Äh, miten voikaan olla mahdollista, että tuntee näin? Mistä tämä tunne tulee?
Olen pitkään ollut rakastunut mieheen, jonka kanssa tapailemme, mutta mies ei halua mitään vakavaa eikä halua sitoutua. Olen ollut näissä tilanteissa aiemminkin, mutta miksi tunnen, että tässä on jotain erikoista?
Olen yrittänyt järjen voimalla takoa itselleni, että tästä ei mitään tule ja satutan itseäni, mutta olen liian heikko lopettaakseni juttua. Riudun tässä varmasti niin kauan kunnes mies laittaa homman poikki. Säälittävää, tiedän.
Ja pahinta on, että välillä on taukoja, kun en kuule hänestä. Yritän jo aloittaa luopumista ja rinnassa raastaa kaipaus ja ikävä. Mutta sitten taas jostain hän ilmestyy ja nostaa tunteet takaisin pintaan. Tämä raastaa todella sydäntä, kun tuntuu ettei pääse eteenpäin. Enkä tiedä, mitä mies edes ajattelee muuta kuin ettei halua seurustella. Eikä varmasti tule koskaan haluamaankaan.
Olen vain niin koukussa. Välillä yritän miettiä, että ei tässä voi olla mtn sen suurempaa, koska jos olisi, niin mies tuntisi varmasti samoin. Kyllä hänkin tuntisi vetovoiman välillämme, jos se olisi niin käsinkosketeltava kuin minä tunnen sen olevan. Huoh, voiko tunteineen tosiaan olla niin yksin? Tuntuu todella väärältä ja turhauttavalta.
Olisin ikuisesti kiitollinen, jos tapaisin ihmisen, joka saisi minut unohtamaan tämän miehen. Mutta eihän semmoista varmaankaan tapahdu niin kauan, kun roikun tässä enkä ole valmis päästämään irti ja menemään eteenpäin.
Olen aina ajatellut, että asioilla on taipumus järjestyä itsestään, mutta onko niillä sittenkään? Miten pitkään tämmöistä jaksaa ja kauanko tämä voi ylipäänsä jatkua? Niin kauan, että hän löytää unelmiensa naisen, jonka kanssa haluaa sitoutua ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta?
Siinä vaiheessa jään sivuun keräämään itseäni ja särkynyttä sydäntäni kasaan. Niinkö se menee? Mistä saa voimaa toimia oikein? Ja kuka tietää, mikä on oikein?
Olen pitkään ollut rakastunut mieheen, jonka kanssa tapailemme, mutta mies ei halua mitään vakavaa eikä halua sitoutua. Olen ollut näissä tilanteissa aiemminkin, mutta miksi tunnen, että tässä on jotain erikoista?
Olen yrittänyt järjen voimalla takoa itselleni, että tästä ei mitään tule ja satutan itseäni, mutta olen liian heikko lopettaakseni juttua. Riudun tässä varmasti niin kauan kunnes mies laittaa homman poikki. Säälittävää, tiedän.
Ja pahinta on, että välillä on taukoja, kun en kuule hänestä. Yritän jo aloittaa luopumista ja rinnassa raastaa kaipaus ja ikävä. Mutta sitten taas jostain hän ilmestyy ja nostaa tunteet takaisin pintaan. Tämä raastaa todella sydäntä, kun tuntuu ettei pääse eteenpäin. Enkä tiedä, mitä mies edes ajattelee muuta kuin ettei halua seurustella. Eikä varmasti tule koskaan haluamaankaan.
Olen vain niin koukussa. Välillä yritän miettiä, että ei tässä voi olla mtn sen suurempaa, koska jos olisi, niin mies tuntisi varmasti samoin. Kyllä hänkin tuntisi vetovoiman välillämme, jos se olisi niin käsinkosketeltava kuin minä tunnen sen olevan. Huoh, voiko tunteineen tosiaan olla niin yksin? Tuntuu todella väärältä ja turhauttavalta.
Olisin ikuisesti kiitollinen, jos tapaisin ihmisen, joka saisi minut unohtamaan tämän miehen. Mutta eihän semmoista varmaankaan tapahdu niin kauan, kun roikun tässä enkä ole valmis päästämään irti ja menemään eteenpäin.
