Toimeentulotuki pois alle 25-vuotiailta?

Kansaneläkelaitoksen tutkimusprofessori Heikki Hiilamo poistaisi toimeentulotuen lapsettomilta alle 25-vuotiailta.

Hiilamo kirjoittaa Kuntalehdessä, että tälle ryhmälle tulisi maksaa toimeentulotukea vain poikkeustapauksissa ja silloinkin lyhyen aikaa.

Hiilamon mukaan asumiskustannuksia runsaasti korvaava toimeentulotuki houkuttaa nuoria itsenäiseen asumiseen. Tuki ei kuitenkaan kannusta ottamaan vastaan pienipalkkaista työtä, kuten siivoamista.

Kohti Tanskan mallia ollaan menossa, näin on moni aikaisemminkin arvaillut. Täällä pohjolassa vaan ollaan niin hitaita asiat tapahtuu muutaman vuoden viiveellä. Uskon että mahdollinen/toivottava uudistus aikanaan saa liikettä kinttuihin. Samaan syssyyn kuulukoon kaikki terveet yli 25-vuotiaat aina 55-vuotiaaksi asti jotka ovat asuneet avustuksilla vuosikausia.

Pitäisi meinaan saada noita veroja alas pikkuhiljaa ja tämä onnistuu ainoastaan vähentämällä valtion velvollisuuksia tässä hoivayhteiskunnassa.



- Toimeentulotuki tarjoaa nuorille helsinkiläisille melko hyvän elintason, koska se korvaa runsaasti asumiskustannuksia. Opintotuella tulee selvästi heikommin toimeen kuin toimeentulotuella. Siivooja saa tehdä kovasti töitä, että saa kasaan yhtä paljon rahaa kuin toimeentulotuella elävä, Hiilamo kirjoittaa.

Tutkimusprofessorin mielestä yhteiskuntamalli, jossa tuntuva osa nuorista syrjäytyy pysyvästi työelämästä ja koulutuksesta, ei ole hyväksyttävissä.

Hiilamo maksaisi toimeentulotuen sijaan työmarkkinatukea suoraan työnantajalle, joka voi olla myös kunta tai kolmannen sektorin taho. Kunnille nuorten työllistäminen olisi edullisempaa kuin toimeentulotuen maksaminen.
IL-STT
51378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Oma kommmenttini tupsahtikin virheellisesti artikkelin väliin, pahoitteluni.

Äänestä
  • Johan mä aattelin, että mitä p''''kaa tuolla välis oli.

    Äänestä

  • rokka2 kirjoitti:

    Johan mä aattelin, että mitä p''''kaa tuolla välis oli.

    Toimeentulotuet ja asumistuet poistuvat 2020. JUlkisen sektorin verovaroilla rakennetut palveluverkostot yksityistetään josta on myös SUOMEN HALLITUS tehnyt esityksen. Globaali mafialla on niin paljon valtaa verkostoitunut että lakialoitetta vastustava kansanedustaja "poistetaan" eduskunnasta kuten Heidi Hautalaa yritetään ja Matti Vanhaselle kävi.
    Lue kaikesta :
    http://www.verkkomedia.org/

    Äänestä

  • Tulee tapahtumaan kirjoitti:

    Toimeentulotuet ja asumistuet poistuvat 2020. JUlkisen sektorin verovaroilla rakennetut palveluverkostot yksityistetään josta on myös SUOMEN HALLITUS tehnyt esityksen. Globaali mafialla on niin paljon valtaa verkostoitunut että lakialoitetta vastustava kansanedustaja "poistetaan" eduskunnasta kuten Heidi Hautalaa yritetään ja Matti Vanhaselle kävi.
    Lue kaikesta :
    http://www.verkkomedia.org/

    Älä höpötä.

    Äänestä

  • oleskelija 300012 kirjoitti:

    Älä höpötä.

    Kansassa on kahtiajako joka tarkoittaa sitä että rikkaat (kok.) ajaa epätasapainoon maatamme ryöstämällä köyhiltä rikkaille. Ironista on se että köyhät ovat niin tyhmiä että vielä äänestävät kokoomucta.

