Pahan kosketus

Olen kokenut pahuutta uskonnollisessa yhteisössä. Hyvää tarkoittava lähimmäisenrakkauteni käännettiin minua vastaan, alettiin pitämään lapsenaivoisena. Seuraavaksi tuli kuvioihin riivaaminen. Koin raakaa ja tuskallista lihallista himoa ulkoapäin ohjatusti, kun menin kirkkoon kuulemaan pyhää evankeliumia. Teki mieleni ulvoa ja lähteä kirkkosalista ulos.

Elämässäni tärkeänä pitämät asiat (lasteni kasvatus, hellyys ja huolenpito) ovat etääntyneet, sillä koen syvää surua kokemuksistani enkä löydä ulospääsyä. Aina, kun alan vähänkin pitämään elämästäni ja kaikesta tästä mitä minulla on, paha koskettaa. Riivaaminen alkaa.

Tässä tilanteessa on hyvin vaikea aistia todellisuutta ja saada yhteys omaan sisimpään, kun sisäisen ajatusääneni peittoaa jonkun tuttavan ajatus. Uskon kyllä Jumalaan, tuntuu vain siltä kuin ihmiset olisivat muuttuneet itse jumaliksi ja tuomitsevat minut virheistäni. Kyynelten valtameri on kohdallani ääretön.
8117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tee täydellinen pesäero niihin uskonnollisen yhteisön ihmisiin. Mahdollisimman pian. He ovat hulluja. Ääriuskovaiset ja lahkolaiset ovat tunnetusti tyhmiä ja mielenvikaisia.

Heidän vaikutuksensa elämääsi on vain paha ja kielteinen. Uskonnollisisa yhteisöissä ei ole mitään hyvää. Siellä on pelkkää pahuutta, olemattomista asioista syyllistämistä, aivopesua, uhkailua muuta henkistä terroria ja jopa seksuaalista hyväksikäyttöä. Toiminta kaikissa lahkoissa on suorastaan rikollista.

Kaikki jehovat, mormonit, helluntailaiset, vapaakirkkolaiset ja kaikki muut lahkolaiset - he eivät tarvitsisi muuta käsittelyä kuin sen miten entisessä Neuvostoliitossa hoidettiin ongelmaa nimeltä uskonto. Se oli viedä telkien taakse tai sitten ihan nurkan taakse ja lopettaa.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä kanssasi. Tuntuu kuin olisin nyljetty nurinniskoin tällä seudulla jossa asun. Ei niin minkäänlaista uskoa ja toivoa siitä, että elämä ottaa valoisamman suunnan... tulevaisuus silkkaa tyhjyyttä ja ääretöntä yksinäisyyttä täynnä. Ihmiset toimivat pikkujumalina elämässäni ja kaivelevat mitättömimmätkin asiat muistini syövereistä ja tuomitsevat. Pillereitä joudun syömään näiden tekopyhien uskovien vuoksi, eivätkä nekään aina auta. Jaksettava on....

    Äänestä

  • Kiihottaminen kansanryhmää kohtaan on R I K O S!!! Tunnen helluntailaisia ja vapaakirkollisia henkilöitä niin paljon, että JÄRKYTTÄÄ, miten joidenkin SALLITAAN kirjoittaa "saunan taakse viemisestä ja lopettamisesta " = ko ryhmiin kuuluvien tappamisesta, vaikka nuokin ihmiset, jotka tunnen, ovat IHMISKUNNAN PARHAIMMISTOA, eivät tekisi kenellekään mitään pahaa, mutta omilla palkkavaroillaan auttavat esim väkivaltaa kokeneita ja nälkää näkeviä. Eikö tällaiseen uskovia kohtaa nostatettavaan väkvaltaan puutu edes viranomaistahot, kun kaikenlaiseen muuhunkin uhkaan puututaan?

    Äänestä

  • Uskonto on vain opetsu välinen,mihin se opetta onkin sitte eri asia,ihmiset näyttä olevan sidotut uskontoon,ei minua uskoto sido se mikä sito on jumlansana,hänen hyvyytensä sitoo kos muulata en parempaa saa,maailma sitä ei voi tarjota mutta Jeesus voi tarjota parasta.
    Se paras on sisäinen rauha elämässä,se rauhan yli käynyttä ei ole.