Olen aina ajatellut, että asioilla on taipumus järjestyä itsestään, mutta onko niillä sittenkään? Miten pitkään tämmöistä jaksaa ja kauanko tämä voi ylipäänsä jatkua? Niin kauan, että hän löytää unelmiensa naisen, jonka kanssa haluaa sitoutua ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta?
Siinä vaiheessa jään sivuun keräämään itseäni ja särkynyttä sydäntäni kasaan. Niinkö se menee? Mistä saa voimaa toimia oikein? Ja kuka tietää, mikä on oikein?
Vastaukset 5
Vanhimmat
PItääkö tuo sama luritus kirjoittaa kaikille suomi24-palstoille? Kirjoita sille palstalle johon tuo parhaiten sopii äläkä kaikkialla mourua.
;)))))))))))))) älä nyt toista kiusaa tuolla lailla, kun hän avautuu :D
"
Olen aina ajatellut, että asioilla on taipumus järjestyä itsestään, mutta onko niillä sittenkään? Miten pitkään tämmöistä jaksaa ja kauanko tämä voi ylipäänsä jatkua? Niin kauan, että hän löytää unelmiensa naisen, jonka kanssa haluaa sitoutua ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta?
Siinä vaiheessa jään sivuun keräämään itseäni ja särkynyttä sydäntäni kasaan. Niinkö se menee? Mistä saa voimaa toimia oikein? Ja kuka tietää, mikä on oikein? "
Asioilla ei ole taipumusta järjestäytyä itsestään.
Toimia oikein?
Mikä on tavoitteesi?
Löytää rakkautta?
Tuosta miehestä sitä et löydä. Vain hetken hupia.
Kyse ei ole tunteesta eikä järjestä vaan tahdosta.
Ajattele itseäsi vaikkapa miehenä joka olisi ihastunut sinuun mutta teillä ei olisi suhdetta keskenänne eikä tulisi koskaan olemaan.
Tilanne on täysin sama.
Miksikö tilanne on sama?
Koska ne tavoitteet ovat erilaiset eikä ne yhdessä voi toteutua.
"Olen vain niin koukussa. Välillä yritän miettiä, että ei tässä voi olla mtn sen suurempaa, koska jos olisi, niin mies tuntisi varmasti samoin. Kyllä hänkin tuntisi vetovoiman välillämme, jos se olisi niin käsinkosketeltava kuin minä tunnen sen olevan. Huoh, voiko tunteineen tosiaan olla niin yksin? Tuntuu todella väärältä ja turhauttavalta."
Mies ei välttämättä tunne yhtään mitään. No, ehkä stondiksen ja laukeamisen.
Yksin oleminen tunteineen toki on väärin sinua itseäsi kohtaan (ja teet sitä ihan itsellesi) ja myös turhauttavaa.
Tällä hetkellä olet oman itsesi vanki. Ei sillä varsinaisesti ole tuon miehen kanssa tekemistä. Hän voisi olla kuka vain.
Mies ei tunne stondista vain laukeamisen.
Sä et voi tietää toisen tuntemuksista mitää,n koska et tunne ihmistä.
Ainoa pointi tossa on se ,jos mies on s a n o n u t ettei halua seurustella ,niin se kyllä on syy jolloin voi alkaa etsiä toista miestä rinnalleen,Sellaisen joka haluaa sitoutua.
Hyväksy tilanne, että tapailette silloin tällöin "ei niin vakavasti" tai irroittaudu kokonaan.
Ihastunut mies sitoutuu tapailemaan sinua, tutustumaan sinuun, viettämään aikaa kanssasi. Ei kenenkään muun.
Rakastunut mies sitoutuu seurustelusuhteeseen ja siitä pikkuhiljaa edeten.
Tuolla systeemillä hajotat itsesi. Jos mies välittää sinusta ja arvostaa sinua, ei hän käyttäydy noin.
Olin vastaavassa tilanteessa, siksi ymmärrän, mitä käyt läpi. Itse lähdin pois ja katkaisin välit häneen. Ei se tilanne korjaannu itsestään.