    Verkkomedia on siitä uskottava että siellä on lähteet. Lähdekritiikkiä pitää olla. Kuten oleskelijalla niin suurimmalla osalla ihmisistä ei ole lähdekritiikkiä eikä edes ymmärrä mitä käsite tarkoittaa.
    Verkkomediaa lukemalla sitäkin alkaa ymmärtää.

    Verkkomedian vastustajat odottaa valmiita murusia yhteiseltä pöydältämme, mikäs sen makeempaa kun vastikkeetta nannaa saa kääriä. Mutta sillekin tulee seinä vastaan ja silloin oma isäntä ei tarvitse enää koiraansa. Saunan taa

    Äänestä

Siivousalan, sekä muiden matalapalkka-alojen pahin kilpailija rekrytoinnissa on Sosiaalivirasto joka tuppaa kaappaamaan kaikki "kivan ja helpon elämän - tekemättä mitään" ihmiset omille listoilleen. Onhan tämä aivan absurdi tilanne. On työvoimapulaa ka tuhannet makaavat sohvillaan viettämässä "kivaa" joka maksaa rehellisille Suomalaisille satoja miljoonia vuodessa.

Äänestä
  • Eiks ookki kivaa, ku toiset saa vaan maata

    Äänestä

  • Miksi lähteä jotain paskaduunia tekemään kun saman saa kotona makaamalla? Aikaisen herätys, duuni vittumaista, pomo kusipää, työkaverit alistettuja orjia. Ei kiitos, minä nautin vapaudestani eikä kukaan hiilamo sitä minulta vie. Jos pakkotöitä ehdotetaan haen sairaslomaa, ei sitä nyt sentään sairaana töitä joudu tekemään. Selästä ja etenkin päästä (ahdistaa) saa todella pitkiä sairaslomia.

    Äänestä

  • Tämä pitää kirjoitti:

    Miksi lähteä jotain paskaduunia tekemään kun saman saa kotona makaamalla? Aikaisen herätys, duuni vittumaista, pomo kusipää, työkaverit alistettuja orjia. Ei kiitos, minä nautin vapaudestani eikä kukaan hiilamo sitä minulta vie. Jos pakkotöitä ehdotetaan haen sairaslomaa, ei sitä nyt sentään sairaana töitä joudu tekemään. Selästä ja etenkin päästä (ahdistaa) saa todella pitkiä sairaslomia.

    Mieti tarkkaan ettän onko sinussa oikeasti mitään edellytyksiä muuhun kuin ns. paskaduuniin.

    Äänestä

Toivottavasti jo kesäksi tulisi voimaan.Katuja laiskat lakaiseen tai kaikki tuet pois myös asumiseen maksettavat eli kämpästä ulos.

Äänestä
  • En mä lähe mihinkään, mä pelaan pleikkarii koko kesän sisällä, ja sossu maksaa.. Ei tommonen laki mee läpi.

    Äänestä

  • ramirento kirjoitti:

    En mä lähe mihinkään, mä pelaan pleikkarii koko kesän sisällä, ja sossu maksaa.. Ei tommonen laki mee läpi.

    kylle se menee vuoden parin sisällä ja sinäkin joudut pleikkarisi viemään kanikonttoriin ja sitten oikeisin hommiin

    Äänestä

  • kanikonttori odottaa kirjoitti:

    kylle se menee vuoden parin sisällä ja sinäkin joudut pleikkarisi viemään kanikonttoriin ja sitten oikeisin hommiin

    En joudu, ku mun iskä on rikas :))))

    Äänestä

  • ramirento kirjoitti:

    En joudu, ku mun iskä on rikas :))))

    eipä ole poika isäänsä tullut, iskäsi on rahansa todennäköisesti ahkeralla työllä tai yrittämisellä ansainnut. Mutta, eihän kaikista lapsista voi aina tulla yhteiskuntakelpoisia, taidat olla yksi niistä keisseistä kun iskäsi toivoi että olisi päästämyt mahan päälle..

    Äänestä

  • iskä raukka kirjoitti:

    eipä ole poika isäänsä tullut, iskäsi on rahansa todennäköisesti ahkeralla työllä tai yrittämisellä ansainnut. Mutta, eihän kaikista lapsista voi aina tulla yhteiskuntakelpoisia, taidat olla yksi niistä keisseistä kun iskäsi toivoi että olisi päästämyt mahan päälle..

