correctorille

Ja nyt päästit ISON VALHEEN kaikki tuntemani jehovantodistajat on haudattu kirkon hautausmaahan ja se toimitus on tosi kaunis ja muistotilaisuus!
8622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

olevasi onnellinen perheesi kanssa ja olevasi nyt uskossa oleva luterilainen ja kuitenkin noin isoja valheita päästät suustasi.

Äänestä

Pakkohan Suomessa on kirkon hautausmaahan haudata, kun ei muita ole kuin yksi Kauniaisissa sekä muslimien ja juutalaisten hautausmaat Helsingissä.

Yhdysvalloissa ja Kanadassa on aiemmin ollut Jehovan todistajilla omia hautausmaita, mutta vain maiden itäosissa.

(Suomen kohdalla se poikkeus, ettei tuhkattuja tarvitse enää haudata, vaan heidät voi ripotella vaikka mereen tai minne haluaa.)

Äänestä
  • >>Pakkohan Suomessa on kirkon hautausmaahan haudata, kun ei muita ole kuin yksi Kauniaisissa sekä muslimien ja juutalaisten hautausmaat Helsingissä.

    Tuosta päättelen, että Maunulan/Pirkkolan Uurnalehtokin on kirkon ylläpitämä?

    Josta muljahti mieleen, että siellä on faijan tuhkan lähistöllä vanhan Oulunkylän jt-seurakunnan (muistaakseni) seurakunnanpalvelija, jonka hautakivessä on kuolinpäivämäärän merkkinä hautaristi.

    Äänestä

  • Monen jehovan todistajan tuhkat on haudattu oman tai tuttavansa kesämökin kukkapenkkiin tahi pellonreunaan.

    Äänestä

  • Corrector kirjoitti:

    Monen jehovan todistajan tuhkat on haudattu oman tai tuttavansa kesämökin kukkapenkkiin tahi pellonreunaan.

    tiedossasi ketä? Sanoit monen? Ja missä? Minä en tiedä ketään.

    Äänestä

  • Corrector kirjoitti:

    Monen jehovan todistajan tuhkat on haudattu oman tai tuttavansa kesämökin kukkapenkkiin tahi pellonreunaan.

    Esittelepä edes yksi! Minä satun tuntemaan satoja todistajia mutten tiedä yhtään jonka omaisen tuhkat olisi kaiveltu jonnekin minne laki ei sitä salli tehdä! Enpä liene paljon väärässä jos sanon että tuo sinun väitteesi on sitä tavanomaista valehtelemista ja liioittelua mitä löytyy varsinkin sinun teksteistäsi!

    Äänestä

  • Corrector kirjoitti:

    Monen jehovan todistajan tuhkat on haudattu oman tai tuttavansa kesämökin kukkapenkkiin tahi pellonreunaan.

    en ole koskaan kuullut tuollasta. Jos sanot,että MONEN täytyy sinun tietää missä ne on tapahtunut. Ovatko he olleet sukulaisiasi?

    Äänestä

  • kaskas kirjoitti:

    Esittelepä edes yksi! Minä satun tuntemaan satoja todistajia mutten tiedä yhtään jonka omaisen tuhkat olisi kaiveltu jonnekin minne laki ei sitä salli tehdä! Enpä liene paljon väärässä jos sanon että tuo sinun väitteesi on sitä tavanomaista valehtelemista ja liioittelua mitä löytyy varsinkin sinun teksteistäsi!

    Toisin kuin arkkuhautauksen kohdalla, uurnahautauksen kohdalla ei ole laissa määrätty, että uurna tulisi kätkeä tarkoitukseen varatulle alueella. Uurnan voi siis lain mukaan haudata vaikka kukkapenkkiin tai sitä voi pitää piirongin päällä. Samoin tuhkan voi sirotella vaikkapa mereen tai tuuleen, tai sen voi ripotella vaikkapa kukkapenkkiin. Ainut rajoitus on, että yleiselle terveydelle ja turvallisuudelle ei saa aiheuttaa vaaraa.

    Myös arkkuhautauksen voi suorittaa muualle kuin hautausmaahan, vaikkapa omaan puutarhaan, mutta tähän tarvitaan erillinen viranomaislupa. Sen saaminen on hankalaa, koska asiassa pitää ottaa huomioon, paitsi pieteettinäkökohdat, myös terveysnäkökohdat. Periaatteessa tämä kuitenkin on mahdollista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


eräs kirjoitti:

Ja nyt päästit ISON VALHEEN kaikki tuntemani jehovantodistajat on haudattu kirkon hautausmaahan ja se toimitus on tosi kaunis ja muistotilaisuus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu