maaliskuun aikana minkälaisia tuloksia mahtaa olla?
Alexander Stubb ja
ulkomaankaupat
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä nyt vaadi mahdottomia! On suuri kynnys että Stubb ylipäätään pääsee tullista läpi moniin maihin, kuten vaikka Saudi-Arabiaan.
On hyvä saavutus jo sinänsä jos Stubb saadaan muilutettua rajatarkastuksesta rajan toiselle puolelle, vieraan valtion maaperälle saakka. Aika kohtuutonta olisi vaatia että Stubb pystyisi siinä sitten jotakin vientikauppojakin vielä tekemään.
Alexander on oman osansa tehnyt, kun onnistuu pääsemään rajamuodollisuuksista läpi, ja paluureissu samaa reittiä pitkin kotimaahan, Kataisen luokse.
Silloin voidaan katsoa että Alexi on oman hommansa tehnyt.
Hyviä tuloksia; hiihdin saariselällä toistakymmentä kilometriä alamäkeen. kelkalla hakivat sitten minut pois, että pääsin iltadrinkille, kavereiden kanssa ja p...un perään.