    Onneks iskällä oli pussit täynnä sillo aikonaan.

    Äänestä

toivottavasti tulee ja pian... näitä hyvien ajatusten heittäjiä aina mollataan ennenkuin tutkitaan tarkemmin mitä hyötyä olisikaan... tämäkin aivan loistava juttu

Äänestä

Vanhemmatko elättävät sitten nämä alle 25-vuotiaat, jos he vain eivät mene töihin? Ei tämä professori ole taas yhtään ajatellut nokkaansa pidemmälle.
Entä jos ne vanhemmat ovat köyhiä, jotka joutuvat itsekin käymään leipäjonoissa ja roskiksilla saadakseen elatuksensa? Nälkäänkö ihmiset tapetaan?

Äänestä
  • Sehän on ihan vanhemmista kiinni jos antavat aikuisten lasten jäädä kotiin syömään pullaa ja lotkottamaan sohvalle. Uskallan väittää että nämä vanhemmat eivät omassa nuoruudessaan meinaan jääneet...hyvinpä hengissä selvisivät ihan varmasti tekemällä myös "paaskaduuneja".

    Äänestä

  • ala huvittamaan niin kärsikööt. Se on laiskoille lurkeille aivan oikein.

    Äänestä

  • Samanlaista tekopyhyyttä toimeentulotuen kieltäminen alle 25-vuotiailta kuin katolisten kuminkäyttökielto. Koska on pakko, se ei ole kannustin.
    Monet lapset kärsivät yli kohtuuden jo täysi-ikään mennessä että heidän on saatava täysi-ikäisen oikeudetkin. Eikö hyvä olo lisää työhaluja?
    Siinähän eriarvoistetaan ihmisiä kun 18-vuotiaat saavat äänestääkin, on heillä oltava myös oma elämäkin.
    Monilla on jo perhe alle 25-vuotiaina.
    Heidänkö olisi oltava äidin ja isän luona, suurperhemalli?

    Äänestä

  • Ei vanhempien tarvitse elättää täysi-ikäisiä 18 vuotiaita lapsiaan vaan monon kuva persuksiin. Yhteiskunnan tehtävä täysi-ikäisistä on huolehtia!

    Äänestä

  • Kenkää hanuriin kirjoitti:

    Ei vanhempien tarvitse elättää täysi-ikäisiä 18 vuotiaita lapsiaan vaan monon kuva persuksiin. Yhteiskunnan tehtävä täysi-ikäisistä on huolehtia!

    Entäs nämä lapset itse? Eikö niillä ole mitään velvollisuutta kouluttaa itsensä tai mennä töihin. Osaa nuorisosta ei kiinnosta kumpainenkaan. Miksi ne pitäisi elättää yhteisistä varoista.

    Äänestä

  • Vai niin. kirjoitti:

    Entäs nämä lapset itse? Eikö niillä ole mitään velvollisuutta kouluttaa itsensä tai mennä töihin. Osaa nuorisosta ei kiinnosta kumpainenkaan. Miksi ne pitäisi elättää yhteisistä varoista.

    Noin, mistä tiedätte ettei kannata elättää? Työhalut, väitän että jokaisella on toiminnan tarve, on se tarvehierarkiassakin määritelty.
    Unohtuu kummallisella tavalla minkälaista oli olla nuori kun itse on saanut hampaat kiinni reikäleipään.

    Äänestä

Onhan se absurdi tilanne, että joku saa käytännössä samanlaisen elintason tekemättä yhtään mitään kuin se joka painaa fyysisesti kuormittavaa siivous- tai pikaruokaduunia täyspäiväisesti.

Onko vika sitten näiden matalapalkka-alojen palkkauksessa vai sosiaalituissa, sitä voi jokainen itse miettiä. Kuitenkin tilanne jossa haet paikkaa, jonka palkka jopa alittaa mahdollisen sosiaalituen määrän, on ihan sairas. Niin kauan kuin tälle epäkohdalle ei tehdä mitään, on turha itkeä että miksi näin.
Mitä järkeä painaa täyspäiväistä duunia tienatakseen itse sen minkä voi saada tekemättä yhtään mitään? Joku arjen sankari saattaa olla sitä mieltä että parempi tienata itse, mutta oikeastihan siinä ei ole kyse kuin itsepetoksesta.