    Äänestä

"Kirotut uskonnot": he eivät tarvitsisi muuta käsittelyä kuin sen miten entisessä Neuvostoliitossa hoidettiin ongelmaa nimeltä uskonto. Se oli viedä telkien taakse tai sitten ihan nurkan taakse ja lopettaa.

Extremismisi on vähintäänkin yhtä sairasta ja ihmisyyden universaalien arvojen vastaista kuin kritiikin kohteesikin. Vähintään yhtä perverssi, vain mitalin toinen puoli.

Äänestä

Taidat kärsiä mielenterveysongelmista ja onhan niitä epäraittiita ja taitamattomia uskoviakin. Vaikea noin lyhyen kuvauksen perusteella ulkopuolisena muuta sanoa. Totuus on kyllä, että aitoJumalan rakkaus ei vaihingoita.

Rukoile Jeesusta Kristusta auttamaan ja selvittämään sinulle, msitä on kysymys.

Äänestä

Samansuuntaisia kokemuksia itsellä. Aikoinaan huomasin, että sairaimmat ja hulluimmat henkilöt ovat seurakuntien sisällä. Siellä siis varmasti on hyviäkin ihmisiä, mutta niiden hullujen vuoksi olen kiertänyt nykyään kirkolliset menot kaukaa.

Olen nähnyt vahvaa fanaattisuutta, toisen ihmisen tuomitsemista, miltä-tämä-elämäsi-kohta-näyttää-raamatun-valossa-uskovaisia, tai jotenkin muuten outoja ihmisiä. Erosin myöhemmin kirkosta ja nykyään olen agnostikko.

On hyvä, että ihminen saa jostakin itselleen voimaa. Kohdallani tuntui, että se paikka ei ainakaan ole mitenkään sidoksissa uskonnolliseen yhteisöön. Olen löytänyt eräästä vapaiden ajattelijoiden ryhmästä itselleni sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, mitä olen kaivannut elämääni. Siitä olen kiitollinen.

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja rohkeutta tehdä oma päätöksesi!

Äänestä

Uskonto on aina pahaa. Se koskettaa meitä kaikkia, ilman että olisi edes jäsenenä missään kaheliseurakunnassa. Kuinka monta miljoonaa ihmistä on tavalla taikka toisella, suoraan tai epäsuorasti, kuollut uskonnon seurauksena. Sitten vielä mittaamaton määrä henkisä kärsimystä, vaikkei henki olisikaan mennyt.

Eli: ei mitään hyvää sanottavaa uskonnoista!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


demonien uhri kirjoitti:

Olen kokenut pahuutta uskonnollisessa yhteisössä. Hyvää tarkoittava lähimmäisenrakkauteni käännettiin minua vastaan, alettiin pitämään lapsenaivoisena. Seuraavaksi tuli kuvioihin riivaaminen. Koin raakaa ja tuskallista lihallista himoa ulkoapäin ohjatusti, kun menin kirkkoon kuulemaan pyhää evankeliumia. Teki mieleni ulvoa ja lähteä kirkkosalista ulos.

Elämässäni tärkeänä pitämät asiat (lasteni kasvatus, hellyys ja huolenpito) ovat etääntyneet, sillä koen syvää surua kokemuksistani enkä löydä ulospääsyä. Aina, kun alan vähänkin pitämään elämästäni ja kaikesta tästä mitä minulla on, paha koskettaa. Riivaaminen alkaa.

Tässä tilanteessa on hyvin vaikea aistia todellisuutta ja saada yhteys omaan sisimpään, kun sisäisen ajatusääneni peittoaa jonkun tuttavan ajatus. Uskon kyllä Jumalaan, tuntuu vain siltä kuin ihmiset olisivat muuttuneet itse jumaliksi ja tuomitsevat minut virheistäni. Kyynelten valtameri on kohdallani ääretön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu