vs. kaupunginjohtaja Veikko Tikkanen selitti valtuutettu Tyyne Tuikan kysymykseen, miksi valtuuston työjärjestystä ja hallintosääntöä ei ole jaettu uusille ja nyt toimiville valtuutetuille,
Tikkanen näki, että uudet valtuutetut saavat ihan väärää infoa voimassa olevista säännöistä ja nämä uudet valtuutetut eivät kykene mielestään heittämään näitä vanhoja sääntöjä, kun uudet säännöt astuvat voimaan, jotka sitten jaetaan heille opiskeltaviksi.Kohta on puolivusotta toimittu umpikuuroina ja sokeina. Voi auta!!
Näin sanoi ihan selvästi Namo-radio!
Hei, minkälaisia valtuutettuja olemme valinneetkaan, he eivät kykene lukemaan vanhaa sääntöä ja erottamaan sitten uuden säännöksistä, kun ne vahvistetaan.Miktä tolloja sinne on valittu ja äänikuninkaina!!
Voi jeesus, armahda. Mitä ne puhuu ja ihan kaupunginjohtajan suulla.
Minkälaista laumasakkia tänne on valittu. Miksi kukaan ei kannattanut Tyynen toivomusta ja arvostellut tikkasta tällaisen puheenvuoron jälkeen. Aaaamen!!
Voiko tämä olla tosi vuonna 2013, jolloin suurin ja kaunein keskusta hallitsee ja vallitsee.
Eikö nuoret keskustalaiset ota todellakin itseensä, onhan noviisina olo jotain ihanaa, muta eikö ihmiset, joita on valittu valtuustoon, ajattele omilla aivoillaan ja loukkaannu tuollaisesta arvioinnista.??

Vastaukset 12
Vanhimmat
Kaikki säännöt on kenen tahansa mahdollista lukea ja vaikka tulostaa itselle netistä milloin tahansa ! Kyllä on saamatonta porukkaa!
Että pitää näyttää tyhmyytensä.
Kohta tarvitaan kolmas sihteeri valtuuston kokouksiin, jos meno jatkuu tuommoisena.
Ehtii huomioida kuiskaukset ja muutkin touhut.
eikös siellä oillutkin. Se Bohmen Erkki. Ainakin namosta päätellen istui siellä puheenjohtajien puolella, ainakin välliin.
On jo kolme: kinnunen,rantanen ja bohme
Tikkasen jutut, ettei vanhoja sääntöjä anneta, ettei sekota mieltään.
Hyvänen aika, juuri vanhat, nyt voimassa olevat säännöt on jaettava valtuutetuille. Kuinka he voivat olla hyväksymässä uusia sääntöjä, elleivät voi verrata nyt voimassaoleviin. Ei nyt ei tämä homma pelitä, ei sitten ensinkään. Mikähän tuolla mäellä mättää.
Henkilökuntaa on kuin pipoa ja monistuskoneet huippuja, paria sääntöä valtuuteuille ei jakseta monistaa.
Mikä,mikä maa tämä Pyhäjärvi on. On tässä sivullisellakin naurussaan pitelemistä.
valtuuston istunto taas sellaanen sirkus, eräs vanhempi nais-immeinen näytti
aivan-ko ois istunu kusiaispesän päällä....koitti siinä hykerrellä puheenjohtajalle
elä ota,,elä ota.
Joku tohtor virkkas,,, ja pate ol välillä 45 asteen kulumassa.....heristel
syytävän näkösenä sormee menneestä val.kaudesta.
EIKÄ aatellu itteesä...ite mestar seisoo kaikkien meidän edessä..
ympärillä rakkaat selänne miehet/nainen.... mitäs tuosta Selänne sopimus sorvattiin
liitos-mielessä......eikä se Pyhäjärvisiä paljon palvele.
Harmittaa vaa puheenj. vaikka sillä pää pyöris ku telekällä, kerkiikö etupenkin ohjeita kuunnella/neuvoja kysellä.
Sekasta se vaan oli.......näyttää tahti kiihtyvän mitä vanhemmaks ihminen tullee...
täältä löytyy niin ei tartte itkeä!
http://www.pyhajarvi.fi/menu_description.asp?oid=17147&menu_id=17147&menupath=13359,17147
Hyvä homma, mutta työkalut on oltava valtuutetuilla ihan talon puolesta.
jos ei satu olemaan tietokonetta voi käydä naapurissa tai kaupungintalolla! Naurettavaa pelleilyä!!!!!!!!
Heh heh. Vai pitää valtuutetuille hommata viran puolesta tietokone! Eli jos omistaa sellaisen ei missään tapauksessa voi sillä omalla koneella käydä netistä lukemassa mm. tuota hallintosääntöä!
SUN ei tartte enää hokea tuota nimimerkkiäs, se on jättäny jo!
Eikö päätökset tehdä kulloinkin voimassa olevien säännösten mukaisesti.
Ei ole oikein, jos tänään tehdään päätös, joka perustuu ensi vuonna tuleviin muutoksiin. Laiton ratkaisu siinä syntyy.
voi hellan lettas sentään... Onpa tehty oikein emämunaus, kaikkien rötöksien äiti!