Täytyy joko muuttaa toimeentulotukea ehdolliseksi siten että rahan eteen täytyy tehdä jotain, tai sitten matalapalkka-aloilla nostaa palkkoja niin paljon että työ on aina riittävän paljon parempi vaihtoehto kuin tuet.

Äänestä
  • "Täytyy joko muuttaa toimeentulotukea ehdolliseksi siten että rahan eteen täytyy tehdä jotain, tai sitten matalapalkka-aloilla nostaa palkkoja niin paljon että työ on aina riittävän paljon parempi vaihtoehto kuin tuet. "


    Täytyy joko muuttaa toimeentulotukea ehdolliseksi siten että rahan eteen täytyy tehdä jotain
    - kyllä, ehdolliseksi


    matalapalkka-aloilla nostaa palkkoja
    - mahdotonta, markkinat määräävät oikean hinnan.


    > Perustapa siivousfirma ja laita tuntitaksakasi 70e jolloin sinun bruttosi olisi 20e tunti verojen ja kulujen jälkeen. Saat meinaan odotella asiakkaita ikuisesti..

    Äänestä

Ei mee läpi tommonen laki. Mie käännän kylkee, kun te meette töihin :))))

Äänestä

kyllä menee kun tarpeeksi kannattajia löytyy

Äänestä
  • totta puhut, äänestäjät päättää

    Äänestä

  • äänest6 kirjoitti:

    totta puhut, äänestäjät päättää

    P**kat ne mitään päätä.

    Äänestä

  • hansu121 kirjoitti:

    P**kat ne mitään päätä.

    raha puhuu, laiskat saatava töihin jotta raha kiertää. iki-sossupummit tuottavat vain paaskaa jos ei kukaan hyödy

    Äänestä

Kyllä jokaisen pitää jotain tehdä, ei se niin mene että osa tekee, ja lopu syö valmista kakkua.

Eikä se ole ihmiselle itselleenkään hyvä että makaa vuosia tekemättä mitään.. Satun vaan tuntemaan useamman tapauksen, joita ei vaan kiinnosta mikään.. odottelevat vaan sossun rahoja, ja sitten ilo irti, loppu kuu sohvalla maaten ja naristen.

Ite en kummosta palkkaa saa, mutta sillä nippa nappa elää, ei se työkään kummosta ole mitä teen.. mutta aikansa kutakin, ja eteenpäin kohti päämäärää mennään pikku askel kerrallaan. Mielummin teen jotain kun lorvin toimettomana. Olen itse 23 vuotias, ja monta kertaa ihmettelen oman ikäisteni laiskuutta ja haluttomuutta tehdä mitään.

Äänestä
  • Sinulla onkin asenne kunnossa ja siksi tulet pärjäämään elämässä:)

    Äänestä

sehän alkaa jo alle kouluikäisenä se opetus jottei tarvi mitään tehdä.... kaikki vaan valmiina eteen...ei ees roskapussia nykykakarat vie jollei 'palkkaa' siitä saa tai astianpesukoneen tyhjennys/täyttö, imurointi yms.. ne on normi kotitöitä, miksi niistä pitäisi mitään maksaa...ilmankos ei 'paskaduunit' kelpaa kun kotoa on oppi.

Äänestä

Juu ennen oli täysi ikäisyys ikä 24 vuotta.

Pitäisi alkaa elatusvelvollisuus laista, kumpikin vanhempi elatusvelvolliseksi lapsiinsa nähden aina 24v. asti.

En antaisi senttiäkään ilman vastinetta, vanhusten hoito velvollisuus ainakin työntekijät löytyy nykyiset valvomaan vain etteivät ryöstä tai pahoinpitele vanhuksia.

Äänestä

90-luvulla kunnilla oli velvollisuus työllistää puoli vuotta työttöminä työnhakijoina olleet nuoret. Lama-aikaan jouduttiin säästämään ja velvoitetyöllistämisestä luovuttiin.

