Koska Jeesus sanoi tulleensa puhumaan totuudesta.
Rakastaako Jeesus ateisteja?
think ' think
1274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyllä rakastaa: Siitä sain jälleen todistuksen tänään. Ateismia tunnustava lankomies tahtoi rukoilla Jeesusta elämänsä viimesuoralla.
No ei hän sitten mikään ateisti ollut. Joskus kuulemma on käynyt niin, että kun kunto ja tajunnan taso loppuviimeksi alkaa heiketä ja todellisuus hämärtyä, ei järki juokse kuin täysipäisellä. Tällaiset henkilöt ovat ymmärrettävästi varsin alttiita lankeamaan uskoon. Toinen vähän saman tapainen asia oli, kun eräs tuttavani, jolla oli vakava alkoholiongelma, väitti pitkän ryyppyrännin jälkimainingeissa nähneensä enkeleitä ja kuulleensa jeesuksen puhuvan. Tästä säikähtäneenä lopetti juomisen, ja hyvä tietysti että lopetti. Sen jälkeen on tietysti hallusinaatiot ja äänien kuulemisetkin loppuneet. Tuttavani on edelleen sitä mieltä jeesus sai hänet raitistumaan, mutta ei tarvitse olla lääkäri tajutakseen että oikeasti kyseessä oli delirium tremens eli alkoholipsykoosi. Kyllähän sitä voi kaikesta syyttää tai kiittää ketä tai mitä vain.
Kun kuoleman raja tulee kohdalle, niin silloin Jeesus on kova sana.
Taikka vaan mahdollisemman turvallinen olo läheisten kanssa ilman sen kummallisempia saarnoja.
Niin. Ei kai sitä pidä mennä ihan turhia ja typeriä lätiseen. Kun mun äiti kuoli niin en kehdannut, tai en siinä tilanteessa vaan osannut tai nähnyt tarpeelliseksi puhua omasta uskostani. Siskoni ja sukulaiseni tosin tietää uskoni.
Mutta kävin kirjoittamassa sulle tekstiä toisaalle kysymykseesi.
Kyllä me tavataan siellä Isolla Toisaalla sitten esi-isämme ja vanhempamme, ja kaikki. Näin se on A. Näin tämä kaikki on meille hyvin tänne rakennettu. Voit uskoa. Nou hätä, vaan helppoa on ja rauha sydämessä.
Jos noin ajattelu sua auttaa, niin hyvä, mun äiti on taas vaan kuollu, ja asia ei muuksi muutu, ja se on asia jonka kanssa täytyy vaan elää, mä olin yli neljäkymppinen kun äiti menehty, ja se tarkottaa sitä että mulla oli äiti aika kauan, nyt hän on purkillinen tuhkaa, ja se siitä, mutta onneks mulla on hyviä muistoja, ja ne huonot muistot onneks feidaantu nopeasti pois, se on vain luonnollista. Ihmiset vain kuolee joskus.
Etkö usko kuoleman rajan takana, olevan mitään?
Jumalan rakkaus meitä kaikkia kohtaan tulee ilmi Jeesuksessa Kristuksessa syntien sovittajassa Vapahtajassamme, mutta jos ihminen ei sitä rakkauta ota vastaan, niin ei häntä mikään pelasta.
Jeesus on ollut erittäin vakuuttavasti umpikuollut jo vuosituhansia, eikä tietenkään siksi tee koskaan yhtään mitään, eikä varsinkaan tule pian, tai yleensä koskaan.
On muutenkin aika irvokasta palvoa mytologista taruhahmoa, jonka ainoa saavutus vuosituhansiin on ollut paahtoleipään ilmestyminen. Hammaskeijukin on saanut paljon enemmän aikaiseksi, joulupukista nyt puhumattakaan. Ja ihan sitä amaa infantiilitasoa edustavat nekin.
Miten perustelet sattumoisin sitten yli miljardin ihmisen jotka uskovat tämän miehen Jeesuksen olevan Jumalan poika?
Yli miljardi ihmistä vastaan joku nikki 'No juu ei', hah hah hah haa.
"Miten perustelet sattumoisin sitten yli miljardin ihmisen jotka uskovat tämän miehen Jeesuksen olevan Jumalan poika?"
Miten perustelet sattumoisin sitten yli 4 miljardin ihmisen jotka ei uskovat tämän miehen Jeesuksen olevan Jumalan poika?
Vastaa ensin kysymykseen.