilain mukaiset palveluvelvoitteet ovat erilaisia yksikielisissä viranomaisissa, tuomioistuimissa tai kunnissa verrattuina vastaaviin kaksikielisii
Vastaukset 1
Vanhimmat
Näytät unohtaneen, että kielilaki on kokonaan surujen laatima, kuten Claes Anderssonkin sanoi.
Se on kaikelta tavoin TÄYSIN kohtuuton pääväestöä kohtaan ja pitää kirjoittaa uusiksi.
Huonolle perustalle on turha yritää rakentaa mitään kestävää.