Voisi olla aika lopettaa tämä kalliiksi käynyt työvoimareservien säästäminen.

Äänestä

Aiemmin 60-luvulla ja olisiko ollut vielä 70-luvulla oli sellaistakin kuin työllisyystyöt. Maakunnista saatettiin velvoittaa työttömät lähtemään siirtotöihin toisiin maakuntiin. Valtio järjesti työllistetyille asumisen parakkikylissä ym. josta asukkaat maksoivat vuokraa. Työmaina saattoivat olla esim. maantietyöt, Työmailla saatettiin kieltää kaivinkoneiden käyttäminen työllistämisvaikutuksen vuoksi.

Ihmeellistä miten muutamassa vuosikymmenessä yhteiskunta holhoaa ja makuuttaa itsensä vaivaiseksi ja vielä velkarahalla.

Äänestä

mun lapsen ei tarvitse mennä nälkäpalkalla raatamaan vaan panostakoon itseensä ja saa todellakin hakea tukia.mun lastani on jo riittävästi potkittu.mä elätän vain itseni hädin tuskin.on yhteiskunnan vika kun opiskelupaikkoja vähennetään ja töihin valitaan opiskellut ja/tai mielellään ammattikokemusta omaava henkilö.nyt uutena keksintönä,peruskoulusta päässeet saavat muutaman lisäpisteen kun hakevat kouluihin.entäs ne nuoret jotka jo ovat ilman paikkaa olleet?aivan,he eivät näitä pisteitä saa.onneksi armeijakin tarjoaa koulutusta ja työpaikkoja jos on lahjoja mutta entäs ne tytöt?kadullekko?näin niitä syrjäytyneitä"valmennetaan"uraputkeen.kyllä olis nyt saunan takana hommia.

Äänestä
  • ollut kasvattaa lapsestasi sellainen että sillä tiedot ja into riittää pyrkiä eteenpäin elämässä. Mutta mitenkäs sinä olisit sellaista voinut opettaa kun näytät viestisi perusteella olevan itsekin vinkuva luuseri. Jos lapsesi on vielä syrjäytynyt niin sitä pahempi. Kenetköhän olisi aikoinaan kannattanut viedä sinne saunan taakse "hommiin". Nyt olet sitten pilannut avuttomuudellasi lapsesikin elämän. Todellinen luuseri siis.

    Äänestä

  • Sinun hommasi on kirjoitti:

    ollut kasvattaa lapsestasi sellainen että sillä tiedot ja into riittää pyrkiä eteenpäin elämässä. Mutta mitenkäs sinä olisit sellaista voinut opettaa kun näytät viestisi perusteella olevan itsekin vinkuva luuseri. Jos lapsesi on vielä syrjäytynyt niin sitä pahempi. Kenetköhän olisi aikoinaan kannattanut viedä sinne saunan taakse "hommiin". Nyt olet sitten pilannut avuttomuudellasi lapsesikin elämän. Todellinen luuseri siis.

    jos on kyse neurologisesta vammasta niin mahdollisuudet ovat heikohkommat kuin tavis terveellä.ei pelkkä kotopsyykkaus ja yhteiskunnan terapiat plus muut tukitoimt aina auta.hänellä tekemistä arkipäivässäkin.jos ei ole tietoa taustoista niin eiköhän fiksuina anneta jokaisen taplata tyylillään ilman lynkkausta.

    Äänestä

yhmama hei ehkä sun olisi kannattanut pitää n.s sakset kiinni nuorempana?

Äänestä
  • ei ole minun tai lapseni syytä että hän syntyi neurologisesti vammautuneena?vai oletko tässäkin eri mieltä noin periaatteessa?

    Äänestä

Pyydän anteeksi. En tiennyt että lapsesi oli syntynyt neurologisesti vammautuneena.

Äänestä
  • saat.

    Äänestä

yli 50 vuotiasta työtöntä on. Alle 25 vuotiaista parikymmentä prosenttia työttä..
Kaikkiaan noin 300.000 työtöntä.
Avutta olisivat avuttomia ?

Äänestä

Täysi-ikäisen eli 18 vuotiaan nuoren voi vanhemmat potkaista pihalle jos välit ovat huonot ja aika monella ovat. Milläköhän nämä asunnottomat ja tulottomat nuoret Hiilamon mallilla elävät, ilmeisesti rikoksia tehden?

Näiden nuorten sullominen vankilaan ei varmasti tule yhteiskunnalle halvemmaksi eikä yksilönkään kannalta ole hyvä vaihtoehto. Hiilamo höpöttää norsunluutornistaan omiaan, ei tuollaisesta olisi mitään hyötyä.

Äänestä
  • Miksi nuorten ja vanhempien välit sitten ovat noin huonot?

    Äänestä

Nuorena voi myydä seksiä kun ulkonäkö on ainakin teoriassa parhaimmillaan! Tytöt myy piparia ja pojat peppua vanhemmille herroille verovapaasti.

Äänestä
  • Niin muistanette kuitenkin että rikokseen kehottaminen on kielletty, ja lapseensekaantuminen sellaista on jos mikä.

    Äänestä

Aivan vastuutonta tuo toimeentulotuen poistaminen elämässä epäonnistuneilta. Sellaisesta voi seurata vain yhteiskunnallisesti paljon pahempaa! Voisi järjestää taidoille ja osaamiselle sopivaa koulutusta vaikka työllisyyskoutuksena tai sopivia työpaikkoja osaamista vastaavaa!

Äänestä

Juu Yhdysvaltain malli Suomeen vaan ja kohta täälläkin alkaa olla asunnottomia nuoria jotka ryöstelevät muita ihmisiä ja tekevät rikoksia elättääkseen itsensä...Sekö olisi sitten parempi?

Äänestä

Mihin perustuu tuo 55 vuoden ikäraja?
Mahtaako tässä mallissa otettu huomioon että moni sairas elää suskun tuilla kun eivät saa kuntoutustukea/eläkettä. Hakemukset hylätään, terveys ei palaa, työnantajat ei palkkaa. Millä nämä ihmiset sitten eläisivät?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Happy Easter! kirjoitti:

Kansaneläkelaitoksen tutkimusprofessori Heikki Hiilamo poistaisi toimeentulotuen lapsettomilta alle 25-vuotiailta.

Hiilamo kirjoittaa Kuntalehdessä, että tälle ryhmälle tulisi maksaa toimeentulotukea vain poikkeustapauksissa ja silloinkin lyhyen aikaa.

Hiilamon mukaan asumiskustannuksia runsaasti korvaava toimeentulotuki houkuttaa nuoria itsenäiseen asumiseen. Tuki ei kuitenkaan kannusta ottamaan vastaan pienipalkkaista työtä, kuten siivoamista.

Kohti Tanskan mallia ollaan menossa, näin on moni aikaisemminkin arvaillut. Täällä pohjolassa vaan ollaan niin hitaita asiat tapahtuu muutaman vuoden viiveellä. Uskon että mahdollinen/toivottava uudistus aikanaan saa liikettä kinttuihin. Samaan syssyyn kuulukoon kaikki terveet yli 25-vuotiaat aina 55-vuotiaaksi asti jotka ovat asuneet avustuksilla vuosikausia.

Pitäisi meinaan saada noita veroja alas pikkuhiljaa ja tämä onnistuu ainoastaan vähentämällä valtion velvollisuuksia tässä hoivayhteiskunnassa.



- Toimeentulotuki tarjoaa nuorille helsinkiläisille melko hyvän elintason, koska se korvaa runsaasti asumiskustannuksia. Opintotuella tulee selvästi heikommin toimeen kuin toimeentulotuella. Siivooja saa tehdä kovasti töitä, että saa kasaan yhtä paljon rahaa kuin toimeentulotuella elävä, Hiilamo kirjoittaa.

Tutkimusprofessorin mielestä yhteiskuntamalli, jossa tuntuva osa nuorista syrjäytyy pysyvästi työelämästä ja koulutuksesta, ei ole hyväksyttävissä.

Hiilamo maksaisi toimeentulotuen sijaan työmarkkinatukea suoraan työnantajalle, joka voi olla myös kunta tai kolmannen sektorin taho. Kunnille nuorten työllistäminen olisi edullisempaa kuin toimeentulotuen maksaminen.
IL-STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu